Olen juuri eronnut. Kertokaas tään palstan lukijat mielipiteitä uudesta suhteesta eron jälkeen. Kun toiset kaverit sanoo, että "älä vaan alota uutta suhdetta jne..." ja toiset että "anna palaa!"
Olen ihan tolkku ihminen siinä mielessä, että ymmärrän, että se on jokaisen oma asia ja sitä rataa, mutta ois kiva vaan kuulla kokemuksia miten muilla.
Omassa liitossa ei mitään läheisyyttä, ei sitä fyysistäkään, ollu enää muutamaan vuoteen. Kuitenkin olen ihan normaalisti seksuaalinen ihminen, ja kaipaan läheisyyttä ja sitä muutakin. Eli haluja olis, mutta onko sitä sitten heti "huono ihminen" kun haluttais seuraa pitkän paussin ja viime vuotisten rankkojen kokemuksien jälkeen. Avioliitossa en kuitenkaan lähtenyt uutta seuraa hakemaan, vaikka liitto pielessä olikin pitkään.
En kyllä mitään uutta puolisoakaan heti halua katon alle, vaan haluaisin vaan kattella ja kuulostella tätä elämää näin eron jälkeen, ja vaikka vähän seikkaillakin. Mutta kun ei tästä nykymenosta oikein tiedä, kun on vaan yhden kanssa ollu vuosikymmenet. Tää kun on ihan uutta meikäläiselle, niin ois kiva kuulla miten tämän palstan lukijat suhtautuvat esim. "yhden yön juttuihin" tai suhteisiin yleensä eron jälkeen.
Olen ihan tolkku ihminen siinä mielessä, että ymmärrän, että se on jokaisen oma asia ja sitä rataa, mutta ois kiva vaan kuulla kokemuksia miten muilla.
Omassa liitossa ei mitään läheisyyttä, ei sitä fyysistäkään, ollu enää muutamaan vuoteen. Kuitenkin olen ihan normaalisti seksuaalinen ihminen, ja kaipaan läheisyyttä ja sitä muutakin. Eli haluja olis, mutta onko sitä sitten heti "huono ihminen" kun haluttais seuraa pitkän paussin ja viime vuotisten rankkojen kokemuksien jälkeen. Avioliitossa en kuitenkaan lähtenyt uutta seuraa hakemaan, vaikka liitto pielessä olikin pitkään.
En kyllä mitään uutta puolisoakaan heti halua katon alle, vaan haluaisin vaan kattella ja kuulostella tätä elämää näin eron jälkeen, ja vaikka vähän seikkaillakin. Mutta kun ei tästä nykymenosta oikein tiedä, kun on vaan yhden kanssa ollu vuosikymmenet. Tää kun on ihan uutta meikäläiselle, niin ois kiva kuulla miten tämän palstan lukijat suhtautuvat esim. "yhden yön juttuihin" tai suhteisiin yleensä eron jälkeen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
uusiin ihmisiin. Olisiko se kuntoklubi, kuoro tms. harrastuspiiri? Älä ota paineena suhdetta. Voisitko lähteä matkalle?
Yksinäisiä miehä on pilvin pimein. Moni heistä ottaisi sinut haliin ihan inhimillisesti, yksinäisyyttään. Etsi!
En kehoita toimimaan näin, mutta kerron yhden tarinan onnellisella lopulla muutaman vuoden takaa:
Vaimoni ilmoitti haluavansa eron eräänä maanantaina. Paperit lyötiin eteeni valmiiksi allekirjoitettuina. Tyttöystävänsä ystävällisellä konsultoinnilla avustettuna. En ollut 16 vuoden liiton aikana koskaan pettänyt vaimoani. En ikinä edes yrittänyt iskeä naista. En lainkaan tiennyt mitä siihen elämän osaan kuuluu.
Heti tiistaina menin kavereiden kanssa baariin. Mieleni oli tietenkin ihan sekaisin. Olin surullinen, pettynyt, pahoillanikin. Tapasin kivan kauniin naisen ja tutustuimmme. Seuraavana iltanan rakastelimme. Kerroin avoimesti kuinka rikki olen ja sanoin, etten voi aloittaa vakavaa suhdetta. Jatkoimme kuitenkin yhteydenpitoa ja keskusteluja puhelimessa. Aina silloin tällöin tavattiinkin ja vietettiin ihania hetkiä yhdessä.
Ehkä pari viikkoa tuosta tiistaista tapasin, taas baarissa, nuoruuden ystäväni. Kauniin, sporttisen raikkaan naisen. Keroin hänellekin, että en ole valmis uuteen vakavaan suhteeseen, enkä pysty edes ajattelemaan monta päivää eteenpäin. Hän ymmärsi hyvin, eikä vaatinut rakastelua enempää. Sitä riittikin. Tutustuimme muutenkin, mutta etupäässä siitä muodostui erittäin antoisa ja ikimuistettava seksisuhde, josta tulen ikuisesti olemaan hänelle kiitollinen. Koin sellaista, mistä moni mies vain unelmoi.
Tapasin myös useita täysin merkityksettömiä naisia. Pari ikimuistoista ruotsinristeilyä tuli tehtyä. Mainioita hiihtoreissuja jne. Muutamaan naimisissa olevaankin tuli sotkeuduttua. Irtosuhteent jatkuivat satunnaisesti päällekkäin ja lomittain. Naiset sekoittuivat toisiinsa. En enään muistanut, kenen kanssa tuli touhattua mitä. Kaikella tällä oli kuitenkin terapeuttinen vaikutuksena. En koskaan lupaillut mitään kenellekään. Kerroin kuinka sekaisin olen. En peitellyt, että minulla oli useita, ei niin vakavia, suhteita.
Sitten tapasin naisen, joka täytti elämäni. Ehkä aikaa oli kulunut tarpeeksi. Ehkäpä ihanat ystävättäreni olivat parantaneet haavani. Ehkä vain olin valmis jakamaan kokemukseni jonkun kanssa. Ensimmäisen kolmen tunnin keskustelun jälkeen minulle oli selvää, että olin tavannut harvinaisen ihmisen. Halusin tutustua tähän naiseen paremmin kuin yhden yön verran. Elämästäni ei puuttunut seksiä. Minulta puuttui kumppani.
Olin tälle naiselle hyvin rehellinen ja hän oli minulle. En salannut eroni syitä. En myöskään salannut eroni jälkeen elettyä elämää. En myöskään sillä kehunut. Hän ei elämääni tuominut, mutta teki selväksi, että hän ei voi olla osa pinnallista irtolaiskööriä. Hän elää toisin.
Hyväksyimme toisemme. Omistauduimme toisillemme tutustumisen ajaksi. Pidimme kokemastamme. Muutimme yhteen. Menimme naimisiin.
Joka aamu, kun herään, olen onnellinen rakkaastani. Miten juuri minulle voi käydä tällainen onni? En ole tätä ainakaan elämän tavoillani ansainnut..
Olisi mielenkiintoista tietää tämän naisesi tarinaa hieman taaksepäin ennenkuin tapasitte?
Minun nykyisen mieheni tarina on sama kuin sinun.
Itselläni takana pitkä avosuhde josta syntyi kolme lasta.
Viisi vuotta eron tuskaa ja lohdutus suhteita ennenkuin tapasin rakkauteni.
En kadu niitä suhteita vaan pidän niitä hyvinä asioina matkallani tähän missä nyt olen.
Jokainen heistä on auttanut omalla tavallaan minua
tunnistamaan itseäni enemmän ja uskon että kaikilla ja kaikella on ollut tarkoituksensa.
asiahan se on miten eteenpäin jatkaa. Itsestä ainakin tuntuu, ettei pitkän liiton jälkeen voi heti uuteen suhteeseen alkaa. Itsellä tässä on mennyt jo 8 kuukautta miettiessä syntyjä syviä ja yrittäessä toipua siitä tosiasiasta, ettei se liitto kestänyt hautaan asti kuten alunperin oli kuvitellut.
Tuskin ero on kaikille yhtä vaikea mutta joillekkin se voi olla vielä vaikeampikin.
"Huono ihminen", joku voi tietysti niinkin ajatella ja joku toinen ei, mutta oman sydämmesi ääntä kai sinun on ensimmäisenä kuunneltava.
Olen myös hiljattain eronnut (reilu puoli vuotta sitten) ja pohtinut samoja kysymyksiä kuin sinä. Minunkin avioliittoni oli fyysisesti aika kylmä, mutta en pettänyt miestäni avioliiton aikana.
Heti avioeron jälkeen minulla oli lyhyt vaihe, jonka aikana kokeilin joitakin yhden yön juttuja ihan seikkailumielessä. Olen iloinen, että nekin tuli koettua, vaikka ei niistä mitään suurempaa iloa ollut. Se oli ehkä sellaista avioliiton aikana muodostuneiden paineiden purkua.
Minulla on ollut myös muutama sellainen suhde, jotka ovat olleet epämääräisiä ystävyys/seksisuhteita, koska toisen ihmisen kaipuu on ollut suuri. Mutta enemmänkin niistä on aiheutunut sydänsuruja omien epärealististen odotusten takia.
Minuakin monet ovat neuvoneet, että älä ryhdy uuteen suhteeseen ennen kuin olet valmis. Kun vain tietäisi koska on valmis. Näiden lyhyiden suhteiden päättymisen jälkeen olen kyllä huomannut ja tuntenut, etten todellakaan ole ollut valmis ja riittävän vahva muodostamaan terveellä pohjalla olevaa ihmissuhdetta. Mutta silti sitä kaipaa ihmistä, jonka lähellä saisi olla ja josta saisi lohtua vaikeina hetkinä. Paljon olen kuitenkin työstänyt eroani ihan yksinkin.
Jos osaa pitää tunteensa kurissa, ei aseta uusille ihmissuhteille epärealistisia odotuksia ja molemmat suhteen osapuolet ovat yksimielisiä suhteen laadusta, niin silloin olen myös sitä mieltä, että "anna palaa". Mutta ennen vakavampaan suhteeseen ryhtymistä kannattaa varmaan antaa itselleen riittävästi aikaa käsitellä ero riittävän hyvin. Tämän kun itsekin oppisin sisäistämään. Minulla on vielä se ongelma, etten osaa suhtautua tarpeeksi kevyesti muodostamiini uusiin tuttavuuksiin, vaan aina päädyn odottamaan liikoja. Joka siis aiheuttaa niitä pettymyksiä.
Kun vielä joku viisas eron ja eron jälkeisen uuden (vakavan) ihmissuhteen löytänyt voisi kertoa, että mistä tietää olevansa valmis uuteen ihmissuhteeseen eron jälkeen...
Minun tarinani on seuraava.
Avioeroni jälkeen tunsin olevani paniikissa,tunsin ettei yksin vaan selviä.
Oli oikein yksinäinen urpo olo.
Mielessäni haaveilin kuitenkin uuden rakkaan löytymisestä.
Tuli harrasteltua yhden yön suhteita ja sain niiden avulla elämästä kiinni,oikeastaan tyydyin silloin sellaiseen yksinäisen miehen elämään.
Kuitenkin salaa halusin löytää uuden rakkauden.
Tapasin sitten puoli vuotta erostani kivan ihmisen,alkuun sekin oli vain seksiä mutta lopulta hänen rehellisyytensä teki minuun vaikutuksen että tästä saattaisi tulla jotain..
Yksin iltaisin mietin olisinko valmis vielä uuteen suhteeseen,tunsin olevani ja en halunnut menettää tätä uutta ihmistä pitkittämällä..
Kuitenkin ensimmäiset vuodet meni uudessa suhteessa hyvin..,mutta sitten PAM PAM.
Tuli eteen samankaltaiset ongelmat kuin edellisessä suhteessakin,asiat joita olin pitänyt exäni syynä enimmäkseen..,mutta miksi ne pomppasi tämän uudenkin ihmisen kanssa esille.
Suhteemme jatkui mutta eroonhan sekin johti.
Jälkeen päin olen tullut siihen tulokseen etten olisi ollut sittenkään valmis tähän suhteeseen.
Olisi pitänyt ensin selvittää täysin edellisen suhteen ongelmat ja tiedostaa että vika on omien korvien välissä,ja yrittää korjata ajattelu mallinsa.
Nyt se kostautui ,koska oma herkkyys alue käyttäytyi samoin ongelmien tullessa esiin..ja uusi suhde oli vanhan toisinto riitoineen ja pahoine ajatuksineen.
Suosittelen harkitsemaan tarkkaan uuteen suhteeseen ryhtymistä,sopiva väli saattaisi olla useampi vuosi vähintään.
"Tuli eteen samankaltaiset ongelmat, kuin edellisessä suhteessakin".
Taisit löytää perimmäisen syyn eroosi. Täällä sitä ei kukaan muu ole minun nähteni paljastanut.
Mitä väliä sillä suhteiden välisen ajan pituudella on? Ei ihminen oikeasti muutu miksikään. Korkeintaan vanhenee ja väsyy.
Ihminen kasvaa koko elämänsä ajan.
Koskaan ei olla valmiita tapauksia mutta voin sanoa että niin avioero kuin iän karttuminen ja kaikki ihmissuhteeni ovat muuttaneet minua paljon vuosien varrella.
En ole sama ihminen ulkoisesti enkä sisäisesti kuin olin 10 vuotta sitten.
Se kuinka avoin olet itsellesi/tunteillesi ja
tapahtumille/uusille ihmissuhteille vaikuttaa asiaan kyllä melko paljon.
Elämänkokemuksista ei ole mikän pakko ottaa opikseen. Usein ihminen kyllä oppii joko tiedostaen tai tiedostamatta. Fiksu ihminen yrittää ainakin vastoinkäymisten kohdalla miettiä asioita syvällisemmin. Olisinko voinut toimia toisin ja miten voisin vastaisuudessa välttää tällaiset. Ihminen muuttuu kuitenkin koko ajan. Ellet itse huomaa omaa muutostasi, läheiset kyllä huomaavat.
Kuinka monta "suhdetta" täytyy käydä läpi valaistuakseen niin paljon, että pystyy ottamaan toisenkin huomioon?
jossain oppikirjassa olisi mainittu tuo määrä ???
tehdään niin ett' sä etsit sen oppikirjan ja kerrot sitten täällä.
minkä värinen on punainen.
Eikö ookin surullista? Täällä vaan netissä keskustellaan... Onko nää meidän ihmissuhteet menneet näin vaikeiksi? Kuitenkin, oon ihan samaa mieltä. Kannattaa pitää taukoa. Mäkin yritin aloittaa suhteen, mutta sitten järki palasi pätkittäin - ei kannata, vaikka kaverit muuta sanoo. Eroprosessi vie kuitenkin useemman vuoden. Pitää selvittää oma pää ja ajatukset. Voihan sitä noita yhden illan suhteita olla ja kuka nyt ei hellyyttä ja läheisyyttä haluis, mutta vakavammat systeemit kannattaa jättää sinne tulevaisuuteen. Itse olen sen myös ilmoittanut uusille tuttavuuksille. Ja itse asiassa, heistä olen myös saanut uusia (jonkin tason) ystäviä. Kohtalotovereita tuntuu olevan PALJON! Todella ikävää... Mutta, minäkin, petetty mikä petetty. Kyllä tästä vielä noustaan, niin sinä kuin minäkin! Voimia!!!
"En kyllä mitään uutta puolisoakaan heti halua katon alle, vaan haluaisin vaan kattella ja kuulostella tätä elämää näin eron jälkeen, ja vaikka vähän seikkaillakin."
Nimenomaan. Miksi pitäisi heti ottaa joku saman katon alle. Kattele ja kuulostele miltä tuntuu.Ei kannata heti sännätä uuteen suhteeseen. Minä ainakaan en eroni jälkeen edes heti siihen pystynyt. Myöskään mitään yhdenyön juttuja en itselleni halunnut, mutta jokainen taaplaa tyylillään, mikä ei sovi yhdelle, sopii toiselle. Ja ihmissuhdetta ei kannata vängällä hakea. Kyllä se sopiva tulee aikanaan kun et hötkyile.
Yhden yön jutut on kahden yönviettäjän välinen asia. Jos se sinusta ja Hänestä on hyvä, miksei. Pitääkö aina sopia etukäteen että vain yksi yö ei enempää. Miksei voi jättää porttia auki. Olla sopimatta. Kumpikin tietää (aikuisia kun ollaan?) että satunnainen tuttavuus sängyssä voi olla vain yhden yön juttu. Seuraavana aamuna sen näkee lähteekö siitä enempää vai eikö oikein huvita tai toinen ei voi. Eikö se about näin mene?
Sinä tunnet itse milloin jonkun ihmisen kanssa on jotain vähän enemmän, kenties paljonkin enemmän. Ei siihen ole mitään oppikirjan ohjetta. Elät päivän kerrallaan kuten tähänkin asti. Jos haluat elää suunnitelmallisesti, siihen en osaa auttaa. Itse en ole sellainen, ainakaan ihmissuhteiden suhteen. Niissä kun on aina myös toinen osapuoli. Joku voi onnistua sellaisessa että päättää "tänään minä löydän seuraavan puolisoni", ja kas - se onnistuu. Lienee kuitenkin harvinaista?
Mulle elämäni mies käveli varoittamatta ja vahingossa elämääni silloin kun vähiten sitä odotin, tai edes halusin. Kaksi vuotta eron jälkeen. Siinä välissä ehdin rallatella varsin vapaamielistä elämää. En seurustellut ja tein aina selväksi etten haluakaan. Sitä tosin yritin tuputtaa nyk. miehellenikin mutta eipä hän sitä kuunnellut... ;)
Siinä kahden vuoden aikana kuitenkin olin itsekseni käynyt läpi erinäisiä itsetutkiskelun vaiheita. Vaikka ero tietysti tuntui enemmän exän "syyltä", aloin nähdä siihen johtaneita piirteitä myös itsessäni. Peilasin itseäni myös muissa ihmissuhteissa. Tunteakseni itseni. Lopettaakseni epämääräisen haahuilun, kun en oikein tuntunut tietävän mitä elämältä halusin. JÄlkeenpäin voin sanoa että exä oli hyvä mies, mutta ilman eroamme en olisi saanut kokea elämäni rakkautta, eikä hän perhettä (löysi uuden naisen, meni naimisiin, saivat pari lasta joita meille ei onneksi siunaantunut). Opin ymmärtämään miten toista ihmistä huomioidaan ja mitä parisuhde ja avioliitto minulle merkitsevät. Vähän sellaista yksinäistä parisuhdefilosofiaa.
Suhteita tai ei, tärkeintä elämässä on rehellisyys. Itselleen ja muille. Omaa epävarmuutta ei kannata peitellä. Ei kannata edes itselleen uskotella asioita joita ei ymmärrä tai joista ei ole kuitenkaan varma. On hyvä tunnistaa itsessään onko läheisyyden kaipuu fyysistä tarvetta, vai jotain muuta. Yhden eron koettua on kai hyvä olla "vähän viisaampi" ennen seuraavaa? ;)
Olisitko ainut poikkeus, joka ei vongu sänkyyn?
Siltä minusta tuntuu, kun menen baariin. Jokainen, jonka kanssa juttelen vähänkään pidempään, tuo halukkuutensa esiin.
Ehkä olen jonkinlainen magneetti, ja seksiä haluamattomat kiertävät minut kaukaa, mutta puolet tarraa hihaan.
Matti Nykänen saattaisi sanoa; Ehkä panin, ehkä en.
So what?
Olen itse myös eronnut, tosin olen jo vanha konkari, näissä asioissa. Eronnut jo muutaman kerran.
Olen tapaillut miespuolista henkilöä, joka on myös juuri eronnut. Surullista on se että minä olisin valmis, suhteeseen mutta tämä toinen osapuoli, ei. Tuntuu vaan että tällä kaverilla ei ole pokkaa kertoa asian oikeaa laitaa.
Haluaa jotain mutta kuitenkaan ei halua. Aika vaikeaa sitten tietää missä mennään.
Minun puolestani on ihan ok, jos haluaa tapailla muita. Ihmisiähän tässä ollaan. Mutta sen verran täytyisi kunnioittaa toista että pystyy sanomaan suoraan. Mitä haluaa. Ja jos ei halua niin parempi se on sanoa kun haalia itselleen kaikki maailman sinkut.
Hmm. Omalta kohdaltani voisin kertoa seuraavan tarinan.
Elin fyysisesti kylmässä ja psyykkisesti painostavassa suhteessa vuosia. Mies kävi vieraissa, puoliavoimesti, vuoden verran ennen eroa. Ja niinpä sitten minäkin päätin että kokeillaanpas... Näin tein. Hankin netin kautta itselleni puhtaasi panokaverin, ja voi millainen hän olikaan! Heräsin siinä käsittelyssä henkiin ja lähdin lätkimään ahdistavasta suhteesta, koittamaan elämää omilla siivillä, hengittämään vapaasti.
Lokakuusta -05 olen elänyt omillani ja tämän parempaa aikaa ei ole voinut olla. Suhteita on ollut ja mennyt, yksi vähän vakavampi on ollut mutta se loppui kun huomasin että mies halusi minusta enemmän kuin olin valmis antamaan. Olin vielä siinä vaiheessa niin rikki ja haavoilla avioliitosta että tein väärin ihanaa miestä kohtaan edes aloittamalla suhdetta hänen kanssaan. Siitä olen pahoillani.
Nyt olen sitten löytänyt uuden miehen rinnalleni, miehen joka haluaa olla suhteessa mutta ei asua yhdessä. Sama juttu kuin minulla. Kaksi itsenäistä aikuista on siis löytänyt toisensa. Suhde ottaa ensiaskeleitaan, joten alkuhuuma on vielä esim. sänkypuolella voimassa, mutta hyvältä tuntuu. Olemme hyvin pitkälti samalla aaltopituudella sen suhteen mitä parisuhteelta haluamme. Etenemme hitaasti mutta varmasti kohti yhteistä tulevaisuutta.
Olen ollut eroni jälkeen rikki, pahoilla haavoilla joista kaikki eivät vielä ole edes umpeutuneet. En vieläkään ole varma josko osaan uudessa suhteessa olla oma itseni kun en ex-miehelleni sellaisena kelvannut. Rohkeasti kuitenkin yritän ja uusi mieheni kannustaa minua. Nyt kuitenkin luulen että pystyn rakentamaan suhdetta toiselta kantilta kuin ennen, ottaen huomioon myös itseni ja omat tarpeeni.
Toipuminen on yksilöllinen asia. Uuteen suhteeseen ei pidä mennä ennen kuin on vanhat moskat selvittänyt sielustaan. Minulta se on onnistunut aika nopeassa tahdissa. Haavoja toki on vielä mutta monia niistä olen jo saanut hoidettua.
Mutta kattele ja kuulostele, hurvittele, seikkaile, nauti. Se voi omalta osaltaan edistää toipumista, näin ainakin mulle kävi. Ja kun tapaat miehen joka "kolahtaa", pysähdy siihen kohtaan ja ota toisesta selvää. Älä hötkyile sillä kiirettä ei ole. Lisäksi: voimia. Eroprosessi on aina vaikea ja iso asia. Ole itsekäs, tee mikä sinulle on hyväksi ja tutkaile sisimpääsi. Pistä oma hyvinvointisi etusijalle.
Fyysisesti kylmä suhde. Siis pihtasit.
Sitten vain odotellaan kyräillen kumpi pettää ensin.
Tätähän tapahtuu kymmenissätuhansissa kodeissa tälläkin hetkellä. Siitä alkaa varmaan kaikilla. Tarpeet kun eivät katoa.
Varmaan olet "rikki". Syyllisyys painaa, vaikka et halua sitä tunnustaa.
Tottahan se on, että vuosien selibaatin jölkeen panettaa raskaasti. Jätä siihen.
Meitä miehiä on tarpeeksi kiusattu turhilla lupauksilla rakastaa myötä ja vastamäessä. Kuka enää voi sellaiseen luottaa? Ei sinunkaan uusi luota, kun ei halua asua yhdessä. Vain paneskella.
Sinulla kun on historia.
Eronnut ei kelpaa ainakaan minulle. Kokemusta tuli valitettavasti liikaakin, mutta onneksi vain sitä.
Miehensä ja perheensä jättänyt ei ole niin hyvä, kuin uskottelee. Vähänkään pidemmässä suhteessa sen huomaa kyllä taustalta.
Tästälähin tyydyn irtopainoksiin, ja niissäkin valikoin todella tarkkaan.
Nainen ei ole kone. Pihtaaminenkaan ei ole mukavaa. Mikäli voidaan edes´pihtaamisesta puhua. Tarpeet ne on naisellakin. Joskus vuosia takaperin on niin sanotusti antanut itsensä, sielunsa ja ruumiinsa miehelle. Luottamuksellisessa läheisessä suhteessa. Vuosien kuluessa tulee riitoja, jotka loukkaavat naista. Ei ole merkitystä sillä puhutaanko näistä tunteiden loukkauksista vai ei. Oma kokemukseni on ettei sillä ole merkitystä. Vastaavassa tilanteessa mies loukkaa uudestaan koska tietää että sillä voi piikittää naista. Sen jälkeen läheiseen, luottamukselliseen tilanteeseen kuten seksi ei olekaan helppo ryhtyä. Mieli tekisi, mutta jokin sisällä jarruttaa. Ei voi. Siitä voi päästä yli. Kokonaan tai tilapäisesti.
Kun näitä tapahtuu usein "pihtaamisesta" tulee kroonista. Se on kuule ihan yhtä helvettiä pihtarillekin. Seksin puute aiheuttaa omalta osaltaan kärttyisyyttä eikä varmastikaan paranna suhdetta oikeaan suuntaan.
Pahoita vain vaimosi mieli riittävän usein tai riittävän rankasti. Taatusti menee jalat ristiin. Turha sitten naista syyttää pihtariksi. Nöyryyttämistä se on, jos vielä vittuilun päälle seksiä vaatii.
Heh, onpahan sulla hyvä mielikuvitus :-) Itse asiassa se en ollut minä kun pihtasi, vaan mies. Ja nyt sitten tietysti tulee syytöksiä että mitäs päästit itses lihomaan tai muuten ulkoisesti muuttumaan, mutta sitäkään ei tapahtunut.
Satuin olemaan naimisissa lievästi narsistisen persoonallisuuden kanssa joka käytti kaikki mahdolliset ja mahdottomat konstit satuttaakseen minua. Siltikään en koskaan ajatellutkaan käyttää seksiä kiusaamiskeinona, enemmänkin se kiusaaminen tuli hänen puoleltaan.
Uuden miehen kanssa yhdessä asumisesta sitten. Me emme kumpikaan halua asua yhdessä toistemme kanssa. Haluamme pitää oman reviirimme, tunnemme itsemme niin hyvin että me tiedämme että suhde tällä tavalla on paras. Molemmilla on historiaa takana, mies eronnut jopa kahdesti.
Ex-miehen jätin, mutta en perhettä, kun sellaista ei onneksi miehen kanssa ollut.
Vaikka turhaanhan minä tässä viestiä näpyttelen, käännät katkeruudessasi viestini kuitenkin aivan toiseksi mitä se on. Minkä värinen on valkoinen? Jos sanon että valkoinen, väität sinä sen olevan mustaa...
Hae hyvä mies apua katkeruuteesi, ei me kaikki naiset (eronneetkaan) täysiä p*skoja olla...
... mukavista ja asiallisista tarinoista. Aika jännä muuten ,että en alkuperäisessä viestissäni mitenkään tuonut ilmi, että mitä sukupuolta olen, mutta silti monet lukivat sitä naisen kirjoittamana....no, kyllä minä olen nainen.
Pitää tässä kuulostella, ei ole todellakaan hinkua uuteen vakavaan suhteeseen, mutta seikkailla voisikin..
Tsemppiä sulle, mulla sama elämäntilanne. Ikävää tässä tilanteessa on se, ettei oo ketään naispuoleisia yksinäisiä ystäviä, kaikki on jonkinlaisessa liitossa. Lisäksi olen vielä miesvaltaisella alalla, joten on vähän hankalaa saada uusia ystäviä! Ittekseni siis surffailen tuolla pääkaupunkiseudulla ja se ei välttämättä ole hyvä asia. Oon ehtinyt sotkea elämäni aika totaalisesti, mutta ehkä tilanne rauhottuu, kunhan nää helteet loppuu. Tai musta virta... Kai tää kaaos pitää kuitenkin käydä läpi.
Kaikkea hyvää sulle kuitenkin, koita kestää, vaikeeta tää on mullekin!!!
En voi vielä sanoa miten tämä homma päättyy, mutta itselleni kävi niin että mua nöyrytettiin ja petettiin oikeen urakalla ja ero tuli. Mulla oli kyllä kova paikka luottaa kehenkään sen jälkeen kun vaimo jota pidin sydänystävänä osottautui "vaan yhdeksi pettäjäksi siinä missä muutkin".
Mutta kävi aika hassusti, tapasin yhden kivan tytön melkeen heti sen jälkeen kun allekirjoitettiin erohakemus. Alussa lähdin ihan kaveripohjalta mutta tämä on niin kiva ja pirteä tyyppi että väitän jo olevani seuraavassa suhteessa eikä minulla ole mitään valitettavaa.
Läheisyyttä on, seksiä enemmän viimeisen kuukauden aikana kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä, uusia kokemuksia, uusia asioita mistä jutella, läheisyyttä ja kaikki mitä minä tarvitsen. Enkä siis vain sen takia että olen eronut, vaan olen semmoinen ihminen joka haluaa läheisyyttä.
En tietenkään osaa sanoa että miten tämä suhde loppuu, jos edes loppuu. Mutta ainakin todella paljon on ollut avuksi päästä rankimman vaiheen yli erossa ja tunnen olevani enemmän henkisessä tasapainossa nyt kuin mitenkään olisi ollut mahdollista ilman tätä uutta suhdetta.
Joten sanoisin että älä mieti tuota asiaa liikaa vaan tee niinkuin parhaalta tuntuu. Jos haluat halia ja tehdä jotain uuden kanssa, tee se, äläkä mieti miten pitkälle tuo johtaa - aika näyttää kyllä miten siinä sitten käy. Minä en itse ainakaan suostu jäämään yksin suremaan itsesääliin kotona vaan sen takia että jotkut kaverini sanoo että mun kuuluisi tehdä näin. En, minä tutustun uusiin ihmisiin, löysin ihmisen josta tykkään ja nautin taas elämästä enemmän kuin pitkään aikaan.
Onnea teille, toivottavasti kestää!
Oot ihan oikeessa, ei kannata jäädä tuleen makaamaan! Mullakin oli kaikenlaisia neuvojia, että tee niin. Tosin oli just päinvastoin siinä suhteessa, että tapasin kivan miehen, mutta kun sydän sanoi, että ei. Kaveri oli toista mieltä, olisi pitänyt alkaa suhteeseen. Tänään sain vihdoin ilmoitettua, etten oo valmis ja haluan tavata muitakin mukavia miehiä. Haluan olla rehellinen, toisin kuin ex oli. Herra, joka petti ensimmäisen seurusteluviikon aikana, 9 vuotta sitten. Tiukille välillä ottaa, mutta opikseni otin. Itse olin uskollinen, koko seurustelun ja avioliiton ajan. Aika kamalaa luettavaa sinänsä, miten hemmetin paljon tässäkin maassa on onnettomia ja petettyjä ihmisiä! Mistä hitosta se yleensä kertoo? Ja ei me naiset tosiaankaan olla sitten sen parempia, vaikka tilastot toista näyttää. Valehtelijoita ja pettäjiä on molemmissa sukupuolissa, eikös siihen hommaan yleensä tarvitakin kaksi?
Sulle toivotan oikein hyvää elämän jatkoa! Itsekin olen mielestäni iloinen, pirteä, energinen ja rehellinen ihminen! Pitää itse kehua, jos ei muut kehu... Oikeesti, oikein hyvää kesää, uskalla luottaa ihmisiin, mäkin yritän, kaikesta huolimatta. Tollasia miehiä pitäisi olla enemmän!!!