Tää mun tilanne alkaa oikeasti olla jo niin surkuhupaisa, etten enää tiedä itkeäkö vai nauraa. Olen ihan normaalin näköinen ja oloinen, fiksuksi ja kauniiksikin kehuttu nainen. En kertakaikkiaan voi ymmärtää, miten kumppanin löytyminen voikin olla näin vaikeaa, yrityksistä huolimatta. Tai nykyään on todella vaikeaa löytää edes vapaata miestä, ja olenkin suorastaan järkyttynyt varattujen miesten käytöksestä, mitä nykyään pääasiassa saan osakseni. He nimittäin tulevat surutta baarissa tekemään tuttavuutta ja joskus meinaavat jäädä roikkumaan niin, että saa melkein väkivaltaa käyttää jotta pääsis tyypeistä eroon. Ja ompa kerran tultu tekemään epäilyttävän läheistä tuttavuutta myös arkielämässä... Onhan se ihan helvetin mieltä ylentävää, kun KIHLOISSA/NAIMISISSA oleva mies - jolla ON JO NAINEN!!! - tulee juttelemaan, ja keskustelun lomassa alkaa käymään käsiksi ja kuiskaa korvaan, että "mä haluaisin naida sun kanssa". Tai sitten joku seurusteleva tyyppi tulee avoimesti vonkaamaan ja liimautuu kiinni niin, että irrottamiseen tarvittaisiin puolet kaveripiiristä. Todella oksettavaa ja säälittävää... Ihmetyttää vaan, miksi sitten pitää roikkua huonossa ja epätyydyttävässä parisuhteessa, sillä sitähän se on jos tarvii lähteä vonkaamaan oman sängyn ulkopuolelle. Ja kun joku kysyy kuitenkin, niin mun osuus noissa on toistaiseksi ollut se, että olen vain ollut, aloitteet ovat kyllä täysin tulleet miesten puolelta.
Olen siis tullut siihen tulokseen, että 30 /- 3 vuotiaita kunnollisia, fiksuja ja siistejä SINKKUmiehiä ei ole enää olemassa. Tai jos on, niin eivätpä näytä meikäläisestä kovin kiinnostuneita olevan. Tai sitten ovat todella taitavasti piiloutuneet tai niin huonoja tekemään aloitetta, että aina noi varatut ehtii ensin. Olen toki itsekin tehnyt aloitteita miehille vaihtelevan aktiivisesti, mutta a) olen saanut useimmiten pakit tai b) aloitteen kohde on ollut varattu. Hupaisaa on myös se, että viimeisen vuoden aikana olen tutustunut varmaan useampaan varattuun kuin sinkkumieheen, ja noista varatuista olisin voinut ottaa kenet tahansa, JOS olisivat vapaita. Mutta vastaavia sinkkumiehiä, niitähän ei sitten löydy mistään…
Taidan siis lopettaa viihteellä käymisen kokonaan, koska olen todennut, että mielummin istun yksin kotona kun taistelen baarissa ukkomiesten lääppimis- ja lähentely-yrityksiä vastaan. Tai sitten pitää ottaa väkivalta käyttöön ja vetää seuraavan kerran turpaan tai potkaista munille tai jotain, jos mies ei muuten tajua. Tosin siinä on se riski, että voi joutua itse ulosheitetyksi, mutta sekin taitaa olla pienempi paha... Lisäksi tää alkaa jo käymään mielenterveyden päälle, sillä oikeasti haluaisin löytää oikean parisuhteen, mutta jostain syystä - en tiedä mistä - en vaan löydä kun pääasiassa näitä tämmöisiä tapauksia. En baarista, en netistä, en arkielämästä, mistään ei löydy muuta kun armottoman seksinnälkäisiä, pelkkää panoseuraa vailla olevia miehiä. Mua oikeesti itkettää, tulee aina sellainen fiilis, että "taasko tää on tätä samaa". Mua TODELLA HÄVETTÄÄ teidän miesten puolesta, eikö teillä ole sen vertaa selkärankaa, että lähdette siitä huonosta parisuhteesta jos se ei kerran tuon enempää tyydytä?!? Ja käyttäytymistäänkin VOI oppia hallitsemaan, sääliksi käy teidän naisia jos tietäisivät, että heidän ukkonsa harrastavat "vapaa-ajallaan" muiden naisten avointa vonkaamista ja lähentelyä. Mitä tällaisessa tilanteessa voi enää tehdä, en ole tähänkään mennessä tehnyt juuri mitään ja silti käy aina näin...??
Olen siis tullut siihen tulokseen, että 30 /- 3 vuotiaita kunnollisia, fiksuja ja siistejä SINKKUmiehiä ei ole enää olemassa. Tai jos on, niin eivätpä näytä meikäläisestä kovin kiinnostuneita olevan. Tai sitten ovat todella taitavasti piiloutuneet tai niin huonoja tekemään aloitetta, että aina noi varatut ehtii ensin. Olen toki itsekin tehnyt aloitteita miehille vaihtelevan aktiivisesti, mutta a) olen saanut useimmiten pakit tai b) aloitteen kohde on ollut varattu. Hupaisaa on myös se, että viimeisen vuoden aikana olen tutustunut varmaan useampaan varattuun kuin sinkkumieheen, ja noista varatuista olisin voinut ottaa kenet tahansa, JOS olisivat vapaita. Mutta vastaavia sinkkumiehiä, niitähän ei sitten löydy mistään…
Taidan siis lopettaa viihteellä käymisen kokonaan, koska olen todennut, että mielummin istun yksin kotona kun taistelen baarissa ukkomiesten lääppimis- ja lähentely-yrityksiä vastaan. Tai sitten pitää ottaa väkivalta käyttöön ja vetää seuraavan kerran turpaan tai potkaista munille tai jotain, jos mies ei muuten tajua. Tosin siinä on se riski, että voi joutua itse ulosheitetyksi, mutta sekin taitaa olla pienempi paha... Lisäksi tää alkaa jo käymään mielenterveyden päälle, sillä oikeasti haluaisin löytää oikean parisuhteen, mutta jostain syystä - en tiedä mistä - en vaan löydä kun pääasiassa näitä tämmöisiä tapauksia. En baarista, en netistä, en arkielämästä, mistään ei löydy muuta kun armottoman seksinnälkäisiä, pelkkää panoseuraa vailla olevia miehiä. Mua oikeesti itkettää, tulee aina sellainen fiilis, että "taasko tää on tätä samaa". Mua TODELLA HÄVETTÄÄ teidän miesten puolesta, eikö teillä ole sen vertaa selkärankaa, että lähdette siitä huonosta parisuhteesta jos se ei kerran tuon enempää tyydytä?!? Ja käyttäytymistäänkin VOI oppia hallitsemaan, sääliksi käy teidän naisia jos tietäisivät, että heidän ukkonsa harrastavat "vapaa-ajallaan" muiden naisten avointa vonkaamista ja lähentelyä. Mitä tällaisessa tilanteessa voi enää tehdä, en ole tähänkään mennessä tehnyt juuri mitään ja silti käy aina näin...??
Vastaukset 18
Vanhimmat
*Olen siis tullut siihen tulokseen, että 30 /- 3 vuotiaita kunnollisia, fiksuja ja siistejä SINKKUmiehiä ei ole enää olemassa*
mut mä oonkin -4, eli ei koske mua?
*mistään ei löydy muuta kun armottoman seksinnälkäisiä, pelkkää panoseuraa vailla olevia miehiä*
Älkääpäs nyt... Sä varmaan ettit väärästä paikasta?
Tosin itse tunnun vetävän puoleeni varattuja naisia :( :( :(
Tiedätkö, ensiksi näyttäisi siltä että vapaita tuon ikäisiä miehiä ei ole, mutta kyllä niitä on, ja ne jotka varattuja nyt, kohta toisella kieroksella, kun ensimmäisestä avioliitosta erottu jne.
En tiedä, miten pienellä paikkakunnalla asut, mutta kannattaisi ehkä lähteä merta edemmäs kalaan, itse löysin ihanan miehen netistä. Oletko harkinnut 30-40. Nelikymppinen mies on valmis sitoutumaan, ja perustamaan perheen, eikä pelaa pelejä, kuten "pennut". Itse olen 27 ja minulla mies 41.
Kyllä, varatut miehet ovat ällöttäviä, olen huomannut että varattujen miesten iskuyrityksiä Suomessa on paljon.
Minä en ainakaan voi kuvitella mitään 14 vuoden ikäeroa! Kun olet vasta 36v, niin ukkosi on jo vanha kurttuinen pappa... Hyih.
saada totaalisen uskollisen miehen joka ei petä / pettäis missään tilanteessa niin ei auta kuin ottaa niin saatanan ruma ja 'tönkkökäytöksinen' äijä ettei sille raukalla kukaan muu nainen edes antais :-)
Hommahan on niin että on olemassa kahdenlaisia miehiä,niitä joita pikku kodin leikkiminen kiinnostaa ja niitä joita se ei taas nappaa tippaakaan.Ne joita nappaa ovat omat muijansa / vaimonsa 'ottaneet' jo ajat sitten ennen 30 ikävuotta jtn. sä oot ns. pikkasen myöhään liikenteessä.Toki vapaita -30v 'sitoutumishaluisia' miehiäkin vielä löytyy mut ne ei taas sit yleensä oo niitä joista naiset kiinnostuu (ne tasot kultapieni,ne tasot) jnt. heidänkin 'vakiintumishalukkuus' juontaa juurensa lähinnä pilluntuskasta ja siitä että eivät sitä ilman 'pikku kodinleikkimistä' ja parisuhdepelleilyä saa.Oliks hyvä analyysi :-)
Rumakin mies saa maksullisilta. Noin muuten tuli mieleen, että kannattaa ottaa mahdollisimman ruma puoliso. Kauneus kun on katoavaista, mutta rumuus sen kun lisääntyy...
erittäin tuloskannattava sijoitus
Luin jostakin, että lihakset tulevat ja menevät, mutta läski on ikuista. :)
Ainakin omassa kaveripiirissäni yli 30:t miehet ovat 90%:sti varattuja, kuten naisetkin. Jäljelle jääneet miehet ovat joko sosiaalisesti rajoittuneita, alkoholisoituneita, homoja tai eronneita.
Naiset taasen ovat rimaa liian korkealla nuorena pitäneitä prinsessoja. Rima on laskeutunut vuosien saatossa biologisen kellon tikityksen kiihtyessä, mutta niin on laskenut kunnollisten miestenkin määrä.
Ymmärrän, että naisena olet huomannut ainoastaan vieraissa käyvät ukkomiehet. Minä miehenä olen kiinnittänyt myös himokkaisiin pikkurouviin, joten uskottomuus ei ole miesten yksinoikeus. Kas kun "rakkaus on loppunut", mutta yh:n elämä ja köyhyys hieman hirvittävät.
Hauskinta tässä on, että viihteellä ollessani ensin pikkurouvat kehuvat komeaksi. (Taitavat olla kännissä.) Sitten vihkisormuksen nähtyään vielä bimbona kysyvät, olenko naimisissa. (Joo, voisin olla kihloissa tai leskikin.) Sitten yritetään työntää kieli suuhun ja kun käännän pääni pois, haukutaan homoksi.
Mutta ei kaikki vakisuhteessa elävät yritä vonkata toosaa vierailta.
Etköhän sinäkin sen fiksun tyypin vielä löydä :)
Lainaus:"Olen siis tullut siihen tulokseen, että 30 /- 3 vuotiaita kunnollisia, fiksuja ja siistejä SINKKUmiehiä ei ole enää olemassa."
Olen täsmälleen samaa mieltä. Uskon, että tämän ikäluokan sinkuilla on joku ongelma.
Esim:
*mielenterveysongelma
*luonnevika
*köyhyys
*alkoholin suurkulutus
*sikaisuus
*jne
Etenkin, jos 30 /- 3 vuotiaana ei ole vielä koskaan seurustellut, niin tälläinen mies kannattaa unohtaa.
Huom: ylläolevat määritelmät eivät koske niitä, jotka ovat vapaaehtoisesti sinkkuja.
Kaveripiiristä ainakin kaikki parhaimmat 30±3 täysipäiset ovat jo pariutuneet (sekä miehet että naiset). Yksi tai kaksi kaveria on vielä ilman vakinaista koska ovat hiljattain eronneet.
Itse myönnän että joskus tulee baarissa mentyä jututtamaan muita naisia, mutta koskaan en yritä iskeä. Se ei olisi kovin korrektia kun on oma avovaimo. Tietenkin suurin osa naisista olettaa että kun tulen jututtamaan, yritän myös iskeä koska suurin osa jututtamaan tulijoista tosiaan yrittää pöksyihin. Siinä pitää vain yrittää luovia tarpeeksi varovaisesti ettei itse herätä naisen kiinnostusta tai vaihtoehtoisesti aiheuta pakoreaktiota.
"Olen toki itsekin tehnyt aloitteita miehille vaihtelevan aktiivisesti, mutta a) olen saanut useimmiten pakit tai b) aloitteen kohde on ollut varattu."
Tuo koskee kaikkia , paitsi ehkä parhaimmannäköistä viidennestä. Ihan sama olenko ollut 18 vai 28, niin paljon tulee pakkeja, se on selvää.
Se on täysin normaalia eikä siitä pidä masentua. Kumppanin löytäminen on työvoitto ja sanontakin menee että se panee vähiten joka valkkaa eniten.
Enpä tommosta sanontaa ole kuullut aiemmin. Hemmetin totta ainakin omalta kohdaltani myönnettävä rehellisesti ja vieläpä silmiin katsoen.
Jos mies on terve, on sillä pillu mielessä muutaman minuutin välein. Muussa tapauksessa tulisi käyttää lääkärillä ja madottaa.
Ei aviosormus hormooneja selätä.
Sitäpaitsi, näin sinkkumiehenä täytyy sääliä saamattomia ukkomiesparkoja. Mitä tekään naiset sitä säästelette, eihän se siitä kulu..
Eli ilmeisesti tuo, että on jotain vikaa jos on jäänyt yksin, pätee sitten kai myös toisinpäin eli meihin naisiinkin, vai? Kukahan mulle kertois, että mikä niin kamala vika mussa on, joka estää löytämästä jotain muuta kun tuossa avausviestissäni kerroin. Haluaisin parisuhteen - kunnollisen ja oikean parisuhteen - mutta jos tarjolla on vaan tuota ja sitten sitä toista ääripäätä, niin todennäköisyys on kyllä todellakin häviävän pieni että koskaan löydän mitään.
Sitten alussa joku ehdotti, että entäs jos etsin väärästä paikasta. Ihan hyvä, mutta mä en varsinaisesti etsi ketään mistään, olen vain ja elän ihan tavallista elämää. Jos sitä kunnollista miestä ei löydy baarista, netistä, töistä, kaupasta, harrastuksista tai tavan arkielämästä, niin onko ne kaikki sitten vääriä paikkoja? Mun mielikuvitus loppuu siihen, eli voisko joku valaista, mitkö ovat sitten ne oikeat paikat etsiä kumppania, jos nyt ylipäätään on olemassa mitään maagista pistettä P josta sen oikean vois löytää...
Muunneltu puolitotuus mun mielestä on se, että ehkä kaikki vaan ei löydä,
koska pariutuminen sisältää myös enemmän tai vähemmän sattumaa. Ihan
sama kuin hyvä jätkä tai hyvä mimmi olet vaikka jokaisen mielestä,
niin silti voi käydä niin, että ei välttämättä ole kunnon tsäänssejä.
Oman tieni varrelle on varmasti osunut aika monta sellaista ihmistä,
joiden kanssa olisi voinut syntyä jotain isompaakin sopivassa elämän-
tilanteessa ja oikeassa ympäristössä. Mutta minkäs sille voit, jos
kuviot on pelkkää työn ja opiskelun perässä soutamista. Ei mulla
ainakaan alle 25 veenä ollut suuremmin halua aloittaa mitään vakavampaa,
jos seuraavasta vuodesta tiesi, että silloin ollaan paikkakuntaa myöden
jossain muualla. Ja luulisin, että aika moni samanikäisistä naisista
on saattanut olla melko samassa tilanteessa. Eli elämä on ollut hyvin
pitkälle sitä, että vuosi kerrallaan eteenpäin ja seuraavana vuonna
uudet kasvot kuvioihin. Koulusta työelämään siirtyminen ei muuttanut
oikeastaan mitään tai ainakaan tähän mennessä niin ei ole käynyt,
koska tarjolla on ollut pelkästään määräaikaistyötä.
Ja omasta mielestäni mussa suurempia vikoja ole, mun puolesta saa tulla
vaikka paikanpäälle kattomaan. ;)
29v, talous kunnossa, ei ole alkoholin kanssa ongelmia, myös savuton,
ite ostan ruokani ja hoidan talouteni eli äiskä ei pyyhi persettä. Ehken
tee kotiasioita ihan niin kuin joku nainen voisi mun kämpässäni huseerata,
mutta pyykit on pysyneet jo monta vuotta oikeanvärisinä, moppi pysyy
kädessä ja jonkinverran osaan ruokaa laittaa. Ruokatalous on varmaan sata
kertaa simppelimpää, mitä kokkikoulut tms. käyneillä ihmisillä voisi
olla, mutta joka vuosi oppii uutta ja olen suht innolla menossa toista
kertaa lyhyelle kokkauskurssille. Eikä siksi, että olisin reputtanut
ensimmäisen vaan siksi, että opetellaan taas kaikennäköistä uutta.
Olen ajatellut, että en koskaan rupea ainakaan katkeraksi tai mitään
sellaista. Minkäs sille voi, jos ei oo kenenkään kanssa osunut sopivalla
tavalla samoille poluille. Kyllä se tietynlaista mielipahaa tuottaa, mutta
jos heittäydyt oikein kunnolla katkeraksi, niin sitten saattaa mennä
viimeisetkin oljenkorret löytää positiivista ja sopivantyylistä seuraa.
En myönnä olevani katkera, mutta mua oikeasti pistää vaan vihaksi noi varatut miehet, jotka tulee avoimesti vonkaamaan seksiä vain vieraissa virkistäytymisen vuoksi (tai mikä lie todellinen syy, en minä tiedä). Ihan kun eivät kotonaan sais... Vaikka sinkkumiehiltä tulis pakit vähintään joka toinen kerta, ei se mitään, mutta noi pariutuneet vaan jotenkin ärsyttää. Miksi pitää vikitellä ja vongata, jos on jo kumppani!!! Vai onko se vaan niin, että pitäiskö mun ruveta suhtautumaan ihan oikeasti ja vakavasti myös noihin varattuihin miehiin potentiaalisina kumppaniehdokkaina, voihan se niiden käytös olla lopun alkua ja kohta ovat toisella kierroksella? Se vaan tuntuu niin älyttömältä ajatukselta, mutta kai niin sitten pitää ruveta tekemään. Vaikeaa se kyllä tulee olemaan, hyvin vaikeaa, jos on jos valmiiksi eräänlainen v***tus päällä varattujen miesten lähestymisyrityksiä kohtaan.
On toki niitäkin tapauksia nähty, että varatulla miehellä suhde on käytännössä jo ohi, vaikkei eroa olekaan haettu ja siihen saumaan on sitten uusi nainen tullut ja vienyt miehen. Mutta kehottaisin varovaisuuteen.
En mä vaan lähtis varattujen kanssa mitään. Voin sanoa, että
mua olisi tietyissä asioissa saattanut lykästää paljon enemmän,
jos ajattelisin toisin.
Jonkun pidemmän parisuhteen jälkeen vois olla ihan ok miettiä
jonkin aikaa, mikä suhteessa meni väärään suuntaan. Jos
minussa(kin) oli jotain vikaa, niin mitä, ja miten asiaa voisi
ehkä korjata.
Mistä voi aluksi edes tietää, kuka on oikeasti tulossa toiselle
kierrokselle ja kuka hakee jotain ihan muuta? En itse ainakaan
haluaisi osalliseksi minkäänlaisia kolmiodraamoja. Mutta kukin
tyylillään, ne keitä em. seikat eivät haittaa, tekevät sitten
omalla tavallaan.