Rakastan syvästi miestäni, mutta olen kovasti miettinyt suhteen lopettamista. Syynä on hänen sitoutumiskammonsa. Olemme seurustelleet kolme vuotta ja siitä vuoden asuneet yhdessä. Itse olisin melko pian halunnut muuttaa yhteen, mutta miehelleni se oli kauhea paikka! Aina, kun yritin puhua siitä, tuli riitaa. No, sitten pikkuhiljaa vaan ujutin itseni miehen asunnolle ja kun vietin kaiken aikaa siellä, hän itse ehdotti, että jos vuokraan oman asuntoni pois, kun turhahan sitä on tyhjillään pitää. Ok, eli tämä onnistui ja kaikki onkin mennyt mielettömän hyvin, meillä on todella kivaa yhdessä ja yhdessä asuminen sujuu.
Ongelmani on se, että haluan myös naimisiin ja lapsia. Kummastakaan asiasta ihana rakas mieheni ei suostu keskustelemaan, koska on kuulema vielä lapsi itsekin (hän on siis 35vuotias) ja vastuu kauhistuttaa. Minä en voi pakottaa toista puhumaan, jos hän ei halua, enkä myöskään halua pakottaa. Minulla on epäillys, että hän ei halua lapsia ikinä! Enkä minä halua jäädä suhteeseen, johon ei tule lapsia. Haluan ns. tavallisen perhe-elämän.
Olen aivan onneton, pitäisikö hylätä ihminen josta välitän aidosti todella paljon, mutta en ole valmis luopumaan lapsi ja naimisiinmeno ajatuksesta!
Voihan olla, että en elämässäni tapaa ihmistä jonka kanssa sitten olisi sellaiset välit, että nämä asiat olisivat ajankohtaisia, sitten olisin menettänyt sekä lapset, naimisiinmenon ja ihmisen jota rakastan.
Minä haluan kaiken, mutta olen valmis myös itse panemaan kaiken likoon! Onko vastaavassa tilanteessa olevia?
Ongelmani on se, että haluan myös naimisiin ja lapsia. Kummastakaan asiasta ihana rakas mieheni ei suostu keskustelemaan, koska on kuulema vielä lapsi itsekin (hän on siis 35vuotias) ja vastuu kauhistuttaa. Minä en voi pakottaa toista puhumaan, jos hän ei halua, enkä myöskään halua pakottaa. Minulla on epäillys, että hän ei halua lapsia ikinä! Enkä minä halua jäädä suhteeseen, johon ei tule lapsia. Haluan ns. tavallisen perhe-elämän.
Olen aivan onneton, pitäisikö hylätä ihminen josta välitän aidosti todella paljon, mutta en ole valmis luopumaan lapsi ja naimisiinmeno ajatuksesta!
Voihan olla, että en elämässäni tapaa ihmistä jonka kanssa sitten olisi sellaiset välit, että nämä asiat olisivat ajankohtaisia, sitten olisin menettänyt sekä lapset, naimisiinmenon ja ihmisen jota rakastan.
Minä haluan kaiken, mutta olen valmis myös itse panemaan kaiken likoon! Onko vastaavassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 37
Vanhimmat
ottaa e-pillerit.
Juu, mies tosiaan on niin yksinkertainen olento, että jos sille vaan valehtelee, että pillerit ovat unohtuneet ja on tullut raskaaksi, niin kyllä se mies siihen sitten sopeutuu eikä epäile ja on ehkä joskus asiasta iloinenkin. Pilleriunohtelijoita on tosi paljon ja aina on paljon tapahtunut. Sitä ei tietenkään voi taata, mikä lopputulos on. On siitä riitaisia erojakin tullut. Mut naisel on helppoo, jos pitää lapsen, kun sit voi syyllistää sitä miestä kaikille, kun sitä lasta on yhdessä tehty ja miehet on vätyksiä ja kaikkea sellaista. Eli pillerit veks ja tervetuloa kerhoon.
Siis kuten sanoin, todella rakastan tätä ihmistä, enkä ikimaailmassa tekisi noin, että "unohtaisin" ottaa e-pillerit. Se ei kyllä olisi kovin hyvä alku pienelle lapselle. Haluan oikean perheen jossa isi ja äiti rakastavat toisiaan ja lapsiaan. Tolla tavalla päätyy helposti yksinhuoltajaksi ja sitä en halua.
Ikävää, että sinulle on käynyt noin :(
Miestäsi enemmän rakastat pelkkää ajatusta mahdollisesta perheestä, jonka arjesta tai vaikeuksista sinulla ei ole mitään tietoa ja ajatusta uudesta miehestä, jollaista ei välttämättä ole olemassakaan muualla kuin haaveissasi. Et taida aivan vallattomasti rakastaa miestäsi.
Koska ilmeisesti et itse ole tässä tilanteessa, et voi minua ymmärtää. Miksi vastasit tähän, siis toiveeni oli, että tähän olisi vastannut joku joka on vastaavanlaisessa tilanteessa!!
Kuules hei , ensinnäkin sinä teit aivan tökerösti kun ujutit itsesi hänen asunnolle.Koitas nyt kerää luus ja hakea ihan uusi parisuhde, eihän toi pelaa alkuunsa jos toinen ei edes halua keskustella asioista. Todenäköisesti hän ei ole edes ajatellut olla sun kans loppuelämää.
En tehnyt tökerösti! Jos luit viestini, niin mieheni itse ehdotti, että jos vuokraan oman asuntoni pois. Tätyykö vääntää rautalangasta, että hän on se joka haluaa asua minun kanssani. Meillä on todella kivaa yhdessä ja yhdessä asuminen sujuu. Ainoa ongelma on perheen perustaminen, jota hän epäröi.
Tämä palsta oli näköjään erehdys kirjoittaa tällaista, kun täällä kaikki haluavat lukea vain toisten nyyhkytarinoita :D:D
Kasva aikuiseksi ja tsekkaa kunnolla miten juttus kirjoitat. Miksi sä puhut itselle sellaista paskaa jota uskot. Voi mies parka jos tollaisen kanssa joutuu loppuelämän elää!!!!
Ja jos todella rakastat miestä niin piruvie anna sille aikaa!!!!!!!!!
Seuraavat 10 vuotta vai? Helou, se jätkä oli jo 35-vuotias!
Lehmän nyyhkytystä.
Ja netti on täynnä tällaisia...Viestistä paistaa selvästi läpi kirjoittajan sivistystaso!
Miehesi sitoutumiskammo on todennäköisesti henkilökohtaista, eli häntä kauhistuttaa ajatus olla sinun kanssasi koko loppuelämänsä. Jos hän aidosti ja oikeasti sydämessään tuntisi, että sinä olet Se Oikea, ei hänellä olisi sitoutumiskammoa. Sori vaan, truth hurts, mutta parempi sinulle, että tiedät missä mennään, niin voit suunnitella loppuelämäsi paremmin kuin hänen varaansa. Voit löytää sen miehen, jonka mielestä sinun kanssasi loppuelämän viettäminen on kerrassaan mainio ajatus.
Tiedätkö, millainen on miehesi ihannenainen? Jos tiedät, niin vastaatko sinä sitä naista?
Itse olen edelleen vain avo-mies siis en naimisissa, asun kahden lapseni kanssa avo-vaimoni kanssa. Ehkä miehesi ei halua avioliittoa, mutta mielipide lapsista pitää kyllä häneltä itseltään kysyä suoraan. Vastaus voi olla kieltävä, jos ei halua olla osallinen lapsien kasvattamisessa. Nyt olisi varmaan syytä kuitenkin keskustella itse oman miehesi kanssa vaikka alkuun vain lapsien hankinnasta. Joskus mies ei edes halua naimisiin, mutta ei se tarkoita ettei rakastaisi toista. Sitoutua voi monella tapaa ja osoittaa rakkautensa muutenkin kuin avioitumalla.
No se on tätä nyky-hiihunhaahun-menoa...ei avioliittoa, hengaillaan vaan...
se avioliitto mitään muuttaa? Erotaanhan avioliitoistakin.
En lukenut aiempia vastauksia, toivottavasti et hakkaa päätäsi seinään kaverin kanssa. On tainnut kaveri asustella liian pitkään yksin, sellaisen on vaikea irrottautua omista rutiineistaan ja jakaa elämänsä toisen kanssa. Minunkin entinen poikaystävä 36 v muutti mieluummin opiskelupaikkakunnalta äitinsä luo kuin samaan kaupunkiin minun kanssa. Ja kaverini poikaystävä 38 v ei vielä mielestään ollut valmis sitoutumaan ja heille tuli sen vuoksi ero. Toivottomia tapauksia siis.
Juu, niin on tainnut käydä!! Olen ensimmäinen oikea tyttöystävä ja hän onkin monta kertaa ihmeissään todennut, että meillähän on kivaa kun asutaan yhdessä. Kyllä mieluummin oisin ottanut valmiiksi koulitun miehen, sellasen joka ois seurustellut ainakin neljä vuotta :):)
En voi luopua omista unelmista toisen takia, joten täytyy tässä lähiaikoina jutella.
Täysin samanlainen tilanne oli itselläni. Meillä meillä päädyttiin eroon 6 vuoden avoliitosta, sillä mies ei vielä 37 vuotiaanakaan ollut kuulemma kypsä liittoon/lapsiin. Ihan turha naisen on odotella, sillä vapaana on niin pilvin pimein niitä miehiä,jotka oikeasti haluavat perheen.
Omat lapset ovat lahja elämälle. Se tietävät kaikki ne joilla omia lapsia on.Nämä ovat perusarvoja elämässä. Voimia sinulle ratkaisun tekoon.Ratkaisut ovat aina kipeitä puoleent ai toiseen, mutta jos päädytte eroon, parhaimmassa tapauksessa olet kahden vuden kuluttua onnellisesti raskaana miehelle,jonka kanssa tulossa toivottu lapsi. Ajattele sitä!!
Suosittelen sinulle, että muutat pois.
Laitat sitten ilmoituksen esim. nettiin.
ostikolla: Etsitään miestä isäksi ja puolisoksi.
T: Pekka
Minusta on normaalia, että jos nainen rakastaa miestä hän haluaisi miehestä puolison ja saada lapsia hänen kanssaan. Ihan normaalia biologista tervettä toimintaa. Mielestäni mies on vain väärä sinulle. Moni mies haluaa myös naiselta lapsen ja naisen kanssa naimisiin. Olet vain ihastunut väärään mieheen. Parasta olisi, että etsisit toisen miehen, joka totta kai kosisi ja haluaisi lapsia kanssasi, jos mies on normaali ja tykkää susta. On hyvä, että olet omat tunteesi ainakin tehnyt selväksi miehelle.
Kyllä naisella on täysi oikeus haluta naimisiin, se turvaa tulevaisuuden ikävien asioiden osalta.Kunnon mies MENEE naisensa kanssa naimisiin, jos riittävästi rakastaa. Se on fakta, eikä muuksi muutu. Muuta pois, itse tekisin niin. Kun seurusteluaikana olet selvittänyt asian miehellesi, että tahdot jonain päivänä naimisiin, se tarkoittaa normaaliälyllisen miehen mielessä alle 10 vuotta, ei kymmeniä vuosia. Surkeat nyhveröt eläkööt yksikseen.
Juuri näin se on. Ei mitään muttia ja mutinoita.
En jaksanut lukea kaikkia saamiasi vastauksia, kun ne ensimmäíset olivat jo niin tylyjä.
Kumppaniasihan et voi muuttaa etkä sitäkään, että hän tarvitsee aika - ehkä ikuisuuksiin ts. ei ole ikinä valmis naimisiinmenoon ja/tai lapsiin. Se on vain hyväksytävä ja tällöin sinun pitänee miettiä, että riittäisikö sinulle kuitenkin hyvä ja onnellinen parisuhde ja avoliitto miehesi kanssa. Hyvän ja sopivan kumppaninkaan löytäminen kun ei ole ihan helpointa, joten voihan olla, että hänestä kannattaa kuitenkin pitää kiinni.
Sinä haluat kaiken, mutta jos toiselle riittää vähempi. Onko ne siis yhteensovitettavissa?
Älä elä toisen elämää, elä omaasi. Jos mies ei suostu eikä halua, mietit tasan haluatko pelkän miehen vai mahdollisesti jonkun muunlaisen elämän, lapsia jne.
E-pillereiden "unohtaminen" voi olla raukkamaista varisnkin jos asiasta on keskusteltu tarkasti. Ja huom. hänkin tietää sen.
"Minä en voi pakottaa toista puhumaan, jos hän ei halua, enkä myöskään halua pakottaa. Minulla on epäillys, että hän ei halua lapsia ikinä! Enkä minä halua jäädä suhteeseen, johon ei tule lapsia. Haluan ns. tavallisen perhe-elämän."
Huom. ei hänkään voi pakottaa sinua omaan muottiinsa, ja kyllä lapsi-asiasta PITÄÄ VOIDA suhteessa puhua, että miksi, miksi ei mikä pelottaa jne jne. Jos ei puhu, mieti haluatko jäädä suhteeseen, jos tunnet olosi onnettomaksi! Kysy häneltä, että onko hänelle ihan sama se, saatko sinä lapsia elämässäsi, jos sinä niitä haluat eli välittääkö hän sinun toiveestasi.
"älä elä toisen elämää, elä omaasi". Huh. Mielestäni pitäisi elää yhteistä elämää. Juuri tämä on nykypäivän suhteissa vialla. Vaikka olenkin melko nuori, olen jo ymmärtänyt sen, että parisuhde on yhteinen asia, missä toinen osapuoli on sinulle se tärkein asia ja kun näin on kummankin näkökulmasta, syntyy hyvä parisuhde, eikä hyväksikäyttösuhde. Valitettavan usein mietitään mitä toinen voi tehdä sinun hyväksesi, toteuttaaksesi sinun toiveesi ja unelmasi. Tokikin rakkaudesta voidaan tehdä asioita, jotka eivät välttämättä itsestä tunnu aivan parhailta ratkaisuilta.
"mietit haluatko pelkän miehen" taas kuulostaa siltä, että toinen hiukan välineellisessä asemassa. Toisaalta kuulostaa myös siltä, että mies ja parisuhde on arvoton asia itsessään, kun "pelkkä mies" ei riitä. "Pelkän miehen" pitäisi lähtökohtaisesti riittää, jos toista rakastaa ja sitten myöhemmin voi saada avioliiton ja lapsia. Ei parisuhteen tarkoitus ole se, että mennään naimisiin ja hankitaan lapsia, vaan olla onnellisia yhdessä. Kun ollaan onnellisia yhdessä, se voi myöhemmin poikia avioliiton ja lapsia. Muuten mennään persaus edellä puuhun.
""Pelkän miehen" pitäisi lähtökohtaisesti riittää, jos toista rakastaa ja sitten myöhemmin voi saada avioliiton ja lapsia"
No ei tietenkään. Jos haluaa perheen ja lapsia, niin silloin pelkkä parisuhde ei riitä. Eikö tuo ole aivan ilmeistä?
Jos haluaa lapsia ja toinen ei, jommankumman on joustettava tai sitten on erottava. Ei siinä sen kummempaa ole.
Tarkoitin "pelkällä miehellä" ja sen riittävyydellä sitä, että kahden ihmisen välinen suhde on lähtökohtaisesti parisuhde, eikä mikään unelmien täyttökone. Jos toinen haluaa avioliiton ja lapsia, eikä ole valmis tyytymään pelkkään parisuhteeseen, ts. ei saa siitä riittävästi sisältöä elämäänsä, ollaan hukkateillä. Parisuhde ei ole suhde, jossa toisen tarkoitus on täyttää sinun unelmasi (Se on hyväksikäyttösuhde). Eikä edes silloin, jos molemmat haluavat lapsia ja avioliiton. Suhde on se tärkein. Avioliitto ja lapset ovat prioriteeteissa numero kaksi. Hyvä esimerkki voisi olla esimerkiksi suhde, jossa molemmat haluavat omakotitalon. Ei tällainen voi olla syy suhteeseen, vaan itse suhde, joka sisältää sen toisen henkilön. Jos toinen muuttaa mielensä, eikä haluakaan omakotitaloa, niin sitten erotaan?!
Suhde, jossa avioliitto ja lapset asetetaan suhdettakin tärkeämmäksi asiaksi (tai ollaan valmiit eroamaan heti, kun toinen ei näitä unelmia toteuta) päätyy lopulta eroon. Saadaan mitä halutaan, eihän se toinen alun alkujaan ollutkaan kuin toteuttajan ja samanmieleisen henkilön roolissa. Elämässä on nimittäin kaksi suurta tragediaa; se, että emme saa mitä haluamme ja se, että saavutamme sen. Tätä on joaksein syytä miettiä, kun pohtii pohjimmaisia motiivejaan esimerkiksi parisuhteelle.
Ei omakotitaloa ja avioliittoa/lapsia voi verrata toisiinsa. Nuo on täysin eri asioita. Mutta jos oletettaisiin niiden olevan samantasoisia asioita, niin kyllä toisesta voi erota "pelkästään" siksi että toinen ei halua omakotitaloa, sama homma avioliiton ja lasten kanssa. Jokaisella saa olla omat mielipiteensä siitä, mitä pitää ehdottoman tärkeänä ja mistä ei ole valmis luopumaan. Ei suhde toimi, jos toinen pakotetaan vasten tahtoaan asumaan pieneen kaksioon hesan keskustaan jos hän on aina halunnut asua omakotitalossa maalla. Sama lasten ja avioliiton suhteen, jos ne ovat ehdottoman tärkeitä, niin ei niistä tarvitse toisen takia luopua.
Itse painotat kuinka SUHTEEN pitää olla tärkein, mutta olen erimieltä tästä. Ei väärän ihmisen kanssa kannata olla vain siksi että voi pitää huolta suhteesta, eikä siitä toisesta osapuolesta joka on osa parisuhdetta. Minulle ainakin tällä hetkellä on avomieheni tärkein, ei meidän suhteemme. Ja jos joskus homma ei toimi enää meidän välillä, suhde menee siinä samassa. Minä ainakin rakastan kumppaniani, en meidän suhdetta. Hänen arvonsa ovat minulle tärkeitä ja se että ne sopivat suunnilleen omiini. Ja jos minulle on tärkeää mennä naimisiin, hankkia lapsia ja asua omakotitalossa, mutta miehelleni ei, niin joko yritämme tehdä kompromissin tai sitten etsitään uudet kumppanit. Kaikista asioista ei voi tehdä kompromissia, kuten lapsista esimerkiksi. Rakkaus ei aina riitä, vaikka kuinka rakastaisi. Kyllä elämässä pitää olla muutakin ja mitä suhteesta tulee jos elämänarvot ei kohtaa...
Suhteen tulee olla se tärkein ja sehän automaattisesti sisältää sen toisen henkilön, kumppanin. Tarkoitan tällä sitä, että suhde on molemminpuolinen juttu. Muuten pahimmassa tapauksessa käy niin, että sinulle se toinen on tärkein, mutta hänelle ehkä ei. Hänelle saattaa olla arvojärjestyksessä tärkeintä avioliitto ja lapset. Toisekseen, juuri parisuhde (yhteiset tekemiset yms. sellaiset, joita molemmat haluaa tehdä jne.) on se asia mihin pitää panostaa, ei se toinen ihminen sinänsä suoraan (ainakaan aina). Et ole toisen palvelija, eikä ns. Romeo-Julia teorian mukaan sellainen edes toimi.
Mitä tulee lapsiin ja avioliittoon, niin edelleenkin, ne ovat arvojärjestyksessä toisena. Mielestäni vaatii melko narsistisen ja itsekeskeisen luonteen jos lapset ja avioliitto priorisoidaan ensimmäisiksi, itseisarvoksi. Entä jos miehesi sairastuu ja tulee steriiliksi, etkä halua adoptiolasta? Toteatko sitten, että "no, en sun kanssa voi lapsia saada, se on ehdottoman tärkeä unelma mulle, joten jätän sut nyt tässä". Aito rakkautta, etten sanoisi. Tai, jos toinen sattuukin haluamaan näitä asioita silloin kun aloititte seurustelun, mutta hän muuttaisikin myöhemmin mielensä (jollain järkevillä perusteilla), sinä lakkaat rakastamasta. Miksi? Siksi, koska rakastut enemmänkin siihen ajatukseen, että unelmasi ja toiveesi mahdollistuvat miehen ja parisuhteen kautta ja rakastat, ennen kaikkea, itseäsi. Et ole silloin kyvykäs rakastamaan toista aidosti. Tällainen ei ole aitoa, vielä vähemmän henkilö itse. Tämä esimerkki aidosta elämästä kuvastaa sitä miten ihmiset arvottavat parisuhteen, sen tärkein tarkoitus on toteuttaa omat unelmat ja kumppania ei haeta oikealla ajatuksella. Etsitään toisessa pohjimmillaan vain "kylmiä" kriteerejä, ts. haluaako hän lapsia ja avioliiton, omakotitalon jne. jne. ja jos ei, niin erotaan tai ei edes aloiteta suhdetta. Tämä on verrattavissa esimerkiksi siihen, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat parisuhteen, koska eivät kestä yksinäisyyttä ja romantisoivat sitä, kuinka viettäisivät jonkun kanssa eläkepäiviä. Jälleen, itseisarvo ei ole suhde ja se toinen ihminen, vaan omien halujen toteuttaminen. Aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi miehet, jotka haluavat parisuhteen vain säännöllisen seksin takia. Toinen on tärkeä ja rakas kyllä, mutta enemmänkin siinä suhteessa, että hän mahdollistaa omat itselliset pyrkimykset.
Itse henkilökohtaisesti painotan parisuhteessa suhdetta, joka luonnollisesti sisältää sen toisen. Jos tuntisin toisen olevan välineellisessä asemassa, en seurustelisi enää koskaan. Itse haluaisin omakotitalon, mutta kumppanini ei. Olen sen hyväksynyt, koska - ja vain koska - suhde ja hän on se tärkein, en voisi ikinä priorisoida omakotitalohaavettani yli suhteemme, koska se romuttaisi koko seurustelun pohjimmaisen ajatuksen.
tuota noin.. Tunnistan itseni eräästä suhteestani, joka päättyi eroon. Nainen olisi (jo vuoden seurustelun jälkeen) halunnut lapsia ja naimisiin. Hän oli asiasta vihjaillut usein vuoden mittaan. Pikuhiljaa itselleni alkoi tulla tunne, etä hän halusi enemmänkin statuksen (avioliitto) ja oman unelmansa täyttymyksen (lapset). Lopulta hän tämän tunnustikin. Itse en halua naimisiin - enkä lapsia - sellaisen naisen kanssa, jolle avioliitto ja lapset ovat itseisarvo. Parisuhteen ja kumppanin on oltava se itseisarvo. Vasta tämän jälkeen tulevat mainitut asiat. On mielestäni aivan turha mennä naimisiin ja hankkia lapsia ja sitten myöhemmin huomata, että vastapuolelle sinä oletkin vain välineellisessä arvossa. Sinun pitää tehdä selvä ero itsellesi omien unelmiesi välillä ja sen välillä, haluatko todella miehen ja suhteen vai avioliiton ja lapsia.
Mielestäni jälkimmäisessä on kyse eräänlaisesta hyväksikäytöstä, kuten esimerkiksi miehet, jotka haluavat suhteen vain seksin vuoksi. Myös näitä naistapauksia on paljon, tunnen useita. Heillä polttelee takaraivossa kauhunsekainen tunne siitä, kuinka biologinen kello tikittää ja he eivät saa lapsia koskaan, eivätkä pääse naimisiin. Mikä tässä kuviossa on ongelmana? Juurikin tämä avioliitto/lasten hankinta -keskeisyys, joka sittemmin, kun nämä asiat on saatu, tuhoaa suhteen siinä mielessä, ettei jakseta enää panostaa itse suhteeseen (mikä olisi kuitenkin se tärkein asia). Lopuksi sitten tehdään se suomalais-perinteinen juttu; erotaan ja lapset kasvaa äitinsä/isänsä hoteissa, nähden toista silloin tällöin, jotkut jopa näkemättä toista ikinä. Itse olenkin tullut siihen tulokseen, että parisuhde on se tärkein, jonka jälkeen voidaan alkaa miettiä mainitsemiasi asioita. Omat mahdolliset lapseni tulevat saamaan yhtenäisen perheen ja avioliitossa tulen olemaan kunnes kuolema erottaa.
Minäkin halusin jo vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja lapsia, mutta en siksi koska halusin naimisiin ja lapsia vaan koska halusin ne juuri hänen kanssaan, en kenen tahansa. Yhdessä olemme olleet nyt 5v ja rakastan häntä vieläkin hyvin paljon, eikä meillä vieläkään ole lapsia, emmekä ole kihloissa. Olen hänen kanssaan koska haluan ja hän ja parisuhde on minulle hyvin tärkeitä. Voisin elää hänen kanssaan koko elämäni ja varmasti olisin onnellinen. Voisin siis jos niin päättäisin ja minulle tämä päätös tarkoittaa avioliittoa. Poikaystävä on aina poikaystävä vaikka kuinka avomiestitteliä käyttäisi ja poikaystävä on minulle eri kuin aviomies. Poikaystäviä tulee ja menee, mutta avioliittoon minun on tarkoitus mennä vain kerran ja pysyä siinä loppuun asti. Ei sinullekaan näytä seurustelusuhde olevan sama kuin avioliitto, vaikka kuinka rakastaisikin ja kumppani olisikin itseisarvo.
Kyse ei ole siis siitä että olisi pakko päästä naimisiin ja hankkia lapsia, miehestä viis. Minä vaan en ainakaan ole täysin sitoutunut poikaystävääni, vaikka tiedän että voisin olla. Avioliitto tarkoittaa minulle sitoutumista, eikä mikään seurustelusuhde sen tasolle pääse. Ei vaikka olen täysin rakastunut mieheen, hän on sielunkumppanini ja muuta imelää. ;) Tuo on minun suurin syyni haluta naimisiin ja koska mies ei kovin innostu avioitumisesta, minä näen sen niin että hän ei halua sitoutua täysin. (Toki ymmärrän että osa ei arvosta avioliittoa vaan pitää sitä turhana, jokaisella on syynsä haluta tai olla haluamatta, mutta pakostakin oma maailmankuvani vaikuttaa saamaani kuvaan).
Toinen syy miksi haluan naimisiin ja lapsia on se että se kuuluu elämänsuunnitelmaani, siis siihen suurempaan kuvaan miten haluan elämäni elää. Pääpiirteittäin siihen kuuluu koulutus, työ, avioliitto ja lapset (tämä on siis muodostunut arvojeni, toiveideni, kiinnostukseni ja biologisen haluni kautta). Jos ajatellaan että olisin saanut työpaikan ennen mitään koulutusta, niin miksi minun olisi pitänyt tyytyä "vain" tekemään sitä työtä, jos oikeasti haluan myös kouluttautua? Tavallaan koulutus on turhaa jos jo tekee mielistä työtä ja osaa sen. Sama koskee parisuhdetta, miksi pitää "vain" seukkailla jos oikeasti haluaa naimisiin (ei siis kenen tahansa kanssa)? Lapsia nyt voi haluta, mutta tuo on noista neljästä kaikista epävarmin, kun ei niitä välttämättä saa vaikka mitä tekee.
Ja minulla ei ole aikomuksena lakata panostamasta itseeni tai suhteeseen avioitumisen jälkeen. Päinvastoin. Juuri sellaiseen suhteeseen, jonka tiedän kestävän, haluan panostaa ja sen eteen tehdä kaikkeni. Tahtoisin myös tehdä aviomieheni onnelliseksi päivittäin ja samalla olen valmis tinkimään omista haluista ja tarpeista puolisoni vuoksi aivan erilailla kuin seurustelusuhteessa. (Toki yritän tehdä nykyisen poikkiksenikin onnelliseksi, sillä tulen siitä itsekin onnelliseksi).
eli niitäkin on vielä olemassa!! Teit aivan oikein! Homma toimii myös toisinpäin kun lapsentekoiässä olevat miehet saalistavat meitä päälle parikymppisiä tarkoituksenaan vain kylvää vähän "siementä vakoon" ja saada meidät omistukseensa.
Voi kuinka ihan säälittää nytkin eräs nuorimies jota tekisi mieli auttaa kun hänen tyttönsä yrittää tätä väkisin naimisiin ja tietäähän tuon että miksi. Ärsyttäviä pikkupissiksiä ovat muutenkin monet jo lähellä kolmeakymppiä olevat nuoret naiset...puhuvat liikaa ja dominoivat... Näinkö niitä perheitä nykyään perustetaan -valitaan uhri ja houkutellaan alttarille ja perhehelvettiin puoliväkisin.
.. ja enemmänkin..
Nyt jälkeenpäin miettien olisi ainakin omalla kohdalla ollut viisainta nauttia vaan parisuhteesta,eikä todellakaan alkaa väsäämään lapsia ja mennä naimisiin. Loppujen lopuksi koko kuvio muuttui niin paljon, että vaikka lapset olivat molemman toive, samoin naimisiin ei tarvinnut kinuta eikä houkutella, olin kohta kahden imeväisen yksinhuoltaja. Vaikka silloin ajattelin rakastavani miestä yli kaiken, en kuitenkaan osannut kovin pitkälle elämää ennustaa.
Nyt mulla on yksinhuoltajuutta jäljellä vielä jokunen vuosi, lapset on onneksi jo teini-ikäisiä, mutta varjele kuinka monta kertaa olen ajatellut, miten erilainen elämä olisi ollut, jos olisin tajunnut muutaman perusseikan. Edes sen, että ei ensimmäisen eikä toisenkaan vuoden yhdessäolon perusteella kannata lähteä tekemään kovin hätiköidysti päätelmiä tulevaisuuden onnistumisesta.
Eli, jos alkuperäinen on livauttanut itsensä kundin luo asumaan, eivät pysty puhumaan asioista, eikä yhteisiä haaveita tulevaisuuden varalle ole, ei kannattaisi enää uskotella itselleen, että mitään järjellistä syntyisi. Lapset tietenkin saa jos kovasti yrittää, mutta mikä mahtaa olla parisuhteen tila kolmen vuoden päästä.
Eli, ratkaisu on se minkä tiedät itsekin kun ajattelet asiaa ihan realistisesti.
Hullu akka! Lopeta se miehes ahdistelu jo, kaveri parka kärsinyt jo liikaa..
et voi häntä pakottaa kaikkeen mitä itse haluat
Kirjoitit tosi hyvin. Mullakin takana avioliitto, ja sitten heti syntyi lapsi. Seksi loppui siihen ja erottiin pari vuoden päästä. Yksinhuoltajan arkea kesti..ja jos nyt saisin tehdä toisin niin..hmm...tyttäreni on ihana ja olen jo mummokin. Yksin asun ja elän, mutta nyt vasta alan ymmärtää että elämä jatkuu. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin saada lapsi!
Se, mikä aina joskus ihmetyttää on toi, miten naisen pyrkimykset saada kulissit kuntoon- avioliitto ja lapsi on aina kauhean kunniallista, vaikka sekin perustuu itsekkyyteen siinä missä miesten seksihalutkin. Mutta ne miehen seksihalut onkin sitten sitä kunniatonta. Sitä saa lukea jumalauta jo 11-vuotiaana jostain nuorten lehdistä naisten vollotusta siitä miten pojat/miehet haluaa vaan seksiä, mutta tota naisten pillereittenunohtelua ja vauvakuumetta ei arvostele kukaan, kun se on sitten jotenkin niin helvetin paljon parempaa.
"Minä haluan kaiken, mutta olen valmis myös itse panemaan kaiken likoon!"
Mutta jos se mies taas haluaa ollakin lapseton, naimaton? Miten hänen haluamisensa, vai ovatko ne vähäpätöisiä? Ja jos hän ei ole valmis pistämään itseään sellaiseen likoon, jos hän kokee ettei ole valmis vanhemmaksi? Sä toivot naimisiinmenoja ja tavallista perhe-elämää. Mutta mitä jos saat kaupan päälle epävarmuutta siitä, pakotitko sen "ihanan miehen" hommaan eikä tee sitä puhtaasta omasta halusta? Ja pahimmassa tapauksessa riitoja, syyttelyitä, "emmä ees halunnu naimisiin/isäks", avioeron ja yh-äidin arjen?
Meillä siinä mielessä sama tilanne, että minä olisin paljon valmiimpi avioliittoon. Mies pälpättää lapsista, mutta tiedä kuinka paljon jää puheiden tasolle. Itse en ikinä uskaltaisi lasta tehdä sellaisen miehen kanssa, joka on epävarma halustaan isäksi. Mielipide isyydestä voi muuttua, mutta jos se ei ole tapahtunut yhteisestä halusta, voi se tehdä ison loven parisuhteeseen. Sama juttu avioliittojen kanssa. Ja haluathan sinäkin sen olevan yhtä paljon haluttu juttu kummallakin osapuolella?
Nii-in, sitä voi vaan miettiä erotako vai jäädä. Osaatko haudata omia haaveitasi, ettet tulisi painostaaksesi toista. Ja odottaa, jos se hetki joskus tulee. Ja tiedostaa sen, että sitä hetkeä ei tule ehkä koskaan. Katkeroituisitko? Miten kävisi parisuhteelleenne, jos vastenhakoisen miehen sormeen sen sormuksen saisitkin ujutettua? Tietenkään ero ei johtaisi perheeseen automaattisesti.... mutta johtaako tuokaan suhde muuhun, kuin hampaiden kiristelyyn ja omien haaveiden ja halujen hautaamiseen jommalta kummalta osapuolelta.