Minulle tehtiin hätäsektio 5kk sitten ja tuloksena meille syntyi ihana tyttövauva. Olin ihan mielettömän onnellinen ja seesteinen. Helvetti alkoi, kun pääsin kotiin. Mies tuli hakemaan minut laitokselta kaksi tuntia sovitun ajan jälkeen ja ihan kamalassa krapulassa. Epäillin suuresti hänen kykyään ajaa autoa.
Koti oli kuin läävä. Kaljapulloja ympäriinsä. Koneessa samat tiskit kuin laitokselle lähtiessäni. Ei mitään syötäväksi kelpaavaa jääkaapissa. Kaikenkaikkiaan kaaos. Ensi töikseni ryhdyin tietysti siivoamaan ja mies lähti kaverin kanssa iltaa istumaan. Ja näin jatkui. Äijä ei ole viiden kuukauden aikana ollut kotona kuin muutamana iltana ja viikonloput menee lähes poikkeuksetta kaljoitellessa ja sitten krapulassa. Ja arvatkaa anopit, olisinko alussa tarvinnut miehen apua, kun leikkaushaavan vuoksi sängystä ylös nouseminen oli tuskallista ja hidasta. Onneksi oma äitini auttoi ja tuli yölläkin avukseni, kun mieheni rällästi. Kodin olen pitänyt moitteettomassa kunnossa ja tyttö on ihanan suloinen ja reipas.
Mutta, minun ja mieheni välit eivät ole kunnossa. Ja anoppini mielestä se on tietysti minun vikani, koska olen piloille hemmoteltu tyttö. Ei tässä auta mikään muu kuin avioero. Ei tuollaista jaksa katsoa ja kun anoppi vielä antaa siunauksensa miehen käytökselle niin ei ole toivoakaan paremmasta.
Mieheni passasin ja rakastin ja tässä oli kiitos. Eli kiitos vaan mieheni äidille sinne Savoon, joka tuollaisen pojan kasvatti.
Koti oli kuin läävä. Kaljapulloja ympäriinsä. Koneessa samat tiskit kuin laitokselle lähtiessäni. Ei mitään syötäväksi kelpaavaa jääkaapissa. Kaikenkaikkiaan kaaos. Ensi töikseni ryhdyin tietysti siivoamaan ja mies lähti kaverin kanssa iltaa istumaan. Ja näin jatkui. Äijä ei ole viiden kuukauden aikana ollut kotona kuin muutamana iltana ja viikonloput menee lähes poikkeuksetta kaljoitellessa ja sitten krapulassa. Ja arvatkaa anopit, olisinko alussa tarvinnut miehen apua, kun leikkaushaavan vuoksi sängystä ylös nouseminen oli tuskallista ja hidasta. Onneksi oma äitini auttoi ja tuli yölläkin avukseni, kun mieheni rällästi. Kodin olen pitänyt moitteettomassa kunnossa ja tyttö on ihanan suloinen ja reipas.
Mutta, minun ja mieheni välit eivät ole kunnossa. Ja anoppini mielestä se on tietysti minun vikani, koska olen piloille hemmoteltu tyttö. Ei tässä auta mikään muu kuin avioero. Ei tuollaista jaksa katsoa ja kun anoppi vielä antaa siunauksensa miehen käytökselle niin ei ole toivoakaan paremmasta.
Mieheni passasin ja rakastin ja tässä oli kiitos. Eli kiitos vaan mieheni äidille sinne Savoon, joka tuollaisen pojan kasvatti.
Vastaukset 31
Vanhimmat
ja ihmettelee kuinka tuollaisen kokemuksen syntipukki on juuri anoppi.
Etkö ota ollenkaan itse vastuuta siitä, millaisen miehen ITSE valitsit???
Maailmassa on miehiä miloonittain, olisit valinnut jonkun toisen.
Ja mahtaisitko kiittää anoppia jos niin olisit tehnyt ja saisit nyt nauttia seesteisestä perhe-elämästä. Ei, et olisi kiittänyt vaan olist edelleenkin löytänyt jotain vikaa hänestä ja miehen kiltteys ja kunnollisuus olisi ollut ihan sinun ansiotasi. Myönnä pois, juuri näin on asia.
Mutta hyvä että sait sinäkin purkaa padotut vihasi ja epäonnistumisesi anoppiin, olemmehan sitä varten, sylkykuppejanne jotta pääsisitte pahimmista paineistanne ja teillä olisi hyvä kostonväline lastenne lisäksi puolisoanne kohtaan.
Sitähnän se suurimmalta osaltaan on, että nuori äiti ja vaimo on tyytymätön elämäänsä ja ottaa anopista ja lapsistaan aseen miestään vastaan.
Sillä kun rankaisee niin tietää että se todella tuntuu.
Siihen väliin voi uhkailla erolla ja lapsen viemisellä ja haukkua säännöllisin välein miehensä äidin ja miksei muunkin lähisuvun. Voiko ihanammin enää miestä kiusata ja rangaista kun ei se paskiainen tuonut niitä kukkia ja lahjoja nimipäivänä eikä tiskannut omalla vuorollaan kun teki muka pitkää päivää töissä, kusipää.
juuri sellainen anoppi, joka siunaa poikansa väkivaltaisen käytöksen, koska hän on sinun pikku kultasi. Kuulostat muuten anopiltani.
Ja meidän suhteessa ei muuten uhkailla. Minä aikani odottelen ja jos muutosta ei tule, tulee ero. Se on juuri sitä vastuun ottamista. Avioliittoon astihan mies oli kuin enkeli - ja anoppi myös. Ja anoppihan se pojan on kasvattanut tuollaiseksi juopoksi naistenhakkaajaksi. Tunnetko noin kovaa syyllisyyttä epäonnistuneesta kasvatustyöstäsi, että sallit poikasi tehdä ihan mitä tahansa.
No mutta, eihän tässä minun pojastani ollut kysymys vaan sinun miehestäsi. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Minun poikani ei käyttäydy väkivaltaisesti vaan se oli kertomasi mukaan sinun miehesi. Haloo....
Anoppi ei varmasi ole kasvattanut poikaansa juopoksi naistenhakkaajaksi, siinä on tarvittu muutakin, mm. geenit isänkin puolelta mahdollisesti.
Ja jos mies oli enkeli ennen avioliittoa niin katsoppas peiliin,sielläkin on yksi osasyyllinen, eihän mies muuten niin muutu jos ei nainen siihen hiukka vaikuta.
Minun kasvatustyöni ei ole epäonnistunut koska minun poikani on lämpimästi tunteva, korkeasti koulutettu hyvässä ammatissa, perheensä elättävä ja huolehtiva, huomaavainen ja empaattinen kiltti perheenisä.
Älä nyt unohda että ongelma oli sinun ja halusit sitä purkaa täällä, se ei tee siitä ongelmasta meidän kommentoijien ongelmaa vaikka sen miten kääntäisit.
"eihän mies muuten niin muutu jos ei nainen siihen hiukka vaikuta"
Niin, mutta kuka nainen? Kyllä se äiti on kanssa nainen... Jos mies on kasvatettu niin että avioliitossa miehen ei tarvitse tehdä mitään vaan vaimo on ilmainen piika niin kyllä silloin on äidissä vika. Yleensähän sitä miehet jaksaa seurusteluajan olla kiltisti ja sitten kun piika on koukussa niin ollaan niin kuin halutaan.
Sinun poika on SINUN mielestä lämpimästi tunteva ja mitä muuta nyt luettelit, et voi tietää mitä miniäsi tuntee, etkä voi tietää (ellet ole poikasi paras ystävä, joka on todella kieroutunutta, jolle hän kertoo kaiken) heidän avioliiton oikeaa tilaa!!! Aina voidaan näytellä että kaikki ok ja kivaa on...
idiootti, ei voi muuta sanoa. Hattua täytyy nostaa miniällesi, jos sinua sietää.
Jostain syystä kaikki anopit ovat sitä mieltä, että heidän poikansa ovat täydellisen ihania ja empaattisia perheeisiä. Miksiköhän maailmassa on sitten niin paljon huonoja avioliittoja, väkivaltaa ja kaikkea pahaa. Naistenko syytä kaikki? Muista anoppi, että sinäkin olet nainen.
mitä miniäni tuntee koska olen keskustellut hänen kansaan niin monista asioista, myös heidän perheestään ja suhteestaan.
Ja kuka voi tuntea jälkikasvunsa paremmin kuin henkilö, joka on elänyt heidän rinnallaan koko heidän elämänsä ajan.
Haloo, miksi poikansa kanssa ystävänä oleminen voi olla kieroutunutta, miten ??
Eikö juuri se ihmissuhde perustu täydelliseen luottamukseen ja ystävysteen jos on onnistunut.
Onhan kysymyksessä äiti japoika tai vaikka isä ja poika tai äiti ja tytär jne. Lähimmät ihmissuhteet mitä olla voi ja tottakai siihen kuuluu ystävyys !
Oliskohan kirjoittajalla aihetta tarkistaa asennettaan jos omalla kohdalla ystävyys lastensa kanssa on kieroutunutta !!!!
vain sinullekkin !
Noin lyhyellä kommentilla kerroit itsestäsi todella paljon ja enmpää en halua kuullakkaan.
Elämässä on myös positiivisuutta ja onnistuneita ihmissuhteita ja onnistuneita kasvattajia ja hyviä anoppeja ja miniöitä ja poikia ja tyttöjä ja kaikenlaista, kun sen vain haluaa huomata.
että omat vanhemmat ovat parhaita ystäviä, oman puolison pitäisi olla paras ystävä! Vanhemmat ovat sukua, vaimo/mies perhettä!!!
"Ja kuka voi tuntea jälkikasvunsa paremmin kuin henkilö, joka on elänyt heidän rinnallaan koko heidän elämänsä ajan."
Et ole ollut varmastikaan aina poikasi rinnalla ja joka tapahtumassa mukana, vai olitko sängyn vieressä hurraamassa kun hän menetti poikuutensa? On asioita joita ei yksinkertaisesti vanhemmille kerrota, oli välit kuinka läheiset tahansa!
Meillä ei ainakaan vanhempien kanssa puida suhteen riitoja ja ongelmia, heiltä saa toki neuvoja mutta emme kyllä kerro kaikkea mitä meidän taloudessa tapahtuu, ei ole normaalia "roikkua" omassa lapsessa tai omissa vanhemmissa. Totta kai on oltava väleissä lastenlapsien vuoksi mutta kukaan ei todella voi tietää mitä suhteessa tapahtuu jos ei ole yksi suhteen osapuolista.
Mutta onnea teidän kommuunille ja laita se poikasi vaan korkeammalle jalustalle!
että omat vanhemmat ovat parhaita ystäviä, oman puolison pitäisi olla paras ystävä! Vanhemmat ovat sukua, vaimo/mies perhettä!!!
"Ja kuka voi tuntea jälkikasvunsa paremmin kuin henkilö, joka on elänyt heidän rinnallaan koko heidän elämänsä ajan."
Et ole ollut varmastikaan aina poikasi rinnalla ja joka tapahtumassa mukana, vai olitko sängyn vieressä hurraamassa kun hän menetti poikuutensa? On asioita joita ei yksinkertaisesti vanhemmille kerrota, oli välit kuinka läheiset tahansa!
Meillä ei ainakaan vanhempien kanssa puida suhteen riitoja ja ongelmia, heiltä saa toki neuvoja mutta emme kyllä kerro kaikkea mitä meidän taloudessa tapahtuu, ei ole normaalia "roikkua" omassa lapsessa tai omissa vanhemmissa. Totta kai on oltava väleissä lastenlapsien vuoksi mutta kukaan ei todella voi tietää mitä suhteessa tapahtuu jos ei ole yksi suhteen osapuolista.
Mutta onnea teidän kommuunille ja laita se poikasi vaan korkeammalle jalustalle!
Äiti on kasvattanut pojan. Pessyt pyykin, tehnyt ruuan, siivonnut, tiskannut (eihän pojat osaa). Poika tapaa tytön, tahtoo naimisiin. Poika antaa itsestään hyvän kuvan. Tyttö menee lankaan. Alttarin jälkeen kaikki muuttuu. Miehestä tulee palveltava. Tyttö (nyk. nainen) tietysti tekee parhaansa koska uskoo että se menee ohi. Kun lapsi syntyy mies ehkä tuntee itsensä huonommaksi kuin onkaan ja alkaa juomaan. Nainen on synnytyksestä muutenkin sekaisin (hormonit) ja lapsi teettää työtä ja vastuuta, ei enää jaksaisi aikuista miestä huoltaa.
Tässä vaiheessa todellakin olisi sen äidin elikkä anopin paikka ottaa poika puhutteluun ja sanoa että enhän minä sinua tuollaiseksi kasvattanut (olkoon niin vaikka olisikin kasvattanut, sillä ei nyt ole väliä). Pojan äiti ei enää ole kasvatusvelvollinen, mutta mikäli lainkaan omaa empatiaa nuorta äitiä kohtaan ja halua asioiden menevän oikein, hän todellakin sanoo pojalleen että antaa olla viimeinen kerta kun joudun sinua elämässä neuvomaan. Tästä lähtien ymmärrät itsekin.
Sitten poika katkolle ja puhumaan ammattilaiselle mikä ahdistaa, nainen myös. Perheterapiaa. Heillä on lapsi, pieni ihminen joka vaatii heidän huomionsa. Itsekkyys pois. Ketään ei kiinnosta kuinka paskalta teistä tuntuu, kunhan hoidatte sen lapsen ja puhutte toisillenne sivistyneesti ja huomioitte toisianne monessa asiassa.
Senjälkeen nainen kiittäköön anoppiaan, halaa, ja kaikki ovat ystäviä.
kuka on kenenkin paras ystävä?
Äitinä ei mielestäni ole säälittävää ollenkaan olla ystävä lastensa kanssa vaikka ollaankin sukua. Mielestäni olemme myös samaa perhettä, olen äiti ja hän minun poikani eikä sitä muuta se vaikka hän menee naimisiin ja rakentaa oman ydinperheensä toisen ihmisen kanssa. Peheeseenhän tulee vain lisä jäseniä, ei entinen siitä mihinkään häviä.
Poikani neitsyyden menettämistä en ole todellakaan ollut valvomassa enkä muutenkaan hänen intiimissä yksityiselämässään mukana, luonnollisesti, mutta sehän ei tarkoita sitä ettenkö tuntisi häntä.
Ei hänen vaimonsakkaan ole ollut sitä seuraamassa. Javarmasti on parisuhteessa asioita joita ei vaimollekkaan kerrota ja jokaisella ihmisellä täytyy myös saada olla jonkinlainen yksityisyys. Ei se kuitenkaan tee mahdottomaksi sitä, että ollaan ystäviä.
Miksi muuten omien lasten kanssa pitäisi olla väleissä vain lastenlasten takia ?
Eikö omien lasten takia ja itsensä takia ?
Mielestäni avoimus on yksi avainsana ihmissuhteissa ja sitä olen noudattanut ja siihen kasvattanut myös jälkikasvuni.
Eikä se todellakaan tarkoita niinkuin tunnut ymmärtävän, että silloin kerrotaan sisimmät ja salaisimmatkin ajatusten sopukat toiselle ihmiselle.
Ja lopuksi voin todeta ikävään kommenttiisi, että poikani ei tarvitse minkäänlaista jalustaa, hän on suuri ihminen ilmankin ja sääli sitä äitiä, joka ei lapsestaan samaa voi sanoa.
Äiti on kasvattanut pojan, opettanut pesemään pyykin, laittamaan ruuan, siivoamaan, tiskaamaan (jotta poika oppisi huolehtimaan itsestään).
Poika tapaa tytön joka tahtoo naimisiin. Tyttö antaa itsestään hyvän kuvan. Poika menee lankaan. Aamenen jälkeen kaikki muuttuu. Tytöstä tulee kitisijä, mikään ei riitä, enenmmän rahaa, enemmän aikaa, enemmän huomiota, enemmän kaikkea.
Mies tekee parhaansa, uskoo että se joskus riittää.
Kun lapsi syntyy, miehellä on kaksi kitisevää huollettavanaan. Vaimolle ei riitä mikään (ne hormoonit), ei jaksa valvoa, ei jaksa imettää, siirrytään pulloon jotta mies voisi herätä yöllä syötölle ja väsynyt vaimo saisi nukkua. Aamulla miehen lähdettävä töihin jo aikaisin mutta ei auta, pakko on, mistä muuten maksettais asuntovelka, autovelka, vaimon shoppailut, lapsen vaipat ja vellit.
Mutta mies on vahva, ei ala juoda, ei valita, ei luovuta, ei lyö.
Nainen vain ei ole koskaan tyytyväinen, Kiittää miestä kieltämällä anopin vierailut ja rajoittamalla harrastukset ja ystävät pois miehen elämästä. Lapsen kanssa saa olla vain kun hän niin tahtoo, miehellä ei ole mitään sananvaltaa asiaan.
Vaimo kutsuu omia vanhempiaan kylään ja vierailee usein heidän luonaan. Miehen on jaksettava kestitä ja olla ystävällinen.
Anoppi on viimeinen ihminen jota vaimo hyväksyy antamaan neuvoja ja auttamaan. Pitäisi päästä asumaan omien vanhempien luo. Olisi päästävä eroon tuosta miehestä joka tekee töitä eikä vietä aikaa vaimon kanssa kuten vaimo tahtoo.
Välikö sillä, että mies on ostanut asunnon, auton kaiken vauvalle, kaiken kotiin kaiken vaimolle ja luopunut omasta tahdotaan vain sen takia, että perheellä olisi hyvin.
Kun mikään ei riitä niin mitään keinoa asioiden korjaamiseen ei kai ole.
Miten kauan mies jaksaa, jää nähtäväksi. Ja milloin vaimosta tulee itsenäinen aikuinen vaiko ei koskaan.
"Eikä se todellakaan tarkoita niinkuin tunnut ymmärtävän, että silloin kerrotaan sisimmät ja salaisimmatkin ajatusten sopukat toiselle ihmiselle. "
Niin, ei sitä kaikkea kerrota eli et voi oikeasti tietää!!! Ikinä et voi tietää kaikkea toisesta ihmisestä, et vaikka olisit tuskalla hänet synnytyskanavastasi ulos tunkenut!
No, onneksi sinä et ole minun anoppi, minun anoppi ymmärtää elää omaa elämäänsä ja jättää minut ja hänen poikansa elämään omaa elämäämme. Anoppini elämä ei kulu poikiensa asioihin sotkeutuessa vaan hänellä on muutakin tekemistä, ehkä sinunkin kannattaisi hankkia joku harrastus...
"hän on suuri ihminen ilmankin"
Eiköhän me kaikki olla ihan tavallisia tallukoita ilman mitään suuruuksia!
tarkoituksesi on kai vain purkaa kiukkuasi
olet jo kaukanaalkuperäisestä aiheesta ja näemmä kykenet vain vääristelemään asioita
lue vain tekstirivit älä katsele rivien välejä, siellä ei ole mitään
mitään ollutkaan, itse kuvittelet ilmeisesti olevasi pojallesi se kaikki kaikessa...
Ap oli huolissaan siitä että anoppi syyllisti häntä, naisen vika että mies juo, nainen ei tee mitään oikein ym. Kyllä juominen yleensä kotoa opitaan. Kyllä kotona on käytetty holtittomasti yleensä viunaa jos mieskin ongelmansa ratkaisee viinapullolla.
No, elämässä aina halutaan löytää se syntipukki ja poikien äidit yleensä eivät suostu uskomaan sitä että ei ne pojatkaan täydellisiä ole...joten totta kai on vaimon vika jos mies juo, muuta syytähän ei voi olla olemassa!
Äitinä ja anoppina olen joutunut ryhdistämään jälkikasvua. Omaa syytäni kun jälkeenpäin asiaa katsoin. Huono äiti olin, saa haukkua. Miniä on ihana ihminen. Poika on saatu jonkinlaiseen kurssiin, joskin joutuu työskentelemään itsensä kanssa pysyäkseen kuivilla. Tuemme siinä missä voimme. Luuleeko joku että äiti näkee tulevaisuuteen mitä pojasta tulee silloin kun se on pieni? Ei, mulla oli paljon muitakin murheita ja kieltämättä tuli mentyä siitä missä aita on matalin. En siirtänyt vastuuta pojalle silloin kun sen aika oli vaan kun poika velttoili ja kiukutteli tein asiat että pääsin siitä riitelystä. Huono äiti olin ja olen kai edelleen.
Minulla on ollut jo peräti kaksi anoppia.toinen avo sellainen.Hyvin tulin juttuun,vaikka poikiensa puolella olivatkin usein.
En välittänyt.Mukavia ihmisiä molemmat.
Joskus vain huvittaa,kun olen omasta pojasta sanonut,että toivon,että ei löytäisi tyttö ystävää,ennekuin hänen,siis pojan,oma elämä on kunnossa.Minua pidetään ihme äitinä.Ei saisi omaa lasta arvostella.
Mutta minä arvostelen,jos minun(ainoa)poikani ei kehtaa käydä töissä.ei pysty edes itseään elättämään,mitä ihmettä hän tekisi jollakin naisella siinä:kiusattavana.
Näin ajattelen minä.kaikkien anoppien kanssa olen tullut juttuun.Itsestä se on kiinni.
Kiva kuulla, että noinkin ajattelevia anoppi-ehdokkaita löytyy. Ja toisaalta, sanotaanhan sitä, että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Eli ne naiset, jotka eivät näe pojissaan vikoja vaan palluttavat nämä piloille, eivät sitten loppupeleissä poikien hyvinvoinnista kauheasti välitäkään. Tiesinhän minä, että eivät kaikki naiset voi olla sokeita poikiensa käytökselle. Itselläni kun on vaan tyttöjä. :-)
on myös hyvin käyttäytyviä poikia ?
Ei kukaan muutu enkelistä piruksi yhdessä yössä, se piirre on muotoutunut aikojen kuluessa, ja vain odottanut puhkeamistaan. Sanot, että poika on saanut vihageeninsä isän puolelta, eli anoppi on tässä tapauksessa valinnut väärän miehen. Muuten, et taida tietää, että avioliiton kuluessa puolisot alkavat vähitellen muistuttaa toisiaan?
Otat kaiken kunnian kasvatustyöstäsi, koska poikasi menestyy omien sanojensi mukaan. Mutta jos hän alkaisi suistua alaspäin, syy olisi miehessäsi tai poikasi vaimossa?
..tilanne kun tulin laitokselta aikanani.
Mies alkoi juomaan kun lapsi syntyi, en viitsi enää miettiä syitä koska asiasta on 3-vuosikymmentä.
Otin miehestä eron kun väkivalta ilmestyi kuvioihin. Lapset silloin 2-ja 3-vuotiaita.
Mutta...eipä tullut mieleen syyttää ANOPPIA kaikesta tästä.
Aika kaukaa haettua, sanoisin...
Itsehän nainen itselleen miehen valitsee. Eipä voi syyttää kuin itseään, jos naimisiin on ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt lainkaan tutustumaan mieheensä. Juuri tällaisten yllätysten varalta pitempää seurustelua suositellaan.
Erittäin vaikea uskoa, että kaikinpuolin hyvä ja mukava mies muuttuisi muutamassa päivässä vastuuttomaksi hirviöksi.
Nyt aloittajan kannattaisi, anopin syyttelemisen sijaan, harkita, jatkaako tuon miehen kanssa, ja jos ei, niin mahdolliseen seuraavaan puolisoon pitäisi malttaa tutustua perin pohjin ennen lopullista sitoutumista.
Ajattelit sitten, että on oikein ja kehittävää syyllistää väkivallan uhri kokemastaan väkivallasta. Hienoa. Oikein hienoa. Onko mielestäsi mahdollisesti raiskauksenkin uhri kokemuksensa ansainnut? Mahdollisesti ollut väärässä paikassa väärään aikaan? Tai väärissä vaatteissa?
Rikoksen häpeä kuuluu _aina_ tekijälle itselleen - ei kohteelle. Väkivaltainen ihminen saa aina ottaa kaiken vastuun itselleen; muille se ei kuulu! Aikuinen ihminen päättää itse tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Vaikka on väärin syyttää anoppia yhtään mistään poikansa tekemisistä, ei niistä voi vaimoakaan syyttää. Kääntää katseensa ihan vaan miehen itsensä puoleen.
Kovissa syyttelyissä kannattaa olla aika varovainen.
Oletko olevinasi suurikin meedio?
Päättelet asiat noinkin lyhyestä kirjoituksestani, VAU!
Voin sanoa, että olet nyt katsonut jonkun muun kortit, sori. Minusta et tiedä MITÄÄN muuta kun mitä kirjoitin.
En esim. kertonut, että seurustelimme melkein 3-vuotta, olimme aina jomman kumman kotona, tapasimme joka päivä, asuimme yhdessä 2-vuotta, menimme naimisiin, aloin odottaa lasta jne.
Eli olimme olleet yhdessä 5-vuotta ennen naimisiin menoa.
Oliko tuo sinusta kiireellistä toimintaa?
Miehenikin tunnuit tuntevan.
Ottihan hän alkoholia aiemminkin, noin kerran kuussa, enkä humalassa häntä nähnyt kertaakaan.
Raskausaikanani hän ei ottanut ollenkaan, vaikken sitä erikseen pyytänyt.
Mutta niimpä vain alkoi ryyppäämään varpajaisia kun olin laitoksella. Siitä se pikkuhiljaa alkoi ja lisääntyi toisen lapsen jälkeen.
Luulen, että hän ei kestänyt perhe-elämän paineita, nuoria kun vielä olimme silloin, minäKIN. Aloimme seurustella jo nuorina.
Tämä "kaikinpuolin hyvä ja mukava" mies (menihän se nyt oikein?) EI siis muuttunut yhdessä yössä, muutenhan olisin lähtenyt aikaisemmin.
Minä vaan en ollut lapsellinen, töihinkin jouduin jo 15-vuotiaana, joten vastuun kanto oli tuttua.
Jos sinä "tiedät" elämästäni jotain oleellista tähän asiaan kuuluvaa, kerro pois, jos unohdin.
En kadu avioliittoani, enkä eroani, sain kaksi lasta joista olen, yksin, kasvattanut kunnollisia ja tunnollisia aikuisia, mummikin olen jo.
"Vaari" vaan ei tiedä lastensa elämästä yhtään mitään kun ei viitsinyt juurikaan tutustua heihin.
Myöskään hänen vanhempasa eivät ottaneet lapsiin kertaakaan yhteyttä, minä otin heihin, mutta he lähettivät vain terveisiä puhelimessa.
Minun fiksut lapseni ovat kutsuneet sekä isänsä, että elossa olevan mummunsa häihinsä, lastensa ristiäisiin, synttäreille...ei ole näkynyt. Mummun syitä en tiedä, mutta isälle on tärkeämpää juominen, soittaa juhlapäivinä kännissä...
Mutta anoppia en todellakaan syytä mieheni mokista.
Itse olen elänyt kovan elämän ja nyt kuolemansairas vaikka olen "vasta" 50-v.
Joten tiedän elämästä aika paljon.
Siksi mua suunnilleen naurattaa tuollaiset neuvojat ja tietäjät, tekopyhät moralisoijat.
Paljonkos sulla sitä ikää taas olikaan?
Ja varsinkin ELÄMÄNKOKEMUSTA?
miehet osaa pönttö esittää alussa muuta kuin on!!!niin esitti minunkin..sitten alkoi väkivalta ja sen myötä sain kesken menon.luulisin koska käsittely oli todella raaka..
Yrität ilmeisesti suojella kelvotonta äijääsi ja katsot helpommaksi syyttää anoppiasi. Oike kohde syytöksille on kuitenkin miehesi, onhan se kai ainakin vuosiltaan aikuinen. Seuraavaksi sinun pitäisi varmaan syyttää itseäsi, kun ryhdyit lapsen tekoon moisen tyypin kanssa, jolta ilmeisestikin odotit paljon sellaista, johon hänestä kertakaikkiaan ei ole.
Väkisinkin syntyy vaikutelma, että olet tavannut miehesi ja ollut hänen kanssaan suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä samana iltana, tullut raskaaksi, päättänyt, että pidät lapsen ja sitten toivonut sinisilmäisesti vain parasta. Näin ajattelen siksi, että kyllä miehesi noin mittava idiotismi olisi varmaan tullut aikaisemmin esiin, jos olisitte yhtään tunteneet toisianne paremmin.
En moralisoi sinun valintojasi, et ole ainoa, jolle näin on käynyt, mutta syyttää nyt kaikesta anoppia, joka taitaa, poikansa tavoin, olla aikamoinen ääliö, on kyllä järjettömän väärä kohde.
Voit iloita siitä, että tämä kokemus antoi sinulle ihanan lapsen. Lisäksi voit oppia näistä kolhuista paljon, mutta vain sillä edellytyksellä, että nyt katsot totuutta suoraan silmiin. Parempaa jatkossa sinulle ja lapselle!
Siinä olet oikeassa, että omaa syytähän tämä tietysti on. Olisihan se pitänyt arvata, että miehen puheet perheen tärkeydestä loppuivat siihen, kun hän sai tahtonsa läpi.
Siinä olet väärässä, että olemme todellakin tunteneet kauan ja mieheni oli se, joka alkoi lapsia vinkua. Monta vuotta hän pyysi ja pyysi ja sitten, kun koin, että minusta olisi äidiksi, halusin sitä itsekin. Ja lapsesta olen todella onnellinen. Anoppia en syytä, mutta suuri apu hänestä olisi ollut, jos olisi pojalleen yrittänyt järkeä puhua. Sitä minä en siis käsitä, että miksi anoppi ei suostunut puhumaan. Tietysti se on hänen oma asiansa, mutta hänen pojallaan on vakava ongelma alkoholin kanssa ja olisi luullut, että oma äiti välittäisi. Mutta näköjään ei. No, ero on vireillä ja rakennan itselleni ja tyttärelleni uutta elämää.
halua myöntää poikansa ongelmaa, edes itselleen, saati sinulle. Se on varmasti kova paikka äidille todeta, että oma poika on alkoholisti, joka ei piittaa perheestäänkään. En tiedä, olisiko vielä ainoa poikansa? Anoppi haluaa kai sitten valita helpoimmalta näyttävän tien ja sulkee silmänsä tosiasioilta syyttäen muita, tässä tapauksessa sinua. Kyllä hän varmasti tässä teidän tapauksessa tuntee itsensä altavastaajaksi kelvottoman poikansa takia, mutta luonteensa mukaisesti ajattelee, että hyökkäys on paras puolustus.
No, jos hänellä elinpäiviä riittää, niin tämä käsittelemätön asia tulee tulemaan vielä hänen silmilleen monta kertaa.
Kun hän nyt ei asetu tukemaan teitä, sinua ja pikku tytärtäsi, vaikean asian kohdatessa elämässänne,ei hän todennäköisesti saa eikä voi isoäitinä iloita lapsenlapsestaan. Hän menettää siinä niin paljon.
Pahoittelen, että kuvittelin suhdettanne pikasellaiseksi. Se vain näytti siltä. On vaikea ymmärtää, miksi mies haluaa lapsen, vaikka hänellä ei ole lainkaan edellytyksiä siihen. Kaipa hän halusi jotenkin korvamerkitä sinut itselleen ja sinne kotiin lasta hoitamaan, vaikka tiesi, ettei hänestä hyvää miestä eikä isää tule. Hän ehkä myös haaveili, että juominen jää, kun lapsi syntyy. Sääliähän häntäkin pitäisi, hänkin menettää paljon.
Tässä teidän jutussa on mielestäni niin, että vaikka sinä olet ikäänkuin se 'uhri ja kärsijä', tulette vuorenvarmasti tyttäresi kanssa selviytymään tästäkin koettelemuksesta vähimmin vammoin ja voittajina. Nuo muut vain menettävät.
Sinä taas vaikutat selkeästi olevan selviytyjätyyppiä.
Olen itsekin yrittänyt häneltä kysyä, että miksi hän halusi perheen, jos ei halua kantaa vastuuta, mutta ei kai osaa itsekään vastata.
Oma äitini on ehdottanut sellaista mahdollisuutta, että miehelläni olisi ns.isyysmasennus eli on pakokauhu iskenyt, kun tajusi, kuinka paljon lapsi sitoo. Olen tätäkin miehelleni ehdottanut, mutta hän ei halua kuunnella. Olen jutellut lapsemme kummille (miehen hyvä ystävä) asiasta ja hän on yrittänyt myös puhua miehelleni, mutta mies ei puhu hänellekään eikä suostu kuuntelemaan. Siksi yritin turvautua anoppiin. Ajattelin, että äitiään mies kuuntelisi.
Mies vastustaa avioeroa. Sitäkään en ymmärrä. Jos kerran ei kotona minun ja tytön kanssa ole hyvä olla, miksi ei halua meistä eroon?
Uskon, että liittomme voisi pelastua, jos mieheni suostuisi terapiaan, jos hänet saisi jotenkin avautumaan ja puhumaan, mutta kun ei niin ei. No, minulla on kaikki mahdollisuudet jatkaa elämää myös yksinhuoltajana, joten siinä mielessä elämä ei ole mitenkään katkolla.
Aseta nyt tyttövauvasi kaiken keskelle
Katso sitä ja päätä; Voiko asettaa sen isänsä syliin ja sanoa;
”Katsohan tyttöseni; tämä mies on isäsi.
Isä on äidin mies.
On ihanaa olla nainen, kun on isäsi kaltainen mies.
Tällainen mies, on kasvamassa, myös sinua varten,
äiti ja isä toivovat, että löydätte toisenne sitten aikuisina.”
Isä on tytön esimerkki miehestä. Millaisen miesesimerkin annat tyttärellesi?
Miehesi on iältään aikuinen, lapsesi on sinun vastuullasi.
Taloudellisesti ei tule olemaan vaikeampaa, kuin nyt ryyppäävän miehen kanssa.
Ilmoita miehellesi; Otat eron vain viinasta ja sen aiheuttamista vaikeuksista. Hanki oma asunto, jos ei mies siitä ala kasvamaan ja aikuistu eroa oikeasti