Suosikit

Tässä tapauksessa olen itse se paha sukulainen. Suvussamme on kaksostytöt, ja olen aina pitänyt toisesta enemmän kuin toisesta. A on aina ollut se pahantekijä, "vahvempi" ja äitinsä suosikki, suosikkini B on saanut syyt niskoilleen. Yhä nyt, kun nämä tytöt ovat aikuisia, tykkään B:stä enemmän, tunnen jotain sympatiaa. Tykkään tavata tätä B:tä ja hänen perhettään, A:n kanssa ei oikein ole juttua. En jaksa olla kiinnostunut hänen asioistaan. Mitenkähän sitä osaisi olla tasapuolinen? En vain voi sille mitään, että tykkään tästä B:stä ja A:sta en.
2750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo ei mielestäni kuullostanut siltä, että olisit paha sukulainen. Kyseessä ymmärtääkseni oli vielä niin, että kaksoset ovat jo aikuisia. Se nyt vain on niin, että joidenkin ihmisten kanssa tulemme paremmin juttuun kuin toisten. Tuskin kaksosilla on muutenkin niin, että on jo niitä omiakin ystäviä. Jollei ole niin on sekin jotenkin omituista. Ei kaikista voi tykätä yhtä paljon.
Ehkä olisi muutenkin parempi, että aikuistuessaan ihminen olisi niin vahva, että voisi valita ne ihmiset ympärilleen joiden kanssa on hyvä olla oli ne sitten sukulaisia tai ei. Ellei ole hyvä suhde niin päästää mokomasta suhteesta irti, vaikka kyseessä olisi oma äiti tms.

Mukavaa kesää sinulle :)

Äänestä

kun kaksosia kohdellaan yhtenä ihmisenä! Miksi ihmeessä pitäisi olla väkisin toisen kaveri, jos on toisen? Aikuiset ihmiset osaa ja saa valita, kenen kanssa on tekemisissä, ei sinulla ole mitään velvollisuutta olla tekemisissä "A":n kanssa sen enempää kuin haluat. Ottakoon itse sinuun yhteyttä jos kokee ongelmaksi, että pidät enemmän yhteyttä toisen kanssa.
Olet siis huomannut, että he ovat erilaisia, yksilöitä. Varmaan he itsekin haluavat tulla kohdelluiksi yksilöinä. Saattaa olla aika läpinäkyvää sellainen että "pitää nyt sunkin kuulumisia kysellä kun kysyin toiseltakin kaksoselta".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täti-immeinen kirjoitti:

Tässä tapauksessa olen itse se paha sukulainen. Suvussamme on kaksostytöt, ja olen aina pitänyt toisesta enemmän kuin toisesta. A on aina ollut se pahantekijä, "vahvempi" ja äitinsä suosikki, suosikkini B on saanut syyt niskoilleen. Yhä nyt, kun nämä tytöt ovat aikuisia, tykkään B:stä enemmän, tunnen jotain sympatiaa. Tykkään tavata tätä B:tä ja hänen perhettään, A:n kanssa ei oikein ole juttua. En jaksa olla kiinnostunut hänen asioistaan. Mitenkähän sitä osaisi olla tasapuolinen? En vain voi sille mitään, että tykkään tästä B:stä ja A:sta en.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu