Lapset halusivat viikonloppuna mummulaan ja heidät sinne haettiin. Miehellä alkoi taas tuttu kuvio, riidanhakeminen tyhjästä, kun on mahdollisuus "rauhassa" tapella. Ensimmäinen asia, jonka tein "väärin" tänä viikonloppuna oli, että lähdin lasten kanssa katsomaan sairasta 85-vuotiasta mummoani. Asuu puolen tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Ilmoitin kuulemma autonkäyttötarpeesta aivan liian myöhään - edellisenä päivänä. Toinen asia mikä sai hänet raivon valtaan oli, kun puhuin sukulaiseni kanssa puhelimessa ja kehuin hänelle kun hänen tyttärensä tuotos oli päässyt lehteen erään kilpailun voittajana. Ei ollut kuulemma aihetta iloon, koska ei ollut Holivuud-ainesta. Kun aloitin puolustuspuheeni ja totesin, ettei miestäni ole koskaan kiinnostanut tulla mukaan mummolleni ja olisimme voineet sinne bussillakin mennä, mutta se ei hänelle käynyt, lopputulos oli läpsiminen aamulehdellä päähäni ja niskastani kiinni tarttuminen. Sama peli jatkui kun vähän ajan päästä totesin rauhallisella äänellä, että minulla on kyllä oikeus iloita sukulaiseni menestyksen puolesta ja osoittaa myönteisiä tunteita. Hänestä se oli turhanaikaista liioittelua.
Sisaren tytär
2
2261
Vastaukset
- Lissumaijastiina
oletko ollenkaan oikeassa seurassa ? Siis jätä tuo miehesi, hän ei ole arvoisesi ja lisäksi hän on aivan hirveä esimerkki lapsillesi ( siitä viis, vaikka hän on heidän isä ). Miehelläsi taitaa olla hyvät käytöstavat, asiallinen käytös ja normaalit sosiaaliset seurustelutavat ( sis. sukulaisten kanssa yhdessä olo ) täysin tuntemattomia asioita. Joten laitappa pieni mietintä pystyyn ja mieti onko miehesi ollenkaan kiinni normaaleissa tavoissa. Eiku vaihtoon !
- edessä
edessä paljon pahempaa tulevaisuudessa. Tee väkivallasta loppu. Sanot että jos se ei lopu niin lähdet, ja sitten kanssa lähdet jos ei lopu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911477- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että383864- 156849
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 56723
- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632