Onko kenellekään muulle käynyt näin?
Mies jäi kiinni pettämisestä ( oli ollut puoli vuotta suhteessa toiseen naiseen ), mietti asiaa kuukauden päivät ja teki sitten sen ratkaisun että jätti rakastajattarensa ja jäi vaimon luokse. Vaimo oli onnellinen ja antoi anteeksi.
Minä en sitä ennen ollut painostanut miestä jäämään. Sanoin että mieti rauhassa ja tee päätös. Mutta sen päätöksen on oltava lopullinen: jos jäät, et sitten enää tapaa sitä naista enää yhden yhtä kertaa, ja jos lähdet, älä yritä vähän ajan päästä takaisin jos suhde ei pelaakaan, koska jos lähdet et ikinä pääse takaisin. Annoin aikaa miettiä, ja vajaan kuukauden päästä mies kertoi puhuneensa rakastajattaren kanssa puhelimessa ja lopettaneensa suhteen.
Mies oli sen jälkeen kotona hyvin hiljaista poikaa, enimmäkseen katsoi telkkaria ja lueskeli, lähti sukujuhliin ihan suosiolla ja vietti viikonloput kotona ( ennen oli ollut aina "töissä" ). Vaimo ei ollut vihainen vaan yritti lempeydellä palauttaa kaiken hyväksi jälleen, ei edes muistuttanut pettämisestä ( asiasta tietysti oli aluksi puhuttu paljonkin ).
Aikaa kului. Miehen mielialat eivät yhtään parantuneet, oli aina yhtä onnettoman näköinen.
Monen kuukauden kuluttua vaimo sanoi: ei sinun tarvitse enää olla noin onneton ja kantaa huonoa unohdetaan koko juttu ja eletään onnellisina.
Niin arvatkaas mitä mies vastasi: " Luulitko että olen onneton koska minulla on huono omatunto? Ei todellakaan ole! En tehnyt mitään väärää kun rakastuin, minkä ihminen tunteilleen voi! Olen onneton koska olen menettänyt hänet enkä saa häntä enää koskaan takaisin!"
Yritin kysyä että no miksi sitten päätit jäädä minun luokseni, jos se nainen olikin elämäsi rakkaus, olisithan voinut valita senkin että menet hänen kanssaan?
Ei vastausta. Pelkkää mökötystä ja loukkaantunutta yninää.
Pakotin puhumaan, ja sen verran selvisi, että hän oli mielestään tehnyt suuren UHRAUKSEN kun jäi, ja minun kuuluisi antaa sille arvoa ja olla kiitollinen. Olin kuulemma ITSEKESKEINEN kun edes kuvittelin että hän potisi huonoa omatuntoa. Ei se siis ollutkaan niin että hän teki väärin ja minä annoin anteeksi, vaan niinpäin että hän uhrautui ja minun kuuluu kiittää. Jotenkin näin sen tulkitsin, mies ei osaa edes pukea tuntemuksiaan selvästi sanoiksi.
Sanoin että jos on noin vaikeaa niin vielähän sinä voit mennä sen söpöliinisi matkaan, mutta muista että takaisin ei ole tulemista. Ei vastausta, mutta ymmärsin ettei aio lähteä.
Meillä ei ole lapsia eikä yhteistä omaisuutta emmekä ole naimisissa ( kumpikin on eronnut ) joten jäämisen syy ei ollut perheen koossa pitäminen. Me emme tarkkaan ottaen ole perhe vaan "pelkkä" pariskunta.
Nyt siis kuulinkin että yhä on kauhea ikävä sen pikkuprinsessan perään. Eikä siinä kaikki: mies on minulle VIHAINEN!
Neuvokaa! Mitä tekisitte minun sijassani? Mitä tekisitte ensimmäisen järkytyksen jälkeen? Heittäisittekö ukon pihalle etsimään sitä pikkuprinsessaansa ( mikäli toinen on enää edes saatavilla)? Olenko liitossa keskenkasvuisen kakaran kanssa joka ei viisikymppisenäkään tiedä mitä haluaa?
Mies jäi kiinni pettämisestä ( oli ollut puoli vuotta suhteessa toiseen naiseen ), mietti asiaa kuukauden päivät ja teki sitten sen ratkaisun että jätti rakastajattarensa ja jäi vaimon luokse. Vaimo oli onnellinen ja antoi anteeksi.
Minä en sitä ennen ollut painostanut miestä jäämään. Sanoin että mieti rauhassa ja tee päätös. Mutta sen päätöksen on oltava lopullinen: jos jäät, et sitten enää tapaa sitä naista enää yhden yhtä kertaa, ja jos lähdet, älä yritä vähän ajan päästä takaisin jos suhde ei pelaakaan, koska jos lähdet et ikinä pääse takaisin. Annoin aikaa miettiä, ja vajaan kuukauden päästä mies kertoi puhuneensa rakastajattaren kanssa puhelimessa ja lopettaneensa suhteen.
Mies oli sen jälkeen kotona hyvin hiljaista poikaa, enimmäkseen katsoi telkkaria ja lueskeli, lähti sukujuhliin ihan suosiolla ja vietti viikonloput kotona ( ennen oli ollut aina "töissä" ). Vaimo ei ollut vihainen vaan yritti lempeydellä palauttaa kaiken hyväksi jälleen, ei edes muistuttanut pettämisestä ( asiasta tietysti oli aluksi puhuttu paljonkin ).
Aikaa kului. Miehen mielialat eivät yhtään parantuneet, oli aina yhtä onnettoman näköinen.
Monen kuukauden kuluttua vaimo sanoi: ei sinun tarvitse enää olla noin onneton ja kantaa huonoa unohdetaan koko juttu ja eletään onnellisina.
Niin arvatkaas mitä mies vastasi: " Luulitko että olen onneton koska minulla on huono omatunto? Ei todellakaan ole! En tehnyt mitään väärää kun rakastuin, minkä ihminen tunteilleen voi! Olen onneton koska olen menettänyt hänet enkä saa häntä enää koskaan takaisin!"
Yritin kysyä että no miksi sitten päätit jäädä minun luokseni, jos se nainen olikin elämäsi rakkaus, olisithan voinut valita senkin että menet hänen kanssaan?
Ei vastausta. Pelkkää mökötystä ja loukkaantunutta yninää.
Pakotin puhumaan, ja sen verran selvisi, että hän oli mielestään tehnyt suuren UHRAUKSEN kun jäi, ja minun kuuluisi antaa sille arvoa ja olla kiitollinen. Olin kuulemma ITSEKESKEINEN kun edes kuvittelin että hän potisi huonoa omatuntoa. Ei se siis ollutkaan niin että hän teki väärin ja minä annoin anteeksi, vaan niinpäin että hän uhrautui ja minun kuuluu kiittää. Jotenkin näin sen tulkitsin, mies ei osaa edes pukea tuntemuksiaan selvästi sanoiksi.
Sanoin että jos on noin vaikeaa niin vielähän sinä voit mennä sen söpöliinisi matkaan, mutta muista että takaisin ei ole tulemista. Ei vastausta, mutta ymmärsin ettei aio lähteä.
Meillä ei ole lapsia eikä yhteistä omaisuutta emmekä ole naimisissa ( kumpikin on eronnut ) joten jäämisen syy ei ollut perheen koossa pitäminen. Me emme tarkkaan ottaen ole perhe vaan "pelkkä" pariskunta.
Nyt siis kuulinkin että yhä on kauhea ikävä sen pikkuprinsessan perään. Eikä siinä kaikki: mies on minulle VIHAINEN!
Neuvokaa! Mitä tekisitte minun sijassani? Mitä tekisitte ensimmäisen järkytyksen jälkeen? Heittäisittekö ukon pihalle etsimään sitä pikkuprinsessaansa ( mikäli toinen on enää edes saatavilla)? Olenko liitossa keskenkasvuisen kakaran kanssa joka ei viisikymppisenäkään tiedä mitä haluaa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aika järkyttävää luettavaa.
Miehesi elämä pyörii hänen napansa ympärillä, minäminäminäminä... muista viis.
Miksi hän ei kykene tekemään sitä päätöstä, jonka oikeasti haluaisi? No, kyvyttömyyttäkin on näemmä monenlaista. Tai ehkä mies saa sinulta jotain sellaista mitä ei siltä toiselta, ja sen vuoksi ei halua luopua sinusta. Ja taas siltä toiselta sellaista mitä ei sinulta ja sen vuoksi ei haluaisi luopua hänestä?
Mutta, älä sinä enää mene siihen vipuun että alkaisit pyöriä sen saman miehesi navan ympärillä. Mieti mitä SINÄ haluat elämältäsi, senkö mitä toinen suuressa "laupeudessaan" suostuu antamaan ja uhrautumaan... Miehesi loukkaus sinua kohtaan on jo röyhkeää laatua, ei minkäänlaista suhteellisuudentajua. Eihän ihmistä voi noin kohdella.
Ethän tosissasi halua jäädä miehesi luo? Elää hänen kanssaan saamatta vilpitöntä rakkautta osaksesi, olematta oikeasti hänen sydämessään? Sääli on sairautta, mutta kyllä minun tuli sua sääli..hirveetä luettavaa. Sä olet ihminen siinä missä muutkin ja sulla on samanlainen oikeus saada rakastaa ja olla rakastettu. Jollekin tuolla ulkona sä voisit olla se Ykkönen..sen sijaan, että olet inhottu kakkonen..jalat alle ja kamat kantoon nainen!
sairautta. Ajattelehan kuitenkin mitä tapahtuisi, jos meillä ei olisi edes sitä säälintunnetta sisällämme. Millainen maailma silloin olisi.
Tunnet varmasti miestäsi kohtaan hyvin sekaisia tunteita: inhoa, kuitenkin tykkäät, loukkaantuneisuutesi on tod. huipussaan ja silti kaivelisi ikävä miehen luo joka hän oli "ennen kun jäi kiinni".. eikä aikaakaan kun katkeruus sinut vie ja oma elämäsi menee hukkaan. Vihantunteet jotka varmasti tulevat niin ovat sinulle täysin oikeutettuja.
Ei oli mies eikä mikään joka itse valitsee mielestään oikein ja sitten aletaan rakastajattaren perään..ehkä hän ajattelee, että hänen on parempi olla kun saa sinullekin pahan mielen. Ja koska ei taida olla ihan kokonaan mukana tässä elämässä niin ei taida tajuta, että jo tuo hänen pettämisensä oli sinulle suuri loukkaus ja tunteiden aliarvostus.
Sinuna pakkaisin tavarat ja lähtisin, uusi elämä alkaa ja ei tarvitse katosa toisen mökötystä ja syyttelyitä kuunnella vaan tehdä ihan mitä itse haluaa.
*halaus sinulle, koita jaksaa*
Minulle tuli mieleen, että ehkä se rakastajatar tavallaan jättikin miehesi, eihän hän muuten niin onneton olisi. Miehesi ehkä ajatteli jatkavansa suhdetta, kunhan tilanne kotona on vähän rauhoittunut, mutta rakastajatar sanoi samoin kuin sinäkin, että ero on lopullinen. Rakastajattarella voi olla jo uusi. Jos tunteet oli pelissä noinkin voimakkaasti, niin suhteesta toipuminen on vaikeampaa. En tiedä oletteko olleet pitkään yhdessä, mutta jos ette, niin taitaisin laittaa miehen matkoihinsa. Todennäköisesti hän pettää sinua jossakin vaiheessa uudelleen enkä sinuna jäisi odottamaan sitä. Tietenkin sinä itse tiedät parhaiten, mitä haluat ja mitkä teidän mahdollisuutenne ovat, nämä jutut täällä ovat vain muiden mielipiteitä.
tekisin niin, että laittaisin miehen etsimään itseään ja sitä, mitä haluaa elämältään.
Tuo on hankalan kuuloinen tilanne, jos mies on sinulle vihainen ja kiukuttelee sen takia, koska ei saa kaikkea mitä haluaa ja kokee parisuhteen elämää rajoittavaksi.
Sano sille suoraan, että läksii yksin elämään ja etsimään elämää. Ei liene muuta herättävää keinoa, sillä silloin mies tajuaa sen, että parisuhteeseen ei kuulu tuollainen lapsellinen mököttäminen ja kiukuttelu, jos ei saa kaikkea mitä haluaa "Mulle kaikki nyt heti, muusta viis". Näin mies tajuaa myös sen, että sinulla on elämä, jota et hukkaa säätämällä tyhjänpäiväisiä asioita.
Kiitos ihanille ihmisille jotka vastaatte minulle!
Itsestänikin tuntuu että mitta on täysi. Kun kerran en riitä miehelle, ja hän kaipaa ja ajattelee koko ajan toista naista, niin mitä voin tehdä?
Joku kirjoiti että " ...Tai ehkä mies saa sinulta jotain sellaista mitä ei siltä toiselta, ja sen vuoksi ei halua luopua sinusta. Ja taas siltä toiselta sellaista mitä ei sinulta ja sen vuoksi ei haluaisi luopua hänestä? "
Minusta tuntuu että tuo on totta. Minulta hän saa turvallisuutta, kodin lämpöä, varmuutta, jatkuvuutta. Saa rakkauttakin jos osaa ottaa vastaan. Se söpöliini taisi olla romantiikkaosasto, ja lisäksi - kipeää tekee tunnustaa - myös seksiosasto ( se sika kehtasi sanoa että seksi oli toisen kanssa nautinnollisempaa kuni minun kanssani ja että se toinen on naisena haluttavampi kuin minä! Saattaa olla tottakin, mutta eikö tuollaisen sanominen ole tahallista loukkaamista? )Mies sanoi että sen toisen kanssa oli "olo kuin teinipojalla".
Mies siis haluaa kodin lämpöä, romantiikkaa, hellyyttä,hyvääseksiä, turvallisuutta yms yms. - siis ihan oikeita asioita. Mutta se, mitä hän ei näy tajuavan on, että tuon kaiken pystyy antamaan yksikin nainen. Ei siihen kahta tarvita!!!!
Arvelin aiemmin ettei mieheni tiedä mitä tahtoo. Ehkä olinkin väärässä: mieheni sittenkin tietää mitä tahtoo. Hän tahtoo ilmeisesti kaksi naista. Nyt kun hän on menettänyt toisen, hän kaipaa tätä ja vaatii minulta kiitollisuutta kun valitsi minut. Jos hän olisi valinnut sen toisen, ehkä hän nyt kaipaisi minua ja vaatisi rakastajattareltaan kiitollisuutta.
Molemmissa tapauksissa hän on loukkantunut kun joutui luopumaan kahden naisen pitämisestä. Hän varmaan nauttitilanteesta jossapititehdävalinta ja ajatteli että onpa ihanan imartelevaa kun naiset tappelevat hänestä verissäpäin ( mitä tosin ei tapahtunut: emme sen toisen kanssa ole puhuneet edes puhelimessa, vaikka välillä mietin sitäkin että soitan sille toiselle ). Sen sijaan sanoinkin, että sinähän sen päätät mitä elämälläsi teet. Tein samalla selväksi että valinta on tehtävä, meitä molempia et voi pitää.
Tehtyään valinnan hän on kuitenkin onneton. Olisi varmaan yhtä onneton vaikka olisi valinnut toisinkin.
Ukko pihalle ja sillä selvä! --joku tolkku pitää olla..
Olen myös sanonut että lähteee jos on lähteäkseen, en järjestä kohtauksia enkä muuta sellaista. Mutta ei lähde. On tuossa.
Sinuna minä kyllä lopettaisin suhteen aktiivisena osapuolena. Olet varmaan vielä nuori. Minä saan katsella moista "teatteria" pitkän avioliiton osatekijänä. Aivan kuin kyseessä oli jokin ison miehen kiukuttelu.
lienee se, että miehesi ei ole vain sisäistänyt yhtä ajatusta. Se on "kaikkea ei voi saada". Hänen piti valita ja hän päätyi sinuun. Tietysti se kirpaisee, kun valitessaan yhden menettää toisen! Niin se on. Usko pois, mutta miehesi on varmasti kironnut myös pikkuprinsessan alimpaan helvettiin ja on hänellekin vihainen :D.
Joo, aika uskomaton juttu. Jos mä olisin pettäny (ei kyllä mieles oo edes käyny), saisin anteeksi, saisin vielä valita yms, olisin kyllä hiljaa ja onnellinen! Annat anteeksi ja vastaa tollasella todella törkeellä käytöksellä! Ei h*****tti!
Jotenki saa kuvan, ettei ukkos, ensinnäki, ymmärrä mitä parisuhde tarkoittaa, ja toiseksi, mitä anteeksianto ja kiitollisuus on! Siis kaiken muun lisäksi mitä väärin käsittää!
Mä en enkä (siitähän ei etukäteen voi varmaa sanoo) olis edes tuohon pystyny, antamaan anteeksi ja yrittään unohtaa! Mutta jos olisin niin tehny, ja vastaan tollasta olis tullu, se olis siitä poikki ja heti!
En oikein osaa mitää sanoo, liian vaikee paikka. Mieleen ekana tulee, siis ainoastaa mieleen tulee, ukko ulos. Ei näytä arvostavan pätkääkää, mitä kotona on!
Ja tuo seksi juttu. AARG..sika tosiaan! On se tahallista loukkaamista!
Siis kysymys, mietiks ihan oikeesti mitä tekisit, vai ooks jo päättäny ja haet vaan täältä tukee päätökseen? Niin tai näin, teet mitä teet, oikein joka tapaukses menee!
ihminen, älä anna miehekkeesi olla marttyyri, itse hän on valinnut sinut ja saa luvan näyttää iloista naamaa.
Sanot sille miehekkeelle että lakkaa nyyhkinnän tai sinä lähdet.
Sait hänet jäämään luoksesi, mutta et voi komennella häntä siinä mitä hän tuntee ja ajattelee!!!! Pitääkö hänen teeskennellä onnellisuutta, jos tuntuu pahalta, jotta sinulla olisi mukavaa?