Mitä meinaa

Eli mitä nainen meinaa silloin kun se tekee ns. rintakosketuksen?

Minulle on joitakin kertoja käynyt niin, että enemmän tai vähemmän tuntemani nainen on jotain kertoessaan tullut painamaan rintansa käteäni/olkapäätäni vasten. Tilanne ei kuitenkaan ole vaatinut sitä, kuten ahdasta tai kova meteli, että saisi toiselle sanottua asian.

Kerrankin jutteltiin erään kanssa ihan normaalisti ja sitten se jutellessaan alko tulla lähemmäs ja teki ns. rintakosketuksen. Oli painautuneena kättä vasten muutaman sekunnin ja sitten meni taas kauemmas.
Tiedän, että se ei todellakaan ollut vahinko, mutta en myöskään tiedä mitä naiset tarkoittavat tällä eleellä. Suoraan kysyminen ei näissä tilanteissa oikeen ole hyvä idea.

Auttakaa kaveria hädässä.

KIITOS!
91228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

että jos toista tullaan lähelle, se on jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyväksyntää. Rinnat nyt ovat vähän ulkonevat, jos olet huomannut... Ne ottavat ensimmäisenä kiinni jos lähelle tulee. Sulla se olisi kai maha, vai onko jotain sen mahan alla...? ;)

Ihmisillä on erilainen henkilökohtainen reviiri. Jotkut koskettelevat aivan luonnollisesti toisia ihmisiä, joiltain se vaatii enemmän. Ne joilta se vaatii enemmän huomaavat varmasti toisten kosketukset helpommin.

Äänestä

Täällä Suomessa meillä on niin omituinen kulttuuri; toisen koskettaminen on melkein tabu, mutta sitten kahden promillen humalassa ei ole mitään rajoja, vaan mennään sänkyyn ensimmäisen ehdokkaan kanssa.

Itse asuin yhdessä "eurooppalaisemmassa" maassa vajaan vuoden, ja huomasin, miten paikalliset jätkätkin esimerkiksi taputti olkapäälle kun tavattiin. Eikä sillä ollut mitään tekoa homoilun kanssa, se on vaan ystävällinen tervehdys, ja kyseisen maan miehet oli äijempiä kuin suomalaiset feministien alistamat pupujussit.

Yritän tällä sanoa, että se voi olla flirttailua, tai sitten ei mitään muuta kuin ystävällisyyden/ sympatian osoitus. Tuon tyylistä koskettelua näkisin ja kokisin (ja tekisin itsekin) mielelläni enemmänkin, mutta Suomessa ei voi, kun täällä ollaan niin mettässä, ihmisetkin.

Äänestä

on ystävä! :D

Äänestä

Olen nainen ja jotkut naisystäväni tekevät minulle niin. Joskus olen ihmetellyt, mutta se on vain heidän tapansa kommunikoida, ts. nojautua toista kohti.

Äänestä
  • Jos miehelle tekee noin, siinähän napsahtaa heti stondis päälle... ainakin mulla. Sitten pitääkin kyyristellä ja kiemurrella hetki vaivautuneesti.
    Yksittäinen rintahipaisu on kiusaamista eikä kommunikointia :)

    Äänestä

  • ujo mies kirjoitti:

    Jos miehelle tekee noin, siinähän napsahtaa heti stondis päälle... ainakin mulla. Sitten pitääkin kyyristellä ja kiemurrella hetki vaivautuneesti.
    Yksittäinen rintahipaisu on kiusaamista eikä kommunikointia :)

    ... riippua täysin kohteen omasta mielikuvituksesta. Saahan jokainen kuvitella mitä haluaa. ;)

    Äänestä

Ehkä puhut liian puisevia juttuja, että luulevat sinua puuksi ja sen takia koskettavat.

Äänestä

Saattaahan tuo olla ihan vaan kokeilu, mitä tuollainen kosketus saa aikaan. Jos sulle käy kuten tuossa edellä joku sanoi, joudut koukistelemaan, niin onhan se mukava nähdä että vaikuttaa. Jos taas ei näy mitään reaktioo, voi ihmetellä. Suomessa tosiaan tuollainen muualla ihan merkityksetön kosketus saa ihan eri lailla huomioo. Jotkut jopa kirjottaa nettiin ihmeissään ja kysyy...

Äänestä

oli muutava vuosi sellainen naispuolinen opettaja jolla oli tapana iskeä joka kerta ÖÖ-kuppinsa selkään kiinni kun erehdyit kysymään jtn :-) Vittu että siinä tuli todella tukala olo kun toinen puhuu 5 sentin päässä ryntään kiinni selässä :-(

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rintakosketus kirjoitti:

Eli mitä nainen meinaa silloin kun se tekee ns. rintakosketuksen?

Minulle on joitakin kertoja käynyt niin, että enemmän tai vähemmän tuntemani nainen on jotain kertoessaan tullut painamaan rintansa käteäni/olkapäätäni vasten. Tilanne ei kuitenkaan ole vaatinut sitä, kuten ahdasta tai kova meteli, että saisi toiselle sanottua asian.

Kerrankin jutteltiin erään kanssa ihan normaalisti ja sitten se jutellessaan alko tulla lähemmäs ja teki ns. rintakosketuksen. Oli painautuneena kättä vasten muutaman sekunnin ja sitten meni taas kauemmas.
Tiedän, että se ei todellakaan ollut vahinko, mutta en myöskään tiedä mitä naiset tarkoittavat tällä eleellä. Suoraan kysyminen ei näissä tilanteissa oikeen ole hyvä idea.

Auttakaa kaveria hädässä.

KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu