olen seurustellu 5 vuotta. Meidän suhde on ollut intohimoinen ja myrskyisä jo heti alusta.. kundini petti suhteemme alussa minua, pistin sen nuoruuden piikkiin ja halusin unohtaa..elin kuin sitä ei olisi tapahtunutkaa..silloin hän näytti erittäin vähän katumusta..olis pitäny jo silloin tajuta lähteä..
elämä koetteli meitä ja menetimme molemmat lyhyin aika välein rakkaita perheenjäseniämme (kummatkin omalta puolelta). oli silloin helppo nojata jonkun olkapäähän joka tiesi miltä tuntuu..
tämän kaiken vieressä kundini sairastui mielenterv.ongelmiin..eristäytyi ja masentui..olin hänelle kuin ilmaa..otimme vähän väliä, menin pariksi yöksi äitini luo..
samaan aikaan hän oli tapaillu toista naista ja
harratanu jonkin asteen seksiä tämän kanssa...ei tosin itse kertonut vaan sain tietää yhteisen ystävämme kautta että oli tavannut muita jne..
se tuska oli kuvailematon..hain tavarani ja muutin hetkeksi äitini luo.."taukomme" kesti n.6kk.. minulla ei sinä aikana ollut suhteita eikä minkäänlaisia ajatuksia seurustelusta toisen
miehen kanssa..kerkisin käydä kerran etelässä ystäväni kanssa.. taukomme aikana kundini soitteli ja hakkui milloin miksikin..ja mä kuuntelin..
jollain tavalla löysin itseni hänen vierestään taas.. hän joskus jopa tokaisi että petti koska musta ei kuulemma oo mitää, en edes oo ihminen.. Kielsi pitää kauniita vaatteita, pyyhki usein meikkini pois, ei antanut mennä baareihin, joissa kuitenki itse kävi ystäviensä kanssa.
toinen taukomme tuli n.puoli vuotta tapahtuneen jälkeen..sain tarpeekseni ja litsarin poskelle ja tavarat heitti päälleni, sekä otteillaan satutti mustelmille..
olin 3 viikkoa pois..hän lupasi muuttaa tapansa.
ja mä uskoin..
aina kuitenkin kaikki oli mun syy..
ihan kaikki..hänen mielenterv.ongelmansa sekä riippuuvuutensa peleihin..jokaisesta otin itseeni..reilu vuosi sitten tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja päädyin aborttiin, jonka sain kestää yksin.kävin jopa puhumassa ammattiauttajan kanssa tunteistani koska kundini kommentti kaikkeen oli "on mullaki vaikeeta"
..joka kerta hajoan pala palalta..
nyt taas.. hän sanoo minun olevan "tollanen", sanoo ettei jaksa kattoo,ei nukkua vieressä, koska kieltäydyin seksistä ja olen ollut huonolla tuulella menneistä sekä työpaineista..
en osaa lähteä, koska sisimmissäni luulen tietäväni etten enää koskaan palaisi..haluan ulos mutten löydä ovea..en jaksa olla näin säälittävä..ja olen vihainen itselleni että olen päästänyt itseni näin alas..
onko kenelläkään vastaavaa tai jotain
josta löytäisin sitä jotain, että voisin
pakata tavarani ja aloittaa elämään..??
elämä koetteli meitä ja menetimme molemmat lyhyin aika välein rakkaita perheenjäseniämme (kummatkin omalta puolelta). oli silloin helppo nojata jonkun olkapäähän joka tiesi miltä tuntuu..
tämän kaiken vieressä kundini sairastui mielenterv.ongelmiin..eristäytyi ja masentui..olin hänelle kuin ilmaa..otimme vähän väliä, menin pariksi yöksi äitini luo..
samaan aikaan hän oli tapaillu toista naista ja
harratanu jonkin asteen seksiä tämän kanssa...ei tosin itse kertonut vaan sain tietää yhteisen ystävämme kautta että oli tavannut muita jne..
se tuska oli kuvailematon..hain tavarani ja muutin hetkeksi äitini luo.."taukomme" kesti n.6kk.. minulla ei sinä aikana ollut suhteita eikä minkäänlaisia ajatuksia seurustelusta toisen
miehen kanssa..kerkisin käydä kerran etelässä ystäväni kanssa.. taukomme aikana kundini soitteli ja hakkui milloin miksikin..ja mä kuuntelin..
jollain tavalla löysin itseni hänen vierestään taas.. hän joskus jopa tokaisi että petti koska musta ei kuulemma oo mitää, en edes oo ihminen.. Kielsi pitää kauniita vaatteita, pyyhki usein meikkini pois, ei antanut mennä baareihin, joissa kuitenki itse kävi ystäviensä kanssa.
toinen taukomme tuli n.puoli vuotta tapahtuneen jälkeen..sain tarpeekseni ja litsarin poskelle ja tavarat heitti päälleni, sekä otteillaan satutti mustelmille..
olin 3 viikkoa pois..hän lupasi muuttaa tapansa.
ja mä uskoin..
aina kuitenkin kaikki oli mun syy..
ihan kaikki..hänen mielenterv.ongelmansa sekä riippuuvuutensa peleihin..jokaisesta otin itseeni..reilu vuosi sitten tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja päädyin aborttiin, jonka sain kestää yksin.kävin jopa puhumassa ammattiauttajan kanssa tunteistani koska kundini kommentti kaikkeen oli "on mullaki vaikeeta"
..joka kerta hajoan pala palalta..
nyt taas.. hän sanoo minun olevan "tollanen", sanoo ettei jaksa kattoo,ei nukkua vieressä, koska kieltäydyin seksistä ja olen ollut huonolla tuulella menneistä sekä työpaineista..
en osaa lähteä, koska sisimmissäni luulen tietäväni etten enää koskaan palaisi..haluan ulos mutten löydä ovea..en jaksa olla näin säälittävä..ja olen vihainen itselleni että olen päästänyt itseni näin alas..
onko kenelläkään vastaavaa tai jotain
josta löytäisin sitä jotain, että voisin
pakata tavarani ja aloittaa elämään..??
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä että olet vihainen itsellesi, kyllä sinä vielä löydät vahvuutesi ja lähdet pois suhteesta. Toinen syyllistää sinua omista ongelmistaan ja sinä et voi häntä muuttaa. Sinä et ole syyllinen. Opettele rakastamaan itseäsi. Olitpa millainen tahansa, toisen mielestä aina sinussa on vikaa. Syyllistäminen on kaamea keino. Sinä et ole miehellesi mitään velkaa, ja vaikka olisitkin, ei toista kohdella noin. Kun eroat, miehesi tulee syyllistämään sinut totaalisesti. Kaikesta syyllistämisestä ei vapaudu muuten kuin että lakkaa itse ajattelemasta kuin toinen. Minulla kesti 10 v. päästä ahdistuksesta eroon. Aloita uusi elämä jossa voit hyvin. Tee palvelus itsellesi. Elämä on liian lyhyt tuollaiseen. Tiedän sen kokemuksesta. Tsemppiä.