Elän mukavassa avioliitossa ihanan miehen kanssa, asumme kivassa kodissa ja odotamme syysvauvaa. Voin rehellisesti sanoa, että elämäni on hyvää ja turvallista.
Näin ei ollut vuosi sitten. Elimme mieheni kanssa vaikeita aikoja, mutta vielä vaikeampaa minulla oli itseni kanssa. Ikää oli tullut sen verran, että opinnot olivat päättymäisillään ja viimeinkin oli otettava vastuu elämästä. Enää kaikkea ei voinut aloittaa alusta, mutta siitä huolimatta olin suhteellisen nuori ja mahdollisuuksia oli pilvin pimein.
Ihastuin ja rakastuin itseäni 12 vuotta vanhempaan perheelliseen mieheen. Miten kaikki kävi, en enää muista. Muistan kuitenkin ihanat pilvilinnat ja vankkumattoman uskon siihen, ettei koskaan ole tuntunut näin hyvältä ja ihmeelliseltä. Viiletin Helsingin katuja jalat 10 cm irti maasta, ja olin varma, että ihastukseni ja minun tarinani oli tähtiin kirjoitettu.
Emme koskaan päätyneet fyysiseen suhteeseen. Ihastukseni oli kovin innokas petipuuhiin, mutta jostakin syystä en pystynyt seksiin hänen kanssaan. Siitä ei ollut kyse, ettenkö olisi halunnut. Halusin enemmän kuin ikinä, siltä se tuntui. Kun mies ei saanut minusta mitään irti, homma vähitellen tyrehtyi kuulumisten vaihtoon ja kuivui vähitellen kasaan. Parasta oli olla pitämättä yhteyttä.
Kun asia on taaksejäänyttä elämää ja asiaa on puitu aviomiehen kanssa (en ole varma, oliko se järkevää), olen äärettömän onnellinen siitä, etten antautunut suhteeseen kokonaan enkä ryhtynyt kahvittelua kummempiin kuvioihin. Joku voi tosin ajatella, että mitä seksin harrastaminen olisi välillämme enää muuttanut. Minulle seksi olisi merkinnyt toisen lopullista loukkaamista ja viimeisen niitin lyömistä rinnakkaissuhteeseen. Koen, että omatuntoni on puhdas.
Miksi kirjoitin tarinani tänne? Haluaisin kertoa ihmisille, että älkää rynnätkö suin päin ja hetken mielijohteesta suhteeseen. Älkää luottako haluihinne ja tunteisiinne, vaan yrittäkää kuunnella myös järjen ääntä. Jos olette naimisissa, niin älkää edes aloittako yhteydenpitoa "ollaan vaan hyviä kavereita" -tyyliin.
Tämä ei ollut mikään moraalisaarna, enkä kaipaa mitään "vitsi sä oot hyvä jätkä" -kehuja. Varmasti moni moralisoi minua tämänkin perusteella. Itse asiassa oman ihastuskokemukseni jälkeen pystyn ymmärtämään paremmin ihmisiä, jotka ryhtyvät avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen - se käy yllättävän nopeasti ja huomaamattomasti. Samalla kuitenkin opin, että ihminen voi vaikuttaa siihen, kuinka pitkälle hän etenee tunteidensa pohjalta.
Tänään on hyvä päivä lopettaa avioliiton ulkopuolinen suhde, ja kaikki siihen liittyvät rumat asiat.
Näin ei ollut vuosi sitten. Elimme mieheni kanssa vaikeita aikoja, mutta vielä vaikeampaa minulla oli itseni kanssa. Ikää oli tullut sen verran, että opinnot olivat päättymäisillään ja viimeinkin oli otettava vastuu elämästä. Enää kaikkea ei voinut aloittaa alusta, mutta siitä huolimatta olin suhteellisen nuori ja mahdollisuuksia oli pilvin pimein.
Ihastuin ja rakastuin itseäni 12 vuotta vanhempaan perheelliseen mieheen. Miten kaikki kävi, en enää muista. Muistan kuitenkin ihanat pilvilinnat ja vankkumattoman uskon siihen, ettei koskaan ole tuntunut näin hyvältä ja ihmeelliseltä. Viiletin Helsingin katuja jalat 10 cm irti maasta, ja olin varma, että ihastukseni ja minun tarinani oli tähtiin kirjoitettu.
Emme koskaan päätyneet fyysiseen suhteeseen. Ihastukseni oli kovin innokas petipuuhiin, mutta jostakin syystä en pystynyt seksiin hänen kanssaan. Siitä ei ollut kyse, ettenkö olisi halunnut. Halusin enemmän kuin ikinä, siltä se tuntui. Kun mies ei saanut minusta mitään irti, homma vähitellen tyrehtyi kuulumisten vaihtoon ja kuivui vähitellen kasaan. Parasta oli olla pitämättä yhteyttä.
Kun asia on taaksejäänyttä elämää ja asiaa on puitu aviomiehen kanssa (en ole varma, oliko se järkevää), olen äärettömän onnellinen siitä, etten antautunut suhteeseen kokonaan enkä ryhtynyt kahvittelua kummempiin kuvioihin. Joku voi tosin ajatella, että mitä seksin harrastaminen olisi välillämme enää muuttanut. Minulle seksi olisi merkinnyt toisen lopullista loukkaamista ja viimeisen niitin lyömistä rinnakkaissuhteeseen. Koen, että omatuntoni on puhdas.
Miksi kirjoitin tarinani tänne? Haluaisin kertoa ihmisille, että älkää rynnätkö suin päin ja hetken mielijohteesta suhteeseen. Älkää luottako haluihinne ja tunteisiinne, vaan yrittäkää kuunnella myös järjen ääntä. Jos olette naimisissa, niin älkää edes aloittako yhteydenpitoa "ollaan vaan hyviä kavereita" -tyyliin.
Tämä ei ollut mikään moraalisaarna, enkä kaipaa mitään "vitsi sä oot hyvä jätkä" -kehuja. Varmasti moni moralisoi minua tämänkin perusteella. Itse asiassa oman ihastuskokemukseni jälkeen pystyn ymmärtämään paremmin ihmisiä, jotka ryhtyvät avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen - se käy yllättävän nopeasti ja huomaamattomasti. Samalla kuitenkin opin, että ihminen voi vaikuttaa siihen, kuinka pitkälle hän etenee tunteidensa pohjalta.
Tänään on hyvä päivä lopettaa avioliiton ulkopuolinen suhde, ja kaikki siihen liittyvät rumat asiat.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikket kehuja haluakaan, niin totean että sinunlaisia ihmisiä on harvassa. En kehu sen vuoksi että ajauduit suhteeseen miehesi selän takana, vaan siitä ettet mennyt ns. loppuun asti. Seksi kuitenkin on se isompi raja jonka yli mennessä ei ole mitään ylitettävää enää... kaikki on jo pelissä.
Miehenä uskon, että miehesi ymmärtää sinua paljon paremmin kun et seksiin suostunut tämän ihastuksesi kanssa. Jos olisit, voisi aviotilanteenne olla ihan toisenlainen... Lisäksi se, että itse kerroit puolisolle tapahtuneesta, osoittaa myös rehellisyytesi. Onhan aivan eri asia sekä pettää (myös fyysisesti) että vielä valehdella ettei ole maannut toisen kanssa, tämähän se kuvio yleensä on pettäjällä. Mutta onneksi poikkeus vahvistaa säännön.
Toiseksi viimeinen lauseesi on totta. Olen nähnyt aika lailla pettämistä, parhaassa tapauksessa tyttökaverini on pettänyt avokkiaan koko heidän 4-vuotisen suhteen ajan. Ihmiset kun haluavat uskoa puolisostaan kaikkea parasta, niin monesti huonotkin selitykset menevät läpi kotona vaikka koko kylä tietää totuuden.
Eniten minua ihmetyttää nuo taivaasta tipahtavat, vastakkaista sukupuolta olevat "pelkät kaverit". Kyllähän mies ja nainen voivat olla joskus ystäviä, mutta mitä kavereita ne sellaiset on, jotka tavataan baarissa, vaihdetaan numeroita ja pidetään jatkuvasti yhteyttä. Tai jos yht'äkkiä aletaan hengailla joka viikko vastakkaista sukupuolta olevan "työkaverin" kanssa. Missä hälytyskellot ja rehellisyys ennen kaikkea itseä kohtaan?
Ehkä oli hyvä puhua asiasta miehelle, koska se avasi suhteemme solmuja. Toisaalta - mainitsinhan että kävin läpi omaa kriisiäni - olisi voinut olla kohteliasta selvittää asia itsensä kanssa, kun mitään sänkyjuttuja ei tapahtunut. En tiedä, haluaisinko itse tietää. Yhdessä silti ollaan, ei ehkä yhtä sinisilmäisinä, mutta jotenkin kypsempinä.
Toivon sulle hyvää jatkoa elämässäsi! Älä anna pettämisen katkeroittaa liikaa mieltäsi, ettei synny ikävää kierrettä: epäluulo, uskollisuuden jokapäiväinen vannottaminen, mustasukkainen, kyllästyminen, pettäminen... Eiköhän kohdallesi tupsahda joku rehellinen nainen, kun pidät itsekin rehellisyyttä arvossa. Vakka kantensa löytää.
Järjen ääntä on todella hyvä kuunnella; ellei sitä muuten kuulu, on oikein vartavasten pysähdyttävä kuuntelemaan. Mutta olisipa elämä yksinkertaista, jos kaikki asiat ratkeisivat järkeilemällä, tunnustelemalla ja kuullostelemalla. Usein vain käy niin, että järki katoaa ;) - ei tietenkään lopullisesti, mutta pitkäksikin aikaa.
"Jos olette naimisissa, niin älkää edes aloittako yhteydenpitoa "ollaan vaan hyviä kavereita" -tyyliin. " Kommentoisin; kyllä yhteydenpidon voi aloittaa ja olla oikeasti ystäviä, hyviäkin. Se lienee mahdotonta silloin, kun jompikumpi tai molemmat odottavat suhteelta jotain aivan muuta... Eli suhteessa kuin suhteessa kannattaa olla rehellinen - eikä vähiten itselleen.
Ystäviä ei koskaan ole liikaa, se on selvä. Mutta kun puhutaan parisuhteesta ja parisuhteessa elävien ystävistä, on syytä ensi määritellä sana ystävä. Joissain tilanteissa niitä "ystäviä" tupsahtaa kummallisesti kuvioon, sellaisia joista toinen puoliso ei tiedä mitään. Ja kas kummaa, vielä vastakkaista sukupuolta olevia "ystäviä"... kuten alkup. kirjoittaja yllä toteaa.
Kyllähän aikuinen ihminen tietää mikä on pelin nimi. Puolisolta pimitettävät siis salaiset toista sukupuolta olevat "ystävät" eivät ole oikeasti vain ystäviä vaan mahdollisia seikkailun alkuja tai seikkailuja. Miksi muuten niiden olemassaolo pitäisi puolisolta salata?
Aito ystävä on sellainen, jota ei tarvitse piilotella, oli sitten vaikka vastakkaista sukupuolta oleva. Ai mitäkö on piilotteleminen. No sitä, että pidetään salaa yhteyttä, oman puolison selän takana touhutaan. Just näistä "ystävistä" ja sen laatuisesta "ystävyydestä" lähtee se mopo lapasesta monelta, äkkiä sitä ollaankin jo vällyjen välissä syventämässä "ystävyyttä".
Vai voiko joku kiistää tämän? Tästä tapahtumaketjusta on valitettavasti omakohtaista kokemusta, hyvinkin lähipiiristä...
Siis tuo oli tarkoitus laittaa ton ylläolevan vastaukseksi, mutta sähläsin.. Antakee armoo.
Kun mieheni jäi kiinni uskottomuudesta aloin tietenkin kaivella kaikkia vanhoja asioita oikein urakalla esiin. Kait löytääkseni sieltä menneisyydestäkin viitteitä aikaisemmastakin uskottomuudesta... Ja kas kummaa, yht`äkkiä esiin tulikin paljon naispuolisia ystäviä, joista en ollut varma olivatko he kuitenkin jopa "ystäviä"... Mieheni on aina ollut sosiaalinen luonteeltaan ja työskennellyt naisvaltaisessa työyhteisössä, joten väkisinkin niitä naispuolisia ystävyyssuhteita oli syntynyt. Minun oli todella vaikea erottaa mikä suhteista oli ns. viattomia, varsinkaan tuolloin kun asiaa aloin penkomaan, olin niin vereslihalla silloin, että kaikki muut mieheni "naiset" tuntuivat vihollisilta. Ja kävikin niin että sain tipoittain kuulla milloin mistäkin lähteestä, kuinka miehelläni oli varmasti ollut "jotakin" sen ja sen naisen kanssa. Eli kun lumipallo lähti liikeelle, niin... Tarkoitan, että kun mieheni uskottomuus tuli julkiseksi joissain piireissä täällä penellä paikkakunnalla, niin joidenkin ihmisten silmissä kaikki naiset, joiden kanssa mieheni oli edes keskustellut joskus olivat olleet myös sängyssä mieheni kanssa. Minä sitten sekavassa mielentilassa kuuntelin noita juoruja (sillä osa noista jututista oli varmasti vain juoruja) enkä enää lopulta tiennyt mitä ja ketä uskoa. Minä jopa soitin eräälle naiselle ja tivasin selitystä asioille. Lopulta tajusin, etten enää kestä yhtäkään juttua miehestäni ja puhalsin pelin poikki. En suostunut enää kuuntelemaan yhtäkään epäilyä tai "melkein varmaa tietoa". Jos olisin jatkanut sitä en olisi voinut koskaan aloittaa minun ja mieheni suhteen "eheyttämistä"...
Selvennykseksi sanottakoon, että sieltä menneisyydstäkin löytyi yksi pettämistapaus, jonka mieheni myönsi... kaiken muun hän on kieltänyt.