Huh-huh

Kuinkas tähän pitäisi suhtautua? Olen muutamia kuukausia tuntenut miehen, joka ihan alun perin ulkoiselta olemukseltaan alkoi kiehtoa. Ihan alkuvaiheessa sain tiedon noin vuosi sitten päättyneestä suhteesta. Toki lapsia on avioliittovuosilta. Mutta tuossa muutama viikko sitten hieman hipreessä keskustellessamme mies kertookin olleensa kolmesti naimisissa, ensin lasten äidin kanssa, sitten joku muu, josta en edes tiennyt mitään ja tämä viimeinenkin suhde oli ollut avioliitto. Nyt olen sitten ihan pihalla. Johtuiko kertomattomuus pelkästään arastelusta, ettei toinen heti säikkyisi? Vai onko ajatuksena se, että taas hääkellot soi kohtpuoleen? Miksi ei voi kertoa koko taakkaa kerralla? Itsekin kerroin rehellisesti oman historiani. Tykkään tyypistä (no, ei kai ne muutkaan naiset sitä olisi huolineet).Mutta mitä muuta takana voi vielä olla, no sitä jännityksellä seuraan. Kertokaa, jos teillä kokemuksia näistä vereraaninaimisiinmenijöistä.
3441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moniko nainen esittelee ensitapaamisellaan kaikki 3-30 poikaystävänsä, mitkä menneisyyteen mahtuvat ja ilmoittavat näin, että uudella tulokkaalla on mahdollisuus olla se 4-31:s?

Äänestä

"Vai onko ajatuksena se, että taas hääkellot soi kohtpuoleen?"

Todennäköisesti soi, jos se on hänestä kiinni. Jos olet huomattavasti varakkaampi kuin hän, kannattaa miettiä avioehtoa. Ja onnea! Kunnes kuolema (tai joku vähäpätöisempi asia) teidät erottaa jne...

Äänestä
  • Naurettavaa. toisen historiassa ei ole mitään merkitystä jos aidosti rakastat. ja mitä se sulle kuuluu mitä kaikkea se on touhunut ennenvanhaan?
    ja nyt epäröit tota jäbääkö? kun se ei kerro kaikki kohdat mitä se on tehny ja kokenu?
    o my god..womens??? better to have chikkens..

    yesterday is all readdy gone,mitä niitä miettiä??? ;)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Charlotte65 kirjoitti:

Kuinkas tähän pitäisi suhtautua? Olen muutamia kuukausia tuntenut miehen, joka ihan alun perin ulkoiselta olemukseltaan alkoi kiehtoa. Ihan alkuvaiheessa sain tiedon noin vuosi sitten päättyneestä suhteesta. Toki lapsia on avioliittovuosilta. Mutta tuossa muutama viikko sitten hieman hipreessä keskustellessamme mies kertookin olleensa kolmesti naimisissa, ensin lasten äidin kanssa, sitten joku muu, josta en edes tiennyt mitään ja tämä viimeinenkin suhde oli ollut avioliitto. Nyt olen sitten ihan pihalla. Johtuiko kertomattomuus pelkästään arastelusta, ettei toinen heti säikkyisi? Vai onko ajatuksena se, että taas hääkellot soi kohtpuoleen? Miksi ei voi kertoa koko taakkaa kerralla? Itsekin kerroin rehellisesti oman historiani. Tykkään tyypistä (no, ei kai ne muutkaan naiset sitä olisi huolineet).Mutta mitä muuta takana voi vielä olla, no sitä jännityksellä seuraan. Kertokaa, jos teillä kokemuksia näistä vereraaninaimisiinmenijöistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu