Nyt alkoi pelottamaan. Tuttavaperhe sai lapsen ja perheen isä alkoi tuntemaan enemmän himoa miehiin ja fantasioimaan seksistä miehen kanssa. Olen kuullut että monet ukkomiehet hinttaantuvat myöhemmin vaikka olivat ihan heteroita nuorena.
En kestäisi jos mies "hinttaantuisi" myöhemmin ja vaatisi avioeroa.
Miten voi tunnistaa ns. varman heteron? Onko sellaista edes?
En kestäisi jos mies "hinttaantuisi" myöhemmin ja vaatisi avioeroa.
Miten voi tunnistaa ns. varman heteron? Onko sellaista edes?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuli mieleen se jonkun tv-ohjelman mainos, jossa nainen vastaa kysyttäessä millaista miestä hän etsii, että "heteroa, aloitetaan heterosta". Naurattaa joka kerta, koska homoja on suunnilleen kaksi prosenttia väestöstä. Mahdollisuus, että törmää homoon treffaillessaan on äärimmäisen äärimmäisen pieni. Olematon.
Mahdollisuus, että mies noin vain hinttaantuu on vielä pienempi. Jos niin näyttää käyvän, niin kyse lienee enemmänkin siitä että mies tulee ulos kaapista. On siis ollut homo koko ajan.
Väitän, että pelkosi on täysin turha.
Homoseksuaaleja on n. 10% väestöstä. Joko larentteja, bi-seksuaaleja tai aidosti homoseksuaaleja. Eli mahdollisuus treffata tällainen henkilö on huomattava.
Ja ap:n kysymykseen mistä tunnistaa latenssin homon: ylivilkas seksuaalisuus yleensä yksi oire. Eli paljon irtosuhteita, kykenemätön sitoutumaan, mikä juontuu alitajuisesta inhosta naisia kohtaan.Kaverit tärkeämpiä kuin parisuhde.
"Eli paljon irtosuhteita, kykenemätön sitoutumaan, mikä juontuu alitajuisesta inhosta naisia kohtaan.Kaverit tärkeämpiä kuin parisuhde. "
Tunnen tälläisen nuoren miehen, lisäksi kävi intin laivastossa.
Liekö sitten homo? Sääli koska olisi ns. joka naisen unelma jos olisi halukas sitoutumaan.
Kuinkas muutenkaan, kaikki täsmää.
Kaikki homot saisi minun puolestani ******...koska heistä ei ole naiselle iloa. Mitä olemassaolon funktiota on miehellä joka ei tuota naiselle mitään iloa...paitsi shoppauseuraa. Kai sekin on sitten jotain.
Homoseksuaaleja on tutkimusten (joista en mitään tämän tarkemmin osaa sanoa) ja arvioiden perusteella 2-3% väestöstä ja biseksuaaleja 6-8%. Kaappihomot, jotka ovat olevinaan heteroja, eivät kaiketi sisälly noihin prosentteihin, joten todellisuudessa homoja ja varsinkin biseksuaaleja saattaa olla huomattavasti enemmän.
Tutustuttaessa kannattaa tutkia tarkkaan miehen vaatekaappi. Jos mies ei itse piileksi joutoaikoinaan siellä, on ensimmäinen este tasapainoisen ja antoisan suhteen polulta raivattu.
Jos taas tapaat miehen soittamassa pianoa Liberace-asusteeseen sonnustautuneena, Sinun kannattaa vielä tovi tuumia mahdollisia suunnitelmiasi suurperheen perustamiseksi juuri tämän miehen kanssa.
Eräs äärimmäisen suositeltava tapa päälle 20-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille naisille on iskeä suoraan kypsä, harkintaa ja mieskuntoa uhkuva, armeijan käynyt ja sarkahousut ja siilitukan omaava, kokolihaa syövä ja Merten Korkeajännitystä lukeva, taatusti ja varmasti heteroseksuaalinen, suurinpiirtein 45-vuotias mies...
Voisiko tälläinen sekundaarinen homo eli mies joka tulee homoksi vasta yli kolmekymppisenä (vrt. primaarinen homo eli mies joka on homo jo nuoruusiässä) pelätä naista joka on synnyttänyt, se muuttaa miehen tunteita naista kohtaan ja hän alkaa tuntea enemmän ja enemmän vetoa miehiin.
mitään. Entäs jos se mieskuntoa uhkuva Merten korkeajännitystä lukeva onkin homo, joka ei halua myöntää sitä itselleen, ja siksi yrittää miehisin keinoin todistaa kaikille olevansa hetero?
Tuo Merten Korkeajännitys herättää epäilyksiä. Homot, mikäli ylipäänsä suorittavat varusmiespalvelusta, hakeutuvat lähes poikkeuksetta laivastoon. Ilmeisesti ne univormut vetoavat, tai sitten se on joku "In the Navy"-juttu.
Synnytys ja vauva perheessä, tottakai muuttaa perheen sisäistä dynamiikkaa ja kenties tunteitakin, niin naisen kuin miehen puoleltakin, mutta sen vaikutus tai mahdollinen positiivinen korrelaatio sukupuolisen suuntautumisen kanssa on kyllä aika kaukaa haettua...
Miehelle suhde omaan äitiinsä, ja sitä myötä oman vaimonsa näkeminen äitinä saattaa herättää ristiriitaisia, ambivalentteja tunteita.
Sukupuolinen suuntautuminen taas on niin monista tekijöistä kiinni. Kukaties geneettiset ominaisuudet ja perimä, kasvatus, kokemukset, ympäristö - who knows...
Sitä paitsi, kyse lienee vallitsevista, so. dominoivista piirteistä. Epäilemättä se yhden tai kahden prosentin homo/lesbo löytyy kenestä tahansa...
(paitsi 45-v. kokolihaa syövistä miehistä).
Vein jo aika päiviä sitten kaikki Village People-levyni takapihan puolityhjään roskalaatikkoon.
Nykyisin luenkin vain omia kirjoituksiani ja jälki lienee havaittavissa...
juuri nopean itseanalyysin keltaisissa nahkahousuissani, rautanauloilla vuoratulla, kukkakuvioisella sohvallani palaten aina lapsuuden amnesiaan ja tuonnemmaksikin, enkä löytänyt mitään varteenotettavia merkkejä mahdollisesta homoseksuaalisuudesta.
No onhan tuo nyt itsestäänselvä asia että lapsen tuleminen vaikuttaa mutta miten voisi olla varma miehestä että se vaikuttaa nimenomaan positiivisesti tai sillä tavalla ettei sen takia aleta heterosta homoksi.
mitenkään tuntematta, rohkenisin olettaa ettei homoksi/lesboksi/heteroksi/transuksi/bi:ksi yms. vain hetken mielijohteesta ryhdytä...
Sukupuolinen suuntautuneisuus on kuitenkin suhteellisen pysyvä ominaisuus.
Ja jos mies ryhtyy homoksi lapsen syntymän tähden, lienee tarpeellista muistella ja tutkiskella aikaa myös ennen lapsen syntymää.
käänteinen metodi pitääksesi homouspelkosi kurissa. Olet olevinasi niin homoa niin homoa, vaikka "tiedätkin" olevasi MIES. Sinullahan on siten muka "varaa" olla homonomainen. Se ikään kuin vain korostaa mahtavaa miehisyyttäsi.
90 prosenttia ihmisistä on biseksuaaleja tavalla tahi toisella.
Homon kanssa et taatusti joudu parisuhteeseen. Bi-seksuaalin kanssa saatat päätyäkin. Silloin tosin mies ei homoudu, vaan ikiaikainen kiinnostus miehiä kohtaan nousee vallitsevaksi.
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Neuvoisin kuitenkin erityisesti välttelemään homofobioisia miehiä. Pelothan kumpuavat omasta epävarmasta seksuaalisuudesta. Umpihetero ei tunne homoja uhaksi. Heihin kun se ei "tartu". Päinvastoin, jos kaikki muut miehet olisivat homoja, heteronaisista olisi järjetön ylitarjonta. Mikä paratiisi se heteromiehelle olisikaan!
loistava vastaus. Tosin jäi mietityttämään se, että millä tavalla taas erottaa esim. homopositiivisen bi-seksuaalin ja täysheteron, joka ei tunne homoja uhaksi?
Olen kuullut, että kuu on juustoa.
Aiwan herwoton. Pelasti illan. :D
että mitä varmempi hetero niin sitä lähempänä se on sitä toista vaihtoehtoa