Musta tuntuu tosi oudolta. Olen tuntenut poikaystäväni vasta joitain kuukausia mutta hän haluaa kihloihin. Avioliitto on hänelle todella tärkeä, onhan hän muslimi. itse olen ateisti, enkä innostu avioliitosta ja olen tässä nyt niinkuin pattitilanteessa. Eikä auta yhtään että olen vasta 18. huh huh.Rakastamme kyllä toisiamme, enkä usko että hän haluaa minua mitenkään hyväksikäyttää, tuntuu vaan tosi hoppuisalta. Osaako kukaan auttaa?
kihlat?
keet
141106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
..mikä provo.
ei toi ollu mikään provo, ihan tosissaan oon. aika ahdistuneita ihmisiä täälläkin..
Olen edelleenkin sitä mieltä, että kihloihin ja naimisiinmeno pitäisi lailla kieltää alle 25-vuotiailta. Etenkin sen pitäisi olla kiellettyä lyhyen seurustelun jälkeen tai ilman yhdessä asumista. Näin avioliitot ja sitä myöten avioerot vähenisivät dramaattisesti.
Samaan lahkoon kuuluvat extreme-uskovaiset voisivat poiketa säännöstä, koska yhteisö pakottaa heidät tiukkaan kontrolliinsa, eivätkä he näin ollen eroa kovin helposti.
Edellisen johdosta älä missään nimessä mene pika-avioliittoon vain miehen toiveesta. Uskontoon on helppo vedota, mutta miten hyvin sinä voit tuntea sen miehen? Jos hidas eteneminen ei miehelle sovi, niin silloin hänellä on todennäköisesti epäilyttäviä tarkoitusperiä ja kannattaa antaa miehen sitten jatkaa matkaansa.
Tämä kaikki vain siksi, ettet olisi kohta palstalla kertomassa, miten prinssi muuttui sammakoksi maistraatissa käynnin jälkeen. Esimerkkejä on runsaasti.
Willen neuvosta kannattaa kysyjän varmasti ottaa opiksi
Olen samaa mieltä vaikka en itse niin olekaan toiminut. Menin naimisiin toista uskontoa tunnustavan kanssa lyhyen seurustelun jälkeen alle 25-vuotiaana. Molemmat sitä halusimme emmekä ole eroon "päässeet" vaikka joskus on yhdessä asiaa harkittu. Mitään extreme-uskovaisia emme ole. Onko liitomme onni vai onnettomuus tai harvinainen "poikkeus säännöstä", sen näyttänevät seuraavat 20 vuotta:)
Itsellekin käynyt samoin. Sinänsä ei mitään yllätystä ole tullut mies tuntuu rakastavan vieläkin mutta yhteistä aikaa ei juurikaan ole paitsi illalla ennen nukkumaan menoa ja aamulla heräämisen jälkeen pari tuntia mutta uskon asian paranevan kunhan itsekin menen töihin (ainakin aika kuluu paremmin).
Seurustelun lyhyyskin riippuu vähän siitä miten seurustelee. Meillä ainakin oli kokoajan "avioliittomaiset olosuhteet". Jos seurustelu tarkoittaa sitä että molemmat ovat eriosoitteissa ja käyvät toistensa luona/näkevät silloin tällöin ei saa välttämättä käsitystä siitä millainen toinen oikeasti on.
Kannattaa myös miettiä onko itse valmis sitoutumaan, rakastuneena sitä ajattelee, että ei ole kuin tämä yksi ihminen mutta totuus on kuitenkin se, että voi olla useampi.
Kannattaa valita itselleen sopiva jonka kanssa jaksaa juhlan lisäksi myös arjen. Jos olet yhtään hulivili sorttia (etkä tällainen kotikissa kuin minä;D) niin kannattaa miettiä ihan tosissaan ja eritoten kysyä muita syitä kuin uskontoa. Painostus voi olla miehen puolelta kovaa.
Onko teillä paljon ikä eroa? Onko mies vanhempi? Ja miten oleskelu lupa-asiat, tarkistas nämä asiat ihan ensin.
Sinun elämäsihän se on mutta voin kertoa, että helpompikin asetelma liitolle voisi olla kuin kulttuuriset ja uskonnolliset/maailmankatsomukselliset eroavaisuudet (ja mahdollisesti kieli ero, täällä ei kukaan pärjää pelkällä englannilla (kai?)). Willellä oli muutama hyvä neuvo varmaan lisää ja kannattaa ihan kunnolla harkita, oikotietä onneen ei ole mutta helpompia reittejä löytyy varmasti.
Ns. "paperinmakuisilla" miehillä on kiire avioon, muilla ei . Meilläkin kohta 7 vuotta yhdessä, mutta avioon ei olla menty. Eikä mennäkkään, koska en halua että mies on täällä minun ansiostani. Ainostaan omansa = työlupa.
"Onko teillä paljon ikä eroa? Onko mies vanhempi? Ja miten oleskelu lupa-asiat, tarkistas nämä asiat ihan ensin."
Meillä on pari vuotta ikäeroa, olen vanhempi. Lupa-asioissa ei enää ole mitään tarkastettavaa. Me ollaan niin vanha pari ja kauan eletty yhdessä, ettei arjessa enää yllätyksiä juurikaan tule. Molemmat osaamme toistemme äidinkieltä ja on asuttu molempien kotimaissa. Lapset ovat jo maailmalla eikä ongelmaa heidän uskonnostaankaan ole koskaan ollut. Toki elämässä on vaadittu molemmilta paljon joustoa ja asioita on puitu perusteellisesti. Tiedän myös olevani hyvin onnekas. Meillä on molemmilla ollut vahva halu elää yhdessä ja siksihän tässä edelleenkin yhdessä eletään.
Hyvistä neuvoista sanoisin, että ne ovat kuin mikä tahansa sanakirja - viitteellisiä. Toisten elämää ei voi tietää eikä ne hyvätkään neuvot siksi kaikille voi olla samat. Ainoastaan elämän perusasiat, kuten esim. toisen kunnioittaminen, ovat niitä kaikille sopivia vinkkejä.
no hänellä on täällä ainakin nyt oleskelulupa kun tuli tänne opiskelemaan mutta tulevaisuudessa haluaisi meidän asuvan englannissa.en oikein itse tiedä missä haluaisin asua kun en ole maailmaa reissannut. Hän on viisi vuotta vanhempi, ja voisi kuulemma asettua aloilleen. niin kai minäkin, en ole bilehirmu tyyppiä. Mutta täytyy harkita kyllä pitkään, ja haistella tilannetta niin sanotusti. Mutta elämä on mielestäni tehty elämistä varten.
nyt voi oleskelulupa olla opiskelunajan, mutta hänen valmistuttuaan se varmasti päättyy ja hänen täytyy uusia lupansa. jos on naimisissa se onnistuu helposti. Noita ulkomailla elämispuheita ei muuten kannata ottaa aina vakavasti. Monenlaista valehtelijaa ja epärealistia liikkeellä. Suosittelisin myös tarkastamaan miten pojan opinnot todellisuudessa etenevät.
Mistä maasta tämä mies on kotoisin ja kuinka kauan ollut Suomessa? Kuinka kauan olette tunteneet toisenne? Milloin mahdollinen oleskelulupa loppuu? Näkee miehen passista..
Mitä hän opiskelee? Käsittääkseni ammattikorkeakouluun ja yliopistoon voi tulla tuotakin kautta. Jos opiskelee ammattikoulussa, voi olla, että on tullut ns. "turvapaikanhakijana" ja on saanut odotteluaikana luvan opiskella..Käsittääkseni suurin osa kolmansien maiden miehistä hakee "turvapaikkaa" vaikka edellytyksiä ei tietenkään ole..Ellei ole oikea työpaikka/opiskelupaikka ennen maahantuloa. Opiskellessa täytyy osoittaa, että varat riittävät elämiseen.
Kovin olet nuori ja saattaisi olla hyvä, että ensin ihan seurustelisitte yhdessä, niin oppisitte tuntemaan toisenne :)
On nigeriasta kotoisin ja on ollu täällä pian vuoden. ihan kuule opiskelemaan on tullu, eikä kalastelemaan mitään turvapaikkaa, miksi hän sellaista tarvitsisi..ei vielä oikein ole edes ihastunut suomeen.. eikä hänellä rahastakaan niin pulaa ole. joko jatkaa täällä ja hakee lisää oleskelulupaa tai siirtyy sinne englantiin jatkaan opiskelua.
nigerialaiset ovat kuuluisia juuri suomityttöjen höynäyttämisestä (kokemusta ystäväpiirissä asiasta, valitettavasti) olet kyllä aika sinisilmäinen, jos uskot, että "poikaystäväsi" todella sinua rakastaa. Älä hyvä lapsi nyt ainakaan avioon astele, mitä nyt vanhempasikin sinusta ajattelevat?? ei ole tarkoitus olla ilkeä, haluan vain estää sinua tekemästä elämäsi suurinta virhettä!
mitä vittua? "poikaystäväsi" ? jos uskot että todella sinua rakastaa??
mistä sää tiiät mitään kenekään muun tunteista?