Moi!
Olen puoli vuotta käpristellyt pahassa olossa, sydän murskana ja päivästä toiseen lähinnä selviytyen. Helmikuussa oli seurusteltu jo 4,5 vuotta joista kolme viimeistä asuttu yhdessä. Viime syksynä päätettiin yrittää lasta ja loppuvuodesta kuitenkin ajauduttiin riitelemään miehen jatkuvista poissaoloista ja minun ajoittaisesta haluttomuudesta. Mies on kaikkea mitä haluan, fiksu, komea, työteliäs, auttavainen, huolehtivainen, huumorintajuinen, osaa kuunnella. Toki tietty molempien jääräpäisyys aiheuttaa riitoja kun minä yleensä olen ollut niskan päällä ja hän on joutunut joustamaan ja "jäänyt varjoon", kuten hän asian ilmaisi. Jo loppuvuodesta mies sulkeutui ja illalla vain käänsi selkänsä eikä halunnut lähelle. Viikonloput hän oli tekemässä töitä maalla ja viikolla opiskeli päivät ja illat asunnollaan. Minä olin aina yksin ja siitä riideltiin. Sitten helmikuussa erään riidan päätteeksi mies tokaisi että hän on ajatellut että haluaa erota. Todellinen shokki!!!! Olin aina luottanut täysillä ja pitänyt häntä kunnollisena ja "varmana", kun hän seurustelun alussakin oli se huomattavasta rakastuneempi osapuoli kuin minä. Kun kysyin miksi, hän sanoi rakkauden vain loppuneen jo viime vuoden puolella ja että hän ei voi sille mitään. Että voidaan olla kavereita ja hän kyllä auttaa minua ja on tukena. Ja että hän on valvonut yökausia kun on epäillyt minulla olevan jonkun toisen vaikka ei ole ja olen sitä hänelle jankuttanut. Lopulta hän ahdistui siitä ja minun tavastani "määräillä" niin että rakkaus kuoli. Hän asui vielä muutaman kuukauden luonani ja rukoilin häntä takaisin, muutta jääräpäisesti hän on pysynyt kannassaan. Nyt hän on asunut omalla asunnollaan jo kaksi kuukautta, nähdään toki viikottain ja soitellaan. Yritän olla ylimukava ja välillä itken ja rukoilen. Maaliskuussa piti tulla lopullinen päätös joka oli että "sama kuin ennenkin mutta eihän sitä voi koskaan jatkossa tietää". Kun yhteydenpitoa on jatkettu ja olen tivannut onko hänellä toista hän sanoo ettei ole ja että hän vielä miettii lopullista ratkaisua, joka tulee syksyllä. Nyt olen saanut selville että hän tapaillut toista naista jo ainakin puoli vuotta ja
on tämän luona kaikki viikonloput. Miksi hän siis vielä antaa toivoa minulle ja valehtee ettei hänellä ole ketään? En pysty päästämään irti; rakastan häntä. Tuntuu etten kestä lopullista eroa. Apua!!!
Olen puoli vuotta käpristellyt pahassa olossa, sydän murskana ja päivästä toiseen lähinnä selviytyen. Helmikuussa oli seurusteltu jo 4,5 vuotta joista kolme viimeistä asuttu yhdessä. Viime syksynä päätettiin yrittää lasta ja loppuvuodesta kuitenkin ajauduttiin riitelemään miehen jatkuvista poissaoloista ja minun ajoittaisesta haluttomuudesta. Mies on kaikkea mitä haluan, fiksu, komea, työteliäs, auttavainen, huolehtivainen, huumorintajuinen, osaa kuunnella. Toki tietty molempien jääräpäisyys aiheuttaa riitoja kun minä yleensä olen ollut niskan päällä ja hän on joutunut joustamaan ja "jäänyt varjoon", kuten hän asian ilmaisi. Jo loppuvuodesta mies sulkeutui ja illalla vain käänsi selkänsä eikä halunnut lähelle. Viikonloput hän oli tekemässä töitä maalla ja viikolla opiskeli päivät ja illat asunnollaan. Minä olin aina yksin ja siitä riideltiin. Sitten helmikuussa erään riidan päätteeksi mies tokaisi että hän on ajatellut että haluaa erota. Todellinen shokki!!!! Olin aina luottanut täysillä ja pitänyt häntä kunnollisena ja "varmana", kun hän seurustelun alussakin oli se huomattavasta rakastuneempi osapuoli kuin minä. Kun kysyin miksi, hän sanoi rakkauden vain loppuneen jo viime vuoden puolella ja että hän ei voi sille mitään. Että voidaan olla kavereita ja hän kyllä auttaa minua ja on tukena. Ja että hän on valvonut yökausia kun on epäillyt minulla olevan jonkun toisen vaikka ei ole ja olen sitä hänelle jankuttanut. Lopulta hän ahdistui siitä ja minun tavastani "määräillä" niin että rakkaus kuoli. Hän asui vielä muutaman kuukauden luonani ja rukoilin häntä takaisin, muutta jääräpäisesti hän on pysynyt kannassaan. Nyt hän on asunut omalla asunnollaan jo kaksi kuukautta, nähdään toki viikottain ja soitellaan. Yritän olla ylimukava ja välillä itken ja rukoilen. Maaliskuussa piti tulla lopullinen päätös joka oli että "sama kuin ennenkin mutta eihän sitä voi koskaan jatkossa tietää". Kun yhteydenpitoa on jatkettu ja olen tivannut onko hänellä toista hän sanoo ettei ole ja että hän vielä miettii lopullista ratkaisua, joka tulee syksyllä. Nyt olen saanut selville että hän tapaillut toista naista jo ainakin puoli vuotta ja
on tämän luona kaikki viikonloput. Miksi hän siis vielä antaa toivoa minulle ja valehtee ettei hänellä ole ketään? En pysty päästämään irti; rakastan häntä. Tuntuu etten kestä lopullista eroa. Apua!!!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.