Ida Haendel

Ida Haendelin historiikki on tuttu, mutta entä tänä päivänä? Missä asuu ja esiintyykö vielä? Kommenttia?
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Polakkisyntyinen Ida Haendel vaikutti urallaan lähinnä Ison-Britannian kansalaisena. Lienee asettunut 1979 Floridan Miamiin, USA:n Kaakonkulmalle.

Uran merkkipaalujen luettelossa mainitaan esiintymissitä viimeisenä 1993 pidetty konsertti Berliinin Filharmonikkojen solistina. On toki mahdollista, että esiintymisiä on ollut sen jälkeenkin.

Ida Haendelin syntymävuodeksi on useissa lähteissä mainittu 1923. Yksi lähde kuitenkin väittää tämän johtuvan siitä, että lapsitähti Haendelin ikää jouduttiin valehtelemaan, jotta hän olisi päässyt esiintymään/kilpailemaan. Oikea syntymävuosi on tämän lähteen mukaan 1928. Iita saavuttaa kuluvan vuoden lopulla 78 vuoden iän, jos kyseistä lähdettä on uskominen.

Äänestä
  • Kemiön musiikkijuhlilla.

    Silloin Ida kertoi esiintyvänsä edelleen useasti, ja tuolloin hän myös sanoi: "Olen toiminut monet kerrat tuomarina viulukilpailussa. Se on uuvuttavaa hommaa. On raskasta esittää jumalaa ja päättää, kuka on paras ja kuka huonoin. Olen siinäkin työssä pannut merkille, miten pitkälle pinnalliset ilmiöt ovat menneet. Soittajat teeskentelevät ja fuskaavat, mutta juttu menee täydestä, kun eleet ovat suureelliset ja näyttävät. Jos on hyvän näköinen ja karismaattinen, ura aukeaa joka tapauksessa. Itse asiassa parhaat soittajat eivät yleensä voita.

    Äänestä

  • Esiintyi kirjoitti:

    Kemiön musiikkijuhlilla.

    Kävi soittamassa myös Kokkolassa Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa Bachin viulukonserton. Olin kuuntelemassa harjoituksia.

    Äänestä

sukua g f haendelille (tai händelille) miten vaan
sekin nimittäin vaikutti englannissa kuten kaikki
muistavat SIIS SE SÄVELTÄJÄ!!!!! (Messias -
oratorio jne) PISTÄKÄÄ PRIVAA ET ONKO SUKUA
ALENEVASSA POLVESSA HÄH??!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä kuuluu? kirjoitti:

Ida Haendelin historiikki on tuttu, mutta entä tänä päivänä? Missä asuu ja esiintyykö vielä? Kommenttia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu