Miten antaa nätit pakit?

Miten sanon nätisti jätkälle, että ei kiinnosta? Mitään kiinnostukseen viittaavaa en ole pojalle sanonut, vaan ollut mahdollisimman lyhytsanainen ja viileä (en kuitenkaan töykeä). Silti hän ei ymmärrä vihjettä ja jatkaa vihjailuaan. En halua loukata häntä, mutta haluaisin hänen lopettavan epätoivoiset iskuyrityksensä, sillä alan tuntea oloni erittäin epämukavaksi hänen seurassaan (joudun näkemään häntä autokoulun merkeissä melko usein). Minua hävettää hänen puolestaan, kun muut autokoululaiset ja firman työntekijät naureskelevat hänellä tämän asian vuoksi.

Hän on ihan mukavan oloinen poika (ei minun tyyppiäni muuten), mutta ehkä hieman yksinkertainen, vai olenko minä liian moniselitteinen? Luuleeko hän, että olen ujo tai että leikin vaikeasti tavoiteltavaa? Yritän tällä hetkellä vältellä häntä parhaani mukaan!
132809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sano vaikka että sinulla on jo poikakaveri. Hän ei voi siitä loukkaantua, ja ymmärtä, että ei kannata jatkaa "yritystä".

Äänestä
  • Valitettavasti hän kysyi tuota poikaystävä-asiaa jo, ja ikävä kyllä vastasin, että olen vapaa (Johon hän vastasi "Tiedätkös mitä? Minäkin olen vapailla markkinoilla"..). Huoh. Onko kirjoittamaton sääntö, että jos ei ole kiinnostunut vastataan/valehdellaan että seurustellaan eli näytinkä nyt haluamattani vihreää valoa?

    Äänestä

  • huokaus.. kirjoitti:

    Valitettavasti hän kysyi tuota poikaystävä-asiaa jo, ja ikävä kyllä vastasin, että olen vapaa (Johon hän vastasi "Tiedätkös mitä? Minäkin olen vapailla markkinoilla"..). Huoh. Onko kirjoittamaton sääntö, että jos ei ole kiinnostunut vastataan/valehdellaan että seurustellaan eli näytinkä nyt haluamattani vihreää valoa?

    mutta muistelen, että autokoulu ei kestänyt ikuisuutta...eli etköhän ole vapaa hänestä muutaman kuukauden päästä viimeistään?
    Onhan se varmaan kiusallista, kun joku on kiinnostunut susta ja sua ei vois vähempää kiinnostaa, mutta älä nyt pienistä hermostu. Johan sä oot ollut viileä ja lyhytsanainen...sitä paitsi, onko se kertaakaan ehdotellut sulle mitään suoraan? Lähde kahville, leffaan...tai jotain? Ehkä se on vaan joku sosiaalinen savolainen ja tykkää heittää läppää nätille likalle.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    On kysellyt viikonloppusuunnitelmia ja ehdotellut (tosin "epäsuorasti" niin paljolla vihjailulla kuin mahdollista) yhteistä illanviettoa.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    mutta muistelen, että autokoulu ei kestänyt ikuisuutta...eli etköhän ole vapaa hänestä muutaman kuukauden päästä viimeistään?
    Onhan se varmaan kiusallista, kun joku on kiinnostunut susta ja sua ei vois vähempää kiinnostaa, mutta älä nyt pienistä hermostu. Johan sä oot ollut viileä ja lyhytsanainen...sitä paitsi, onko se kertaakaan ehdotellut sulle mitään suoraan? Lähde kahville, leffaan...tai jotain? Ehkä se on vaan joku sosiaalinen savolainen ja tykkää heittää läppää nätille likalle.

    Eihän ole savolainen, vaan rovaniemeltä :/. Piiri pieni pyörii, joten luultavasti tulen törmäilemään häneen koulun jälkeenkin.

    Äänestä

osta rautakaupasta pakki, maaleja ja pensseleitä, kotona maalaat pakkiin nättejä kuvioita, odota että kuivuu niin ei sotke, sitten voit antaa sen ja jos maalaat useamman niin voit antaa nätit pakit.

Äänestä
  • Kuule,etköhän tee asiasta nyt liian isoa numeroa.
    Saat tottua siihen että miehet flirttaa ja yrittää iskeä sinua.
    Otat asiat vaan realistisesti,anna pojan puhella kunhan et anna itse aihetta hänen kuvitella enempää.
    Jos hän vihjailee treffeistä ,sanot ettet lähde.

    Miehenä voin sanoa että jokainen mies jossain vaiheessa huomaa ettei lyyli ole kiinnostunut ja lopettaa .
    Mutta saattaa olla miehiä joilla on tapana heittää tytöille läppää tarkoittamatta yhtään mitään.
    Pysyt vaan kovana,et anna siimaa.

    Äänestä

paikalle.Kyllä se siitä , kun huomaa sinun olevan varattu.Se on hyvä,toimiva,hienovarainen ja selkeä.
Jos ei poikaystävää,niin pyydä jotakin tuttua esittämään sitä.

Toisaalta juuri ihminen joka ei tajua ,niin hänen kyllä pitäisikin törmätä seinään, sillä kuinkahan montaa muuta se kiusailee samalla systeemillä.
Ehkä rehellisyys olisi parasta , eli sano suoraan kaunistelematta.Ja sitten sen jälkeen vaan tiukemmin ja kylmemmin.

Joskus tuollanen tyyli on raiskaajan tyyli, sillä se ei kunnioita uhriaan.

Äänestä

on niin vaikeaa?

En aina ymmärrä näitä asioita. Ihme kiemurtelua aina rakennetaan.

Esim:
"Oot tosi mukava tyyppi, mutta mä en valitettavasti ole kiinnostunut, enkä se oikea sulle. Toivottavasti saat jonkun nätin tytön mukaas vielä tänä kesänä."

Tai sitten voi tietty miettiä pään puhki kiertelyä ja valehteluja ja selittelyjä ja epämääräisiä vihjailuja.. Ja molemmille tulee helvetin paha olo. Sekö se sitten on kovasti kaunista?

Rehellisyys ei ainakaan oo siitä rumimmasta päästä.. Ja sattuu loppupeleissä varmasti vähemmän kuin valehtelu joka joskus kuitenkin käy ilmi.

Ittensä puolesta tuntuu moni pelkäävän enemmän, kuin sen puolesta jolle pakit annetaan, kenties?

Äänestä

Hän haluaisi työnjtyä sisääsi, oletko tullut sitä ajatelleeksi? Miksi et antaisi hänelle onnistumisen elämystä vaivojensa palkaksi?

Anna hänen työntyä sisääsi, kenties nautit siitä itsekin ja alatte seurustelemaan edes muutamaksi kuukaudeksi?

Kyrpä pilluun, helppo tie hyvään seksiin, älä tee tätä hänelle vaikeaksi jos et ole neitsyt.

Jos olet koskematon pilluinen niin sitten olet painosi arvoinen kultaa neitsyyttä yli kaiken elämässä arvostaville miehille.

Jos olet neitsyt teen kaikkeni eteesi ja sun takiasi9, annan henkeni sankarillisesti, mitä tahansa, mutta muiden panemalle en osta edes kukkia.

Äänestä

haukut vaan pataluhaksi niin kuin vain suomalainen nainen osaa ...

Äänestä

voisit ehkä sanoa että "sori, mutta tunne ei ole molemminpuoleista" Olen poika ja minulle on tehty samalla tavalla. Tosin olin kyllä ihan rikki muutaman päivän, mutta näin jälkeen päin se oli mielestäni melko nätisti sanottu.

Äänestä

Eli sano hyvä ihminen suoraan. Voi tuntua pahalta ja kundia vituttaa hetken aikaa, mutta se menee ohi nopeasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huokaus.. kirjoitti:

Miten sanon nätisti jätkälle, että ei kiinnosta? Mitään kiinnostukseen viittaavaa en ole pojalle sanonut, vaan ollut mahdollisimman lyhytsanainen ja viileä (en kuitenkaan töykeä). Silti hän ei ymmärrä vihjettä ja jatkaa vihjailuaan. En halua loukata häntä, mutta haluaisin hänen lopettavan epätoivoiset iskuyrityksensä, sillä alan tuntea oloni erittäin epämukavaksi hänen seurassaan (joudun näkemään häntä autokoulun merkeissä melko usein). Minua hävettää hänen puolestaan, kun muut autokoululaiset ja firman työntekijät naureskelevat hänellä tämän asian vuoksi.

Hän on ihan mukavan oloinen poika (ei minun tyyppiäni muuten), mutta ehkä hieman yksinkertainen, vai olenko minä liian moniselitteinen? Luuleeko hän, että olen ujo tai että leikin vaikeasti tavoiteltavaa? Yritän tällä hetkellä vältellä häntä parhaani mukaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu