Piristystä?

Olen ollut kihlattuni kanssa avoliitossa jo yli seitsemän vuotta. Meillä menee hyvin, seksi toimii ja kaikki on muutenkin kaikin puolin mallillaan. Kuitenkin pelkään pettäväni häntä tilaisuuden tullen, muutaman kerran on ollut jo tosi lähellä... En haluaisi loukata häntä millään tavalla, mutta välillä tuntuu, että pieni piristys tekisi ihan hyvää, vaihtelu virkistäisi. Johtuuko tämä siitä, että elämäni on niin turvallista ja tavallista, että haluan siihen jännitystä vai onko suhteemme tuhoontuomittu? En halua erota, mutta mietin joskus mitä muuta olisi tarjolla.
2949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itse olen ollut vain kolme vuotta yhdessä kihlattuni kanssa mutta juuri tuon tavallisuuden takia tuntuu välillä siltä että joskus jos tilaisuus tulee pettäminen voi olla lähellä....outoa tosiaan vaikka seksi ja kaikki pelaa, niin silti tulee noita tunteita. Olen itse ajatellut että jotain tästä suhteesta puuttuu kun ajattelen näin. Oma vastaukseni on että olemme aika erilaisia puolisoni kanssa; meillä on eri kiinnostuksen kohteet esim. harrastuksissa, ja haaveenani onkin tavata samanlainen mies kuin itse olen.
Syyllisyys kuitenkin painaa joka päivä pelkästään näiden ajatusteni takia, ei tälläistä parisuhteen pitäisi olla!! Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella että minulla on maailman paras mies, enkä vaihtamalla voi sitä tosiseikkaa parantaa, jos petän jään kuitenkin jossain vaiheessa kiinni ja elämäni on pilalla koska mieheni on täydellistä "aviomies ja lasteni isä-materiaalia." :) Kannattaa sinunkin ajatella asiaa pidemmällä tähtäimellä.

Äänestä

saisitte jotain irti tästä?

Tänään juuri mietittiin avomieheni/kihlattuni kanssa monta vuotta olemme olleet yhdessä. 3 tai 4 emme pystyneet muistamaan kumpikaan. Kuitenkin...

Se on varmasti niin, että kyse on tahdosta sitoutua toiseen enemmän kuin sopivuudesta ehkä?

Tässä joitain vinkkejä, jotka itse olen kokenut hyödyllisiksi. Tosin vielä en ole tämän miehen kanssa ollessani ihastunut keneenkään toiseen mutta aiemmassa suhteessa kyllä..kertooko tämä sitten siitä, että edellinen ei ollut sopiva minulle vai sen että olen sen lisäksi oppinut suhtautumaan asioihin eritavalla?

Kuitenkin tässä siis vinkkejä!

1. Kun ihastut toiseen ihmiseen niin mieti niitä piirteitä mihin ihastut! Ehkäpä ne piirteet ovat olleet niitä samoja joihin ihastuit omassa avokissa, mutta jotka on jotenkin jäänyt unholaan.

2.Muistele suhteen alkuaikoja ja niitä yhteisiä kokemuksia joita teillä on ollut. Ja muistele niitä ääneenkin avokin kanssa. Ehkä näin löydätte taas jotain mitä olette unohtaneet? Ehkä voisit vaikka järjestää vastaavanlaisia tilanteita?

3. Yhteinen aika on tärkeeä. Mutta ei tv:n katsomista vaan jotain muuta! Harrastus tai jotain yhdessä oloa vaikka vain kainalossa kyhnäämistä.

4. Ole kiinnostunut avokistasi! Ihminen kuitenkin oppii joka päivä uutta. Eli ihminen voi muuttua ja on hyvä pysyä mukana toisen uuusien mielipiteiden ja kokemusten mukana! NÄin toinen ei muutu silmiesi alla vieraaksi ihmiseksi! Kuuntele ja kysele mitä hän on tehnyt tänään. Ihan tavallisia asioita, kunhan ei kuulustelua!

5. Tämä on TÄRKEIN vihje! Kun sinun ja avokkisi tarpeet täyttyvät olette tyytyväisiä!

MIeti tarkkaan mitkä ovat sinun tarpeesi suhteessa! Ja ota selvää mitä kumppanisi toivoo!

Näyttää todellakin siltä, että sinun tarpeesi eivät täyty kun tunnet kuten tunnet!
Kerro selkeästi mitä haluat konkreettisesti! Eli esim. minusta tuntuu erityiseltä, kun sinä teet sitä ja tätä.
Ja minusta tuntuu siltä, että todella rakastat minua kun toimit näin ja näin.

Monesti pienet arjen huomaavaisuudet jo auttavat pitkälti! Minun mieheni tekee minulle "palveluksia"(tuo yöksi vettä yö pöydälleni joka ilta, vie roskat ettei minun tarvitse, hieroo kun jaksaa ym.) koska hän haluaa minua hellitellä. Itse myös teen hänelle sellaisia juttuja mitä hän toivoo. Sellaista toisen huomioon ottamista joka päivä!

Mutta hyvä on muistaa, ettei tee mitään vain pelkästään toista miellyttääkseen! Sellainen ei tee suhteelle hyvää! Vaan tekee, jos aidosti haluaa toiselle tehdä!

Niin ja tärkeää on myös kerto toiselle, että arvostaa niitä asioita joita toinen tekee sinulle! Itse kyllä KIITÄN monesti "palveluksista" joita saan. Se kertoo miehelle, että arvostan häntä ja hänen tapaansa kohdella minua. Mies tarvitsee tätä arvostusta todella! Ja haluaa vielä enemmän mielellään tehdä juttuja sinulle!

Tässä näitä, jotka tulivat nyt äkkiseltään mieleen!



p.s. Ehkä se pettämisen pelko vain kertoo sinulle että sinun tarpeesi eivät todellakaan täyty ja sinun tulee tehdä asialle jotain pikaisesti. Heti!

pettäminen on aina valinta! Jos et halua kuitenkaan olla suhteessa lopeta se ja aloita uusi sitten, kun löytyy sopivanoloinen kaveri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä vika kirjoitti:

Olen ollut kihlattuni kanssa avoliitossa jo yli seitsemän vuotta. Meillä menee hyvin, seksi toimii ja kaikki on muutenkin kaikin puolin mallillaan. Kuitenkin pelkään pettäväni häntä tilaisuuden tullen, muutaman kerran on ollut jo tosi lähellä... En haluaisi loukata häntä millään tavalla, mutta välillä tuntuu, että pieni piristys tekisi ihan hyvää, vaihtelu virkistäisi. Johtuuko tämä siitä, että elämäni on niin turvallista ja tavallista, että haluan siihen jännitystä vai onko suhteemme tuhoontuomittu? En halua erota, mutta mietin joskus mitä muuta olisi tarjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu