En oikein tiedä mitä ajatella, kaikesta vaikka järki sanoo päivän selviä asioita, mutta sydän aivan päinvastaista.
Vuoden vaihteessa menetin rakastamani naisen osin omaa typeryyttäni ja osin hänestä johtuvista syistä, aika kai ei vain ollut puolellamme ja molemmat itsepäisinä ihmisinä "pidimme päämme" ja päädyimme naisen ehdotuksesta tauolle 1,5 vuoden seurustelun ja yhdessä asumisen jälkeen.
Olen aikaisemminkin kuullut ja sanonut itsekkin näitä korulauseita, että ehkäpä pieni välimatka auttaisi selventämään välejämme, mutta keväällä todella uskoin niin.
Aikaa kuitekin kului reilut 2kk tuosta tauosta ja asiat eivät edenneet ainakaan parempaan suuntaan, exäni vain vetäytyi enemmän ja enemmän kuoreensa, eikä suostunut puhumaan meidän välisistä asioista, muuten tavatessamme kaikki oli ennallaan. Tiedän ettei hänellä ole ketään uutta ihmistä elämässään, eikä ole minullakaan.
Minä tosin kai omalta osaltani pahensin tilannetta kun tapasin mukavan ihmisen ja ajattelin silloin vihaisena, että nyt aloitan uuden suhteen hänen kanssaan, mistään suhteesta ei voi yhtä suudelmaa enempää puhua, koska en vain pystynyt tekemään tai ajattelemaan tuolloin muuta kuin exääni, johon olen vieläkin 6kk tapahtuman jälkeen äärettömän rakastunut. Exäni sai kuitenkin tietää tästä minun "mahdollisuudesta" aloittaa uusi elämä, josta hän hermostui äärettömän paljon. Tällähetkellä tilanne on suhteellisen järjellinen, pystymme puhumaan toisillemme vaikka minua sattuu joka kerta kun pitäisi olla vain ystäviä, eikä puuttua menneeseen, onneksi emme soittele tai tapaa usein.
Exäni on sanonut että saisin uuden mahdollisuuden aivan varmasti, jos asiamme eivät olisi näin solmussa, mutta en todellakaan ymmärrä miten ne solmut voisivat ikinä aueta, kun asioista ei voi puhua. Ketään uuttakaan en elämääni voi exäni mielestä saada, koska hän on heti mustasukkainen tällaisissa asioissa.
hmm tulipa sekavaa ajatuksen juoksua, kai kysymykseni on, että onko kukaan kokenut vastaavaa, ja miten saisin tämän tilanteen ratkeamaan johonkin suuntaan, en haluaisi että joka ikinen päivä päässäni pyörii "elämäni nainen" jota en voi unohtaa ja näin ollen en voi myöskään aloittaa mitään uutta suhdetta. Jos saisin mahdollisuuden hänen kanssaan olisin valmis tarttumaan siihen vaikka tällä minuutilla. En vain voi käsittää mitä hän oikein ajattelee tästä tilanteesta. Kun kuitenkaan tässä tilanteessa ei ole kolmansia osapuolia vieläkään mukana, eikä ole ollut, pelkät asiat riitelevät. Haluaako hän minusta vain ystävän vai todella antaa sen mahdollisuuden, josta hän on puhunut?
Vuoden vaihteessa menetin rakastamani naisen osin omaa typeryyttäni ja osin hänestä johtuvista syistä, aika kai ei vain ollut puolellamme ja molemmat itsepäisinä ihmisinä "pidimme päämme" ja päädyimme naisen ehdotuksesta tauolle 1,5 vuoden seurustelun ja yhdessä asumisen jälkeen.
Olen aikaisemminkin kuullut ja sanonut itsekkin näitä korulauseita, että ehkäpä pieni välimatka auttaisi selventämään välejämme, mutta keväällä todella uskoin niin.
Aikaa kuitekin kului reilut 2kk tuosta tauosta ja asiat eivät edenneet ainakaan parempaan suuntaan, exäni vain vetäytyi enemmän ja enemmän kuoreensa, eikä suostunut puhumaan meidän välisistä asioista, muuten tavatessamme kaikki oli ennallaan. Tiedän ettei hänellä ole ketään uutta ihmistä elämässään, eikä ole minullakaan.
Minä tosin kai omalta osaltani pahensin tilannetta kun tapasin mukavan ihmisen ja ajattelin silloin vihaisena, että nyt aloitan uuden suhteen hänen kanssaan, mistään suhteesta ei voi yhtä suudelmaa enempää puhua, koska en vain pystynyt tekemään tai ajattelemaan tuolloin muuta kuin exääni, johon olen vieläkin 6kk tapahtuman jälkeen äärettömän rakastunut. Exäni sai kuitenkin tietää tästä minun "mahdollisuudesta" aloittaa uusi elämä, josta hän hermostui äärettömän paljon. Tällähetkellä tilanne on suhteellisen järjellinen, pystymme puhumaan toisillemme vaikka minua sattuu joka kerta kun pitäisi olla vain ystäviä, eikä puuttua menneeseen, onneksi emme soittele tai tapaa usein.
Exäni on sanonut että saisin uuden mahdollisuuden aivan varmasti, jos asiamme eivät olisi näin solmussa, mutta en todellakaan ymmärrä miten ne solmut voisivat ikinä aueta, kun asioista ei voi puhua. Ketään uuttakaan en elämääni voi exäni mielestä saada, koska hän on heti mustasukkainen tällaisissa asioissa.
hmm tulipa sekavaa ajatuksen juoksua, kai kysymykseni on, että onko kukaan kokenut vastaavaa, ja miten saisin tämän tilanteen ratkeamaan johonkin suuntaan, en haluaisi että joka ikinen päivä päässäni pyörii "elämäni nainen" jota en voi unohtaa ja näin ollen en voi myöskään aloittaa mitään uutta suhdetta. Jos saisin mahdollisuuden hänen kanssaan olisin valmis tarttumaan siihen vaikka tällä minuutilla. En vain voi käsittää mitä hän oikein ajattelee tästä tilanteesta. Kun kuitenkaan tässä tilanteessa ei ole kolmansia osapuolia vieläkään mukana, eikä ole ollut, pelkät asiat riitelevät. Haluaako hän minusta vain ystävän vai todella antaa sen mahdollisuuden, josta hän on puhunut?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi!
Olen vastaavanlaisessa tilanteessa tosin naisnäkökulmasta katsottuna; kirjoitukseni edellä. Olen odottanut vastausta yhteen paluusta jo kohta puoli vuotta mutta mies vain toteaa ettei ole tunteita ja silti vielä haluaa miettiä. Asetin jo yhden määräajan johon mennessä haluan vastauksen ja vastaus oli etteivät tunteet ole palautuneet ainakaan toistaiseksi. Nyt sitten on kuitenkin tapailtu ja mies sanoo että syksyllä on tehtävä asiasta päätös. Tiedän että hän tapailee toista joka viikonloppu.
Sinun tilanteessasi on huomattavasti enemmän toivoa kun nainen sanoo että varmasti olisi mahdollisuutta jos vain selvittäisitte asiat, tosin selvitysintoa häneltä puuttuu; miksiköhän? Nainen odottaa sinulta nyt jotakin, ehkä anteeksipyyntöä, ehkä sitä että tunnustat oman osuutesi eroon johtaneista syistä, lupausta virheiden korjaamiseen, ehkä sitä että rakastuisi sinuun uudelleen. Jospa hän on epävarma tunteistaan ja toivoisi että näyttäisit taas sen puolen itsestäsi johon hän alunperin ihastui.
Pyydä häntä vaikka johonkin yhteiseen juttuun, konserttiin, harrastukkseen ym. jossa voitte iloita yhdessä. Voisit vaikka kirjoittaa hänelle kirjeen jossa purat tuntojasi.
Ja jos mikään ei tunnu auttavan aseta jokin määräaika johon mennessä haluat vastauksen ja elät sitten sen mukaan; siihen asti olet valmis kuuntelemaan häntä keskeyttämättä ja pohtimaan hänen näkökulmaansa ja kertomaan sitten omista tunnoistasi. Kun oma käytös muuttuu ei toinenkaan voi enää käyttäytyä vanhan tavan mukaan. Tsemppiä, vaikutat hyväsydämiseltä ihmiseltä joka löytää taatusti rakkauden; tämän tai jonkun muun.
Olen kyllä yrittänyt kirjoittaa tunteistani hänelle ja pyytää omia virheitäni anteeksi, hänen reaktionsa on vain kiittää minua kauniista sanoistani ja ajatuksistani, mutta mitään vastinetta en ole kertaakaan saanut kirjeisiini...
Kuitenkin joka ikinen kerta kun hänellä on paha olo hän kääntyy minun puoleeni ja kertoo murheistaan, joten uskoakseni merkitsen hänelle ainakin jollakin tasolla vielä paljon. Oma oloni kyllä kestää kaikki vastoinkäymiset, mutta mikäli hän haluaa minusta vain olkapään tarvittaessa sitä en kestä, varsinkaan jos asiat eivät johda mihinkään "uuteen mahdollisuuteen". Voisin oikeastaan sanoa että petetympää oloa minulla ei siinä vaiheessa voisi olla, koska olen yrittänyt koko tämän ajan elää siten että exälläni olisi aikaa miettiä asioita ja auttaa häntä parhaani mukaan.
Kiitos kauniista sanoistasi ja kannustuksesta:)
sama tilanne. Erotiin 1,5kk sitten mieheni kanssa (suhde kestäny 1,5vuotta) Kumpikaan ei halunnut sitä, eikä olla ikinä puhuttu eosta, ollaan vaan aina suunniteltu tulevaa. Keväällä aloin pelkäämään että menetän hänet, aiheutin sillä epävarmuutta miehelleni, tuli pieniä riitoja mutta rakkaus pysyi ja vahvistui.
Pelkoni kärjistyi ja mesosin hänelle että haen tavarani pois hänen luotaan...siitä on nyt 1,5 kk. Ja mieheni haluaa olla täysin rauhassa, ymmärrän eikä tällä hetkellä pysty ajattelmaan tulevaisuutta kanssani- Olimme ja olemme vieläkin toisillemme ne elämän rakkaudet ja sielunkumppanit.
Taustalla vaan vainoaa mieheni erittäin huono itsetunto ja minun äkkipikaisuuteni. Yhteydenpito on todella nihkeää, olen ilmoittanut että jaksan odottaa ja aion odottaa. Hän ei vain usko itseensä, sanoo ettei kannata tälläseen turhaan ihmiseen tuhlata aikaansa...syyttää itseään...
Pitkä ja raskas tie edessä, mutta uskon että rakkaus sovittaa ja voittaa.
Uutta ei kumpikaan pysty edes harkitsemaan, eikä kumpikaan pystyisi mitään jonkun toisen kanssa rakentamaankaan.
Täytyy vaan odottaa ja katsoa mitä aika tuo...kärsivällisyyttä, rankkaa on
miehenikään ei suostu vielä puhumaan meidän kriisistä, mutta se johtuu siitä että hän ei ole valmis siihen. Ei van pysty.
Kirjoittelen hänelle aktiivisesti jossa ilmaisen tunteeni ja mitä tämä koettelemus on opettanut ja miten tämä on muuttanut minua ihmisenä, henkisesti. Olen tunnustanu virheeni ja kertonut hänelle että haen niihin apua.
Pelon ei saa antaa hallita niin vahvasti elämää, mutta se minun tapauksessani kuvasti vain sitä että tällä miehellä on TODELLAKIN merkitystä minulle. Jos hän olisi vähemmän merkityksellinen eikä niin varteenotettava niin itseäni tunnen sen verran että tälläistä pelkoa en tuntisi tai olisi tuntenut.