Kaksoiselämää

kuka uskaltaa myöntää että elää avioliitossa tai sen kaltaisessa tilanteessa ja että hänellä on pitkäaikainen suhde liiton ulkopuolella? Itse olen ollut kohta 10 vuotta naimisissa ja tuosta ajasta mulla on ollut suhde toisen kanssa melkeen 3 vuotta. En ole pettänyt puolisoani muitten kanssa, ja aloitin tämän suhteen vasta kun totesin että avioliitossa ei ole enää mitään, eikä mahdollisuuksia enää tullakaan mitään. Lasten takia en halua erota, sillä ei meillä ole mitään suuria ongelmia muuten, ja katson että lasten kannalta näin on parempi. Tiedän että tuomitsijoita mulle riittää - niitä en kaipaa. Osaan vielä ajatella itsekin, eikä tämä mikään helppo päätös oo ollut. Mietin tätä aikanaan pitkään ennenkö mihinkään rúpesin, päätös oli tietoinen. rakastan suuresti miesystävääni, aviomies on lähinnä kaveri. Onko muita samassa tilanteessa olevia?
51590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mies joka toimi noin ja kun kaikki selvisi aloin hakea avioeroa.
Olisin antanu anteeks mutta mies jatko suhdetta ja elämämme muuttu helvetiksi eli ero tuli ja vasta vuosien päästä on tullu mieleen että mies rakasti sitä kakkosta enempi kun minua.Vaikka itki eron tultua mutta ehkä vain krokotiilin kyyneleitä.

Äänestä

Mikäli suhde miesystävääsi olisi yhtä vanha kuin aviomieheesi ja siinä lapsia, niin olisiko hänkään muuta kuin kaveri? Yleensä sitä vain ei huomaa, että elämä muuttaa rakkautta, aina ja jokaisessa suhteessa.

Äänestä

Lasten takia yhdessäolo on maailman huonoin syy olla yhdessä. Lapset aistivat paljon enemmän mitä luuletkaan. Jossain vaiheessa sen vielä huomaat, he eivät ole tyhmiä. Näkevätkö he terveen parisuhteenmallin jossa uskalletaan näyttää rakkauden ja vihan tunteet? Eivät. He näkevät kaksi ystävää jotka viettävät aikaansa yhdessä. Muista tämä sitten,kun
-lapsesi eivät ehkä pyri muodostamaan terveitä suhteita
-lapsesi ei kykene käsittelemään ihmissuhteessa tunteitaan
-mietit miksi ihmeessä lapsesi suhteet eivät onnistu
-jne

Toki aina ei näin käy, mutta liian montaa lasta, jonka vuoksi vanhemmat ovat pysyneet yhdessä, olen urallani joutunut hoitamaan, lievemmissä ja vakavemmissa ongelmatilanteissa.

Mieti tarkkaan, mikä on oikeasti hyväksi ja mikä ei..

Äänestä
  • Mitä voit kuitenkaan tietää toisen ihmisen elämäntilanteesta, jotta voit sanoa mikä lapselle on parasta? Vastikään luin erään ammatti-ihmisen mielipiteen, siitä että lasten kannalta ero on hyvin harvoin perusteltua. Ainoastaan siinä tapauksessa että vanhempien suhteessa on jotain sellaista josta lapset joutuvat kärsimään, ja josta ero heidät vapauttaa. Miellä ei ole sellaista, esim. jatkuvaa riitelyä tai väkivaltaa. Toki ymmärrän että lapset ymmärtävät että jotain meiltä puuttuu, mutta kuka sanelee mikä on oikeanlainen parisuhde. minkä verran pitää olla hellyyttä tai läheisyyttä, jota parisuhde on kelvollinen?? Jokainen elää tavallaan, eikä yhtä ainutta tapaa ole, tätä mieltä olen. toki haluaisin elää toisin, mutta se ei juuri nyt ole mahdollista. Meillä lapsille molemmat vanhemmat on hyvin tärkeät, joten mielestäni olisi tarpeetonta erottaa lapset toisesta vanhemmasta. Olet varmasti osaltaan oikeassa, mutta minua vaan väsyttää se, että ihmiset antavat neuvoja tilannetta tuntematta, ja olettavat etten ole itse ymmärtänyt ajatella mitään:(

    Äänestä

olen myös avioliitossaa ja viimeset pari vuotta minulla on ollut suhde toiseen mieheen. Ensin se oli puhtaasti seksipohjalla ja taukojakin on tähän aikaan mahtunut. Mutta nyt tavattuamme uudestaan jokin aika sitten, miesystäväni on halunnutkin minut elämäänsä kokonaan...
Olen yrittänyt lopettaa tätä suhdetta jo muutaman kerran, mutta jostain kumman syystä en siihen pysty, vaan tämä mies vetoaa minuun niin paljon, etten voi tätä lopettaa.
Nyt uskon kuitenkin, että olisi aika tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Jäädä aviomiehen ja lasten pariin, tai sitten kokeilla oikeaa elämää tämän suhteeni kanssa.
Kiusaus on todella suuri aloittaa yhteinen elämä tämän uuden miehen kanssa, mutta en luota häneen täysin... Juuri tästä syystä olen jarruttanut tätä suhdetta jo pitkään. Tämä mies on antanut kuitenkin aiemmin aihetta olla luottamatta häneen. Tosin silloin tulkitsin tilanteen itse väärin ja luulin olevani hänen elämässään ainoa nainen.
Käsittämättömän vaikea tilanne, mutta itsepä olen itseni tähän tilanteeseen saanut...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muita? kirjoitti:

kuka uskaltaa myöntää että elää avioliitossa tai sen kaltaisessa tilanteessa ja että hänellä on pitkäaikainen suhde liiton ulkopuolella? Itse olen ollut kohta 10 vuotta naimisissa ja tuosta ajasta mulla on ollut suhde toisen kanssa melkeen 3 vuotta. En ole pettänyt puolisoani muitten kanssa, ja aloitin tämän suhteen vasta kun totesin että avioliitossa ei ole enää mitään, eikä mahdollisuuksia enää tullakaan mitään. Lasten takia en halua erota, sillä ei meillä ole mitään suuria ongelmia muuten, ja katson että lasten kannalta näin on parempi. Tiedän että tuomitsijoita mulle riittää - niitä en kaipaa. Osaan vielä ajatella itsekin, eikä tämä mikään helppo päätös oo ollut. Mietin tätä aikanaan pitkään ennenkö mihinkään rúpesin, päätös oli tietoinen. rakastan suuresti miesystävääni, aviomies on lähinnä kaveri. Onko muita samassa tilanteessa olevia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu