Ihastuminen

Olen seurustellut nykyiseni kanssa 2,5vuotta. Meillä menee oikeastaan ihan hyvin, välillä(ehkä aika usein)tuntuu kuitenkin että tästä puuttuu jotain, enkä mielestäni ole aina kauhean onnellinen. Sitten taas välillä kun mietin suhdettamme "ajatuksen" kanssa, tuntuu kuitenkin hyvältä, mieheni on ihana jos sitä haluaa olla, hänelle on helppo/hyvä puhua asioista vaikka hän ei mitenkään osaisikaan auttaa, ja tottakai rakastan häntä myös paljon..

Mutta sitten kun tulee riita jostain todella typerästä, en voi esim. olla lyömättä häntä(näin tapahtuu joskus) ja välillä näyttää että kohta miehenikin lyö minua, mutta ei kuitenkaan tee sitä, huuto on kova eikä sopua tunnuta saavan aikaan mitenkään sellaisen riidan jälkeen, kuitenkin viimeistään seuraavana päivänä ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, itseasiassa ei me koskaan edes kunnolla keskustella meidän riidoista, se vaan jotenkin "unohtuu" yön jälkeen..

Ja nyt, olen todella pahasti ihastunut mieheni ystävään,jos satun häntä näkemään jossain vaikka edes vilaukselta, tuntuu etten mitään muuta näekään enää, unohdan esim. jonkun asian mitä olen juuri ollut ystävälleni selittämässä tai ainakin menen ihan hiljaiseksi ja tuntuu että ystävänikin ovat sen huomanneet.

En voi sille mitään, siinä ihmisessä on jotain sellaista mikä pitää hänet todella mielenkiintoisena, joskus hän on osoittanut jonkinlaista kiinnostusta minua kohtaan mutta en ole voinut vastata siihen mitenkään koska seurustelen ja ehkä sen takia hän kiinnostaa nyt minua.

Kerran on tullut sellainen tilanne että olen ollut hänen kanssaan kahdestaan hetken jos toisenkin, ollaan juteltu niitä näitä ja olen huomannut että minulla on TODELLA hauskaa hänen seurassaan. Meillä olisi myös ollut tilaisuus ajautua vaikka mihin "tuhmuuksiin", onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Myös se vaikutti minuun paljon kun hän ei mitään koittanut edes tehdä kanssani vaikka olisi kuitenkin selvästi halunnut.

Äh, ihan sekava tunne kun ajattelee häntä ja sitten ajattelen omaa miestäni, jonka pitäisi olla ainut kenestä minä unelmoin jnejne..

Mitä te muut tekisitte tässä tilanteessa? Tällä hetkellä tuntuu siltä että tekisin melkein mitä vaan että saisin nähdä tämän ihmisen ja olla vaan hänen kanssaan, edes vähän aikaa, niin en kuitenkaan voi tehdä, enkä voi omaa miestäni jättääkään sen takia kun olen vähän ihastunut(mikä toivon mukaan menee ohi), apua, en ole ennen ollut tälläisessä tilanteessa. Ihan omituista.. :/
51641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mun keväällä päättynyt 5 vuoden parisuhde oli juuri tuollainen. Sain huomata, että ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolella.

Meidän riitammekin olivat aivan samanlaisia kuin teidän. Lisäksi rakastumisen huuma oli haihtunut ja hieman tylsistytti mutta toisaalta olin onnellinen poikaystäväni kanssa...siitä syystä että tarkemmin ajateltuna hän oli ihana turvallinen ihminen, joka välittää minusta. Meillä oli hauskaa yhdessä ja juttelimme toisillemme.

Syksyllä menin sitten ihastumaan toiseen nuoreen mieheen samalla tavalla kuin sinä. Mietin miestä 24h, hänen seurassaan oli todella kivaa, hauskaa ja tunsin itseni todella hyvin huomioiduksi naiselliseksi naiseksi. Ajattelin, että kyllä tunne varmasti kohta menee ohi. Silti en saanut itseäni irti miehestä. Olin onnellinen, sillä minulla oli tämä ihana turvallinen kulta kotona, paras ystäväni mutta lisäksi myös nämä uudet kutkuttavat tunteet tätä toista miestä kohtaan.
Toisen miehen avulla sain etäisyyttä omaan parisuhteeseeni siinä mielessä että aloin ajatella pitäisikö minun jättää oma kumppanini, jotta voisin kokeilla olla sillä tavalla kunnolla tämän uuden kanssa. Ajattelin, että ehkä olisi aika haistella uusia tuulia. Monta kuukautta mietin ja jahkasin kunnes päätin että haluan olla taas kultani oma. Hän on minulle kuitenkin se tärkein ja rakkain, toinen mies vain ihastus.

Liian myöhään. Kultani oli kyllästynyt tuntemaan epävarmuutta minun toisen miehen kanssa heilasteluistani ja riuhtaisi itsensä irti minusta. Jäin nuolemaan näppejäni. Juuri kun olin ajatellut, että asiat paranevat. Ne menivätkin huonommaksi. Huomasin rakastavani omaa poikaystävääni todella paljon ja ikävä häneen vain yltyi, vaikka en vielä seurustellessamme ollut sellaista tuntenut aikoihin ihastumishuumani vuoksi.

Nyt kaduttaa kun olin niin tyhmä, että ylläpidin ihastumistani!!! Ykskaks yllättäen ihastumiseni toiseen mieheen katosi kuin pieru saharaan eron myötä. En tuntenut enää mitään. Hän olikin vain ilmeisesti väline itseni etsimisessä. Tai ei hän kuitenkaan ollut arkisesti ihan sellainen millaisena olin ihastumishuumassani hänet nähnyt. Nyt minulla ei ole ketään.

Poikaystäväni on jo jatkanut eteenpäin. Hänellä on uusi suhde ja elämä. Minä istun yksin kotona suremassa menetettyä elämää ja itkemässä omaa tyhmyyttäni.

Ikinä enää en moiseen sorru. Nyt olen läksyni ainakin oppinut kantapään kautta. Entinen poikaystävänikin ansaitsee jonkun paljon minua paremman.
Nyt toivon, että suhteemme olisi mieluummin loppunut sitten yhteisestä kyllästymisestä aikanaan , kuin näin 3. osapuolen vaikutuksesta.

Mieti tarkkaan.

Äänestä
  • Minuakin pelottaa se että jos suhteemme joskus sitten päättyisikin ja vaikka saisin tämän ihastukseni "itselleni", niin jos siitä ei tulekkaan yhtään mitään eikä hänen kanssaan ole sellaista mitä koko ajan kuvittelin mitä se voisi olla niin mitäs sitten??

    Rupeaisinko haikailemaan tämän nykyiseni perään vai olisinko minäkin sitten yksin, vaikea sanoa kun ei osaa kunnolla ajatella enkä kyllä tätä omaa miestäni halua jättää, välillä tuntuu että voisin ihan hyvin tehdäkin sen mutta kun tarkemmin ajattelee niin en kuitenkaan voi.

    Silti tekisi mieli pitkästä aikaa olla itsekseen ja katsoa mitä voisi tapahtua tämän ihastuksen kanssa, siinäkin olisi se ongelma että hän on mieheni ystävä. Siis todella vaikea juttu! :/

    Aika näyttää tässäkin asiassa, loppujen lopuksi, miten käy.. Pitää koittaa käyttää järkeä;)

    Äänestä

paitsi että olen seurustellut neljä vuotta, joista kaksi ihastuneena toiseen mieheen. Itsensä pettämistä? mene ja tiedä.

Teen sitten niin tai näin, niin metsään voi mennä, sen tiedän..päätin jäädä yrittämään tätä suhdetta, ajattelin että ihastumisia tulee ja menee kuitenkin, oli sitten varattu tai ei. En vain tainnut olla kyllin vakuuttunut päätöksestäni ja tämä homma todellakin haittaa eloa.. surkea tapaus, tekisi mieli potkia itseään jo persuksille..

niin, että on meitä useampiakin:)

Äänestä
  • Tuntuu että tämä pahenee vaan koko ajan, näen tätä "ihastukseni kohdetta" nykyään hämmästyttävän usein, viimeksi eilen.. Sattumalta siis, en uskalla soittaa hänelle enkä muutenkaan halua otta a häneen yhteyttä(vaikka mieli tekisi)koska se olisi mielestäni jo mieheni pettämistä, vaikka menisin vaan kahville hänen kanssaan.

    Joskus kun en näe häntä vaikka kuukauteen, tuntuu että kyllä tää tästä, pikku ihastuminen tää vaa on ja nyt se alkaa jo hiipumaan mutta voi luoja kun satun näkemään sitä ihmistä jossain niin huoh, tuntuu siltä että voisin juosta sen syliin ja kertoa kaiken mitä tunnen häntä kohtaan.

    Mutta äh, kai tämä tästä.. :/

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Tuntuu että tämä pahenee vaan koko ajan, näen tätä "ihastukseni kohdetta" nykyään hämmästyttävän usein, viimeksi eilen.. Sattumalta siis, en uskalla soittaa hänelle enkä muutenkaan halua otta a häneen yhteyttä(vaikka mieli tekisi)koska se olisi mielestäni jo mieheni pettämistä, vaikka menisin vaan kahville hänen kanssaan.

    Joskus kun en näe häntä vaikka kuukauteen, tuntuu että kyllä tää tästä, pikku ihastuminen tää vaa on ja nyt se alkaa jo hiipumaan mutta voi luoja kun satun näkemään sitä ihmistä jossain niin huoh, tuntuu siltä että voisin juosta sen syliin ja kertoa kaiken mitä tunnen häntä kohtaan.

    Mutta äh, kai tämä tästä.. :/

    minäpä otin yhteyttä, kerroin tästä tosin miehelleni. Olisi voinut jäädä väliin, ei se että kerroin, vaan se, että sitten lopulta nähtiin ihastukseni kanssa. Seurauksena ei ollut kuin harmaita hiuksia...minulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voivoi.. kirjoitti:

Olen seurustellut nykyiseni kanssa 2,5vuotta. Meillä menee oikeastaan ihan hyvin, välillä(ehkä aika usein)tuntuu kuitenkin että tästä puuttuu jotain, enkä mielestäni ole aina kauhean onnellinen. Sitten taas välillä kun mietin suhdettamme "ajatuksen" kanssa, tuntuu kuitenkin hyvältä, mieheni on ihana jos sitä haluaa olla, hänelle on helppo/hyvä puhua asioista vaikka hän ei mitenkään osaisikaan auttaa, ja tottakai rakastan häntä myös paljon..

Mutta sitten kun tulee riita jostain todella typerästä, en voi esim. olla lyömättä häntä(näin tapahtuu joskus) ja välillä näyttää että kohta miehenikin lyö minua, mutta ei kuitenkaan tee sitä, huuto on kova eikä sopua tunnuta saavan aikaan mitenkään sellaisen riidan jälkeen, kuitenkin viimeistään seuraavana päivänä ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, itseasiassa ei me koskaan edes kunnolla keskustella meidän riidoista, se vaan jotenkin "unohtuu" yön jälkeen..

Ja nyt, olen todella pahasti ihastunut mieheni ystävään,jos satun häntä näkemään jossain vaikka edes vilaukselta, tuntuu etten mitään muuta näekään enää, unohdan esim. jonkun asian mitä olen juuri ollut ystävälleni selittämässä tai ainakin menen ihan hiljaiseksi ja tuntuu että ystävänikin ovat sen huomanneet.

En voi sille mitään, siinä ihmisessä on jotain sellaista mikä pitää hänet todella mielenkiintoisena, joskus hän on osoittanut jonkinlaista kiinnostusta minua kohtaan mutta en ole voinut vastata siihen mitenkään koska seurustelen ja ehkä sen takia hän kiinnostaa nyt minua.

Kerran on tullut sellainen tilanne että olen ollut hänen kanssaan kahdestaan hetken jos toisenkin, ollaan juteltu niitä näitä ja olen huomannut että minulla on TODELLA hauskaa hänen seurassaan. Meillä olisi myös ollut tilaisuus ajautua vaikka mihin "tuhmuuksiin", onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Myös se vaikutti minuun paljon kun hän ei mitään koittanut edes tehdä kanssani vaikka olisi kuitenkin selvästi halunnut.

Äh, ihan sekava tunne kun ajattelee häntä ja sitten ajattelen omaa miestäni, jonka pitäisi olla ainut kenestä minä unelmoin jnejne..

Mitä te muut tekisitte tässä tilanteessa? Tällä hetkellä tuntuu siltä että tekisin melkein mitä vaan että saisin nähdä tämän ihmisen ja olla vaan hänen kanssaan, edes vähän aikaa, niin en kuitenkaan voi tehdä, enkä voi omaa miestäni jättääkään sen takia kun olen vähän ihastunut(mikä toivon mukaan menee ohi), apua, en ole ennen ollut tälläisessä tilanteessa. Ihan omituista.. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu