hei! miten se menee..?

Minä löysin omani muutama kuukausi sitten.

Minulla ei ole ollut koskaan tarkkaa kuvaa siitä, mitä minä mieheltäni etsin. Olen mennyt suhteesta toiseen syyteen tai saveen -tyylillä.. tai ainakin useampiin niistä.
Sen opin kuitenkin suhdeviidakossa törmäiltyäni, että heikkoluonteinen mies ei minulle käy. Tarvitsen miehen, joka osaa sanoa myös vastaan mun teräviin kommentteihin ja osaa hillitä mua kun poukkoilen ympäriinsä. Eli toiveena löytää vahva ja luja tahtoinen mies oli mun ohjenuorana pitkään kunnes löysin tämän nykyiseni.

En usko uskomukseen, että sen vaan tietää kun on tavannut tulevan kumppaninsa. Ehkäpä, mutta minä perustan oman mielikuvan muodostuksen tulevasta rakkaasta kokemuksien perusteella. Edellisten suhteiden pettymykset yms. antavat syyn arvostaa nykyistä hyvää suhdetta. Jos olisin tullut tähän suhteeseen kokemattomana, en olisi kestänyt.
Nyt minä kestän ja jaksan rakastaa..

Jos etsii itselleen ihmistä jota voi rakastaa ja arvostaa, niin silloin ei kannata tehdä ulkonäöstä suurta haloota. Se on ajatusmaailma ja ne viheliäiset/rakastettavat maneerit, jotka jää jäljelle kun aikaa kuluu.
Tosin, itse en ole tuota ohjetta ihan prikulleen noudattanut.. löysin komean ja fiksun miehen.. voiko enempää pyytää?

*virnistys*

Jos on yksin niin tietenkin sitä kaipaa sitä toista puoliskoa, tuntuu vaan että etsimällä löytyy hetken ilo ja sitten kauhee tuska päälle. Sitten kun et odota mitään niin se tupsahtaa jostain siihen että moi!

Puolison löytymiseen vaikuttaa varmasti ikä, milloin puoliso löydetään.

Nuorena voi toisaalta olla idealistisia ja pinnallisia käsityksiä millainen kumppanin tulee olla, mutta uskon kuitenkin, että nuorena on todennäköisesti helpompi löytää kumppani kuin vanhempana.

Perustelut:
Kun ihminen on elänyt ilman kumppania nuoruutensa, hänen luonteensa ja persoonansa on saanut kehittyä omia uomiaan ja samanlaisen/sopivan kumppanin löytäminen voi olla vaikeampaa kuin nuorena, jolloin persoona vielä muokkaantuu ja kaksi nuorena toisensa löytänyttä kasvavat yhdessä ja heidän persoonansa ja luonteensa kasvavat rintarinnan ja sopeutuvat toisiinsa ehkä paremmin.

Oikeasti en tiedä, tämä on vain teoria, jonka olen kehittänyt omasta tuttavapiiristäni.

Itse löysin mieheni 19-vuotiaana, enkä silloin ainakaan muistaakseni hakenut mitään tietyn tyyppistä ihmistä. Innoissani vain tutustuin kaikkiin mahdollisiin ihmisiin ja maistelin elämää (en tarkoita seksiä, nykyinen mieheni on ensimmäinen ja ainoa kumppanini...) ja huomasin sitten, että nykyinen mieheni veti puoleensa. En ensin tuntenut olevani mitenkään erityisen ihastunut, kiinnostunut kylläkin. Enkä oikein osaa sanoa missä vaiheessa kiinnostus olisi muuttunut ihastukseksi tai rakkaudeksi, yhtäkkiä vain huomasin, että vierelläni on mies, jonka kanssa on elämä on mielekästä ja turvallista ja jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Silloin tällöin tunnen todella syvää rakkautta miestäni kohtaan ja tunnen olevani maailman onnellisin nainen. Toisinaan taas vihaan häntä enemmän kuin ketään koskaan... Ja sillä välillä arki on muuten vain vauhdikasta. Muttä tätähän ne ihmissuhteet ovat...

En ajatellut millainen miehen pitäisi olla, mutta tiesin millainen hän ei saa olla.
Vähentää kriteerejä :D
Pari piirrettä: ei saanut olla mustasukkainen, eikä saanut olla liioitteleva tyyppi joka lipsauttelee "valkoisia" valheita jatkuvasti/silloin tällöin.
Entinen suhde piti myös olla pois hoidettu, ja kokemuksestani johtuen miehellä ei saanut olla lapsia että voisin ajatella vakavampaa suhdetta.

Siinä ne...ja sopiva aviomies löytyi :) Nuo asiat olivat ne tärkeimmät, mitä ei saanut olla. Jos kovin tiukat raamit laittaa, että millainen toisen pitää olla, voi olla mahdotonta löytää sopivaa kumppania. Helpompi karsia pahimmat pois ja tutustua loppuosaan (olihan ilmaus :D ).

Mulla oli varmaan monia kymmeniä ihastuksia ennen ku löysin rakkaani :) Ei tärpännyt niiden ihastuksien kanssa, joita yritin. Tämä mun nykynen kulta ei olekaan ikinä ollut mun ihastus, kohdattiin sattumalta perjantai-iltana "pienessä" kännissä ja sitten tavattiin selvin päin ja alettiin seurustelemaan. Lauantaina tulee 3kk :)

Olen kai aina halunnut sellaisen siistin jätkän, joka ei polta tai juo. Tai sitten jonkun hipin... :) Että en olisi uskonut vielä joskus seurustelevani metallistin kanssa, mutta näin kävi...Ja se polttaa ja juo.. että aikalailla vastakohta mun unelmamiehelle, mut nyt tajusin ettei sillä oo mitään väliä onko se hoppari vai metallisti vai punkkari vai hippi, aivan sama, häntä kuitenkin rakastan.

Minulla on ollut yksi pitkä ja pari lyhyttä suhdetta ennen nykyistä. Nuo aikaisemmat suhteet auttoivat löytämään sen, mitä puolisostani todella haluan ja mitä en. Teini-ikäisenä minulla oli jonkinlainen kuva ihannenaisestani, mutta se on muuttunut tässä aikojen saatossa. Nykyisestä olen varma siksi, että aikaisempia kokemuksia on.

Tiesin oikeastaan aina, millaista ihmistä haen. Fiksua, terävää, luovaa, sosiaalista, erittäin huuomorintajuista ja ehkä hiukan ironiaan taipuvaista. Näidenkin piirteiden piti sitten yhdistyä tietyllä tavalla, että rakastetustani tuli rakastettuni ;) Heti en edes huomannut, kuinka oikeanlainen tämä mies oli, kesti pitkän ystävystymisen verran, että huomasin hänen olevan kaikkea, mitä tarvitsen. En olisi koskaan arvannut, että näin vain rakkaus tulisi. Ja se, mitä löysin oli niin paljon parempaa kuin se, mitä koskaan älysin etsiä.

Eri ihmisillä tottakai erilailla. Itselläni oli selvät sävelet siitä millainen miehen tulee olla. Jälkeen päin olen huomannut, että etsin lähinnä itseni kaltaista miestä. Minulla oli valtavasti määritelmiä ja siksi olin aika sokea, koska hain vain sellaista kriteerini täyttävää miestä. Monen epäonnistuneen suhteen jälkeen, olin todella väsynyt ja loppuun ajettu, luovuin kokonaan toivosta ja siinä se sitten oli: minun kumppanini. Hän on perusnäkemyksiltään (uskollisuus, rehellisyys, elämänarvot) sellainen kuin olin aina toivonutkin, mutta kaikki muu onkin sitten erilaista. Me ennemminkin täydennämme toisiamme kuin olemme samankaltaiset ja suhde toimii. Oma näkemykseni on se, että monesti sitä ei tiedä mitä haluaa, mutta saattaa luulla haluavansa jotain. Tälläkin hetkellä minun on helpompi määritellä se minkälainen se kumppani ei saa olla kuin se, että millainen sen pitää olla. Omani on täydellinen minulle sellaisena kuin on koska hän ei ole vääränlainen mies minulle...