Sanokaa tälle vastedes särjetylle miehelle ja muillekin kohtalotovereille että miten voi tunnistaa pelinaisen jo ennakolta ettei kerkii mitään tunteita kehittyä vaan vois ikäänkuin käräyttää sen jo ennenkun se ehtii "valloittaa"? Kun tunteissa on se paha puoli ettei niitä voi kontrolloida vaan ne menee omia menojaan, sepäs se tekeekin niistä aitoja.
Vois sit vaikka niitä nikkejäkin laittaa kehiin, niin vois varoittaa muitakin kuka on pelinainen.
Vois sit vaikka niitä nikkejäkin laittaa kehiin, niin vois varoittaa muitakin kuka on pelinainen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mikä tekee naisesta (tai miehestä) pelaajan? Jos kirjoittelee monen kanssa ja tapailee useampaa ihmistä samaan aikaan, ei vielä tee kenestäkään pelinaista. Niin kauan kuin suhteessa ei tehdä lupauksia ja yhteisiä sopimuksia, ei myöskään sitouduta paitsi ehkä vain toisen toiveissa. Moni särkee sydämensä pelkästään siksi, että menee luulemaan muutaman tapaamisen ja yhdessä vietetyn yön tarkoittavan jotakin vakampaa...ja usein asiasta ei todellakaan puhuta vaan odotellaan ja murehditaan.
Hyvä itsetunto vetää aina puoleensa, siis se, ettei jää roikkumaan toiseen ihmiseen vaan antaa tälle vapauden itse tuntea tunteensa ja tulla lähellem ja jopa sitoutua jos siltä tuntuu. Itse kierrän kaukaa miehet, jotka liian nopeasti (= jo viesteissä tai ekoilla treffeillä) alkavat puhua yhteisestä tulevaisuudesta.
Jos saat sellaisen kuvan että naisen maailmankuva on omaksuttu amerikkalaisista tv-sarjoista niin siitä sitten.
Esimerkkejä: juoksee vaatekaupoissa, lukee reginaa tms. törkyä, sihisevä s-kirjain, meikkaa lähtiessään roskia viemään.
Hälyyttävin merkki on luulatavasti se, että naisella on menneisyydessä ollut taipumus keräillä seksipartnereita. Pätee tietysti vastaavsti myös miehiin. Mihinkä sitä hyeena pilkuistaan pääsisi? Ahkera yöelämässä käyminen kannattaa pitää voimakkaana karkoitteena niin naisista kuin miehistäkin.
voi myös muuttua. Mitä halvatun väliä sillä on mitä on joskus nuoruudessa tyhmyyttään touhunnut.
Tärkeintä on se miten toimii tänä päivänä. Itse haluaisin juuri tutustua ihmiseen, joka on käynyt läpi jonkilaisen kriisin tai kasvuprosessin. On meinaan syvällisempiä ajatuksia sellaisilla ihmisillä ja ymmärrystä miksi on tehnyt tiettyjä asioita.
Esimerkki, nainen käyttäytyy itsetuhoisesti, juo ja ajautuu satunnaisiin seksisuhteisiin. Tyhmän ihmisen mielipide on, että nainen on huora. Viisaampi näkee ne syyt jotka naisen taustalla vaikuttavat.
on omalle miehelleen pelinainen.
Ainakin avioliitossa elävät miehet tietää,kuinka oma vaimokin osaa "pelata" , eli nainen saa tahtonsa läpi eri keinoilla aina tarpeen mukaan.
Naiset on taitavia pelaajia ja taktikoijia.
On nainen sitten sinkku tai aviossa,naisilla on keinot ja konstit siihen,miten miestä viedään kuin pässiä narussa.
"Esimerkki, nainen käyttäytyy itsetuhoisesti, juo ja ajautuu satunnaisiin seksisuhteisiin. Tyhmän ihmisen mielipide on, että nainen on huora. Viisaampi näkee ne syyt jotka naisen taustalla vaikuttavat.2
Ja kun parisuhteesas menee huonosti, nainen luultavasti käyttäytyy jälleen itsetuhoisesti, juo ja ajautuu satunnaisiin seksisuhteisiin.
nainen katoaa sadasosasekunnissa nurkan taakse kun kännykkä soi
Tuli aikoinaan tosimielellä etsiskeltyä itselleen morsianta.
Seilasin vuoden verran deitti sun mun ilmot..
Kokemuksistani voin sanoa tietäväni hyviä keinoja tunnistaa nainen jolla ei ole puhtaat jauhot pussissa,opin kantapään kautta.
Sääntö 1.
Jos treffi seurasi puhuu alussa paljon edellisistä miehistään ja huomaat hänen silmänsä palavan innostuksesta kertoessaan..,loppuun hän kuitenkiin kertoo entisten olleen paska jätkiä.
Sinulle jää hieman kaksi jakoinen kuva oliko ne ihania vai paskoja.
Sääntö2.
Huomaat hänen räpläävän puhelintaan ja sinä jäät vähemmälle huomiolle.
Sääntö3.
Hänen alkoholin kulutuksensa on suuri,ja usein kännissä hän puhuu enimmäkseen puhelimessa ja kehuskelee hyvillä kavereillaan.
Sääntö4.
Tekstiviestin hän antaa ymmärtää enemmän kuin sanoin.
Sääntö5.
Hän on salaperäinen,tunnet hänen salaavan jotain vaikket tiedä mitä.
Sääntö 6.
Hän on vapautunut kahden kesken vaan todella jurrissa,muutoin hän tarvitsee kavereita ympärilleen ja on teennäinen.
Sääntö7.
Hänen puheidensa perusteella hän on hyvä ihminen ja aina hoitanut asiansa,mutta huomaat että asiat taitavat olla retuperällä..
Sääntö8.
Et saa hänestä varmuutta,hän on jotenkin etäinen.
Sääntö 9.
Huomaat hänen puheidensa perusteella poikakavereita olleen hyvin monia,ja viimeisin ei ole kovinkaan vanha tapaus vielä.
PARAS KEINO saada asia nopeasti selville heti ensimmäisillä treffeillä on ehdottaa keskustelu tuokiota hyvän ruuan äärellä mutta ilman viinaa,vain te kaksi.
Jos neito siihen suostuu ja tulee paikalle yksin,selvinpäin ja vieläpä puhuu itsestään ja tulevaisuuden haluistaan rehellisen oloisesti olet hyvän ihmisen jäljillä.
Allekirjoitan lähes joka kohdan tuosta listasta... Mutta pelinaisia on kaikenlaisia... itsekkin sitä joskus... mutta silloin elin tiettyä kriisiä... ja nyt menneiden muistelu lähinnä kuvottaa...
Osa on samanlaisia kuin ukkomiehet... eli hakee leikkeihin lähinnä varattuja... Osa sellaisia jotka sinkkuin ahakee mahdollisimman paljon valloituksia. Itse olin aviossa ja suhteen päätyttyä alkoi mun laskukierre joka kesti joitain kuukausia. Mutta lähinnä ukkomiesten kanssa, koska en halunnut kenenkään kiintyvän minuun... Ainakaan ripustatutumiseen asti. Samoin kyseiset miehet eivät kuvitelleetkaan minun haluavan suhdetta kanssaa. Täytin kai jotain tyhjiötä tai jotain sen suuntaista... Mutta kriisit on ja mokia tulee... onneksi on lupa kasvaa... ja oikeastaan velvollisuuskin... Mielsetäni tuo ryhmä joka hakee sinkkuna sinkkujen polvontaa ja tietoisesti lähtee vähän rakentamaan vain hajoittaakseen on säälittävää ja paljon tuomittavampaa... Kuitenkin oma tapaukseni oli sellainen että olin edes rehellinen... vaikka enpä noita kuvottavuuksia voi mitenkään puolustella... sairasta aikaa oli...
Ole naisen seurassa oma itsesi äläkä missään tapauksessa yritä vallottaa naistasi rahalla tms. materiaalilla. Kyllä pelkkä pelinainen katoaa, jos sinussa ei ole muuta hyvää kuin luonteesi.
se on pelinaisessa syvällä sisäänrakennettuna, eräskin selitti ettei hän voi itselleen mitään ...
Pelinainen tai mies haluaa leikkiä sun kustannuksella. Siis pelata ja saada sut tekemään siirtoja mitä itse haluaa niin et luulet et oot ite keksinyt koko idean.
Rahan ja elintason hakijoilla on ihan eri nimi ja tarkotus.
muttei ymmärrä antaa