Mistäs sen tietää että on menty oikeista syistä yhteen?
On totta että vääristä syistä yhteenmenot päätyvät
aina eroon.
Jälkikäteen asia on helppo todeta. Esim Oma exäni ihastui enemmän ulkonäkööni kuin ajatusmaailmaani.Se taisi olla väärä syy yhteenmenolle ja perheen perustamiselle?
Erottiin kun objektina olo ei riittänyt minulle ja exäkin olisi kaivannut jo sielunkumppanuutta.
Kuinkas teillä muilla?
Mistäs syistä ootte päätyneet yhteen?
Väärät vai oikeat syyt?
Mistäs sen tietää
106
57652
Vastaukset
- eväiksi pitkään avioliittoon.
Toisaalta jokaisen ulkokuoren alla on inhimillinen ihminen. Älkää nyt ottako pultteja mutta kyllä tietynlaisentyyppinen hyvä ulkomuoto aiheuttaa joskus "pitkässä juoksussa" ongelmia! Miellyttävän ulkomuodon omaava ihminen vetää toisia puoleensa.
Mutta kun suhteessa eletään, muut asiat painavat enemmän. Ongelmia kyllä sitten tuo se, että miellyttävä ulkomuoto aiheuttaa ihastumisia, kuviteltuja rakastumisia jne.
Riippuu aivan siitä, miten miellyttävän ulkomuodon omaava henkilö niveltää habituksensa suhteeseen ja ylipäänsä asennoituu ulkomuotoonsa. Onko se tärkein asia vai onko se vain "saatu lahja", joka on kuitenkin sivuseikka henkisten ominaisuuksien ohella?- tosi asia
Varmasti moni ainakin nuorista jotka ei tiedosta asiaa ja vanhemmat vaikka sisäistävätkin niin vaan : Rakastavat,rakastua. Ei kovin kestävää ole siis pohja.
- tiedäkään...
oltiin miehen kans 4v yhdessä, mies petti ja jätti. Jäin 9kk:n pojan yh:ksi. elettiin eri elämää reilu vuos kunnes päädyttiin taas yhteen. en ole antanut pettämistä anteeksi eikä mies enää ole se unelmien prinssi. en tunne eläväni täysillä hänen kanssaan. pojan takia haluan yrittää ja saada tätä toimimaan. mies haluaa enemmän ja katuu tekojaan. en tiedä kauanko jaksaa tällaista mutta mies helpottaa suunnattomasti arkea, voin ottaa myös iltavuoroja ja saada omaa aikaa. ja poika isän.
haaveilen koko aika ihan jostain muusta vaikka miestä rakastankin. jokin muuttui pettämisessä niin etten näe häntä enää 'täydellisenä' seksikin on pakkopullaa.- maksan elatusmaksuja
Jätä miehesi !
Lapset tarvitsevat isää,äitiä ja Rakkautta.
Miehesi on,kuin vapiseva haavanlehti syksyllä. - tuolla
asenteella elää siihen asti kun poikanne on 18v? Lapsi vaistoaa kylmyyden. Parempi olla sitten mielummin etä isä. Ei nyt millään pahalla, mutta tuo kuullostaa pikemmin onnettomalta hyötysuhteelta. Saat helpotusta lapsen hoitoon ja työvurojesi suhteen myös. Paha homma jatkoa ajatellen, siis jos meinaatte kumminkin erota. Ero on myös lapselle rankkaa, mielummin hoitaa sen pois hyvissä ajoin.
Huh huh! Pettävä mies, joka vielä jättänyt, miettisin sinuna kyllä kaks kertaa, että oletko paremman arvoinen? Et ainakaan kuulosta kovin onnelliselta.
Tsemppiä nyt kumminkin! - yks yh
Huonosta suhteesta olisi parempi juuri lapsen vuoksi erota eikä pysyä yhdessä.
- tunteen
Kyllä! Olen kokenut saman..minulla 3 lasta...ja samalta tuntuu... Jotain se pettäminen rikkoo ja pahasti...vaikka kuinka yrittää ei mikään palaa ennalleen.
- mieheltä
tunteen kirjoitti:
Kyllä! Olen kokenut saman..minulla 3 lasta...ja samalta tuntuu... Jotain se pettäminen rikkoo ja pahasti...vaikka kuinka yrittää ei mikään palaa ennalleen.
minultakin puuttuu jotain. Eukkoni petti minua pahasti ja vielä kerskui päin naamaani panoillaan. nyt palattiin yhteen koska saattaa odottaa lasta minulle. hän kovasti tunnustaa rakkauttaan minulle, minä taas pelkään että hän vielä satuttaa minua. Huonoja päiviä nykyään liian usein.
- naimisissa
mieheltä kirjoitti:
minultakin puuttuu jotain. Eukkoni petti minua pahasti ja vielä kerskui päin naamaani panoillaan. nyt palattiin yhteen koska saattaa odottaa lasta minulle. hän kovasti tunnustaa rakkauttaan minulle, minä taas pelkään että hän vielä satuttaa minua. Huonoja päiviä nykyään liian usein.
Hei! Niin näin ulkopuolisena on tietty helppo neuvoa, mutta voi kuinka toivon ettet rupea hänen "ovimatokseen". Tapahtui tämä kummin päin vain on se totaalisen väärin toista osapuolta kohtaan. Se että hän mahdollisesti odottaa lasta sinulle, tuntuu "kiristykseltä". Mitä jos ehdottaisit isyystestiä? Rakastatko häntä niin paljon että olet valmis rupeamaan lapsen isäksi vaikkei lapsi olisikaan sinun? Onko varmaa, ettei hän taas tilaisuuden tullen kapsahda toiseen kaulaan? Pidä huoli itsestäsi ja omista oikeuksistasi, muut ei sitä puolestasi tee. Älä ole hänelle "piironkin jalka" niin kuin Hector laulaa. Tsemppiä sinulle, ota vahvasti vastuu omasta elämästäsi, ja tee päätöksesi sydämenäänesi mukaan. Kuuntele mitä sydämesi todella sanoo, mikä on sinulle oikeasti hyväksi. Ei meinaan kuulosta kauhean terveeltä pohjalta....
- jopas jotakin
Itse eron läpikäyneenä, en pidä sitä aina parhaana vaihtoehtona. Anteeksi antaminen on varmasti luottamisen ohella surimpia haasteita tuollaisen tilanteen jälkeen. Tärkeää olisi myös oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan puolisolle omat tunteet ja rajat. Fakta kuitenkin on, että suhteessa on aina kaksi osapuolta. Yleensä suhteesta löytyy vikaa kommunikaatiosta, jota kummankin tulisi korjata.
Omassa suhteessani koin, että siedin liian pitkään paskaa kohtelua. Raja olisi pitänyt vetää paljon aikaisemmin. pidän kuitenkin edelleen exästä, vaikken enää uskokaan meidän yhteiseen tulevaisuuteen. Hän on ollut lapselle erinomainen isä, etänäkin.
Eron jälkeen uudessa suhteessa joutuu kohtaamaan samat pelot ja asiat kuin vanhassa suhteessa, jos se jatkuu. Luottamus mieheen ja ihmiseen on koetuksella ja eroprosessi kestää yllättävän kauan. Jopa vuosia. Itselläni on jo kaksi vuotta erosta ja edelleen sitä aika ajoin pohdiskelen.
Ketjun aloittajan kysymykseen en todellakaan tiedä oikeata vastausta. Exäni oli "elämäni rakkaus". Olin täysin varma, että tämä kestää läpi koko elämän. Ymmärrettiin toisiamme ja blaa blaa blaa. Vielä nykyäänkin kaipaan sellaista yhteyttä toisen ihmisen kanssa. Nyt olen seurustellut reilun vuoden. Miehellä on todella paljon hyviä puolia. Olkoon että huonojakin löytyy, mutta ne ovat suht mitättömiä verrattuna hyviin puoliin. Mies tulee myös loistavasti juttuun lapseni kanssa ja meillä on yhteneväiset tulevaisuuden suunnitelmat. Silti. Joko en uskalla rakastua tai sitten tästä suhteesta puuttuu sitä jotain. Vaikea on kuitenkaan tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen, koska en itse ole eron jälkeen ollut enään varma omista tunteistani. Voiko niihin luottaa? Itseä pitää kuunnella, mutta erottavatako tunteeni aina minun parhaani? - nainen -79
Tavattiin miehen kanssa kuusi vuotta sitten kaikki piti olla täydelista meidän piti olla sielun kumppaneita, saman katon alle muutettiin 6kk seurustelun jälkeen, kihlat vaihdettiin 2 vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakin vakituiset työpaikat laaja ystävä piiri hyvät välit perheeseen ja yhteis elo luisti vallan mainiosti muistimme joka päivä toisilimme sanoa kuinka paljon rakastamme toisiamme, olimme onnelisia. Talo ostettiin keväällä -04 raha-asiat ym oli mainiosti. Koin keskenmenon 04-syksytalvella lapsi olisi ollu enemmän kun tervetullu haaveilimme lapsista, sain mieheltani kaikki tuven kun olin täysin masentunu keskenmenon jälkeen, hääkirkko,juhlapaikka varattiin 05 keväällä hääpäivämme piti olla juhannuspäivä tänä kesänä olimme ystäville ja vanhemille kertoneet häistä kutsukortit oli valmiiksi kirjotettu 170 häävierasta piti kutsua häihin. Helmikuussa sain tietää että miehellä on ollu suhde edelis vuoden lokakuusta jo 4kk vieraan naisen kanssa tuo nainen ilmotti mulle tekstiviestillä mies myöti asian. Minä halusin erota samantien jätin miehet kaikki yhteiset unelmat romahti saman tien. Piti perua häät pitkän aikaa syytin itseäni mitä minä tein väärin kun miehen piti vieraisiin lähtee?? vieläkin mies soittelee minulle ja sanoo rakastavansa minua enkä itsekän ole erosta vielä selviny pitäskö unohtaa kaikki ja kokeilla sittenkin vielä yhteis eloa luulin ainakin että tuo mies olisi se oikea...
- Pienen tytön äiti.
Tuntuu uskomattomalta, kun on lukenu näitä vastauksia.. Ja jopa pahalta. Oma mies ei ole jäänyt kiinni pettämisestä, mutta tärkeitä lupauksia on pettänyt ja valehtelusta on narahtanut yhä uudestaan.. Nyt on luottamus mennyt ja epäilen kaikkea mitä hän tekee ja mitä hän sanoo. Rakastan häntä yli kaiken ja tiedän haluavani olla hänen kanssaan aina, mutta hän ei tunnu käsittävän, että hän rakentaa kuilua väliimme joka kerta kun hän valehtelee.. Ja se että hän suuttuu mulle joka kerta kun epäilen hänen sanaansa ei edes auta asiaa.. Musta tuntuu vähintään yhtä pahalta olla luottamatta häneen kuin hänen sietää riitojen yhteyksissä tapahtuvaa syyttelyä.. Noiden tekstien jälkeen meidän ongelmat vain tuntuvat vähäpätöisiltä. Vaikka jokaisellahan on murheensa. Haluan yrittää luottaa häneen ja uskoa että olemme lopun ikää yhdessä ja uskoa että tämä on vain vaihe. Mutta hän hokee jatkuvasti että kaikki on pilalla ja ero on oikea ratkaisu.. En tiedä miksi pysymme yhdessä ja en tiedä mitkä on oikeat syyt olla yhdessä.. Mutta haluaisin että joku päivä tämä ongelma taakse jäänyttä elämää ja olisimme onnellisia toisistamme. Sillä rakastan häntä suunnattomasti!
- kertoa
nainen -79 kirjoitti:
Tavattiin miehen kanssa kuusi vuotta sitten kaikki piti olla täydelista meidän piti olla sielun kumppaneita, saman katon alle muutettiin 6kk seurustelun jälkeen, kihlat vaihdettiin 2 vuoden seurustelun jälkeen. Kummallakin vakituiset työpaikat laaja ystävä piiri hyvät välit perheeseen ja yhteis elo luisti vallan mainiosti muistimme joka päivä toisilimme sanoa kuinka paljon rakastamme toisiamme, olimme onnelisia. Talo ostettiin keväällä -04 raha-asiat ym oli mainiosti. Koin keskenmenon 04-syksytalvella lapsi olisi ollu enemmän kun tervetullu haaveilimme lapsista, sain mieheltani kaikki tuven kun olin täysin masentunu keskenmenon jälkeen, hääkirkko,juhlapaikka varattiin 05 keväällä hääpäivämme piti olla juhannuspäivä tänä kesänä olimme ystäville ja vanhemille kertoneet häistä kutsukortit oli valmiiksi kirjotettu 170 häävierasta piti kutsua häihin. Helmikuussa sain tietää että miehellä on ollu suhde edelis vuoden lokakuusta jo 4kk vieraan naisen kanssa tuo nainen ilmotti mulle tekstiviestillä mies myöti asian. Minä halusin erota samantien jätin miehet kaikki yhteiset unelmat romahti saman tien. Piti perua häät pitkän aikaa syytin itseäni mitä minä tein väärin kun miehen piti vieraisiin lähtee?? vieläkin mies soittelee minulle ja sanoo rakastavansa minua enkä itsekän ole erosta vielä selviny pitäskö unohtaa kaikki ja kokeilla sittenkin vielä yhteis eloa luulin ainakin että tuo mies olisi se oikea...
mutta tuskin voit koskaan luottaa tähän mieheen.
- Sherries
Pienen tytön äiti. kirjoitti:
Tuntuu uskomattomalta, kun on lukenu näitä vastauksia.. Ja jopa pahalta. Oma mies ei ole jäänyt kiinni pettämisestä, mutta tärkeitä lupauksia on pettänyt ja valehtelusta on narahtanut yhä uudestaan.. Nyt on luottamus mennyt ja epäilen kaikkea mitä hän tekee ja mitä hän sanoo. Rakastan häntä yli kaiken ja tiedän haluavani olla hänen kanssaan aina, mutta hän ei tunnu käsittävän, että hän rakentaa kuilua väliimme joka kerta kun hän valehtelee.. Ja se että hän suuttuu mulle joka kerta kun epäilen hänen sanaansa ei edes auta asiaa.. Musta tuntuu vähintään yhtä pahalta olla luottamatta häneen kuin hänen sietää riitojen yhteyksissä tapahtuvaa syyttelyä.. Noiden tekstien jälkeen meidän ongelmat vain tuntuvat vähäpätöisiltä. Vaikka jokaisellahan on murheensa. Haluan yrittää luottaa häneen ja uskoa että olemme lopun ikää yhdessä ja uskoa että tämä on vain vaihe. Mutta hän hokee jatkuvasti että kaikki on pilalla ja ero on oikea ratkaisu.. En tiedä miksi pysymme yhdessä ja en tiedä mitkä on oikeat syyt olla yhdessä.. Mutta haluaisin että joku päivä tämä ongelma taakse jäänyttä elämää ja olisimme onnellisia toisistamme. Sillä rakastan häntä suunnattomasti!
Olen seurustellut reilut kolme vuotta, kihloissa pari vuotta. Aluksi olimme todella rakastuneita, tuntui, että ei ketään muuta edes nähnyt. Olimme todella onnellisia. Kaipa se oli sitä kuuluisaa rakastumisen huumaa. Nyt jälkikäteen ajatellen kiirehdimme turhan nopeasti kihloihin, mutta toisaalta tässähän sitä suhteessa vieläkin ollaan. Noin reilu vuosi sitten meillä oli tosi vaikeaa aikaa, molemmat tahoillaan epäilivät, onko suhteella tulevaisuutta. Molemmilla siihen aikoihin oli pientä juttua, sänkyhommiin asti ei kuitenkaan. Jos niin olisi käynyt, en usko että olisin voinut jatkaa suhdetta. Nykyään olemme rehellisiä toisillemme, vaikka välillä tämä menneisyyden ongelma tupsahtaa esiin. On todella vaikea luottaa toiseen 100% uudelleen kun kerran on pahasti pettynyt...Aikaisemmin en olisi ikinä uskonut että poikaystäväni voisi käydä elokuvissa selkäni takana toisen naisen kanssa...Olisinpa silloin luottanut vaistoihini, aavistin, että sinä iltana kaikki ei ollut kohdallaan. Yleensä tälläiset aavistukset pitävät paikkansa. Ja kännykän piilottelu/pois päältä pitäminen ON merkki pettämisestä, valitettavasti. Nykyään olemme onnellisia ja suunnittelemme häitä mutta se on monen itkun ja pitkien keskustelujen tulosta, myös tekoja joilla molemmat olemme osoittaneet, miten tärkeä toinen on. Pelkät sanat eivät enää riitä, se mitä toinen tekee on tärkeämpää. Jokaisessa suhteessa on ongelmansa ja arvostan ihmisiä,jotka pystyvät antamaan pettämisen anteeksi, kerran. Olen tehnyt asian selväksi myös kihlatulleni, kerran voi erehtyä, toinen kerta on jo harkittu. Tsemppiä kaikille ongelmien kanssa pähkäiliville!
- entinenemäntä
loppupeleissä että mitä ne väärät ja oikeet syyt on. me oltiin yhdessä 4 vuotta, ajoittain erottiin ku ei meillä ollu mitään yhteistä, mut aina palattiin yhteen ku ei osattu olla yksinkään. okei ne oli huonoja syitä mutta ite sen tajuaa haluaako elämäänsä semmoseen tuhlata. tai ainaki pitäs tajuta
- oikea löytyy sydäntään kuul...
ymmrrän toisaaltakin , että monet kysyvät , että
- mistä tietää , että on löytänyt oikean ,
- onko tämä se oikea - kyselyn,
Mikäli näin täytyy kysyä ,
niin ei luultavammin ole kohdannut sitä Oikeaa vielä .
- Sillä kun sen oikean on kohdannut ,
silloin
- olo hiljenee ja
- katsoo ja kuuntelee
- kuin kysyen itseltään .
Hei , tätähän mä oon aina orottanuki.
Son siinä edessäs ja ei enää oo sitten tarpeen kysyä onko tämä se oikia , soot löynny sen .
onnea !
- satu t
heip!
ei taida olla sellaisia kun oikeat syyt.itse asunut ja seurustellu kahdessa suhteessa ja nyt kolme lasta ja taas uusi suhde.joten sen näkee kun muuttaa yhteen että toimiiko se vai ei.- ...aina...
... pitää laittaa maailmaan melkoinen liuta mukuloita? Onko niin, että ihmiset ovat epävarmoja toisen pysymisestä mukana, ellei häntä ankkuroi jälkikasvulla? Et kertonut onko kolme lastasi kaikki samasta suhteesta, mutta jos eivät ole, niin mikä ihme on saanut tarpeen tehdä niitä vielä lisää ensimmäisen epäonnistuneen suhteen jälkeen? Joku kirjoitti aiemmin, että on väärin pysyä suhteessa lapsen takia, ihan totta. Vielä väärempää on tehtailla penskoja maailmaan, kun ne eivät voi kummankin vanhempansa kanssa.
- Nainen...
...aina... kirjoitti:
... pitää laittaa maailmaan melkoinen liuta mukuloita? Onko niin, että ihmiset ovat epävarmoja toisen pysymisestä mukana, ellei häntä ankkuroi jälkikasvulla? Et kertonut onko kolme lastasi kaikki samasta suhteesta, mutta jos eivät ole, niin mikä ihme on saanut tarpeen tehdä niitä vielä lisää ensimmäisen epäonnistuneen suhteen jälkeen? Joku kirjoitti aiemmin, että on väärin pysyä suhteessa lapsen takia, ihan totta. Vielä väärempää on tehtailla penskoja maailmaan, kun ne eivät voi kummankin vanhempansa kanssa.
... haluaa lapsia yleensä jossain vaiheessa, ja yleensä siinä vaiheessa luottaa vielä siihen, että suhde lapsen isään säilyy, eli ollan perhe myös tulevaisuudessa. Mutta kuten tiedetään, tarinoilla ei valitettavan usein ole onnellinen loppu. Eroja tulee, mutta lapset säilyy. Ihanteellista olisi jos eron jälkeenkin lapset voisivat pitää yhteyttä paljon molempiin vanhempiinsa, huolimatta siitä, etteivät vanhemmat syystä tai toisesta voineet elää yhdessä. Monissa tapauksissa kuspäisten riitelevien vanhempien ero on lapsille helpotus.
Eli monikaan nainen ei halua ankkuroida miestä suhteeseen lapsen avulla. Joku voi olla myös niin "itsekäs" että ajattelee, että kävi miten kävi, pärjää lapsen kanssa itsekseenkin jos niikseen tulee. - satu t
...aina... kirjoitti:
... pitää laittaa maailmaan melkoinen liuta mukuloita? Onko niin, että ihmiset ovat epävarmoja toisen pysymisestä mukana, ellei häntä ankkuroi jälkikasvulla? Et kertonut onko kolme lastasi kaikki samasta suhteesta, mutta jos eivät ole, niin mikä ihme on saanut tarpeen tehdä niitä vielä lisää ensimmäisen epäonnistuneen suhteen jälkeen? Joku kirjoitti aiemmin, että on väärin pysyä suhteessa lapsen takia, ihan totta. Vielä väärempää on tehtailla penskoja maailmaan, kun ne eivät voi kummankin vanhempansa kanssa.
kaikki muksut on samasta suhteesta.ja miksi pitää olla yhdessä kun lasten isää ei kiinnostanut mikään muu kun kaverit ja juominen???????rajansa kaikella.kuusi voutta riitti katella lasten isää.nyt hyvä ja vakaa pari suhde ja toimii sen tiedän.toisen tuomitseminen ei kannata jos ei toista tunne ja jokainen tekee niin kun haluaa.minä kannan vastuun kun olen kerta lapsia tehnyt ja rakastan lapsiani yli kaiken.se vastuu tekemisistä ja sanomisista pitää ottaa.
- satu t
Nainen... kirjoitti:
... haluaa lapsia yleensä jossain vaiheessa, ja yleensä siinä vaiheessa luottaa vielä siihen, että suhde lapsen isään säilyy, eli ollan perhe myös tulevaisuudessa. Mutta kuten tiedetään, tarinoilla ei valitettavan usein ole onnellinen loppu. Eroja tulee, mutta lapset säilyy. Ihanteellista olisi jos eron jälkeenkin lapset voisivat pitää yhteyttä paljon molempiin vanhempiinsa, huolimatta siitä, etteivät vanhemmat syystä tai toisesta voineet elää yhdessä. Monissa tapauksissa kuspäisten riitelevien vanhempien ero on lapsille helpotus.
Eli monikaan nainen ei halua ankkuroida miestä suhteeseen lapsen avulla. Joku voi olla myös niin "itsekäs" että ajattelee, että kävi miten kävi, pärjää lapsen kanssa itsekseenkin jos niikseen tulee.kuka on itsekäs ja kuka ei.ajatus siitä että lasteni ei tarvitse katsoa alkoholistia kuuden vuoden seurustelun jälkeen oli helppoa.kun et tiedä kaikkea
tästä asiasta niin mikä sinä olet tuomitsemaan muita??????ja luota sellaiseen ihmiseen joka käy vieraissa.vai pitäisikä jatkuva jouminen ja toiset naiset hyväksyä?????ei kiitos enään.ja en eroaisi nykyisestä miehestäni vaikka lasten isä muuttuisikin.julmaa mutta totuus satuttaa ja näin asiat on.hyvässä parisuhteessa tällä hetkellä elävä ja tiedän että se kestää. - eronnut, karannut ja vielä ...
...aina... kirjoitti:
... pitää laittaa maailmaan melkoinen liuta mukuloita? Onko niin, että ihmiset ovat epävarmoja toisen pysymisestä mukana, ellei häntä ankkuroi jälkikasvulla? Et kertonut onko kolme lastasi kaikki samasta suhteesta, mutta jos eivät ole, niin mikä ihme on saanut tarpeen tehdä niitä vielä lisää ensimmäisen epäonnistuneen suhteen jälkeen? Joku kirjoitti aiemmin, että on väärin pysyä suhteessa lapsen takia, ihan totta. Vielä väärempää on tehtailla penskoja maailmaan, kun ne eivät voi kummankin vanhempansa kanssa.
Olisikohan edellisen viestin laittajalla hieman kasvunaihetta?
Näkökantasi miksi "tehtailla"
muksuja epäonnistuneiden liittojen jälkeen ym...
Eiköhän siinä juuri ole kyse siitä, että uskoo että se uusi rakastettu on "se oikea" mitä ikinä se tarkoittaakin. Yrittää rakentaa uudelleen ja uudelleen yhteiselon ja perheen, joka jostain syystä ei edellisen kanssa onnistunut. Ja ihan tiedoksi, että monikin mies haluaa oman jälkeläisen uuden kumppaninsa kanssa, ei vaan äidit. Ja että sidotaan kumppani liekaan muksulla!!?? just joo, ja eritoten miehetkö????
Eiköhän siinä sido ittensäkin loppuiäksi, jos katsotaan asiaa tältä kantilta...Ja kun joskus tehtailet sen oman liekas, valkenee siinä muutama tosiasia elämästä sinullekkin!
terv. 4xäiti ja kahdesti eronnut !!!!!!
"ja laitetaan nyt vielä ihmetyksen aihetta, ikää vasta 30 " - eronnut äiti
eronnut, karannut ja vielä ... kirjoitti:
Olisikohan edellisen viestin laittajalla hieman kasvunaihetta?
Näkökantasi miksi "tehtailla"
muksuja epäonnistuneiden liittojen jälkeen ym...
Eiköhän siinä juuri ole kyse siitä, että uskoo että se uusi rakastettu on "se oikea" mitä ikinä se tarkoittaakin. Yrittää rakentaa uudelleen ja uudelleen yhteiselon ja perheen, joka jostain syystä ei edellisen kanssa onnistunut. Ja ihan tiedoksi, että monikin mies haluaa oman jälkeläisen uuden kumppaninsa kanssa, ei vaan äidit. Ja että sidotaan kumppani liekaan muksulla!!?? just joo, ja eritoten miehetkö????
Eiköhän siinä sido ittensäkin loppuiäksi, jos katsotaan asiaa tältä kantilta...Ja kun joskus tehtailet sen oman liekas, valkenee siinä muutama tosiasia elämästä sinullekkin!
terv. 4xäiti ja kahdesti eronnut !!!!!!
"ja laitetaan nyt vielä ihmetyksen aihetta, ikää vasta 30 "Korjaus, viesti kasvunvaraa on tarkotettu nimimerkille MIKSI...AINA
- satu t
eronnut äiti kirjoitti:
Korjaus, viesti kasvunvaraa on tarkotettu nimimerkille MIKSI...AINA
yksikään kenellä ei ole omia lapsia niin ei voi tulla sanomaan mikä on lapselle parasta.joten jos pitää ajatella lastensa parasta ja niiden elämää niin oikean ratkasun tein kun lasten isästä eron otin.ja en todellakaan aijo nykyistä miestäni mihinkään liekaan sitoa.katos kun asiosta on puhuttu
ja se että mitä se kenellekkään kuuluu vaikka lisää lapsia tekisin.tietääkseni se on minun ja mieheni välinen asia.joten muut sanokoot mitä haluaa kun tiedän mikä on lapsilleni parasta ja mikä ei ja tiedän varsin hyvin mitä teen.jos vaikka vaivautuisitte ottamaan asiosta selvää ja sitten vasta toumitsemaan jos on tavesta siihen.tosin muistakaa että kukaan ei ole täydellinen!
- niinkin
käydä kuin minulle, että aluksi tapailtiin naiseni kanssa vuositolkulla lähestulkoon pelkän seksin merkeissä ja siinä samalla opittiin huomaamaan, että siinä elinten ympärillähän on tosi mukava ihminen.
Nyt ollaan oltu jo 9v yhdessä.- wwwwwwwwww
Niin kävi mullekin. Tapailtiin vuosia satunnaisesti ja käytiin välillä sängyssä, kunnes tajusin miten upea kumppani. Rakastuin. Nyt ollaan yhdessä. Sitä voi olla niin sokea, ettei näe mitä edessää on...
- mie vaan
Jaa yhteen!
Muistan kun tuli liian tiukkaa budjetissa. Niin muutin Hessun kaa yhteen. Se oli minun puoleltani pelkästään rahallinen juttu. Mutta saimme kaksi lasta ja erosimme kun ne olimme tehneet. Että sillai.Ps. Olimme yhdessä 8 vuotta - Naimisissa vaimon kanssa
On mielenkiintoista kuunnella, ja lukea ihmisen kertomuksia, siitä miten heillä on mennyt suhteessa, ja mikä on saanut heidät eroamaan.
Hyvin usein kuulee naisen sanovan , että mies ei halunnut muuta kuin seksiä, ja ei osallistunut perheen kotitöihin, oli omat harrastukset ja työt, joista ei voinut luopua. Ja lopulta nainen ei enää jaksa, ja päättää, että nyt on loppu tälle syhteelle.
Hyvin usein näissä tapauksissa tulee ilmi, että tahdon sanaa ei ole sanottu, tai ei ole pysähdytty keskustelemaan, ja ajattelemaan tahdonvoimalla. Vaikka on äärimmäisen ihana asia, kun puoliso on hyvännäköinen ja tuntuu kaikki niin hyvältä hänen läheisyydessä, mutta kauniin ulkokuoren takaa tulee esille todellinen ihmine, joka ei välttämättä tunnu aina niin ihanalta. Silloinkun puoliso tuntuu ärsyttävältä, silloin tarvitaan tahdonvoimaa.
Ja jos voi osoittaa rakkautta, ja tehdä rakkauden töitä, silloinkin, kun kumppani on ärsyttävä, niin pian huomaatkin, että ärsyttävästä puolisosta tuleekin ihana rakastava ja haluttava;) Siis poinnti on se, että kun annat silloinkin, kun se ei tunnu hyvältä, niin saat kaksinkerroin takaisin. Tämä antaminen koskee kaikkea mahdollista, vaikka esim, ruuan laittoa vaimollesi,illalla, kun hän on päivän hoitanut lapsiasi kotona:)
Siis ajattelen, että pitkän suhteen salaisuutena on se, että kuunnellaan ja välitetään puolisosta, tahdonvoimalla, silloin kun ei rakkautta riitä.
Jos molemmat ei ole valmiita antamaan omasta elämästään osaa puolisolle, niin mahdotonta on , että suhde toimii hyvin.
Kun rakkaus loppuu, tulee tahto tilalle. Mutta jos tahto voi tulla rakkauden jatkoksi, silloin kun rakkaus katoaa, niin kyllä rakkaus pian tahdon ajaa sivuun, ja matka taas taittuu mukavasti rakastavaisen kanssa:)- samaa mieltä
Monesti olen yrittänyt ystävilleni selittää samaista asiaa (he kun ovat sitä mieltä, että miehen pitää olla komea ja trendikäs sun muuta että hänet kehtaa esitellä kavereille/vanhemmille) mutta en ole löytänyt oikeita sanoja, nyt varmasti voin käyttää sinun sanojasi! Mieheni ei ole malli, mutta sisältä täyttä kultaa ja osaa olla todella ärsyttävä ja inhottava niinkuin minäkin, mutta aina mennään eteenpäin, sanomme toisillemme että nyt olit typerä, ja toinen tajuaa antaa hengähdys tilaa kunnes taas se "inhon" tunne menee ohi ja rakkaus voittaa! Ei se ulkokuori vaan se mitä on sisällä!
- Mää vaan
Pistipä sanattomaksi!
Siis jos ymmärsin oikein, tuo tarkoitti suomeksi, että sen toisen puoliskon (olipa sitten nainen tai mies) temppuja pitää katsoa sormien läpi, keksipä sitten mitä hullutuksia tahansa parisuhteen tai perheensä pään menoksi..
Kuuluuko perheväkivalta, alkoholismi, insesti ja ns. "salarakkaat" myös näihin anteeksi annettaviin ja tahdonvoimalla voitettaviin "pikku vikoihin"?
Eli saako Ihminen kohdella toista niinkuin sattuu huvittamaan ja sitä pitäisi sietää?!? - Naimisissa vaimon kanssa
Mää vaan kirjoitti:
Pistipä sanattomaksi!
Siis jos ymmärsin oikein, tuo tarkoitti suomeksi, että sen toisen puoliskon (olipa sitten nainen tai mies) temppuja pitää katsoa sormien läpi, keksipä sitten mitä hullutuksia tahansa parisuhteen tai perheensä pään menoksi..
Kuuluuko perheväkivalta, alkoholismi, insesti ja ns. "salarakkaat" myös näihin anteeksi annettaviin ja tahdonvoimalla voitettaviin "pikku vikoihin"?
Eli saako Ihminen kohdella toista niinkuin sattuu huvittamaan ja sitä pitäisi sietää?!?En siis todellakaan tarkoittanut, että jos perheessä on väkivaltaa tai alkoholi ongelmia, niin näissä asioissa pitäisi katsoa läpi sormien. Ja on monia muitakin asioita, missä ei ole vara katsoa läpi sormien, asiat jotka vaarantavat perheen hyvinvointia. Sanoisin, että avoin keskustelu, asioiden oikeilla nimillä, tämmöisissäkin tapauksissa, voi saada aikaan sen , että se perhettä hajoittava tekijä saadaan korjattua pois.
Lähinnä tarkoitin, että täytyy olla joustavuutta, siten että ei ole aina oma etu kyseessä, vaan että ajetaan yhdessä koko perheen etua. Ja jos ryhtyy suhteeseen, jonka tarkoitus on , että molemmat voi hyvin, täytyy aina jossakin tilanteessa omien etujan antaa jäädä taka-alalle, ja ottaa huomioon kumppanin tarpeet.
Kun rakastaa toista, niin saa rakkautta itsekkin:) - tajua...
Mää vaan kirjoitti:
Pistipä sanattomaksi!
Siis jos ymmärsin oikein, tuo tarkoitti suomeksi, että sen toisen puoliskon (olipa sitten nainen tai mies) temppuja pitää katsoa sormien läpi, keksipä sitten mitä hullutuksia tahansa parisuhteen tai perheensä pään menoksi..
Kuuluuko perheväkivalta, alkoholismi, insesti ja ns. "salarakkaat" myös näihin anteeksi annettaviin ja tahdonvoimalla voitettaviin "pikku vikoihin"?
Eli saako Ihminen kohdella toista niinkuin sattuu huvittamaan ja sitä pitäisi sietää?!?...mitä tuolla tekstillä tarkoitettiin?
Alkoholi, huumeet, pahoinpitely, pettäminen jäävät sen ulkopuolelle. Yritä ymmärtää. Taidat olla sellainen, joka nuo/joitakin noista kokeneena luulee, et kaikilla on samat ongelmat. Suhteessa voi olla muunkinlaisia ongelmia...
...tyhmä... - Klma
Tuossa on enemmän ajateltu asiaa ja noinhan se varmastikkin on... erittäin hienosti ajateltu
- K. Roisos
Kyllä se puolison varallisuus on hyvä ylittää oma, että yhteiselämä voi edes jotenkin onnistua. Itse pyrin keräämän jo ensi tapaamisella tiedot seurustelukumppanin ja hänen perheensä taloudellisesta tilanteesta. Näin lopputulos yleensä saavuttaa mitä tulostehokkaimman päätöksen.
- minä vain
Minusta on aika tyhmää miettiä, miksi muuttaa yhteen...tai siis itsellä ainakin kävi niin, että seurustellessa tuli yö vietettyä hänen luonaan ja hän minun luonani ja sitten taas toisinpäin ja kamoja siirreltiin edestakaisin ja soiteltiin, ett millon tuut ja mihin tuut ja kuitenkin kaikki päivät ja yöt alettiin olla yhdessä, kun yksin oli vaan niin ikävä. Tyhmää maksaa kahta vuokraa, kun kerran loisii koko ajan yhden katon alla, ja kun ei loisi, kun ikävissään ja miettii vain sitä toista. Nyt vuosi asuttu yhdessä ja ylikin ja hyvin menee.(:
- KES
Sitä lienee aika vaikea tietää, että onko tullut mentyä oikeista syistä yhteen, mutta sitä voi ainakin yrittää varmistaa sillä, että ei ryntäile suin päin suhteeseen ja avioliittoon.
Itselläni ja miehelläni oli molemmilla pitkä suhde takana, kun tapasimme ja olimme molemmat ehtineet olla joitakin kuukausia sinkkuna. Suhde alkoi etäsuhteena, seurustelu vakiintui, kun muutin miehen kanssa samalle paikkakunnalle. Yli viiden vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin ja sitten vasta muutimme yhteen. Viisi vuotta kihlajaisten jälkeen menimme naimisiin. Voi kuullostaa hätävarjelun liiottelulta, mutta kun kumpikaan ei ollut aikaisemmin ollut naimissa ja halusi, että tämä liitto TODELLA kestää kuolemaan saakka, niin annoimme molemmille rauhan tehdä ratkaisunsa.
Avioliittomme on hyvin tiivis ja lapseton. Silti meillä on omat menomme, niin työelämään liittyen, kuin vapaa-aikanakin. On siis hyvä olla yhdessä, mutta ostataan myös olla yksin.
Luotamme toisiimme ja uskomme todella, että tämä liitto kestää. Seurusteluaikoina sovimme suhteemme pelisäännöistä ja molemmat elää niitä ja toistaan kunnioittaen, joten asioista ei tarvitse taistella, vaikka olemme luonteeltamme varsin erilaisia. Luovimaan on kumpikin oppinut vuosien varrella ja kun ei ota turhista roskia nokkaansa, niin elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...- alkuperäinen nainen
Uskoisin että vasta kipeiden erojen tai kriisien
jälkeen kykenee parisuhteeseen vasta oikein perustein.
Omien tarpeiden tiedostus on tärkeätä.
Nuorilta ihmisiltä ei sitä voi odottaa vaan suhteeseen aletaan väärin perustein ja pyritään useimmiten vain miellyttämään toista.
Sitten omat tarpeet nostyavat päätään ja ollaan tyytymättömiä.
Vasta kypsemmällä iällä ollaan viisampia ja menetyksiä jo koettuina eikä se menettämisen pelko ole enään päällimmäisenä. - ex emäntä
alkuperäinen nainen kirjoitti:
Uskoisin että vasta kipeiden erojen tai kriisien
jälkeen kykenee parisuhteeseen vasta oikein perustein.
Omien tarpeiden tiedostus on tärkeätä.
Nuorilta ihmisiltä ei sitä voi odottaa vaan suhteeseen aletaan väärin perustein ja pyritään useimmiten vain miellyttämään toista.
Sitten omat tarpeet nostyavat päätään ja ollaan tyytymättömiä.
Vasta kypsemmällä iällä ollaan viisampia ja menetyksiä jo koettuina eikä se menettämisen pelko ole enään päällimmäisenä.miten lienee nykyään.Itse olin 18v kun menin naimisiin,suoraan sanoen en paljon miehistä tiennyt.Rakastuin mieheeni silmittömästi,seksi ei ollut alussa nautintoa,mut halu antaa oli kova ja ajan kanssa opin nauttimaan itsekin.Saimme neljä ihanaa lasta heti nuorena.Eihän arki aina ollut yhtä ruusuilla tanssimista,mutta toisen kunnioittaminen ja huomioon ottaminen arjessa tekivät liitosta antoisan.Miehen yht'äkkisen kuoleman jälkeen olen huomannut,miten todella ihanan ihmisen kanssa sain elää 36 vuotta. Nuorenakin solmittu suhde voi kestää,kun löytää sopivan ja tekee töitä sen eteen yhdessä.Muistakaa kiittää parianne pienestäkin,se tuntuu mukavalta ihan arjessa.
- jopas jotakin
alkuperäinen nainen kirjoitti:
Uskoisin että vasta kipeiden erojen tai kriisien
jälkeen kykenee parisuhteeseen vasta oikein perustein.
Omien tarpeiden tiedostus on tärkeätä.
Nuorilta ihmisiltä ei sitä voi odottaa vaan suhteeseen aletaan väärin perustein ja pyritään useimmiten vain miellyttämään toista.
Sitten omat tarpeet nostyavat päätään ja ollaan tyytymättömiä.
Vasta kypsemmällä iällä ollaan viisampia ja menetyksiä jo koettuina eikä se menettämisen pelko ole enään päällimmäisenä....osittain. Tunnen itseni kipeiden kokemusten ja eron jälkeen valmiimmaksi luomaan tasapainoisen parisuhteen kuin koskaan ennen. Toisaalta en toivoisi, että kaikkien pitäisi käydä yhtä rankkoja asioita läpi, pystyäkseen luomaan terveen suhteen. Ja uskonkin, että toisilla on paremmat eväät luoda hyvä suhde kuin toisilla.
- kun on pareja
Ei ole yhtä ainoaa syytä, kaikki me olemme omanlaisiamme. Joku etsii rakkautta, toinen ystävyyttä ja kumppanuutta, joku haluaa äidin tai isän lapselleen, joku haluaa vian taloudellisesti turvatun elämän. Joskus nämä voi jotenkin yhdistää, kun on valmis luopumaan utopioista, ei siis kuvittele että elämä on aina niin helppoa sen toisen osapuolen kanssa. Pitää jakaa ja sovitella, tehdä kompromisseja ja sopia riidat ja erimielisyydet.
Olen silti pitkän parisuhteen kannalla, yksin on aina ikävämpää, liian nuorena ei kuitenkaan kannata sitoutua, nämä suhteet harvemmin kanavat läpi elämän. Pitää tietää mitä tahtoo ja odottaa tai ainakin haaveiden pitää olla yhteisiä. Jos toisen unelma on asu maalla ja kasvattaa hevosia, ei cityelämään kaipaava bailaaja sovi puolisoksi jne jne.
Itsellä pian 30v tulee avioliittoa täyteen, taisin tehdä aikoinani oikean ratkaisun ja otin sopivan emännän. - joonatan
En tiedä mikä on oikea syy mennä yhtee. Voisikohan se olla se vanha kunnon ajopuuteoria. Tutustutaan ollaan yhdessä.... viihdytään yhdessä... mennään lopulta kihloihin.... ja siinä ollaan aikansa.. siitten joko omaisten tai ytävien painostuksetta viimein vihitään. Sitten jatketaan yhdessä oloa ..välillä tapellaan ...ja sit taas on kivaa olla. Niin ne vuodet kuluu... jos yhdessä on mukavampaa kuin erikseen niin aika kuluu. 41 vuotta tuli viime jouluna... niin se aika rientää... Mutta en tosiaankaan tiedä onko hän se oikea... No se ei minua kiusaa. Saa sitten nähdä mihin tää loppuu. Minulle eräs ystävä sanoi Joonatan milloikaan ei ole liian myöhäistä erota. Hänkin kyllä jatkaa naimisissa oloa. Ei kait kellään ole sitä "oikeaa" mutta muillakin tulee toimeen. MIkä se oikea sitten on ja mikä on oikea syy mennä avioliitoon. Ei sitä kukaan tiedä.
- naimisissa
Jos kerran on viitynyt ja pysynyt yhdessä 41 vuotta, voi olla varma että se on se oikea, jos asiaa pitää niin miettiä. Miksi pitäisi etsiä syitä erota, jos ei ole tullut pakkoa, eli ylitsepääsemättömiä ongelmia. Elämä ei ole ruusuilla tanssia yhdenkään miehen/naisen kanssa. Jokaisella parilla on ongelmansa, ylä- ja alamäkensä. Tahto pysyä yhdessä on se ratkaiseva tekijä. Meillä on ollut välillä todella vaikeaa, ja luulin että ero on ainoa vaihtoehto, mutta niin vaan selvittiin ja nyt menee kivasti. Vaikka välillä (ehkä liian useinkin) tapellaan ihan typeristä asioista. Mutta me vain taidetaan olla sellaisia. Välitetään kuitenkin toisistamme vaikkei sitä aina osata näyttää ja osoittaa. Se että pysyy vierellä kuitenkin on se osoitus ehkä? Nyt yhdessä pian 17 vuotta.
- Minä vaan
heips kaikille..
Kaikki syyt, mitä ihmiset tuossa järkevissä viesteissä kirjoitti, kuulosti hyviltä.
tuntuu kamalalta silti kuulla, että joku miettii, onko sitä oikeaa lainkaan.
Onhan se ollut se oikea, jos on päätetty yhteen mennä ja naimisiinkin vielä!
Olen niin romanttinen ihminen, että olisi kamalaa ajatella, jos tätä pyörryttävää rakkautta ei olisi koskaan voinut kokea ja ainakin vanhana ajatella, että silloin minä todella tiesin,kuka maailmassa on se ainoa ihminen,jonka kanssa haluan elää koko loppuiän.
Vaikka se ei kestäisi tai olisi samanlaista 20 v. kuluttua, se tunne on ainakin kerran ollut varmempana kuin mikään.
Se on oma ajatukseni.
- tiina28
Väärä syy numero yksi mennä yhteen on seksi. Pitäisi tutustua toiseen ja mennä yhteen vasta kun tietää,että tuo on sellainen henkilö jonka kanssa haluan elää. Jos vaan ajattelee hetken nautintoa tai ihastusta,niin tällöin ulkoiset syyt ohjaavat parin valintaa, vaikka loppupeleissä luonne ja yhteisymmärrys merkkaavaat jokapäiväisessä elämässä-ei ulkonäkö tai menestys. Toki ulkonäölläkin on väliä,jos pitää rumana jotakin ihmistä,niin vaikeahan hänestä on kiinnostua,mutta hyvä ulkonäkö ei kannattele suhdetta alkumetriä pidemmälle.
- pöljäpää
yhteenmuuttaminen on tärkeää parinvalinnankanssa jota ohjaa moniasia muttei kuitenkaan pitäisi pitää tärkeimpänä jos vaikka se ei kirjottaa osaisi koska rakkauden kanssa on aina sellanen juttu että on vaikea ymmärtää mitä toinen sanoo ja haluaa kuitenkin olla hyvä toiselle vaikkei se sitä tietäisi !"#¤%&/
- siinä kävi
me rakastuimme))
- yksin en halua olla
Menin mieheni kanssa naimisiin kun olin valtavan yksinäinen.Nyt on asiat hyvin, vaikka en nyt niin kauheasti rakastakaan miestäni. olemme jo keski-iän paremmalla puolella, eikä tässä iässä rakkaus ole tärkeintä vaan toisen ihmisen seura.Voi jakaa kokemuksia keskenään, matkustella yhdessä ja tehdä kaikenlaista mukavaa...
- PikkuMiu
Vääriä syitä mennä yhteen ovat muunmuassa:
- Raha
- Ulkonäkö
- "No ku kaikki mun kaveritki..." (ja uskokaa tai älkää, tämän vaihtoehdon valinneita kavereita mulla piisaa!) Ilmeisesti se on nykyaikana muotia asua jonkun kanssa? Sinkuthan ovat ihan säälittäviä...
Hyviä ja "oikeita" syitä ovat:
- Pitkä "yhteis"elo = seurustelusuhde (ainakin oppii tuntemaan toisen hyvin)
- Samankaltaisuus
- Yhteiset kiinnostuksen kohteet
- Luottamus
Olisihan niitä hyviä ja huonoja syitä vielä vaikka kuinka, mutta tuossa tuli ne, jotka tuli ensin mieleen.
Eli siis ne ihmiset, jotka puolen vuoden seurustelun jälkeen menevät kihloihin ja muuttavat yhteen, eroavat 90% varmuudella aika pian. No okei, 80% varmuudella. :)
Tähän voisin sanoa, että puhun omasta kokemuksesta, minä tein juuri tuon "nopsasti kihloihin" -virheen...olin seurustellut puoli vuotta ja sitten menimme kihloihin..jonka jälkeen rakas poikaystäväni näytti todellisen luonteensa ja suhde päättyi reilu vuosi myöhemmin...
En ole koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä ja kihloihinkin olen päätynyt vain kerran, aika hyvin 29-vuotiaalta, eikö? ;)
Minulla ei ole aikomustakaan päätyä kenenkään kanssa saman katon alle, ei ainakaan ennenkuin olen seurustellut toisen kanssa vähintään viisi vuotta. Minä haluan oppia tuntemaan toisen läpikotaisin ennenkuin teen mitään suurempia suunnitelmia.
Nykypäivänä lehdet ovat täynnä näitä rakastuneita julkkupareja jotka Seiskan sivuilla ällöilevät ties missä LEMMENlomillaan. Sehän tietää ainoastaan sitä, että kuukausi myöhemmin erotaan! :D
Eli mielipiteeni on se, että jos vain ihmiset jaksaisivat tutustua "siihen toiseen puoliskoon" kaikessa rauhassa, vältyttäisiin eroilta.
Itse tapasin netissä reilu kuukausi sitten miehen johon olen jo nyt ihan korviani myöten rakastunut...valitettavasti hän vain asuu USAssa enkä pääse sinne kuin korkeintaan ensi kesänä (hän on itse ehdonalaisessa, joten ei pääse pariin vuoteen tänne), joten meillä on nyt aikaa tutustua toisiimme kaikessa rauhassa! :o)- ei lapsia mihin tahansa suh...
Samaa mieltä, ennenkuin tekee mitään muita suunnitelmia niin pitää tuntea se toinen puolisko täysin. Eli pitää odottaa niin kauan, että se toinen näyttää ne oikeat karvansa. Lapsien tekemisessä vielä enemmän, pitää vaan odottaa ja seurata tilannetta!
- äitiliini05
ihan oikeata tilastotietoa eroamistilastoista seurustelun pituuden perusteella, pohjautumatta mutu-tietoon yhden suhteen jälkeen
- Oopperan kummitus
äitiliini05 kirjoitti:
ihan oikeata tilastotietoa eroamistilastoista seurustelun pituuden perusteella, pohjautumatta mutu-tietoon yhden suhteen jälkeen
Muistan lukeneeni jostain tutkimuksesta, jonka mukaan aiemmin yhteen muuttaneet ja naimisiin menneet ovat suuremmalla todennäköisyydellä yhdessä pidempään, kuin ne jotka venkulehtaa ja vatvoo pitempään. En muista tilastotietoja tuosta tutkimuksesta, mistä vuosista puhuttiin jne. Enkä missä tuo tutkimus oli:) Mutta onpahan jääny mieleen...
- äippä
Ei kannata yleistää.."eli siis ne ihmiset, jotka puolen vuoden seurustelun jälkeen muuttavat yhteen jne.." Löysin elämäni miehen ollessani raskaana. Tietty oltiin jo aikaisemmin tutustuttu, mutta mieheni muutti luokseni vähän ennen lapsen syntymää, silloin alettiin seurustelemaan. Lapsi tapaa biologista isäänsä, mutta mieheni on hänelle kuitenkin enemmän "isä", vaikka häntä nimellä kyselee. Vuosi lapsen syntymän jälkeen mentiin kihloihin ja nyt on toinen lapsi tulossa..Häitä ei olla vielä mietitty, mikään kiire ei ole. Mieheni on sisältä kultaa ja ulkonäkö miellyttää silmää.. ;) En ole hetkeäkään katunut, vaikka kaikki on käynyt näin nopeasti ja välillä sitä riitelyä onkin, mutta missäpä suhteessa ei olisi. Siitä ollaan selvitty aina puhumalla, tietty jokunen mykkäkoulu on tullut pidettyä..:) Onnellisia ollaan ja luotetaan toisiimme.. elikkä kuulumme varmaan tuohon 10-20%, koska tämä on kestänyt..
- IKÄLOPPU 1965
Niinkauan kuin on ollut ihmisiä jotka tuntevat mitä tahansa tunteita, missä tahansa kulttuurissa, pohtivat näitä samoja asioita. Jokaisella kulttuurilla on mainitusta aiheesta omat mielipiteensä, mutta vain harvat kansat uskaltavat sallia kaikenlaisen vapauden mielipiteidensä ilmaisulle. Niinpä keskustelu onkin eräs ratkaisevin väline tunteidensa selvittelyyn. Vaikka toinen osapuoli ei osaisi puhua juuri mitään itsestään, ennemmin tai myöhemmin voidaan todeta tapaamisten ja yhdessäolojen kautta, onko suhteella tulevaisuutta yhdessä vai erikseen. Tosin mietin jopa sellaistakin asiaa onko mitään järkeä pilata hyvää ystävyyttä ja todellista välittämistä menemällä sänkyyn?? Vaikka se rakastelu sujuisi hienostikin ei se välttämättä olekaan enää minkäänarvoista yhdessäoloa, kun asutaan saman katon alla. On eri asia kantaa vastuuta suhteesta kuin toimia filosofina parantaen maailmaa henkilön kanssa joka on aina samalla aaltopituudella -vaikka useimmiten eri mieltä asioista kuin sinä itse. Ne ovat kaikkein miellyttävimpiä ja rakentavampia hetkiä elämässäni kun joku tietää jostain asiasta todella ja puhuu siitä innostuneesti saaden minutkin kiinnostumaan.
Vaikuttaa siltä että ihmisillä on ainoastaan lisääntymistarpeita ja halu olla kaunis kaikkine kauneusleikkauksineen. Sisarenikin joka on kaunis, ei ole mennyt koskaan naimisiin ja eli avoliitossa 4v. toisen kanssa 7v kolmannen kanssa tuli ero kun mies alkoi ehdottaa perheen perustamista. Pikkusisko on itsenäinen luonne.. Ei siinä rahakaan mitään ratkaissut. Oman uransa hän on määrätietoisesti luonut, raha riittää hyvin, muttei opintolainojen kanssa rikkaaksi pääse..
Itse elin avioliitossa ja erosin väkivallan takia. Menin saman miehen kanssa uudestaan, koska uskon että avioliittolupaus on pyhä..Sitten
erosin 2:n kk:n kuluttua kun äijä äityi heiluttamaan nyrkkiään, kun en suostunut sänkyhommiin.. Jotkut ihmiset haluavat elättäjän itselleen, tekevät vauvoja sitoakseen naisen ja luulevat että nainen on sillä vangittu..
Keskitysleirille ja tapetuksi pääsee muuttamalla muslimimaahan ja kieltäytymällä heidän kaavuistaan. Tai huutamalla kaduilla kovaäänisesti olen kristitty, tai mikä tahansa muu "pakana" ..Sillä tavalla tulee nopeasti ammutuksi, mutta henkisesti sairaan kumppanin kanssa kuolema on hitaampaa, enkä katsellut
sellaista enää kuukautta kauempaa..
Kenenkään ei pidä pelleillä oman, lasten eikä kumppaninsa elämän kustannuksella. Jos on henkilökohtaisia ongelmia, sitten terapiaan josta useimmiten tulee ainakin paremmin näyttelemään oppineita yksilöitä, joilla on menetelmät harjoiteltuna jokaista ristiriitaa varten.
Parempi on muuttua terapeuttinsa kuvaksi kuin istua ihmisiä kiduttamassa, vai mitä:) Raakaa tekstiä, mutta totta toinen puoli ainakin.. Mulla on yli 20 vuotta kokemusta miesten kanssa sekoilusta. Nuorena sekoilin enemmän, nyt ymmärrän jo pysyä kaukana. Moni ihmettelee, enkö muka tarvi seksiä-mihin?? Nuorena olin kaiketi lähes nymfo, mutta nyt on korvien välissä jo niin pahasti pielessä, etten ole pätkääkään kiinnostunut. Miksi olisinkaan onhan jo muksutkin tehty, enkä ole eläin joka villiintyy kiima-aikoina. Minulle on niin tärkeää henkiset arvot että mieluummin olen ilman, en syty tyhmien juoppojen käsittelyssä, jotka eivät pysty mihinkään viinoittelujensa ja rasvaisen ruokavalionsa seurauksena. Älykin hidastuu jos sitä ei ole treenannut muuta kuin alapäällään, ei sitä sitten ole eikä tule, sen ikäisillä joita minä katselen, eikä heillä ole mitään tajua esileikeistä suoraan vaan pölkylle ja maratoonille.. Ei kiitos. Yhden illan jätkät ei kiinnosta eikä muita nykyään ole, paitsi taloudenhoitajaa etsiviä, sittenhän voinkin muuttaa ulkomaille otan vähintään 10 000 euron palkan siitä työstä, sitten lupaan viitsiä hoitaa koko jutun ja ehkä viihdytän vieraita laulun lahjoillani, jos klassinen kelpaa..
Toinen pojistani on kasvanut nuorukaiseksi seuraankin nyt hänen ilojaan ja surujaan..
Oikein mahan pohjassa vilisee perhosia kun odotan millaisia tyttöjä kotiimme tulee. Minähän etsin jo kaikenlaisia kalusteita sekä astioita, mitä hänelle pitää hankkia ensi kotia varten. Olen neuvonut häntä että varmistaa tytön rakastavan siivoomista, kun isänsä hakkasi häntäkin joskus niin kovaa ettei aivoissa toimi tuo siivoojaa käskytys..tavarat on sekaisin eikä sisäsiistiksi ole vielä oppinut..
Muuten opiskelu ja älyllinen keskustelu-taitonsa on erinomaista tasoa, on ihana isoveli ja vastuuntuntoinen kavereidenkin suhteen. SEKSISUHTEEN ALOITTAMINEN ON TYHMÄÄ KUN KAIKKI TYTÖT ON NIIN SULOISIA JA KAUNIITA, JOTEN ETSISKELKÖÖN RAUHASSA.
PARHAIMMILLAAN PORUKASSA ON OLLUT 8 TYTTÖÄ JA 2 POIKAA..JOTEN KANNATTAA aikuistenkin jo JÄRKIINTYÄ. SEKSI SEKOITTAA TERVEEN HARKINNAN VARSINKIN JOS TAJUAA HOITAA SEN TUNTEELLA EIKÄ JUOSTEN KUSTEN..
Heippa
KAIKILLE NUORILLE. HARKITEN JA JÄRKEILLEN KYLLÄ VOI ONNISTUA LOISTAVASTIKIN, ITSENÄISTYMINEN JA YKSINELÄMISEN TAITO ON KYLLÄ EHDOTON ONNEN VAATIMUS.. VOI TULLA MYÖHEMMIN VAPAUDEN KAIPUU..
HAKATTAVAKSI ON HULLUUTTA JÄÄDÄ, EIKÄ VELVOLLISUUS OLE RAKKAUTTA. MIEHILLE RIITTÄÄ HYVÄ SEKSI, MUTTA NAINEN SAA SITÄ JUURI NIINPALJON KUIN HALUAA MUUALTAKIN, SEN TAKIA EI KANNATA..ÄLÄ MYY ITSEÄSI, MUTTA KANNA VASTUU TEOISTASI, JOS EI vastuu KIINNOSTA MIETI MIKÄ ON OIKEIN KAIKKIA KOHTAAN, ONHAN JOKAISELLA OIKEUS EDES YRITTÄÄ LÖYTÄÄ JOKU JOKA HALUAA RAKASTAA..
KATKERA IHMINEN ON OIKEASTI hirviö ja syvältä eli
AITO #¤%%&&
T:IKÄLOPPU 1965- mamaa...
Tää on just niinku mäki ajattelen...oikeeta textii..Näin asiat on ja menee maailmassa.Ihmettelin kun tuntuu niin samalta tää mitä itsekin olen kokenut...lähes sama kohtalo kirjottajalla...Mä en kanssa tarvii mitään miestä joka rajoittaa mun vapautta ja määrää ym.Nautin vapaudesta ja menen ja tulen miten haluan...En jaksa mitään mustasukkasta mussutusta kuunnella ja riidellä turhista asioista vaan etsiä elämästä totuutta...
- MARIISA
mamaa... kirjoitti:
Tää on just niinku mäki ajattelen...oikeeta textii..Näin asiat on ja menee maailmassa.Ihmettelin kun tuntuu niin samalta tää mitä itsekin olen kokenut...lähes sama kohtalo kirjottajalla...Mä en kanssa tarvii mitään miestä joka rajoittaa mun vapautta ja määrää ym.Nautin vapaudesta ja menen ja tulen miten haluan...En jaksa mitään mustasukkasta mussutusta kuunnella ja riidellä turhista asioista vaan etsiä elämästä totuutta...
HEI KIVA JOS KOLAHTI JOLLEKIN..TOSIN ELÄMÄN KUVIOT OVAT HEKTISET JA KYLLÄ NÄITÄ HOUKUTTAJIA JATKUVASTI RIITTÄÄ..TOTEAN ETTÄ SEKÄ KÖYHIÄ ETTÄ VARAKKAAMPIAKIN.. MUTTA KANNATTAA PITÄÄ PÄÄNSÄ JA AINAKIN ODOTELLA, KUN SE JÄRKI TUNTUU PETTÄVÄN HETI SOPIVAN TILAISUUDEN TULLEN. ONNEKSI KYLMÄ SUIHKU VIELÄ AUTTAA, JOS OIKEIN KIHELMÖI, EI KANNATA KIUSATA ITSEÄ JA MUITA..RIITTÄÄ SITTEN SITÄ KUNNIOITUSTA ITSELLEKIN, KUN TIETÄÄ TOIMINEENSA REILUSTI EIKÄ KÄYTÄ KETÄÄN HYVÄKSEEN VAIKKA TULISI TILAISUUS.. HETKEN ILOSTA VOI SEURATA LOPPUELÄMÄKSI SURUJA..tSEMPPIÄ KAIKILLE JA HOITAKAA ITSEÄNNE JA TOISIA! iHMISET ON SITTENKIN SAMANLAISTA TEKOA KAIKKI, JOKU VAIN LUULEE ITSESTÄÄN JOTAIN MUUTA, MUTTA TIETYSSÄ KULTTUURISSA, TIETYSSÄ OLOSUHTEESSA, TIETYIN EHDOIN, KAIKILLA ON SAMA KÄYTÖS JA SAMAT KIUSAUKSET..iHMINEN EI ITSE KYKENE MUUTTUMAAN TOISIA PAREMMAKSI, JOTEN KUNNIOITUSTA KEHIIN, JOSPA OPITTAIS ELÄMÄÄNN YHDESSÄ.
- näin meillä
Piristävä kysymyksenasettelu, onnitteluni!
Näin meillä: Suinpäin yhteen. Mies suoraan edellisestä suhteesta, ero vasta vireillä. Mies ihastui ulkonäkööni. Hän rakastui minuun ensin. Minä vähän hitaammin, sillä mies ei oikeastaan vastannut 'ihannettani'; hän oli impulsiivinen ja lämmin (mihin sitten ihastuin), mutta ei kovinkaan henkevä ja älyllinen (mihin olin 'tottunut'). Mies ei lukenut mitään, minä paljonkin. Mutta kumma kyllä meillä riitti aluksi puhuttavaa, puheliaita kun molemmat olimme. Fyysisyys oli suurin syy, joka sai suhteen pysymään yllä. Siinä suhteessa sovimme yhteen.- jopas jotakin
Tuohan kuulostaa aivan minun suhteeltani! Kuinka osasitkin pukea sen noin hyvin sanoiksi. Lähtö ei tosin ollut yhtä nopea. :o)
- äitiliini05
jopas jotakin kirjoitti:
Tuohan kuulostaa aivan minun suhteeltani! Kuinka osasitkin pukea sen noin hyvin sanoiksi. Lähtö ei tosin ollut yhtä nopea. :o)
Viikon sisällä edellinen kihlattu pellolle ja nykyinen aviomies tilalle. Naimisissa onnellisesti kahdettatoista vuotta eikä loppua näy. Yhteisen onnen ja sävelen löytäminen vei oman aikansa ja koko ajan opiskellaan lisää. Parisuhde vaatii toisen jatkuvaa (en tarkoita tauotonta) hellimistä ja huomioimista. Se on luottamista toiseen, yhdessä yrittämistä yhteisen tavoitteen, yhteisen onnen, puolesta.
- Henkisesti hajalla
Päädyimme yhteen kun minua pari kk. jahdannut mies osottautui erilaiseksi kuin muut.Ulkönäkö ei ollut kovin keskeinen asia, oli jopa aikoja kun pohdin haluanko tuon näköistä!? Pari vuotta on nyt kulunut ja olen alkanut repeillä liitoksistani, meillä kun ei tunnu olevan mitään yhteistä kuin se että ollaan toistemme vastakohdat. Lyhyesti: minä olen se hippi ja hän on poliisi. Auto jolla ajamme, terassi jonne menemme, ihmiset keistä pidämme ja musiikki. Harmonia puuttuu. Uskoni tulevaisuudesta alkaa häilyä. Kannattaako jatkaa?
- syyt
ainoat oikeat syyt, ihastus, rakaus lopuu aikanaan, järki ei milloinkaan.
- yhteen
suuresta turvallisuudentarpeestani, ja jälkikäteen ajatellen täysin väärä valinta. se että ei ole ollut ihastumis ja rakastumis ja rakkaus vaiheita -alkoi velkomaan ja 6-v naimisissa sitten ero.
jep. ja nyt olen ajatellut että jonkinlainen sielunkumppani toisen täytyy olla- sekä sellainen että suurin osa toisen piirteistä ei ärsytä. - vilikili
mieheni kanssa tulimme /tulemme hyvin juttuun ajattelemme asioista samalla lailla ja raha ei ole koskaan tuonut elämäämme rakkautta.siksi kuitenkin hyvin toimeentulevana on ok.raha näin suuressa perheessä ei oo päässyt kasvamaan mutta nälkääkään ei oo nähty.2 8.aviolle ja parisuhteelle ei suotavaa syrjä hypyt sillä niinkuin aina siitä jää ennen pitkää kiinni.meillä virikkeistä ja muutoksista puhuttu ettei tulisi elämä liian yks oikoiseks ja rutiiniksi.uskollisuus rehellisyys ja rakkaus toista kohtaan parantaa suhdetta.ja pelkän muodollisuuden tai lapsen vuoksi ei kannata mennä naimisiin tai avoliittoon jos kutka muuallekin.
- vilikili
ulkoinen kauneus katoaa sisäinen pysyvää jos itse haluaa.
- Belasco
Kumppanini on minua nuorempi, ja ajattelin häntä aina söpönä kaverina. Kai ajankohta vain sattui olemaan oikea, olemme olleet nyt yhdessä reilut kolme ja puoli vuotta. Kihloissa olemme olleet yli kaksi ja puoli vuotta, kumppanilleni avioliitto on alusta asti ollut tärkeä asia. Taloudellisia ongelmia on; minua vaivaa joskus se, ettei kumppanillani ole ammatillista koulutusta eli joudun käytännössä elättämään meidät. Hänessä on monis hyviä ominaisuuksia, vaikkei hän mikään maailman simppelein ihminen olekaan. Onneksi en minäkään, joten uskoisin meidän selviävän vielä pitkälle, vaikka käytännöllisenä naisena en jaksakaan uskoa ikuiseen onneen.
- Nainen vaan!
Monesti näkö, eri tyylit, huumoritaju, iloisuus, RAHA, ja ym saa ihmist olemaan yhdessä. Todellista rakkautta on hyvin harvassa suhteessa tai avioliitossa! Ei voi sanoa että rakastaa jos pettää koska miksi niin tekee jos rakstaa??? Suhteen alussa kaikki on niin ihanaa ja menee hyvin!!! Tulee eteen arki, mennään kihloihin, naimisiin, syntyy lapsi/lapsia ja, yleensä mies
työssä ja sit alkaa mennä huonosti.
Nainen on lapsen kanssa päivät kotona , hoitaa lasta/lapsia, siivoo, tekee ruuat ja on aika loppu tähän kaikkeen. Sit mies tulee kotiin ja alkaa valitus kummaltaosapuolelta et mikisi näin ja noin ja ym???
Totuus on monesti se että kyllä sitä muut sivussa näkee milloin ollaan vaan muun takia yhdessä ku vaan sen todellisen takia!!!!!!!!
En yleistä vaan monissa suhteissa tai perheissä eletään kulissielämää tai ollaan vaan lapsien takia yhdessä!
Muute eltetään omaa elämää ( kuuluen siihen sit mitä vaan ) ja lapset hoidetaan yhdessä tai nainen yksin.
Olen kuullut että lapsi kärsii enemmän jos vanhemmat on erossa ku eletään vaan lapsien takia.
Mutta olen kyllä aikasen eri mieltä tuosta väiteestä!
Mutta ikinä ei ihminen opi tuntemaan toista ihan kunolla ja ihmiset älkää olko yhdessä vaan jonkun syyn takia vaan rakkauden, uskollisuuden ja onnen takia! Aina on suhteessa yläja alamäkeä!!!! - TTTS
Yhteen on mentävä jos työt alkaa yhdeltä. Ei sitä kahteenkaan voi silloin mennä
- onnistaispa
sen tietää siitä, ettei tartte aamulla mennä töihin. ja rahat riittää
- Red Indian
Luin pitkät tekstinne lävitse. Se olikin harvinaisen työläs homma.
Ja tulin siihen tulokseen, että parisuhteessa syntyy aina valtataistelu, mikä johtaa toisen nöyrtymiseen, tai sitten ei. Jompi kumpi antaa periksi ja ihaillen seuraa toista. Jos tulee tasapeli, suhde voi silti kestää, mutta taistelu jatkuu.
Toisaalta toisen menestyksekäs nöyryyttäminen voi luoda pelihimon. Pitää lähteä uusiin valloituksiin.
Lasten takia on pysytty yhdessä ja kultahääpäiviä vietetty. Mutta ilmapiiri on ollut koko elämän ajan kuin viidakossa.- naimisissa
Pidin kuvauksestasi, "fiilis kuin viidakossa". Se taitaa kuvata aika hyvin suhdetta jossa minäkin elän. Valtataistelu on selkeästi käytävä tosiaan, ja me jotka emme päässeet asiassa kumpikaan "niskanpäälle" jatkamme ikuista taistoamme. Tarpeeksi vahvoja jos ovat kummatkin etteivät alistu toiselle. No, ehkä hyvä juuri näin, vaikka taistoa onkin. Tosin, voisiko sitä olla niin samaa mieltä yleensä asioista, ettei aina tarvitsisi tapella? Ei se taisto aina mukavaa ole, eikä varsinkaan lapsille. Elämä on suuri mysteeri...
- mamu
Sainpa oikein OIVALLUKSEN, kun aina toinen on saanut hyppiä aidan yli, niin nälkä kasvaa syödessä, olispa osannut pistää rajat heti kun liukumista tapahtui, sehän on kuin lupa kun ei lopeta alkuunsa, ei jaksa erotakaan. Mitä on avioliitto ilman LUOTTAMUSTA
- Capella Rigel
Hmm.. Olen ehkä väärä ihminen vastaamaan tähän viestiin, sillä itse olen vasta 17-vuotias, mutta ei se mitään.. On minullakin siltikin jo jonkin näkinen mielipide asiasta.
No mielestäni ei tietenkään pidä mennä yhteen vain jonkun syyn takia! Minä itse tein kerran niin ja se päättyi hyvin nopeasti se suhde. Syyni oli yksinkertaisesti se, että tämä ihminen kysyi minulta, että olisikohan hänellä mahdollisuuksia.. Olinpahan aika tyhmä..
No mutta sitten tohon, että kun ihmiset ovat aviossa vain jonkun syyn takia, niin ei missään nimessä! Tiedän itse sen, sillä minun vanhempani ovat juuri lasten takia naimisissa. Minulla on siis viellä kaksi pikkuveljeä. Meidän koko perheemme vain kärsii tästä syystä eikä kukaan tykkää olla toistensa seurassa tai muutenkaan edes puhua toisilleen. Aina kun puhutaan, niin huudtaan ja vain riidellään. Ja joku kirjoitti, että lapset muka kärsivät siitä enemmän, jos vanhemmat ovat erossa..? No minä olen tuosta eri mielä. Kyllä minulla ainakin olisi helpompaa jos vanhempani olisivat eronneet. No okei, soppaa saattaa sakkauttaa vielä se, että vanhempani eivät tule toimeen toistensa sukulaisten kanssa ja he riitelevät aina siitä ettemme saisi edes nähdä isovanhempiamme ja muutenkin kun isäni on väkivaltainen..
Mutta yhdessä ei todellakaan kannata pysyä jonkun syyn takia! Ja ei sitä nyt voi hirveän hyvin yhdessä pysyäkään ellei omat vakaumukset ja aatteet ynnä muut sellaiset oikein mene yhtten.. Tämä on siis vain minun mielipiteeni ja anteeksi jos meni hieman aiheen ohi (en oikein ole jaksanut keskittyä äikän tunneilla..). Mutta kaipa sen oikean sitten sieltä jostain löytää.. - ei lapsia mihin tahansa suh...
Kyllähän sen nyt tietää onko toinen se oikea vai ei! Tarpeeksi kauan kun viettää aikaa ja jos molemmat saa suhteelta mitä omat arvot tukee ja on hyvä olla, niin kyllä sen tietää. Ja mitä tuohon yhteen tekstiin tuolla tulee, että kolme lasta (sentään yhdestä suhteesta) niin haloo! Tottakai sitä kuvittelee että hyvin menee loppuun asti ja aletaan perhettä perustamaan, mutta tuntuu vaan, että onkohan sitä nyt kuitenkaan kunnolla ajateltu ja keskusteltu loppuun asti sen puolison kanssa! Eletty vaan haavekuvissa ja toivossa. Mulla ainakin on ollu sen verran järkeä, että olen tutustunut ihmiseen kunnolla enkä missään nimessä tekisi lapsia kovin hepposin perustein. Kyllä sen toisen ihmisen tuntee, jos tuo yksikin monen lapsen ja monen suhteen äiti vähän olisi katsonut millaisen miehen kanssa on niin lapsia ei olisi tehnyt. Ei se ihminen voi teeskennellä ja muuttua yhtäkkiä täydeksi paskaksi, jos sen eloa ainakin 5 vuotta katselee ennenkuin lapsia siihen suhteeseen rupeaa tekemään. Pinnallista paskaa ja sokeutta, jos ei muka mitään merkkejä ole pitkän suhteen aikana toisesta huomannut! Varmasti huomaa, kun monta vuotta on yhdessä ja keskustelee ja selvittää toisen arvoja!
- jopas jotakin
Olettekos miettineet, että naisella tulee puolison hakemisessa ikä jossain vaiheessa vastaan, jos tarkoitus olisi vielä lisääntyä. Toisaalta jos ikää on yli kolmenkympin, on ehkä jo silmää niille "hyville miehille". Toivottavasti. Itse olen joskus ajatellut, että olisi ollut hyvä tehdä lapset nuorena, olisi sitten tullut ero tai ei. Kun myöhemmin etsii itselleen kumppania ja suunnittelee vielä perhettäkin, niin ei voi kieltää, etteikö myös biologinen kello raksuttaisi takaraivossa ja kehottaisi hieman kiirehtimään... viiden vuoden tutustuminen tuntuu siinä tilanteessa hieman liioittelulta...
- seurusteleva
jopas jotakin kirjoitti:
Olettekos miettineet, että naisella tulee puolison hakemisessa ikä jossain vaiheessa vastaan, jos tarkoitus olisi vielä lisääntyä. Toisaalta jos ikää on yli kolmenkympin, on ehkä jo silmää niille "hyville miehille". Toivottavasti. Itse olen joskus ajatellut, että olisi ollut hyvä tehdä lapset nuorena, olisi sitten tullut ero tai ei. Kun myöhemmin etsii itselleen kumppania ja suunnittelee vielä perhettäkin, niin ei voi kieltää, etteikö myös biologinen kello raksuttaisi takaraivossa ja kehottaisi hieman kiirehtimään... viiden vuoden tutustuminen tuntuu siinä tilanteessa hieman liioittelulta...
Moicca!
Olen seurustellut muutaman kuukauden kuluttua just 5v. Meillä molemmilla on ikää jo reippaasti ja asutaan eri kämpissä. Eilen just puhuttiin, että mahdetaanko mennä vielä kihloihin vai dotetaanko varmuuden vuoksi vuoksi vielä vuosi. Pikkusista häistä oli puhe ja ei lapsiakaan ole poissuljettu. Meillä ei ole kiire minnekkään. Ollaan rauhassa edetty tutustumisessa. Ehkä se on tämän kypsemmän iän hyviä puolia, ettei tarvi hönkästä kiireellä mihinkään, vaan annetaan kaiken mennä omalla painolla ja omalla ajallaan. Tuttavani menee 25v:n seurustelun jälkeen naimisiin. Kihloissa on kyllä oltu jo lähes yhtä kauan. Mutta ainahan se on kahden kauppa, joten jokaisella on myös oma aikataulunsa. Tietty lasten saaminen olisi parempi toisaalta nuorena, kun on itselläkin vielä enemmän energiaa ja terveyttä..No lapset on Herran lahja ja annettu lainaksi muutenkin, joten mitäpä tuotakaan murehtimaan enää! - elämä on lyhyt!!!!
muistutan vain että meidän ihmisten elämä on lyhyt, ja minä en ainakaan kuluta sitä sen oikean etsimiseen!!! kolme ihanaa lasta minulla on vaikkakin suhteet on kaatuneet, rakkaudesta ne lapset ovat syntyneet..muusta viis!
Kenties olen ollut tyhmä kun en ole diagnosoinut suhteitani oikein, mutta mikäli exilläni,minulla ja lapsilla on elämä hyvin..NIIN se on ihanaa!
- mikko-74
minusta on vain yksi asia mikä saa minut aloittamaan seurustelun tai muuttamaan yhteen,se on ainoastaan se iki-ihana rakkaus....mitä se sitten kenellekkin tarkoittaa mutta minun ei tarvitse miettiä mitä se on,tiedän sen joka kerta kun katson rakastani,sitä tunnetta ei voi tuntea minun mielestäni jos on epävarma tunteistaan tai jokin muu ei osu kohdalleen,mutta lyhyesti siis:mitkään järki,lapsi,ymss..sopivalta tuntuvat "perustetaan suhde"jutut ei pitkässä juoksussa ole kumminkaan kestäviä,vieläpä usein niissä satuttaa itsensä pahemman kerran,siinä voi pian mennä kokonaan kyky rakastaa..huonompi juttu...
- kasino
Rakkaushan se on juu, mutta pitää muistaa, että rakAstaminen ei ole rakastUmista. Eli pitkässä suhteessa se ah niin ihana rakastumisen tunne muuttuu rakastamiseksi, joka on monesti mukavaa, mutta hirmuinen pudotus tuosta rakastumisen hekumatunteesta. Rakastamiseen liittyy paljon erilaisia vivahteita, voi vaikka miettiä englannin I love... Jäätelöäkin voi rakastaa. Eli rakastamisen voimakkuuksia on miljoona. On vaikea tietää mikä voimakkuus pitää suhteen kunnossa.
- sinulle.
Kauan olette olleet yhdessä?
- harava-74
sinulle. kirjoitti:
Kauan olette olleet yhdessä?
ei kovinkaan kauan,mutta tämä ei ole sitä rakastumista vaan sitä rakkautta,tunnettu on toisemme jo pari vuotta,seurusteltu lyhyemmän ajan.
- Rakkauden_Ammattilainen
No jos saa joka päivä pesää/dikkii, niin kantsii ihmees mennä yhtee!
- varakkaski
Meillä järki ja omaisuus naitettiin, pitäähän
tulevaisuuttakin ajatella, erotessa ei tieten-
kään jaeta kuin omaisuus. Hyvä näin.- Mamita***
Meillä erotessa ei jaettu omaisuutta vaan kaikki mies päätti lahjoittaa kaatopaikalle...
Ja järki...se taisi jo aikoja sitten siirtyö ainostaan minulle kun pois tajusin lähteä...
Kun toinen tuntuu kaikinpuokin hyvältä ja sydämessä vallitsee tunne siitä oikeasta. Kun suhde on tasa-arvossa ja toista arvostetaan. Tuntuu, kuin olisi löytänyt puuttuvan palan itsestään, sielunkumppanin :) Niin ja tietenkin, että molemmista osapuolista tuntuu siltä! Mikään ei ole sydäntäsärkevämpää kuin rakastaa ilman vastarakkautta!
Näin tapahtui omalla kohdallani monien "kokeilujen" jälkeen, joista opin tärkeimmän: arvostan miestäni enemmän kuin ketään koskaan. Ennen halusin vain asua ja olla jonkun kanssa, joten tulin kokeilleeksi monenmoista. Sen oikean satuttua kohdalle, tajusin, että edelliset suhteeni ovat olleet vain pintaraapaisuja, mitättömiä kokeiluja, tasa-arvottomia arvostuksen kannalta...- oppimääräys
Avioliitto on elämän vaikein korkeakoulu, sanottiin jossakin ja näinhän se on. Pitäisi jokaisen riidan aikana tai se jälkeen vastata vihkimishetkellä esitettyyn kysymykseen:...haluatko? Puoliso täytyisi osata ottaa vastaan ja hyväksyä vikoineen kaikkineen, sillä kukaan ei ole täydellinen. Tosin väkivaltisesta liitosta kannattaa sanoutua pikimiten irti. Ja jokaisen kannattaisi ennen sitoutumista kasvattaa myös itseään iloitsemaan siitä arjesta yhtä paljon kuin juhlasta, sillä sitähän se elämä suurimmaksi osaksi on. Itse kun seurustelin mieheni kanssa aikanaan, en sitä ymmärtänyt ja eromme jälkeen elin hulvatonta juhlimisen aikaa, kunnes huomasin, miten kuluttavaa se oli ilman rakasta ihmistä. Sitten vanha suola janotti, löysin kadottamani ihmisen uudelleen. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta, joista aviossa liki 25 vuotta. Ja puolisoani en vaihtaisi mihinkään enkä kehenkään. Yhdessä saatuja, nyt jo aikuisia lapsia, pidän lahjana hänen kanssaan. Eikä ole myöskään tarvis kokeilla hakea sitä vihreämpää (?) ruohoa aidan toiselta puolen. Sekin on sitä kaikkea ylläpitävää rakkautta. Parempi saada se pieni kunnioitus osakseen kuin suuri halveksunta. Ja kuten lempparisolistini laulaa "koskaan ei voi rakastaa liikaa..."
- heh
no me mentiin yhteen kun rupesi odottan ensimmäistä lasta.sain ukolle,että ota tai jätä joko ollaan tai ei olla ja yhessä on porskutettu jo 18.vuotta että näin meillä.
- 20-vuotiaana naimisiin
Niin ainakin luulim, enpäs tullut ajatelleeksi etten vielä 20-vuotiaana ollut sinnepäinkään oma itseni enkä tiennyt mitä elämältäni haluan. "Sielunkumppanuus" olikin vain samanlaisen elämäntilanteen aiheuttamaa tilapäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Muutaman vuoden kuluttua osoittautui että kumppanini halusi aivan eri asioita kuin minä. Erohan siitä tuli.Sielunkumppanuushan on nimenomaan sitä, mikä tuntuu silloisessa elämäntilanteessa täysin oikealta. Ei moni ihminen ole "oma itsensä" vielä nelikymppisenäkään, vaan ihminen saattaa muuttua niin arvo- kuin ajatusmaailmaltaankin läpi elämänsä. Ja harvoinhan sitä samantien tietää, onko toinen "se oikea", vaan mielestäni olisi hyvä odottaa muutama vuosi, jotta alkuhuuma haihtuu ja rakastuminen muuttuu rakkaudeksi.
Itse olen (nuoresta iästäni huolimatta) ehtinyt asua kolmen miehen kanssa. Tämän olen kokenut henkisenä kasvuna, jonka aikana opin, mitä itse elämältäni haluan ja mitä en.
Moni nelikymppinen tuttuni sanoo, ettei tiedä vieläkään, mitä elämältänsä haluaa. Joten jos tuolla perusteella jäädään odottamaan, joutuupi odotella aika kauan ;) Eikös voisi nauttia sielunkumppanistaan niin kauan, kun se tuntuu oikealta, kuten sinun tapauksessasi?
Aurinkoista loppukesää kaikille :)
- niinii
yks monista vääristä syistä on mennä yhteen sen takia et toinen on hyvännäkönen ja suosittu ja et ei ensi tutustu kunnolla vaa aattelee et jos on noin hyvä ulkonäkö nii on sit muutenki täydellinen. ja kavereiden painostuksen takia ei kannata mennä yhteen tain siks et haluis vaa olla jonku kanssa.sit ku löytää sen oikeen nii sen vaa tietää,mut vasta sit ku on tutustuttu.
- nirppu2
syitä on monia,mitenkä olisi tälläinen toisella paljon rahaa ja omaisuutta mutta ei rakkautta, jota pystyisi osoittaman kuin rahan voimalla,tarkoitan ,että rahaa työnnetään rakkauden sijaan vaikka mielisi ennemin hellyyttä ja yhdessä oloa,tämän oloista on tiedän kokemuksen syvältä rintamalta
- jopas jotakin
Monet tuntuvat kuuluttavan rakastumisen tunteen perään. Mutta onko mahdollista, että rakkaus kehittyy hitaammin suhteen jatkuessa ja saattaisiko se olla jopa kestävämpi tapa aloittaa yhteiselo kuin salamarakastuminen ja ihana huuma? Itse olen kallistumassa tälle kantille, mutta vielä epäröin.
- näin....
Mun kihlattuni sanoi rakastavansa minua ehkä puoli vuotta seurusteltuamme. Ja sen jälkeen vasta rakasteltiin. Oltiin nuoria kyllä, mutta meillä ei ollut kiire. Kihlattuni yritti saada minua neljä vuotta ennen kuin lämpenin ja nyt ollaan oltu saman verran yhdessä. Yhteen muutettiin pari vuotta sitten ja mitään muuta vaitoehtoa ei edes käynyt mielessä. Me kuitenkin jo nukuttiin yömme aina samassa paikassa.
- meillä
kävi niin..
Olen rakastunut mieheeni pikkuhiljaa kokoajan enenmmän ja enemmän..
Ollaan nyt seurusteltu reilu 2v, enkä rakastanut miestäni, kun ruvettiin seurustelemaan, pidin kylläkin ja hyvin paljon!
Nyt rakastan tosi paljon, enkä vois kuvitella elämää ilman häntä!
Maailman paras mies!=)
Olen niin onnellinen!
Et ainakaan häviä mitään jos kokeilet!
Löydät varmasti uusia ihania puolia kumppanistasi jos vaan annat siihen mahdollisuuden!
Itse ainakin kallistuin tätä ennen ihan vääränlaisiin miehiin, aina samantyyppisiin!
Uusi mieheni on aivan erityyppinen, kuin aikaisemmat seurustelukumppanit. Hyvä niin!
Tsemppiä! Kandee ainakin yrittää! - jopas jotakin
meillä kirjoitti:
kävi niin..
Olen rakastunut mieheeni pikkuhiljaa kokoajan enenmmän ja enemmän..
Ollaan nyt seurusteltu reilu 2v, enkä rakastanut miestäni, kun ruvettiin seurustelemaan, pidin kylläkin ja hyvin paljon!
Nyt rakastan tosi paljon, enkä vois kuvitella elämää ilman häntä!
Maailman paras mies!=)
Olen niin onnellinen!
Et ainakaan häviä mitään jos kokeilet!
Löydät varmasti uusia ihania puolia kumppanistasi jos vaan annat siihen mahdollisuuden!
Itse ainakin kallistuin tätä ennen ihan vääränlaisiin miehiin, aina samantyyppisiin!
Uusi mieheni on aivan erityyppinen, kuin aikaisemmat seurustelukumppanit. Hyvä niin!
Tsemppiä! Kandee ainakin yrittää!Ihanaa kuulla tällaisia vastauksia. Itsekin koen valinneeni aina tiettyä tyyppiä ja nykyinen eroaa entisistä suuresti ja vain positiivisesti. :o) Harmittaa kun itse en ole lämmennyt niin nopeasti, mutta kenties lopussa kiitos seisoo. Eli kun malttaa odotella, eikä haikaile äkkirakastumisen perään, niin lopputulos on täysi kymppi. Onpahan mitä odotella!
- jotenkin näin
Joskus 15 vuotiainan tutustuttiin,teini porukassa aikaa vietettiin.Kavereiksi tultiin,kumpikin tahollamme seurusteltiin.Toinen muutti ulkomaille,toinen toiseen kaupunkiin.15 vuoden jälkeen taas kohdattiin,toisiimme rakastuttiin ja yhteen muutettiin. Avioliittovuosia takana nyt 9 ja tiedän sen kestävän loppu elämän.
- aune
hyvä ketju tosiaan.
Ensimmäisen parisuhteen alkaessa olimme niin nuoria, että syyt taisivat olla sen mukaisia :) No minä vaan halusin poikaystävän, ei siinä sen kummempaa. Miksi päädyin ko. pojan/miehen kanssa yhteen, oli se, että hän oli ollut minuun ihastunut jo 2 vuotta (ulkonäköön, sillä emme olleet koskaan edes jutellet). Sain kuulla sen toiselta, ja sitä myötä itsekin ihastuin poikaan. Me kasvoimme yhteen, huomasimme arvostavamme samoja asioita. Rakastin häntä paljon, ja tietyllä tapaa rakastan vieläkin vaikkemme ole aikoihin nähneet. Erosimme alkoholismin takia. Niin turha syy, mutta usein välttämätön.
Toinen suhde: yksinolon jälkeen kaipasin läheisyyttä suunnattomasti. Unelmani perheestä yms olivat murskaantuneet, toivoin kykeneväni jälleen rakastamaan yhtä suuresti. Tapasin hyvännäköisen miehen, joka ei henkisessä mielessä aiheuttanut sen kummempia väristyksiä. Mutta hän herätti henkiin seksuaalisuuteni, sen saralla olemme ehdottomasti parhaat kumppanit toisillemme. Meillä on samoja asioita, joita haluamme tulevaisuudelta...mutta olemme kyllä muuten hyvin erilaisia. Jollain tavalla se on kasvattavaa, ja olemme lähenytneet toisiamme. Miehestä tuntuu, että minä olen hänen sielunkumppaninsa. Rakastan häntä omalla tavallani, mutta samanlaista tunnetta ei ole tullut sisälleni mitä ensimmäisessä suhteessa. Saattaa silti olla, että tämän miehen kanssa perustamme perheen. En enää uskalla luottaa pelkkiin rakkaustuntemuksiin. Arvostan mieheni kunnollisuutta niin paljon, uskallan luottaa häneen aina. Ne ovat niitä asioita, joita ensimmäisen suhteeni jälkeen arvostan entistä enemmän. Rakkaus ei aina riitä. - Dr_animal
mitäs tehdä tilanteessa, jossa kemiat kohtaa ja exä roikkuu toisen osa puolen mielessä? teikö oiken, et pistin muijan hyllylle? kerkesin ihasuu häneen aidosti =/ ja kun ei ikäni aikana ole näin ennen käynyt, olo oli kuin olisin ollut jossain muussa maailmassa..
- Matias hoo
Menin naimisiin satunnaisen kesä tuttavuuden kanssa. Syy oli alkanut raskaus, uhkasi muuttaa sukulaiten luo kauas jos ei suhde jatku ja uhkaus on edelleen voimassa. Lapsi on ihana, vaimo "pakkopullaa" katson kalenterista että vannon rakkautta tarpeeksi usein. Ehkä syy on vaimoni huono itsetunto. Lahja lapsuuden kodista, Kun ei usko saavansa todellista rakkautta niin suhde on sitten sama miten syntyy.
- Satu H
Kyllä niin mielessä ja kehossa jyrisee, kun Oikean löytää. Mutta entäs kun se Oikea ei uskallakaan olla se Oikea? Niinkin voi käydä, että mielettömästi rakastuu ja rakastaa ja silti se toinen pelkää, koska elettyä elämää onkin jo takana ja kaikki vanha voi kertaantua. Tässä sitä sitten yksin ollaan ja ihmetellään, kun mies (se Oikea!) lähti sanomatta sanaakaan. Ei tunnu hyvältä.
- M28
Itse törmäsin ex.ääni lähes kymmenen vuotta sitten, hetken aikaa yhdessä, pari vuotta ystäviä jonka aikana välimatkakin oli jo venähtänyt valtavaksi. Ystävyys muuttui syvemmäksi ja vuosia olimme ja asuimmekin yhdessä. Eron suurin syy (toki varmast muitakin pienempiä) oli exän halu kokea seksuaalisella puolella muutakin kuin minut, elää nuoruutta ja sinkkuutta (olin hänelle ensimmäinen, hän ei minulle). Kaikki muu oli ehkä liiankin täydellistä. Lopulta molemmat päätimme yhdessä itkien erota, silloin ero tuntui paremmalta kuin että tilanne joskus myöh. kärjistyisi esim. pettämiseen. Itsellä meni pitkään päästä erosta yli ja osa minua käsittelee sitä vieläkin hieman, sillä kauan aikaa tuntui että hän oikeasti oli elämäni rakkaus, tuntuu joskus vieläkin. Tunteiden tuuliajolla olin kauan epäillen voinko tuntea enää koskaan mitään.
Vajaa vuosi sitten tapasin kuitenkin naisen jonka ensi katse vei suorastaan jalat alta, myös ensimmäiset treffit olivat jotain uskomatonta, oli todella helppoa jutella heti vaikeistakin asioista, tuntui kuin ei olisi edes tarvinnut kummankaan puhua kun tiesi mitä toinen ajattelee.
Hän sai mut tuntemaan jälleen.
Ei, emme päätyneet silti yhteen ja syy löytyy peilistä. Jostakin syystä en osannut olla täysin oma itseni, kiroan yhä miksi en voinut olla se tyyppi johon lähes jokainen nainen joita kohtaan en ole tuntenut mitään syvempää on ihastunut, jotkut jopa väittäneet rakastuneensa. -Kai pelkäsin omia herääviä tunteitani ja lopulta mokasin pahasti jota en itsekään ymmärrä vieläkään täysin, ja välit menivät poikki muutaman kuukauden jälkeen. Seurusteluun saakka emme edes ehtineet.
Hän oli jotain jonka kanssa tunsin ensimmäistä kertaa todellista sielunkumppanuutta heti alusta alkaen. Olisiko hän todella ollut se oikea, sitä en tule koskaan tietämään. Sen harmin kanssa opettelen elämään ja onneksi helpottaa koko ajan.. Jos ei muuta hyvää siitä seurannut niin ainakin sain tietää että vielä sittenkin voin tuntea jotain syvempää joskus, ehkä.. - ei rauhaa saa
Kyllä meitä epävarmoja,tunteen kanssa kamppailevia ihmisiä on näköjään paljon. Kun mikään asia ei tee onnellisekseksi, onhan siinä jotain kummallista.Pitäneekö mennä itseensä ja kysyä, mitä minä elämältä ja kumppaniltani oikein haluan. No, tietysti elämäni onnellista aikaa, jaettuna kahdella ensin, sitten kaikki muu. Kun sellainen tulee kohdalle, sen tuntee. Myös onnen ja surunkin voi huoletta jakaa,sillä silloin on saanut ihmisen,joka ymmärtää ja välittää.
- OnnellinenN
Olen sitä mieltä että pitemmän ja varsinkin toimivan suhteen jälkeen on normaalia vaihe jossa mikään ei tunnu miltään, kunnes joku saa jälleen sydämen eloon. Senkin jälkeen on hieman epävarma ainakin aluksi antaa itsensä mennä täysillä jälleen. Avoliitto kariutui enkä saanut moneen vuoteen tunteiden tasolla kenestäkään kunnolla otetta. Yhtä-äkkiä silmäni avautuivat yhden miespuolisen ystäväni suhteen kuin taikaiskusta ja nyt meillä on 2 ihanaa lasta ja onnellisesti naimisissa jo kuudetta vuotta!:)
- Nimetön
OnnellinenN kirjoitti:
Olen sitä mieltä että pitemmän ja varsinkin toimivan suhteen jälkeen on normaalia vaihe jossa mikään ei tunnu miltään, kunnes joku saa jälleen sydämen eloon. Senkin jälkeen on hieman epävarma ainakin aluksi antaa itsensä mennä täysillä jälleen. Avoliitto kariutui enkä saanut moneen vuoteen tunteiden tasolla kenestäkään kunnolla otetta. Yhtä-äkkiä silmäni avautuivat yhden miespuolisen ystäväni suhteen kuin taikaiskusta ja nyt meillä on 2 ihanaa lasta ja onnellisesti naimisissa jo kuudetta vuotta!:)
On ihana asia kohdallasi, näin toivoisi kaikille muillekkin "välimaastossa" oleville. Löytää onni ja sitten sitä arvostaa sekä osata oikein elää sen kanssa niin ylä- kuin alamäessä.
Tämä kannustaanko yhä useampaa yrittämään uudestaan ja uudestaan , kyllä siellä jonakin päivänä on jotakin tulossa mikä auttaa eteenpäin jaksamaan onnen löytämisessä. - kopeloi
Nimetön kirjoitti:
On ihana asia kohdallasi, näin toivoisi kaikille muillekkin "välimaastossa" oleville. Löytää onni ja sitten sitä arvostaa sekä osata oikein elää sen kanssa niin ylä- kuin alamäessä.
Tämä kannustaanko yhä useampaa yrittämään uudestaan ja uudestaan , kyllä siellä jonakin päivänä on jotakin tulossa mikä auttaa eteenpäin jaksamaan onnen löytämisessä.Rakkaus on ihmeellinen asia. Pettäminen tulee siihen mielestäni siitä syystä ,että ei välttämattä luota kummppaniinsa. Toinen syy
lienee ,että juoksuaika on kesken. oli kysymys kummasta sukupuolesta sitten.Myös naise pettää vaikka miehiä syytetään.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Valkeakosken murhaaja
Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia18110717Valkeakosken sekopää murhaaja.
Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän1401914Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran
Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in2371315Sille yhelle vaa
Viime aikoina oon miettinyt sun juttuja aika paljon. Vaikka en oo saanu susta vielä kunnolla selvää kuvaa, jotenkin tunt61940- 53880
- 60828
Nainen, se kun olit joskus niin vakavana
ja naama peruslukemilla, toisinaan silloinkin kun kuuntelit juttujani. Se ilme on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Mitäh42717- 52679
- 42669
Olen ylpeä sinusta
nainen. Vaikutat "vanhalta" tekijältä. Olet aarre tälle touhulle ja uskon että pääset vielä pitkälle jos haluat. Ehkä sa25655