Olen vuoden seurustellut minua kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa. Nyt on alkanut ahdistaa. Miehellä on selvät sävelet omien sanojensa mukaan. Hän tahtoo minut ja parin vuoden päästä lapsia kanssani. Minua ahdistaa tällainen suunnitelmallisuus, itse tahtoisin vain toimia kun aika on oikea. Hän vain haluaa ensin käydä armeijan (hän on siis 20 v.) jotta voi olla täysipäiväinen isä lapsilleen. Hän on ikäistään kypsempi. Minua ahdistaa se että uskallanko ns. odottaa. Siis odottaa sen parisen vuotta. Tahtoisin jo nyt lapsen ja yhteisen elämän. Meillä on nyt kaukosuhde. Antakaa hyvät ihmiset minulle neuvoja. Mies vakuuttaa rakkauttaan ja minua pelottaa. Rakastun häneen koko ajan enempi ja mitä enempi rakastun, sitä enempi pelkään. Tahtoisin kuitenkin vain antaa mennä. Itse en edes 20 v. tiennyt mitä tahdon. Vienkö häneltä nuoruuden jos perustan perheen hänen kanssaan? Hän on kokenut railakkaan nuoruuden kännäilyineen ja eka seksisuhdekin on ollut 13 v. Elänyt siis jo 7 v. biletystä. Miten voitan oman ahdistukseni? Voiko hänen tunteensa muuttua katkeruudeksi jos katsookin jääneensä jostain paitsi?
Ikäero
annanko mennä vai annanko m...
91283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuule noita sun kysymyksiä pitäisi miettiä kaiken tyyppisissä ikäeroissa. Ei sellaisetkaan suhteet aina onnistu, jossa molemmat osapuolet ovat samana vuonna syntyneitä. Löytyisköhän jostain tilastoja, lillä ikäerolla on eniten/vähiten eroja? Olisi mielenkiintoista tietää.
Olin 32 ja lapseton kun tapasin mieheni joka oli 45, eronnut, kaksi lasta. Täytän loppuvuodesta 50, mieheni on 63 ja ainokainen lapsemme 16. Ei parhaalla tahdollakaan tule mieleen mitään mikä välillämme olisi huonosti. Ikääntymisessä on usein omat juttunsa, niin myös meillä. Niistä on selvitty kuitenkin koska olemme toistemme tukena ja ne ongelmathan ovat tavallaan yhteisiä.
Meidän tulevaisuutta pidettiin mahdottomana, ja minua hurahtaneena. Tunsin, ja tieson että se oli rakkautta. Niin tiesi mieskin. Sitä vastuuta ollaan yhdessä kannettu. Tilastoista tai muista ihmisistä ei olla välitetty. Ehkä he nyt uskovat. Tai voi olla, että vieläkin puhisevat että odottakaas kun mies viettää RATTOISIA eläkepäivä vaimostaan erossa :)
Avioeropalstalle joutunut kun sisarellani on koko elämä ollut yhtä sekasotkua ja häntä tässä tuen ja yritän ymmärtää ;)
Jos hän ei halua lapsia kannasi NYT hän varastaa aikaasi, ja mahdollisesti vain hyväksikäyttää koska haluaa seksiä. Vaihtoehdot:
1) Teette lapsen nyt heti yhteisellä päätöksellä
2) Mies ei halua lasta -->Vaihda miestä
3) Mies ei halua lasta --> Voit toki hankkiutua raskaaksi jos olet varma, puhtaalla omallatunnolla, siitä että lapsi on pakko saada juuri hänen kanssaan. Tämän jälkeen normaali YH-kuvio.
Älä odota. Aika ei odota. Aika on rajallinen.
Ei ziisus mitä neuvojia täällä on. Miehellä on _armeija_ _edessä_. Kun mennään armeijaan, ei olla isiä vaan ollaan sotilaita eli ollaan pois äidin ja lapsen luota aika lailla kokonaan se 6-12kk (ellei joukko-osasto satu olemaan samalla paikkakunnalla).
Yksikään täysijärkinen mies ei tee lasta jos tietää että kohta mennään armeijan harmaisiin.
Jos nuo tekee lapsen nyt niin se äiti on AIVAN VARMASTI 9 kk kuluttua kirjoittelemassa kun äijää ei kiinnosta viikonloppuvapailla mikään muu kuin nukkuminen.
Mun mies on 8 vuotta nuorempi musta ja me mentiin naimisiin, kun hän täytti 18. Nyt ollaan oltu 3 vuotta naimisissa ja puolivuotias poika. Aika menee nopeasti ja hyvä jos saatte olla yhdessä sen muutaman vuotta, kunnes hankitte lapsia. En suosittele ainankaan tulemaan raskaaksi ilman miehen suostumusta. Me ollan ainakin pärjätty hyvin näin ja rakkautta riittää.
Muuttakaa nyt ensin yhteen. Parissa vuodessa selviää tuleeko siitä alkuunkaan mitään vai ei. Koska todellisia ongelmia ette tuolla elämäntavalla kohtaa. Vasta kun tosiaan jaatte elämänne ja teillä on yhteiset vastuut, vasta sitten opitte tuntemaan toisianne hieman paremmin. Mainittakoon vielä, että kundikaan ei vielä tunne itseään, olkoon kuinka varhaiskypsä tahansa. Hänellä ihan oikeasti ei ole elämänkokemusta kuin mutuaman vuoden. Lapsuutta ei voi laskea parisuhdeasioissa eikä vastuun kantamisessa.
Mutta, ei tuohon voi mitään ehdotonta "kieltoakaan" asettaa. Ehkäpä teidät on luotu toisillenne ja kaikki muuttu entistä paremmaksi sitten vuosien päästä kun todella voitte jakaa elämänne.
meillä on mennyt ainakin hyvin:) ja meil on ikäeroo 12vuotta,itselläkin se oli aika loikkaus kun hyppäsin 8-vuoden suhteesta missä ei ollut lapsia,sellaiseen missä on kolme mut hyvin on mennyt;)...eli tsemppiä sulle mut tosiaan kannattaa muuttaa yhteen ja kokeilla tuleeko mistään mitään samankaton alla kaikki on erilaista
Minä 30 ja mies 25. Yhdessä reilu 2 -vuotta. Mies ei ole vielä valmis perustamaan perhettä/menemään naimisiin. Minulla taas alkaa biologinen kello soimaan.. Jaksanko tai kannattaako minun odotella, että mieskin haluaa lapsia ym. Pieni ikäero, suuri ongelma..
Miksi teidän pitää heti hankkia lapsia? Jos haluatte toimivan parisuhteen, asutte ensin yhdessä ja katsotte miten se sujuu ja sitten vaikka parin vuoden pääsät niitä lapsia. Vai haluatko suhteeseen, jossa mies ehkäpä menee omia menojaan ja olet yksin lapsen kanssa tai yksihuoltaja kokonaan. Jos taas haluat vain lapsen niin tee se yksin. Vähemmän sotkua ja vaikeuksia. Ei 20-vuotias ole vielä valmis isäksi. Käyköön ensin armeijat ja koulut loppuun. Ei ne lapset ole ratkaisu mihinkään ja ne pitää tehdä vakaaseen suhteeseen, ei hetken mielijohteesta! Muuten teidän ikäero ei ole mitenkään paha. Minun äiti oli 35 kun sai minut ja isä 25. Ovat edelleen onnellisesti yhdessä!