Baarissa

Voiko baariin mennä ilman ettei juo. Ryhdyin absolutiksi koska alkoholi maistuu suussani pahalle
ja vatsa meni vain parin oluen jälkeen niin sekaisin että ulos ne tuli oksentamalla. Pidetäänkö minua
outona jos menen baariin tutustuun naisiin täysin selvänä. Vai heitetäänkö minut ulos?
112957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sanot että juot mieluummin omia :D

Äänestä

Ja voihan sitä ottaa jonku alkoholittoman juoman käteen pyörimään, ni sulautuukin paremmin joukkoon. Monilla ei vaan taida olla rahkeita lähestyä naisia selvinpäin, vaikka siinä nainen saiski paremman kuvan ihmisestä. Viinahuurujen siivittämä "hei" korvaan höngittynä ei ole kovin monen naisen unelma ;) Varsinki jos hetken päästä tulee tarve pitää lattiaa pystyssä tai laatottaa vessan pöntön taus..

Äänestä

Juot joko kokista tai tilailet alkoholittomia drinkkejä. Kukaan ei edes kysele mitään.

Äänestä

En itsekään juuri juo, eikä miehenikään. Baarissa käydään vissiinkin aika harvoin, muutama kerta on tullut käytyä viime 10vuoden aikana.
Silti olemme toisemme baarista löytäneet!
Mielestäni on vaan iso plussa jos baarissa on selvinpäin, kaikki eivät siihen pysty.

Äänestä

Kuules, itse olen todella usein käynyt baarissa selvinpäin.. Ei ole lainkaan paha juttu. Jotkut eivät edes huomaa sinun juovan "limulinjaa".

Ja muutoinkin, mitä on palautetta tullut, niin hyvin asiallisia kommentteja. Meno ollut oikeastaan vieläkin parempaa selvinpäin kuin kännissä.

Yksin en ole selvinpäin ollut, mutta en pitäisi sitä mitenkään hankalana, jos vain omaa tietynlaisen asenteen pitää hauskaa.

Ulos radalla, vesiselvänä.. KYLLÄ!! Niin teet, ei se viina kaikille maistu. Ja mitä sitä turhaan juomaan, jos ei siltä tunnu.

Äänestä

Baarien ylläpito rahoitetaan alkoholinmyynnillä. Raitis mies on baarinpitäjälle pelkkä rasite, joka vie yhden asiakaspaikan, muttei tuo rahaa taloon. Suhtautuminen voi olla tästä syystä nuivaa ja tämä heijastuu myös muiden asikkaiden suhtautumiseen. Siksi olo baarissa ei välttämättä ole mukava.

Tämä siis jos olet mies. Raittiiseen naiseen baarinpitäjä suhtautuu paljon myönteisemmin. Houkuttelevathan naisasiakkaat baariin lisää maksavia miesasiakkaita.

Äänestä

Luulenpa, että vientiä on enemmän selvänä olevalle miehelle baarissa. Varmasti teet paremman vaikutuksen kuin örveltävät velikultanne...... oikeesti. Kerran eräs miespuolinen ystävä sanoi, että oli ollut kuskina ja mennyt jätkien kanssa baariin. Oli kuulemma naiset lähestyneet häntä sankoin joukoin ja kaveriäijät ovat hermostuneet kun selvänä olebva mies saa kaikkien naisten huomion ;)

Äänestä

veikkaan, että sulla käy vaan parempi flaksi naisten kaa selvinpäin kun kamalassa kännissä :) Ainakin siinä tapauksessa jos etsit muutakin kuin yhden yön seikkailuja.

Äänestä

Siis mä olen joskus yleensä selvinpäin, ja jokaikinen kerta kun olen selvinpäin tai juovuksissa, naiset sanoo mun lähestymisyritykselle "jotta eikiitos ei kiinnosta" vaikka tekisin mitä? vaikka olisin kuinka siisti tai rähjäinen!

en ymmärrä naisia sillä pelkkä "moikin" pilaa naisien illan kuulemma!! :(

olen luonteeltani ollut avoin ja sosiaalinen mies mutta nyt mut on mäntätty maanrakoon henkisesti.. enkä enään uskalla lähestyä naisia ku tiedän että ei ne mua halua eikä halua :(

Äänestä
  • -------------------------
    en ymmärrä naisia sillä pelkkä "moikin" pilaa naisien illan kuulemma!! :(
    -------------------------

    No ei varmasti pilaa, jos et jää siihen asian tultua selväksi koko illaksi jumittamaan. Mielestäni vaihtoehtoja on

    a) Olet törkeässä kännissä ja "moi" on jotain täysin käsittämätöntä örinää (tosin tästä ei kait ole kyse kohdallasi)

    b) Kyseinen nainen (yleensä joku 18-20v ) vaan tykkää tylyttää porukkaa. Tälläisista neideistä ei paljon kannata välittää. Sanot vaan kokeeksi "moi" ja mikäli tulee jotain psyko-mussutusta niin vastaisuudessa vaan jätät kyseisen neidin huomiotta.

    Yleensä baareissa on porukkaa kuin pipoa (jos ei kantapaikassasi ei ole, niin vaihda paikkaan jossa on paljon väkeä), joten yksinkertaisesti iteroit "moi":n sanomista kunnes tulee joku rennompi nainen vastaan.

    Äänestä

  • sikaniska_ kirjoitti:

    -------------------------
    en ymmärrä naisia sillä pelkkä "moikin" pilaa naisien illan kuulemma!! :(
    -------------------------

    No ei varmasti pilaa, jos et jää siihen asian tultua selväksi koko illaksi jumittamaan. Mielestäni vaihtoehtoja on

    a) Olet törkeässä kännissä ja "moi" on jotain täysin käsittämätöntä örinää (tosin tästä ei kait ole kyse kohdallasi)

    b) Kyseinen nainen (yleensä joku 18-20v ) vaan tykkää tylyttää porukkaa. Tälläisista neideistä ei paljon kannata välittää. Sanot vaan kokeeksi "moi" ja mikäli tulee jotain psyko-mussutusta niin vastaisuudessa vaan jätät kyseisen neidin huomiotta.

    Yleensä baareissa on porukkaa kuin pipoa (jos ei kantapaikassasi ei ole, niin vaihda paikkaan jossa on paljon väkeä), joten yksinkertaisesti iteroit "moi":n sanomista kunnes tulee joku rennompi nainen vastaan.

    ( ja minä yritän sopivasti hymyilläkkin tohon kommenttiin lisänä en minkäänlaista aliarvioivaa hymyä vaan yritän olla kohtelias) mutta nainen kattoo mua säihkähtäneen näköisenä (ja luen sen silmistä "jotta mitä vittua sinä mulle tuut juttelemaan") sitte se sanoo jotta "kiitos mutta "minä "olen varattu" /" olen lesbo" /"olen omis polttareis"/ jne. olen kuullut miljoonaa eri selitystä :) miljoonaan eri lähestymisyritykseen heh

    ja kun tarpeeksi montakertaa kuulen ton illas niin olen niin helvetin rikki jotta ei jaksa mitenkään enään yrittää mitään :(

    On totta että painukoon ne helvetin nirppanokat jotka hukkuu sateella kadulle pois mun silmistä,mutta en näköjään pysty lähestymään minkäänlaisia naisia missään tilanteessa ! sillä karaoke baareja yökerhoja, heviklubia ja sinkkufestivaaleja olen kulkenut nyt 3vuotta, mä olen mun urheilullisuudesta huolimatta paskaa naisille :(

    mä olen jopa joskus jopa alentunut naisia kohtelemaan töykeästi mutta sekään ei auta :) mä taidan olla nii helvetin naurettava mies:) heh heh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies vaan... kirjoitti:

Voiko baariin mennä ilman ettei juo. Ryhdyin absolutiksi koska alkoholi maistuu suussani pahalle
ja vatsa meni vain parin oluen jälkeen niin sekaisin että ulos ne tuli oksentamalla. Pidetäänkö minua
outona jos menen baariin tutustuun naisiin täysin selvänä. Vai heitetäänkö minut ulos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu