Fiat jätti tielle.

Kemu69

Minua on joskus kritisoitu siitä, että väitän Fiatteja luotettaviksi kulkineiksi. Nyt kun tälläinen kohdalle sattui pitäähän siitä raportoida. Eli poikkeus vahvistaa säännön.

Eilen eräs kaveri tuli käymään. Oli kylillä kuullut että mulla saattaisi olla myynnissä auto. Kaveri tutki Fiiun, totesi sen tarpeisiinsa sopivaksi ja kaupat syntyi.

Akku oli hieman huonossa vireessä ja vasta pienen lataukseen jälkeen suostui pyöräyttämään myllyn tulille. Kylläpä se kehräsi hienosti ja vastasi nöyrästi kuljettajan käskyihin.

Ystäväni tarkoitus oli ajaa auto ensimmäiseksi huoltoasemalle pikapesuun. Puolen tunnin kuluttua soi puhelin. "Muuten ihan hyvä peli mutta pari pikku juttua hieman häiritsee". "Vitonen ei mene päälle, ilmastointi ei toimi ja nyt tämä ei enää käynnisty". Autoa ei oltu vielä pesty joten kosteuden aiheuttamat ongelmat eivät tulleet kyseeseen.

Kerroin tulevani hetkessä paikalle toisen akun ja laturin kanssa. Hieman harmitti kun olin ystävälleni myynyt viallisen auton.

Toisella akulla Fiat hörähti taas pirteästi käyntiin ja matka jatkui. Kaveri kaasutti tyytyväisenä kohden kotiaan.

Kyseessähän siis oli Fiat 127 vm. 1979. Viimeisen vuotensa oli viettänyt ajamattomana suuren kuusen juurella lepäillen.

5

1649

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todentaja

      mitennii! mitenni kaasutti... eihän siinä oe kaasua koko autossa vai onko se fiiatti kaasukäyttöinen???

      ei autolla voi kaasuttaa!

      • fiiatilla

        Ainakin Puntosta on kaasuversiota myynnissä.

        Ja Härski varmaan kertoo häkäpönttöversioista, kun on muutenkin historian legendojen asiantuntija.


      • Mie vuan

        Nesteet ja kiinteät aineet eivät pala. Kaasu palaa. 127 kaasuttimessa tehdään nestemäisestä bensiinistä kaasumaisa bensiiniä - bensiini toisinsanoen kaasutetaan. Sitten kulkee - sen minkä kulkee.


    • Siitäpä tuli mieleen Lada-kerhon vitsisivulta lukemani kehaisu: "Kertaakaan ei autoni ole jättänyt minua tielle! Sensijaan minä olen jättänyt sen tielle monta kertaa!"

    • Radiomann

      Totta ovat puheet viiatin surkeasta laadusta jos noinkin nuoresta autosta alkaa akku hiipumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 134
      1642
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      205
      1051
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      731
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      251
      578
    5. 31
      520
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      484
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      472
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      446
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      423
    Aihe