kolmas pyörä

Mikä siinä on, että tulen hyvin juttuun kun juttelen kahdestaan kenen tahansa kanssa. Juttua riittää kyllä kaikenlaisesta asiasta mitä vain mieleen juolahtaa. Mutta heti kun mukaan astuu kolmas osapuoli, muutun porukan hiljaisimmaksi jolla ei ole mitään puhuttavaa. Lopulta tilanne on se, että nämä kaksi juttelevat keskenään ja olen heille ilmaa. Sitten yritän päästä väenväkisin keskuteluun mukaan heittämällä jonkin kommentin, joka vain hukkuu ilmaan. Jos sitten jossain juhlissa istutaan isossa pöydässä, niin hetken aikaa puhun jonkin kanssa kahdestaan jostain. Mutta pian huomaan kuinka ylitseni puhutaan, eikä kukaan enää luo katsekontakteja minuun päin. Ja lisäksi ääneni jotenkin heikentyy isossa porukassa. En saa ääntäni enää yhtä hyvin kuulumaan. Joudun puhumaan huutamalla, eikä volyymini silti yllä edes muiden rupatteluvoimakkuudelle. Ääneni ei siis kanna, vaan jää kurkkuun. Puheharjoitteluunko?

Sitten kun porukka vähenee, niin ääneni alkaa kantamaan. Ja lopulta kun jään kaksin jonkin kanssa, niin olen se puhuvampi osapuoli, ja juttua taas riittää ja ääneni kuuluu muihinkin pöytiin. Missä vika?

Johtuuko siitä, ettei minulla ole karismaattista ulkonäköä? En ole särmikäs eikä pituutenikaan päätä huimaa, vaan kimiräikkösmäinen ilmeetön ja väritön babyface. Olen 24 ja muut ikäiseni ovat miehekäämmän näköisiä ja kokoisia. Minun ei tarvitse parranajosta paljoa päätä vaivata, jos nyt kerran viikossa haivenet ajelee pois rumentamasta. Karvoja siis yhtä vähän kuin sairaan perseessä. Tässäkö syy. Enkö ole riittävän uskottava mieheksi. Jutteleeko miehet vain miesten kanssa. Kaupan täditkin kyselee vielä papereita. Hohhohi...
7864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sama vika mullakin, paitsi, että tässä vähän aikaa sit pim ja tajusin, ettei se syy ole mussa.
Tein testejä joidenkin ihmisten kanssa ja kokeilin niiden käyttäytymistä eri tavoilla ja kas kummaa, tulos oli sama. Eli vika on siellä toisessa päässä. Nehän suorastaan halveksi mua het samantien, kun joku kolmas tuli kuvioihin mukaan ja mun olis pitänyt olla kuin en olisikaan. myöskään en olis saanu tutustua siihen kolmanteen ja siihen lisäks se, et jos ihmiset on puhuneet paskaa selän takana muille, niin ilman muuta ne ei voikkaan sit olla sua näkevinäänkään, kun tulee muita. Tässäpä yksinkertaisesti tämä.
Kun seuraat vähän enemmän niiden muiden käytöstä, etkä omaasi, niin voi valjeta sullekin, mikä se kuvio monesti joidenkin kanssa on.

Kokeiles häipyä ja sanoa et mitäs mä tässä enää teenkään, on parempaakin tekemistä ja sit joskus jos joku haluu olla kahdestaan niin kuittaat että sua ei kiinnosta.. viimekskin oli niin tyyyyllssäää niiden kanssa. kato miten käy..

Äänestä
  • myös sama minulla vaikka olenkin hyvinkin sosiaalinen ihminen niin esim koulussa jos puhun 2sin jonkun kans ni juup juttu lentää.. mut sitten kun 3mas osapuoli tulee niin kappas puh ilmaa..

    se toki latistaa tunnelmaa;( mutta parhaitahan ovat ne kaverit ja kumppanit jotka huomioi toisen "porukasta huolimatta":) olen yksi onnekas että kaveri ja kumppani minulla on:) ja jotka ovat aitoja ei "feikkejä kuten tuollaista sanaa käytän sellaisista ihmisistä" ja btw eipä ne semmoset ihmiset ole edes välittämisen halveksimisen jne arvoisia:) hyvää kesää teillekkin..

    Äänestä

  • ilmottautua joukkoon kirjoitti:

    myös sama minulla vaikka olenkin hyvinkin sosiaalinen ihminen niin esim koulussa jos puhun 2sin jonkun kans ni juup juttu lentää.. mut sitten kun 3mas osapuoli tulee niin kappas puh ilmaa..

    se toki latistaa tunnelmaa;( mutta parhaitahan ovat ne kaverit ja kumppanit jotka huomioi toisen "porukasta huolimatta":) olen yksi onnekas että kaveri ja kumppani minulla on:) ja jotka ovat aitoja ei "feikkejä kuten tuollaista sanaa käytän sellaisista ihmisistä" ja btw eipä ne semmoset ihmiset ole edes välittämisen halveksimisen jne arvoisia:) hyvää kesää teillekkin..

    ahaa,ongelmaa samaa täälläkin.
    Tosin olen karismaattinen ja hurmuri luonne ,mutta luonteeseeni kuuluu myös kohteliaisuus muita kohtaan,myös ystäviä.

    Syy siihen että kolmannen osapuolen tullessa tunnet muuttuvasi näkymättömäksi ja tunnet olosi kiusaantuneeksi,etenkin jos sanomisesi on yhtä tyhjän kanssa.
    Olen kokenut saman useita useita kertoja,ja syynkin olen selvittänyt.

    On olemassa kavereita,ja on olemassa huonoja kavereita.
    Kaikki sellaiset kaverit jotka käyttäytyvät sinua kohtaan noin,ovat niitä huonoja kavereita.
    Käyttäydy siis niitä kohtaan samoin,muista tehdä asia selväksi jotta hekin ymmärtävät .
    Tämä saattaa avata niiden silmät,ja muuttaa suhtautumista sinuun,saat uskottavuutta ja muutut kenties kiinnostavammaksi.
    Kolmannen osapuolen tullessa kuvioon,ja jos tunnet jääväsi täysin ulkopuoliseksi,lähde menemään tilanteesta pois äläkä turhia selittele..
    Kyseisen kaverin tullessa taas kaksin olessanne juttelemaan kysyt suoraan missä sun oikeat kaverit on kun huomioit minuakin.

    Ratkaisu tähän on siis se ettei saa alistua.
    Kun ihminen on kiltti ja toiset huomioon ottava ,väärät kaverit pitävät sinun huomioimistasi aivan turhana koska sinua ei tarvitse viihdyttää ,he kuvittelevat sinun olevan niin selvä tapaus että kaveruutesi saa takaisin aina.
    Ratkaisu vaatii siis kovuutta ja uskallusta mutta toimii.
    Ystävyyden puntarissa molemmat puolet ovat antavia,toisiaan kunnioittavia henkilöitä.
    Yksipuolinen kaveruus ei koskaan toimi.

    Jos maailmassa kaikilla olisi moraalia,halua kunnioittaa toinen toistaan,ajatus käyttäytyä läheistään kohtaan kuten toivoisi itseään kohtaankin käyttäydyttävän olisi ystävyyskin elin ikäistä.

    Moni ystävää teeskentelevä osoittautuu itsekkääksi ,kaveruutta hyväksi käyttäväksi molopääksi.
    Sellaisilla tyypeillä ei koskaan tule olemaankaan kunnon kaveruus suhteita,nuorina sellaiset eivät asiaa edes itse tiedosta koska kuvittelevat olevansa haluttuja kavereita kun tuntevat paljon ihmisiä joille voi jutella..

    Ja se vielä.
    Hyviin tapoihin kuuluu myös esitellä kaverilleen kolmas paikalle saapuva kaveri,ja kaikkien kolmen täytyy ottaa huomioon keskustelussa läsnä olevat vaikka yksi heistä olisikin hiljainen.
    KUULUU TAPA KASVATUKSEEN.

    Äänestä

  • karismaattinen ule kirjoitti:

    Johtuu toki siitäkin, ettei minulla ole ketään läheistä kaveria. Vain muutamia sellaisia, joita näen harvoin, yleensä joissain "vielä kerran pojat" -bileissä. Kaikilla muilla tuntuu olevan ne omat lenkki-, elokuva-, baari- ja hengailukaverit. Kukaan "kavereistani" ei ns tarvitse minua mihinkään. Itseläni tietysti on vähän yksinäistä, niin pitää ehkä heitä liian kavereina, vaikkeivat omasta mielestä enää olekaan. Muutama on joskus 10 vuotta sitten ollut läheisissäkin tekemisissä kanssani, mutta ei enää aikuisiällä. Kaikilla on uusi lähipiiri. Itselläni ei ole oikein mitän lähipiiriä, eikä sitä nyt niin vain voi "hankkia". Mennäkö sanomaan jollekin työpaikalla, että hei olepas minun kaveri. Voisi siinä mennä naama norsunvitulle. Ja puheita tulisi varmasti selän takana, että taitaapa tuokin olla yksinäinen, kun anoo työpaikallaankin kavereita. Muut kun ovat tulleet työpaikalleen vain tekemään työtä, ei niinkään kavereita hankkimaan. Ja jos menee kuntosalilta, lenkkipolulta, ravintolasta, kaupasta, yms hakemaan kaveriseuraa, niin pidetään lähinnä outona ahdistelijana ja luuserina. Tarvitaan joku kulissi, minkä avulla kavereita hankkia, mutta mistäpä tähän hätään kulissi. Kun olisi kavereita enemmän, niin olisi helppo haistattaa pitkät huonoille kavereille. Mutta kun ei ole kuin niitä huonoja kavereita, jotka ovat kahden kesken niin mukavia että, mutta unohtavat kun jotain muuta juttuseuraa löytyy. Eli jos käyttäydyn heitä kohtaan samoin, minulla ei ole enää edes niitä huonoja kavereita. Heillekin toki tulee esitettyä roolia, jossa tulee puhuttua tyyliin yhden kaverin kanssa sitä ja toisen kanssa tätä. Vaikka todellisuudessa puuhailen yksin, tai käyn mamman ja papan luona kertomassa kuulumisia, säälittävää mutta totta, eikä valoa näy koska ei ole mahdollisuuksia eikä niitä tarvittavia kulisseja kaverisuhteille.

    Äänestä

  • apupoju kirjoitti:

    Yrittää sanoa ja näyttää sulle jotain. Sinun elämäsi on paljon arvokkaampi, kuin nämä maalliset kaverit. Älä etsi heidän suosiotaan, vaan paljon parempaa.

    Joskus meistä jokainen tarvitsee kavereita ja Hän, joka on käskenyt sinunkin tänne syntyä, osaa myös neuvoa, ja täsmälleen oikein, myös kavereiden suhteen.
    Jätä asiasi Hänen käteensä, se ei mene pieleen, ja kohta sinulla on paljon paremmat kaverit.

    Äänestä

  • Että elämän alkulähde kirjoitti:

    käännytystä. Teitä on kanssa joka palstalla häiriköimässä.

    Äänestä

  • ällöttävää kirjoitti:

    käännytystä. Teitä on kanssa joka palstalla häiriköimässä.

    Ja et pidä siitä, että kukaan edes ajattelisi totuuden löytyvän jonkun ihmisen ongelmien keskelle.

    Mielenilmauksestasi ei voi muuta johtopäätöstä yksinkertaisesti tehdä.
    Ja millä ihmeen vallalla sinä pystyt määräämään, kuka saa näillä sivuilla neuvonsa antaa?

    Sinä haluat, että avun ja neuvon tarpeessa olevat eivät vain alkaisi kysellä syvempiä totuuksia elämästä, koska olet joku omituinen eksyttäjä ja totuuden vastustaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

apupoju kirjoitti:

Mikä siinä on, että tulen hyvin juttuun kun juttelen kahdestaan kenen tahansa kanssa. Juttua riittää kyllä kaikenlaisesta asiasta mitä vain mieleen juolahtaa. Mutta heti kun mukaan astuu kolmas osapuoli, muutun porukan hiljaisimmaksi jolla ei ole mitään puhuttavaa. Lopulta tilanne on se, että nämä kaksi juttelevat keskenään ja olen heille ilmaa. Sitten yritän päästä väenväkisin keskuteluun mukaan heittämällä jonkin kommentin, joka vain hukkuu ilmaan. Jos sitten jossain juhlissa istutaan isossa pöydässä, niin hetken aikaa puhun jonkin kanssa kahdestaan jostain. Mutta pian huomaan kuinka ylitseni puhutaan, eikä kukaan enää luo katsekontakteja minuun päin. Ja lisäksi ääneni jotenkin heikentyy isossa porukassa. En saa ääntäni enää yhtä hyvin kuulumaan. Joudun puhumaan huutamalla, eikä volyymini silti yllä edes muiden rupatteluvoimakkuudelle. Ääneni ei siis kanna, vaan jää kurkkuun. Puheharjoitteluunko?

Sitten kun porukka vähenee, niin ääneni alkaa kantamaan. Ja lopulta kun jään kaksin jonkin kanssa, niin olen se puhuvampi osapuoli, ja juttua taas riittää ja ääneni kuuluu muihinkin pöytiin. Missä vika?

Johtuuko siitä, ettei minulla ole karismaattista ulkonäköä? En ole särmikäs eikä pituutenikaan päätä huimaa, vaan kimiräikkösmäinen ilmeetön ja väritön babyface. Olen 24 ja muut ikäiseni ovat miehekäämmän näköisiä ja kokoisia. Minun ei tarvitse parranajosta paljoa päätä vaivata, jos nyt kerran viikossa haivenet ajelee pois rumentamasta. Karvoja siis yhtä vähän kuin sairaan perseessä. Tässäkö syy. Enkö ole riittävän uskottava mieheksi. Jutteleeko miehet vain miesten kanssa. Kaupan täditkin kyselee vielä papereita. Hohhohi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu