Onko normaalia?

Onko normaalia, että avovaimoni tuntuu haluavan olla koko ajan yksin? Minä puolestani tekisin mielelläni asioita yhdessä, mutta se vain tuntuu ärsyttävän häntä.

Meillä ei ole yhteisiä ystäviä, joiden luona vierailisimme tai jotka kävisivät meidän luonamme. Hän on sitä mieltä, että kummatkin pitäköön omat ystvänäsä.
171793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos kerran rakastaa ja haluaa jakaa elämänsä jonkun kanssa, kai sitä haluaa yhteisiä ystäviä ja yhteistä tekemistä.

Äänestä

melkein samoilla linjoilla avokkisi kanssa. Käymme kyllä mieheni ystävien luona silloin tällöin mutta minä tapaan yksin omat ystäväni. Ja tämä vain sen vuoksi että kerran kävi niin että eron sattuessa ystväni pitivätkin enemmän silloisesta poikaystvästäni kuin minusta ja halusivat kaveerata hänen kanssa ja minut unohdettiin (olin tuntenut nämä ystäväni yli 15v. ja kuvittelin että olimme sydänystäviä). Nykyään pidän mieheni ja ystäväni erossa!

Äänestä
  • Aha! Eli näin ollen pedataan mahdollista tulevaa eroa. Vitun jees!

    Äänestä

Minä vetäydyn joskus omiin oloihini. Varsinkin silloin kun minulla on huonompi päivä tai viikko. Kumppanin yli-innokkuus tai ihan normaalikin käytös saattaa noina päivinä oikein ärsyttää olan takaa eikä kylki kyljessä nyhjääminenkään kiinnosta. Istun mieluummin yksin ja katson televisiota kunnes huonontuulenpuuska menee ohi kuin teen jotain kumppanini kanssa. Saan selvitettyä omat ajatukseni huomattavasti paremmin kun olen yksin. Normaalisti puolisoni on huono ymmärtämään ajatuksenjuoksuani joten asiat on usein parempi pitää omana tietonaan ettei syntyisi väärinkäsityksiä tai tarvitsisi kuunnella valitusta siitä että otan kaiken liian vakavasti. Tarvitsen omaa aikaa...

Miehen ystäviin en ole tutustunut enkä heistä kyllä edes kauheasti pidä. Minulla kun ei ole heidän kanssaan oikeastaan mitään yhteistä. Lisäksi he ovat suurimmaksi osaksi miespuolisia. Ystävystyisin mieluummin naisten kanssa.

En ole ollut masentunut, mutta usein kyllä olen huonotuulinen, koska elämä potkii päähän ja kovaa. Mies ei pysty pitämään kodista huolta minkään vertaa. Kaikki kasaantuu minun niskaani... tuntuu välillä siltä kuin olisin pikkulapsen huoltaja. Helppohan miehen on hymyillä ja kohautella olkiaan kun ei ole mitään mistä ei tarvitse ottaa vastuuta.

Äänestä
  • siis "ei ole mitään mistä tarvitsee ottaa vastuuta"

    Äänestä

  • Älä tee asioita miehesi puolesta, jos et halua tehdä kaikkea lopun elämääsi

    Äänestä

Onhan ihme porukkaa! Kyllä silloin, kun on lähtenyt parisuhteeseen toisen henkilön kanssa elämän täytyy olla yhteisiä asioita.
Kuulostaa tosi tunneköyhältä parisuhteelta tuollainen. Tosin kyllähän avosuhde jo sinällään kertoo siitä, ettei uskalla/kykene sitoutumaan toiseen sitovasti ja luottamuksella.
Täytyykö olla aina takaportti auki, jos kaveri ei miellytäkään?

Kuulostaa täysin hölmöltä ajatus, että avioparissa kumpikin kulkisi vain omien kaveriensa ja ystäviensä kanssa.

Miksi lähteä lainkaan parisuhteeseen, jos haluaa "sulkeutua" itseensä ja omiin oloihinsa?
Onko ihmisellä silloin kaikki ihan jees??

Kyllä tämän ketjun avaajalla on täysi oikeus kysymykseensä.

Minä lopettaisin nopeasti tuollaisen suhteen.

Hyvässä ja toimivassa parisuhteessa on kaikki yhteistä, niin rahat ja rikkaus, kuin köyhyyskin, mutta myös ilot ja surut, onnistuminen ja epäonnistuminen sekä Rakkaus toisiinsa.
Hyvässä parisuhteessa kumpikin voi mennä ja kulkea myös omissa työkaveri - ym. porukoissa, mutta pitää olla myös yhteisiä ystäviä joiden kanssa ollaan tekemisissä. Ellei näin ole, niin johan on elämä köyhää!

Äänestä
  • ovat erilaisia. Oletkos kuullut introvertista ja ekstrovertista? Erityyppisiä ihmisiä. Ehkäpä sinun pitää seurustella vain ekstoverttien kanssa, jollet muunlaisia ihmisiä ymmärrä. Jokainen omalla tyylillään, se mikä toimii sinulla ei välttämättä toimi toisella.

    Äänestä

Minä tarvitsen itselleni paljon omaa aikaa ja tilaa, myös parisuhteessa. En kerta kaikkiaan jaksa kiehnätä koko ajan yhdessä jos en pääse välillä vetäytymään yksikseni omaan rauhaan. Sama juttu ystävien kanssa. En oikein tykkää esimerkiksi suurista juhlista, sillä jaksan sosiaalista hässäkkää ehkä korkeintaan kolme tuntia kerrallaan ja sitten minun on pakko päästä olemaan hetki yksin. Aina joku kuitenkin yrittää ängetä juttelemaan ja ihmettelemään, onko minulla tylsää yksin. Ei ole, kiitos vaan. Miksi kaikkien pitäisi olla niin pirun sosiaalisia koko ajan?

Äänestä

Minä en ole kiinnostunut avokkini ystävistä ja sukulaisista. En siis tapaa heitä juurikaan. Omia ystäviäni ja sukulaisiani tavatessani avokki pääsee mukaan, jos haluaa. Menen kyllä mieluummin yksin. Edellisen mieheni kanssa ystävät olivat yhteisiä ja sukulaisissa käytiin yhdessä.

Äänestä

Onko se avokki muuttunut vasta tuollaiseksi vai ollut aina sellainen?
Jos muuttunut vasta, niin luulenpa, että se on vaan ohimenevä vaihe sen elämässä. Ehkä te olette olleet tiivisti yhdessä ja hänessä on nyt vaan herännyt tarve "itsenäistyä" ja olla omissakin oloissaan ilman sun seuraasi.
Ei sitä tartte tulkita uhkaksi teidän liitollenne. Anna hänen olla, mutta pidä yllä puheyhteyttä ja normaalia kanssakäymistä siten kun hän siihen suostuu ja ehdottele aina sopivin väliajoin jotakin yhteistäkin tekemistä. Ei hän nyt ihan kaikesta saa sentään kieltäytyä ilman selitystä, joten patistele aina silloin tällöin häntä hoitamaan sitä teidänkin suhdettanne.
Aikansa sitä itsekseen touhuamista kuitenkin vaan kestää. Kokemuksesta puhun. : )

Äänestä
  • Hän voi myös olla kyllästynyt, ärsyyntynyt ja haluaa eron, muttei itse sitä "voi" sanoa, koska haluaa syyllistää miestään myöhemmin siitäkin. Ehkä jossain naistenlehdessä on ollut artikkeli siitä, millainen miehen tulee olla tänä kesänä eikä avokki löytänyt miehestään kaikkia näitä "oikeita" piirteitä? Ehkä hänellä on toinen ihastuksen kohde? Mene ja tiedä. Ei hän tietenkään kerro mitään, vaan lähettää niitä (pirun) signaalejaan, joita ei voi ymmärätää muut kuin hänen syntymättä jäänyt identtinen kaksossisarensa ja roskaromaanien fiktiohahmot.

    Äänestä

  • been there kirjoitti:

    Hän voi myös olla kyllästynyt, ärsyyntynyt ja haluaa eron, muttei itse sitä "voi" sanoa, koska haluaa syyllistää miestään myöhemmin siitäkin. Ehkä jossain naistenlehdessä on ollut artikkeli siitä, millainen miehen tulee olla tänä kesänä eikä avokki löytänyt miehestään kaikkia näitä "oikeita" piirteitä? Ehkä hänellä on toinen ihastuksen kohde? Mene ja tiedä. Ei hän tietenkään kerro mitään, vaan lähettää niitä (pirun) signaalejaan, joita ei voi ymmärätää muut kuin hänen syntymättä jäänyt identtinen kaksossisarensa ja roskaromaanien fiktiohahmot.

    tosissasi kuvittelet, että naiset löytää elämänohjeensa jostain naistenlehdistä??
    Hullumpaa en ole ikinä kuullut!
    Itse en edes jaksa lukea naistenlehtiä vaikka nainen olenkin.
    Ihmeen katkeralta mieheltä vaikutat.
    Ja kaikkihan on tietenkin aina naisten syytä.
    Mihin tämä maailma onkaan menossa...

    Äänestä

mutta outoa mielestni. Me tehdään miehen kanssa lähes kaikkea yhdessä. Nyt kun on katon maalaus menossa niin sinne en mene, tehtäisiin sekin yhdessä muuten mutta kun on tuo korkeanpaikankammo. Kysymys ei ole siitä, että vaatisin miestäni tekemään kaikkea kanssani vaan meille se on luontaista ja mukavaa, olisi vaan outoa jos kumpikin tekisi vaan omia juttujaan.

Äänestä

juu..meidän suhtees sama juttu. Sen takia ei voida muuttaa edes yhteen. Ennen halusin yksinäisyyttä, mutta luulin löytäväni sen oikean ja haluavan olla sen kanssa loppuikäni...mutta hän haluaa olla yksin..joten en kelpaa hänelle.

Tohon ystävä asiaan meidän suhteessa...minulla ei ole ystäviä ja miehellä on jokunen...aika ongelma, koska en voi sietää ketään muuta kun mieheni.

Äänestä

samalainen asetelma. Olemme olleet samankaton alla 20 vuotta ja saatu yhdessä aikaiseksi kaksi nyt murkkuikäistä lasta (ainakin jotain tehty yhdessä). Mies on aina ollut ujo, harvasanainen ja ihmisjoukkoja välttelevä. Omia ystäviä hänellä ei ole, työporukassa kyllä juttelee. Minä taas olen ulospäin suuntautuva, tykkään ihmisten seurasta ja tutustun helposti. Minun ystävistäviäni käymme tapaamassa yhdessä ja minä yksin jne. Sukulaisia tapaamme aika-ajoin.

Vuosien varrella minäkin olen oppinut kaipaamaan ja ottamaan omaa aikaani. Mies on välillä komennushommissa arkipäivät ja suoraan sanoen minä nautin ajastani. Lapset eivät enää tarvi jatkuvaa läsnäoloa ja minä voin vain olla (en tarkoita esim. viihteelle menoa-se aika on ollut jo vuosia sitten).

Mies saattaa välillä mennä loma-aikanakin yksin mökille koko päiväksi ja me muut olemme kaupungissa. ei siinä minusta mitään outoa ole.

Toki teemme paljon yhdessäkin, kotihommia, lomamatkoja, kävelyllä (jopa murkkuikäisten poikien kanssa). Yleensä otttaen olemme kotona viihtyvää sakkia.

Joskus olen miettinyt millaista olisi, jos puoliso olisi toisenlainen, mutta enpä tiedä... Eikös tänä päivänä voi sanoa kuuluvan hyvää, jos ollut sama mies, samt lapset ja sama työ viimeiset 15 vuotta. tosin kuulostaa kovin tylsältä.

Äänestä

minunkin puolisoni olla paljon yksinään ja halusi omaa rauhaa...matkallekkin tahtoi lähteä yksin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmeissään... kirjoitti:

Onko normaalia, että avovaimoni tuntuu haluavan olla koko ajan yksin? Minä puolestani tekisin mielelläni asioita yhdessä, mutta se vain tuntuu ärsyttävän häntä.

Meillä ei ole yhteisiä ystäviä, joiden luona vierailisimme tai jotka kävisivät meidän luonamme. Hän on sitä mieltä, että kummatkin pitäköön omat ystvänäsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu