Ennenkin naiset ovat olleet houkuttelevia, mutta jotenkin vasta viime aikoina on ollut vallalla trendi,jossa jokainen perheen/parisuhteen ulkopuolinen nainen onkin ollut juuri sinulle, mies, tarkoitettu. Mihin on kadonnut symbioosi, jossa on jotain pyhää/pysyvää/turvallista? Kuulin juuri, että sukulaiseni, joka on elänyt onnellisessa avioliitossa jo reilusti yli 10 vuotta on eroamassa miehensä "pyynnöstä".....ja aivan puskan takaa tuli tieto. Ilmeisesti se ruoho rehottaa airan toisella puolella edelleen...ne ruohot ei vaan ole yleensä kovin monivuotisen sorttisia. Menettää nyt siinä vielä ihana perhe...lapsineen ja turvallisine arkipäivineen:(...voi, kuinka ahdistaa...löytyykö mistään maailmankolkasta enää paikkaa, jossa voisi suojautua kaikelta tältä paskalta ja epäterveeltä maailmalta?
mikä teitä miehiä vaivaa?
valaiskaa
132180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ystävä hyvä. niin se vaan on että ei taida sellaista taikamaata enään löytyä jossa ihmiset voisi elää elämänsä yhdessä ihan kahdenkesken onnellisina lopuun asti.
Ajattelen, että on sentään kunniallisempaa "pyytää" eroa, kuin pettää vuodesta toiseen ja leikkiä samalla perhe-elämää. Eroamistakin yleisempäähän se on, että käydään rouhaisemassa viereisen niityn ruohoa aina, kun köysi antaa myöten. Sitten tullaan kotilieden loimuun lämmittelemään kuin ei mitään. Tietysti on puolisoita, joille tämä meininki sopii, kunhan ns. liitto jatkuu. Minusta kuitenkin ero on terveempi ratkaisu.
Mikä teitä naisia vaivaa? Kun viekottelette näitä kunnon miehiä jättämään ihanan vaimonsa ja kunnon perheensä.
Oletpa itsekäs ihminen. Onnellisessa avioliitossa tuskin erotaan? haha. Hanki elämä.
Tuskin aloittaja tietää kaikkea tästä suhteesta, josta kertoo.
Vaikka ulospäin näyttäisi kuinka "hyvältä" niin totuuden tietävät vain asianosaiset.
Onnelliseen suhteeseen ei kukaan pääse tunkemaan väliin.
tunnen hyvin perheen...soitellaan päivittäin. Sitten taas on ihmisiä, joille perheonnesta huolimatta mikään ei enää riitä...Jollekkin taas alkaa tulla tärkeeksi asiat, jotka ei oo ennen ollu tärkeitä; ihastumisen ihanuus ja ihailun kokeminen muilta kuin omalta vaimolta jne.Ja tämä aika ruokkii oikein tollasta käytöstä. Sanoisimpa vaan tähän lyhykäisesti, että KAIKISTA HOUKUTUKSISTA IHMINEN PYSTYY KIELTÄYTYMÄÄN! jokasella miehellä pitäs sen verran olla sitä kuulusaa m...., että omaa perhettään suojelee tälläsiltä asioilta.
Voisihan se vaimokin houkutella miestään olemaan kotona. Kyllä kilttikin mies kaipaa muuta kuin mattojen tamppausta, tiskaamista, lasten kanssa leikkimistä,ajoittaista huonekalujen siirtelyä perheen nukkekodissa,tapiseerusta, kyläilyä muissa feministisissä perheissä, olemista oman rakkaan female-aviovaimonsa määrittelemä hyvä "perheen pää", joka ei turhan paljon harrastele ihan "mtä vaan" harrastuksia.
Teille ei oikein riitä se että on MIES. Miestä ei voi muuttaa naiseksi.
NAISET yrittäkää olla naisellisia! Näytelkää jos ette muuten osaa. Kyllä miehetkin yrittävät. Rakastakaa ja rakastelkaa!--"se on kivaa"--
ei ole sukupuolesta kiinni.
Kuvailemasi eroamistrendi on tosiaan murheellisen totta. Se on kuin virus, joka etsii kaiken aikaa uutta uhria.
Tässäkin ketjussa esiin tuotu ajatus siitä, että ei onnellisesta liitosta kukaan lähde, on kovin pinnallinen. Pelkästään onnellisia liittoja ei ole olemassakaan. Silloin kun onnettomat ja vaikeat ajat tulevat, kysytään tahtoa pysyä yhdessä.
Liitot lujittuvat erityisesti noina kriisiaikoina, jos ne käydään yhdessä läpi. Niistä tulee yhteistä pääomaa, joka auttaa jaksamaan. Löytyy myös aivan uusi yhteenkuuluvuuden ja onnen taso, jota puolisot eivät ole aiemmin tienneet olevan olemassakaan.
Surullisinta onkin, että nykyään ihmiset tuntuvat käyvän yhä lyhytjännitteisemmiksi. Vaikeudet tulkitaan merkiksi rakkauden loppumisesta. Todellisuudessa vasta vaikeuksien kautta alkaa löytyä todellinen rakkaus.
Suhteen alkuihastus on itse asiassa vielä varsin kypsymätöntä ja itsekeskeistäkin - ihan luonnollista ja hurmaavaa sinänsä, mutta sen varassa ei pitkälle selvitä.
Pienenä toivoin itselleni enemmänkin viisautta kuin paljoa mammonaa.Tuntuu aivan ihanalta, että joku vielä joskus kirjoittaa tuollaista viisautta kuin sinä!
Kysyn aivan samaa miksi jokainen vastaan tuleva mies on se oikea, sielunkumppani ja niin edelleen. 7v takana ylä ja alamäkiä on riittänyt, mutta viimeisen puolenvuoden aikana jo toinen se oikea sielunkumppani löytyi (jo on kohtalot, sielut ja muut liirumlaarumit kuultu). En tiedä miksi jaksan tällaista paskaa. Ilmeisesti olen suhteessa riippuja ja roikkuja. Lasten takia sitä haluaa jatkaa ja että on helpompaa olla yhdessä kuin käydä läpi raskasta ero prosessia. Joten tämä ongelma ei ole enää sukupuoleen riippuvainen, tasa-arvoa kait tämäkin.
mies/naissika on tätäpäivää :(
eikä kotikasvatuksessa opeteta/näy malleja viisaalle yhteiselolle.
Se on aivan varma, että ongelmia tulee ennen pitkään. Liian sinisilmäinen asenne avioelämään tuo murheita; odotukset eivät toteudu koskaan. On vain kyse siitä, miten ongelmiin asennoidutaan, miten ne ratkaistaan.
Kukapa meistä ei kyllästyisi joskus toiseensa ihan vaikka missä mielessä tahansa! Miten sitten ratkaisee sen asian, että kun ollaan vuosia, kymmeniäkin vuosia aviossa, että kyllääntymispiste tulee ennemmin tai myöhemmin.
Olen aivan vakavissani harkinnut, että mieheni saa mun puolestani pitää Lapinkultansa.
Ja äsken minä tein sen. Sanoin , etten enää yhtään kyttää kännyköintiä tai kommunikaattoria. Puolestani antakoon palaa nyt oikein täydeltä laidalta, avoimesti ja vapaasti!
Mutta - myös minä teen saman. Tätä mieheni halusi, ja sen hän nyt saa. Onnea matkaan!
Tosiasiassa naiset ovat useammin eron ottajia kuin miehet. Se on varmasti osittain ymmärrettävääkin, ovathan miehet useammin alkoholiongelmaisia tai väkivaltaisia. Kuitenkin keski-iässä naisten ottaman eron syy on usein "halu päästä siitä huonosta suhteesta". Mielestäni aika lapsellinen ja pinnallinen syy.
Ylipäätään ihmiset etsivät jotain ihmeellistä lyhytaikaista "elämystä". Onhan se varmasti vaikea verrata vuosien rauhallista yhteiseloa hetken huumaan ja rakastumisen tunteeseen. eikö kuitenkin todellinen onni synny juuri siitä pitkästä yhteisymmärryksestä, jonka pitkä suhde tuo?