Saako sekoittaa soppaa

Näyttää täällä olevan keskustelu kuumnempaa kuin uskonnollisilla ja poliittisilla palstoilla.

Syömisestä puhuessani, kannattaa ottaa huomioon yksi tosiasia.

Erikoisia diettejä tutkitaan niin vähän,
eikä missää maassa niitä suositella.
Erikoisia diettejä noudatetaan myös niin lyhyitä aikoja tuskin elämän neljäsosaakaan,
joten niistä ei voida saada tietoja.

Esimerkiksi sotavankit elivät 10 vuotta ilman lihaa, ja vieläkin on niitä teräsmiehiä, minäkin tunnen kaksi 91 ja 94 vuotiaat, toinen on isäni.

Eli kannattaa noudattaa yleisiä terveysneuvoja,
näin on.

Ymmärrän, että monelle syöminen on elämän tärkeämpiä asioita,
vaikka sen pitäisi olla elämän sivuseikka.
Niin.....varmasti ymmärrän.


Kun minut tuomittiin palstan häiriköksi,
ensimmäisellä kirjoituksellani,
jos jatkan, saan vain pahan mielen,
eli ei kannata jatkaa,
toivottavasti "savustajani" sai hyvän mielen ja on iloinen.


Yhteensä 4268 osuman poika:
5619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

yleisiä terveysneuvoja ja virallisia ravitsemussuosituksia niin pääsee komistamaan räjähdysmäisia diabetes kasvulukuja, päsee osalliseksi verenpaine- ja kolesterolilääkityksestä. Kansanterveyslaitos ja Pekka Puska haluaa lisää sairaita suosittelemalla lisäämään hiilihydraatteja ja monipuolisesti perunaa.

Pekka Puskan vähärasvaisesta ja runsashiilihydraattisesta ruokavaliosta on sen verran pitkäaikaista tietoa että kansa vaan sairastuu entistä enemmän. Vähähiilihydraattinen ravinteikas ruokavalio ei ole mikään erikoinen dieetti vaan terveellinen tapa syödä, jolla saa itsensä terveeksi.

Äänestä
  • Intialaiset syövät korkeintaan 5% keskivertosuomalaisen syömästä lihamäärästä, eli noin 3 kiloa vuodessa. He elävät kasviksilla, riisillä ja pavuilla. Elintasotauteja ja lihavuutta ei ole.

    KTL:n suositukset ovat kohdallaan. Niiden noudattaminen ei. Itsekin luulit noudattaneesi niitä, mutta entä ne pizzat, lihapiirakat, hampurilaiset, donitsit, wienerit, pikkuleivät, pullat jne? Nuo eivät ole koskaannkuuluneet eivätkä edelleenkään kuulu KTL:n suosituksiin. Äläkä nyt taas pistä sitä typerää "perunaa monipuolisesti"-juttua tuohon perään! Perunalla ei kukaan pysty lihottamaan itseään. Ei sitten millään.

    Äänestä

  • Tai sitten noudattaa vhh:ta ja päätyy kasvattamaan sydän- ja verisuonitautitilastoja, suolistosyöpälukemia myös kasvattaa.

    Atkins ja A. Heikkilä typeriä pullukoita, joita tyhmäuskoiset palvovat.

    Äänestä

  • Samaa vanhaa... kirjoitti:

    Intialaiset syövät korkeintaan 5% keskivertosuomalaisen syömästä lihamäärästä, eli noin 3 kiloa vuodessa. He elävät kasviksilla, riisillä ja pavuilla. Elintasotauteja ja lihavuutta ei ole.

    KTL:n suositukset ovat kohdallaan. Niiden noudattaminen ei. Itsekin luulit noudattaneesi niitä, mutta entä ne pizzat, lihapiirakat, hampurilaiset, donitsit, wienerit, pikkuleivät, pullat jne? Nuo eivät ole koskaannkuuluneet eivätkä edelleenkään kuulu KTL:n suosituksiin. Äläkä nyt taas pistä sitä typerää "perunaa monipuolisesti"-juttua tuohon perään! Perunalla ei kukaan pysty lihottamaan itseään. Ei sitten millään.

    kuten ei PVkään. Kaikkea saa syödä kohtuudella ja herkutella saa. Ja kun ihmiset nykyään näin tekee, niin tuloksethan näkyy jatkuvasti ympärillämme.

    Äänestä

siitä, että meille on vain yksi totuus, mutta tässä nähdään hyvin että niin se on aidan "paremmallakin" puolella.

Kukin saa valita linjansa vapaasti, mutta nykyisiin KTLn ihmiskokeisiin itse en aio osallistua. Jo nykyiset tulokset näyttävät niin huonoilta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vanha. kirjoitti:

Näyttää täällä olevan keskustelu kuumnempaa kuin uskonnollisilla ja poliittisilla palstoilla.

Syömisestä puhuessani, kannattaa ottaa huomioon yksi tosiasia.

Erikoisia diettejä tutkitaan niin vähän,
eikä missää maassa niitä suositella.
Erikoisia diettejä noudatetaan myös niin lyhyitä aikoja tuskin elämän neljäsosaakaan,
joten niistä ei voida saada tietoja.

Esimerkiksi sotavankit elivät 10 vuotta ilman lihaa, ja vieläkin on niitä teräsmiehiä, minäkin tunnen kaksi 91 ja 94 vuotiaat, toinen on isäni.

Eli kannattaa noudattaa yleisiä terveysneuvoja,
näin on.

Ymmärrän, että monelle syöminen on elämän tärkeämpiä asioita,
vaikka sen pitäisi olla elämän sivuseikka.
Niin.....varmasti ymmärrän.


Kun minut tuomittiin palstan häiriköksi,
ensimmäisellä kirjoituksellani,
jos jatkan, saan vain pahan mielen,
eli ei kannata jatkaa,
toivottavasti "savustajani" sai hyvän mielen ja on iloinen.


Yhteensä 4268 osuman poika:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu