Tulipa tuossa pari päivää sitten katseltua muutamia tuoreita kuvia itsestä ja huomasin, että edelleen on ne ihan samat ongelmat ulkonäössä kun ennenkin, vaikkakin vähän lievempinä. En ole varmaan muutamaan vuoteen nähnyt itseäni "toisten" silmin ja peilikuvan perusteella luulin jo näyttäväni selvästi paremmalta, mutta ei. Olen edelleen liian hoikka. VIHAAN hoikkaa ruumistani, mielestäni se näyttää säälittävältä. Joillekin se sopii, mutta ei minulle.
Pitäisi nähtävästi alkaa treenaamaan salilla kuin raivotautinen eläin, jotta voisi ikinä olla tyytyväinen omaan ulkonäköönsä, koska nykyinen treenitahti ei ole auttanut riittävästi. Harmi vaan, että jos taas otan uuden ulkonäköprojektin (tai siis muokkaan nykyistä), niin se viivästyttää naisiin tutustumista vähintään parilla vuodella. Ikää alkaa olla jo sen verran, että kohta ei voi enään ajatella "sitten kun...". :( Lisäksi on aina olemassa asioita joihin ei voi vaikuttaa, kuten naama (p.kirurgia ei ole vaihtoehto) sekä kalun koko (joka on "normaali", mutta olen erittäin peniskompleksinen).
Voin rehellisesti sanoa, että nykyään on aika kova paikka katsella onnellisia ja kauniita pareja. Suoraan sanottuna se tuntuu helvetin pahalta. Itsekin haluaisin parisuhteen ja kokea rakkautta, mutta en vaan pysty luomaan kontakteja naisiin. Myönnän olevani erittäin pinnallinen ja vaativa itseni suhteen, mutta mielestäni siihen on hyvät syyt. Tunnen eläväni tietyllä tavalla kriittisiä hetkiä elämässäni, koska nyt alkaisi todella jo olla aika aloittaa naisiin tutustuminen. Em. ongelmat tekevät sen kuitenkin mahdottomaksi, joten tunnen olevani tässä asiassa täysin umpikujassa.
Pitäisi nähtävästi alkaa treenaamaan salilla kuin raivotautinen eläin, jotta voisi ikinä olla tyytyväinen omaan ulkonäköönsä, koska nykyinen treenitahti ei ole auttanut riittävästi. Harmi vaan, että jos taas otan uuden ulkonäköprojektin (tai siis muokkaan nykyistä), niin se viivästyttää naisiin tutustumista vähintään parilla vuodella. Ikää alkaa olla jo sen verran, että kohta ei voi enään ajatella "sitten kun...". :( Lisäksi on aina olemassa asioita joihin ei voi vaikuttaa, kuten naama (p.kirurgia ei ole vaihtoehto) sekä kalun koko (joka on "normaali", mutta olen erittäin peniskompleksinen).
Voin rehellisesti sanoa, että nykyään on aika kova paikka katsella onnellisia ja kauniita pareja. Suoraan sanottuna se tuntuu helvetin pahalta. Itsekin haluaisin parisuhteen ja kokea rakkautta, mutta en vaan pysty luomaan kontakteja naisiin. Myönnän olevani erittäin pinnallinen ja vaativa itseni suhteen, mutta mielestäni siihen on hyvät syyt. Tunnen eläväni tietyllä tavalla kriittisiä hetkiä elämässäni, koska nyt alkaisi todella jo olla aika aloittaa naisiin tutustuminen. Em. ongelmat tekevät sen kuitenkin mahdottomaksi, joten tunnen olevani tässä asiassa täysin umpikujassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ketään naistakaan, jos et edes itseäsi?
Ihan turha sitä ulkonäköä enempää rustata, jos sisäpuoli on höttöä. Teehän otain noille asenteillesi, niin eiköhän niitä naisiakin ala löytymään.
Naiset ovat pinnallisempia ja vaativat enemmän kumppaninsa ulkonäön suhteen. Tästä myös johtuu se, että naiset eivät voi käsittää miesten ongelmia tässä; naiset kun ajattelevat oman kokemuspohjansa kautta, ja kyllähän nainen saa aina treffiehdotuksia sun muuta, vaikka olisi yli 100 kiloinen ja näyttäisi seinää päin juosseelta. Siksi nainen ei voi käsittää, miltä tuntuu, kun ei kelpaa kellekään.
Itsellä ihan sama ongelma kuin aloittajalla, tosin en jaksa kauheasti enää treenatakaan. Ruuminrakenteeni on erittäin kaponen, se on syntymälahjana saatu, eikä siihen lihakset kasva kuin joko käyttämällä kymmeniä tunteja viikossa painojen pumppaamiseen ja proteiinipirteilöiden imemiseen tai sitten vetämällä hormoneja. Kumpikaan vaihtoehto ei kamalasti hotsita. Lisäksi olen vielä rumannäköinen kasvoista. Sellaista se on... Kai se on vaan opittava hyväksymään, että en kelvannut naisille. En, vaikkei minussa mitään muita erityisiä vikoja olekaan, luonne ja koulutus kondiksessa.
Siinä kyllä eroan aloittajasta, että minulla on ollut erilaisia kontakteja ja suhteita naisiin. Mutta kokemuksesta olen oppinut etten kelpaa... Turha yrittää enää.
sun kuvioon?
Ajattelinpa vain kysäistä, että mitä arvelisit tuollaisesta asiasta, näin niin kuin tuon itsekeskeisen kirjoituksesi pohjalta?
Koska nimittäin vuoren varmaa on, että jos löydätkin itsellesi naisen, niin vaikka millainen geneettinen perimä olisi tarjolla, saattaa vaikka heti esikoiselle tapahtua jotakin.
Sanoisin, että naiset osoittavat pelkästään viisautta karttamalla miehiä, joilla on sinun ongelmasi.
Yst. terv.
mies*
En ole koskaan pitänyt edes naista kädestä ja kysyt jotain tuollaista? Täysin järjetöntä. En todellakaan tässä vaiheessa mieti avioliittoa tai perheen perustamista, puhumattakaan tuollaisista asioista. Olen niin pitkään kuin muistan kamppaillut omien ulkonäkökompleksieni kanssa, joten ei todellakaan kiinnosta miettiä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä nykyisen elämäni kanssa. Lapsia en sitäpaitsi välttämättä hankkisi ikinä, vaikka parisuhteen joskus pystyisinkin luomaan.
Sitäpaitsi, kuka sanoi että naiset karttavat minua? Luulin että kirjoituksestani kävi selvästi ilmi, että en _tarkoituksella_ ole naisten kanssa missään epäformaalissa kanssakäymisessä, koska tiedostan omien ongelmieni vakavuuden parisuhteen kannalta.
Niin niin, mutta ajattelin tarjota hieman ajattelemisen aihetta muutakin kuin oman ulkonäön. On nimittäin jokseenkin sama tuossa tilanteessa, karttavatko naiset sinua vain sinä naisia, sillä enemmin tai myöhemmin sut lempattais pihalle. Ei tosin ulkonäkösi vaan siihen kohdistamasi huomion takia. Kenelle hyvänsä naiselle olisit äärimmäisen rasittavaa seuraa niin kauan kuin et tuollaisista turhista murheista pääse. Ja naiset kun eivät tunnetusti ole pitkäpinnaisinta porukkaa, eivät ainakaan silloin jos mies homostelee koko ajan peilin edessä. Näin on näreet, usko tai älä.
Hyvä kuitenkin ettet edes mieti perheen perustamista. Tuolla määrällä narsismia se puuha ei nimittäin olisi sinua varten.
Paras neuvo on että lopeta höpöttäminen ja painu sen jälkeen baanalle.
Olin ruipelo, aloin treenata. Musta tuli aika timmi ja harteikas, mitä tapahtui?
Ongelma ei hävinnyt vaan se "kääntyi ympäri", rakastuin omaan ulkonäkööni ja näin tuon halveksittavan ruipelon muissa ihmisissä... Tämän tiedostamisen jälkeen aloin hoksata että ongelma ei siis ole ulkonäössä vaan suhteessa omaan ulkonäköön.
Tossa tiivistettynä eräs 5 vuoden jakso elämästäni. Ongelma on oikeasti muualla kuin siinä ulkonäössä. Voi sitäkin sitten peilistä vilkaista jos jaksaa kunhan on saanut ton vääristyneen minäkuvan jotenkin kondikseen..
nimim. Kaljamahalla nyt, nirppanokat älkää vaivautuko!
nirppanokka oman miehen suhteen voipi käydä, että mies alkaa rundaamaan maailmaa tussusta tussuun. Oink oink!