Vähän provosoiva aloitus, että herättäisi keskustelua. Tuttavapiiriini kuuluu noin 15 parisuhteessa elävää jotka tunnen sen verran hyvin, että tiedän melko hyvin miten heillä menee. Lähes kaikilla joilla menee tasaisen hyvin on yhteisenä piirteenä se että mies on selvästi suhteen vahvempi osapuoli ja alkon käyttö on vähäistä. Joukkoon mahtuu yksi jossa mies on "tossun alla" mutta se ei näytä häntä häiritsevän vaan hyvin menee. Varmaan aika harva mies sellaiseen kuitenkaan alkaa.
Ne muutamat suhteet joissa nainen on kovin "oikeuksistaan kiinni pitävä" ei näytä kovin onnellisilta ja ovat vuoden parin sisällä päätyneet.
Onko näin miltä näyttää eli perinteinen roolijako tuo onnellisen suhteen?
Ne muutamat suhteet joissa nainen on kovin "oikeuksistaan kiinni pitävä" ei näytä kovin onnellisilta ja ovat vuoden parin sisällä päätyneet.
Onko näin miltä näyttää eli perinteinen roolijako tuo onnellisen suhteen?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Yhdessä on eletty iänikuiseti mies ja nainen ja tirtty roolijako on aina ollut ja on hyvä olla edelleenkin.
Kun seuraa luontoa oppii paljon. Katso vaikka eläinmaailmaa, sielläkin uros on perheen tai lauman pää.
Uroksella on myös velvollisuuksia...
Avioerot ja pahoinvointi on kasvanut eriittäin voimakkaasti juuri näiden tasa-arvohömpötysten ja muiden feministi-miesvihaajien tultua valtaan lluomaan omia sääntöjään.
Mmiesten pitäisi todellakin ryhdistäytyö!
ja olemme onnellisia näin. Toki miehenikin osaa puolensa pitää, eikä ihan tossunalla ole. Kai se riippuu yksilöistä, mikä kenetkin tekee onnelliseksi.
Mutta aika paljon kuitenkin:) Joillakin se toimii, mutta aika harvoilla onneksi.
Tasa-arvo. Toimii hyvin meillä. Ollaan kumpikin omista kannoista kiinni pitäviä mutta kompromisseihin kykeneviä ihmisiä, ei aiheuta mitään riitaa :) Yhteistyö on saumatonta, mutta kummallakin myös omaa tilaa ja aikaa.
En hyväksyisi olla "määräilty" (ennen olin ja ero tuli), mutta en myöskään tykkää määräillä, toisen mielipide ja tyytyväisyys on yhtä tärkeitä kuin omani. Perinteinen roolijako on mulle out :)
Kaiken A ja O on kaikille löytää itselleen täydellinen kumppani. Ja sellainen on jokaiselle olemassa :)
Mies on perheen pää ja nainen sen pään kääntää. Heh.
Jos totta puhutaan niin perhe (tai ylipäänsä parisuhde) toimii VAIN jos molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Meitä on moneksi ja sama malli ei sovi kaikille. Joku tykkää pomottamisesta ja jollekin toiselle se on punainen vaate.
Fyysisesti vahvempi todellakin yleensä on se mies, henkisesti vahvempi kuitenkin yleensä on nainen. Mutta yhteispelillä se sujuu. Niinhän sanoi jo Enskakin.
Omassa tuttavapiirissäni taas olen havainnut suhteiden toimivan parhaiten, kun kumpikaan ei ole tossun alla tai yritä määräillä toista eikä kotitöistä tmv tehdä mitään valtataistelua.
Veikkaanpa, että kokonaiskuvaa katsellessa parhaiten menee niillä pariskunnilla joissa molemmat pariskunnat ovat tasa-arvoisia toisiaan kohden..
...koska liitto ei meillä toimi. Olen se omista oikeuksista kiinni pitävä vaimo - en lupautunut tahdo-sanan myötä omistamaan äiti Teresamaisesti elämääni miehelle. Naimisiin mennessä painotin miehelleni että en ole helppo tapaus, vaan olen vahva ihminen - samaa painotti miehelleni myös äitini. Mies alunpitäin ihastuikin tempperamenttiseen ja vahvaan luonteeseeni - nyt taitaa vihata sitä - olisi helvetti vie uskonut!
Viimeiset 5 vuotta (yhdessä oltu 7 vuotta) on yrittänyt ottaa minusta "selätysvoittoa" - ikävästi sanottu - mutta ei ole kuriin saanut. Olen minä vastaan tullut monessakin asiassa - mutta sieluani en anna! En tiedä kuinka meille käy - elämä näyttää. Itselläni ei ole haluja erota - kuitenkin niitä hyviäkin hetkiä on. Sitä en tiedä mitä miehen päässä liikkuu, tälläkin hetkellä vihoissaan on minulle, kun akka perkele ei tee niin kuin hän sanoo!
Ei sellaisia ole. On vain enemmän tai vähemmän itsekkäitä ja joustamattomia ihmisiä. Tulette eroamaan.
Erota tuskin kannattaa koska sinunlaisen on todella vaikeaa löytää uutta kumppania, eikä mies vaihtamalla parane ellei kyse ole jostain aivan juoppohullusta.
Mitä tämä vahva luonne oikein tarkoittaa? Oletko varma ettei se ole naistenlehtien tarjoilema rooli joka on vedettävä läpi että olisi "nykyaikainen" nainen? Mitä hyvää se on tuonut sinulle elämäsi aikana verrattuna perinteisempään elämäntapaan ja mitä haittaa siitä on ollut? Onko oikeasti kannattanut? Enkä nyt tarkoita perinteisellä mitään 1800 luvun mäkitupalaisia.
Itse olen sitä mieltä että itsenäisyyden ja vahvuuden korostaminen on jo monelta osin mennyt liiallisuuksiin. Ainakin monet avioero lapset on saaneet sen kokea.
Enkä ole itsekäs enkä joustamatonkaan. Pidän vain kiinni periaatteistani ja elän elämääni, oletan muiden tekevän samoin. Enkä todellakaan palvele miehiä tai tee niin kuin mies tai kukaan sanoo. Itse hallitsen omaa elämääni :)
...menee läpi tulen ja veden, ei lannistu vastoinkäymisistä, ei anna periksi elämälle, omaa vahvat mielipiteet asioista ja on niistä aidosti myös kiinnostunut, pitää kiini oikeuksistaan tulla arvostetuksi ja arvostaa itsekkin, on rohkea, uskaltaa tehdä niin kuin sydän sanoo vaikka se olisikin vastoin yhteiskunnassa asennettuja perinteisiä rooleja, uskaltaa sanoa että minuun sattuu, uskaltaa vaatia toiselta huomiota mutta myös antaa sitä toisellekkin, uskaltaa tehdä päätöksiä yksinkin, uskaltaa tuoda esille ja myöntää omat huonot puolet ja heikkoutensa...jne. Listaahan voisi jatkaa vaikka kuinka...
Eikä ole opittua naistenlehdistä vaan osittain "Siperia opettaa", osittain geeneistä ja osittain kasvatuksesta joka on tukenut minua yksilönä - ei miehenä eikä naisena - kiitos vanhempieni jotka eivät kasvattaneet minua perinteiseen naisen rooliin, vaan omilla jaloillaan seisovaksi ihmiseksi. Siinä missä soppakauha pysyy kädessä, niin pysyy moottorisahakin - eikä siinä ole edes mitään ihmeellistä. En ole näitä nykyajan kasvatteja, vaan -60 -luvulla syntynyt, eikä silkkihanskalla kasvatettu - rakkaudella sitä vastoinkin enemmän.
Ja tosi on että vaikea olisi jotain uutta kumppania ajatellakkaan, koska olin jo pienenä tyttönä päättänyt etten ikinä mene naimisiin. Ja melkeinpä onnistuikin, kunnes jokin mielenhäiriö iski - eikös sitä rakastumistakin sanota jonkinlaiseksi häiriötilaksi? Sitä ennen olin kerennyt hankkia jo työn, asunnon, lapsen ja koulutuksen - nimenomaan tässä järjestyksessä - miestä vaan ei ollut kuin silloin tiettynä hetkenä - you know... Sitten kypsällä iällä naimisiin - huh, huh - enhän minä pysty noin vain muuttumaan itsenäisestä ihmisestä tossukaksi ja perinteisen vaimon rooliin, kun ei minussa mitään muutakaan perinteistä ole. Ja kuten kerroin että varoitin miestäni, ja äitini varoitti - ja meillä ei ole ollut tapana puhua paskaa, jonka ukko kyllä hyvin tiesi.
Että kannattiko - no joo - kyllä minä sitä miestä rakastan, ja on se avioliitto minua pikkuisen tasottanut - mutta sieluani en anna. Luulen että olisin päässyt elämässä huomattavasti helpommalla jos en olisi miestäni tavannut, mutta sitten minulla ei olisi ikinään ollut yhtä hyvää ystävää kuin hän on - riidoista ja kiljumisista huolimatta. Ja uskon vakaasti että olisin päässyt elämässä myös huomattavasti helpommin perinteisen elämäntavan mallin mukaan, mutta en minä sitä olisi kuitenkaan halunnut. Olen sinut itseni kanssa - hyväksyn huonot ja hyvät puoleni - vaikka peilistä katsookin joskus takaisin tosi veemäinen ihminen! Heittäköön kivellä ensimmäisenä se joka tuntee itsensä täydelliseksi!
Sen olen tähän ikään mennessä oppinut miehistä, että kyllä he pitävät ajatuksesta olla vahvempia ja viisaampia kuin nainen. Ja olen myös oppinut sen parisuhteeseen ujuttamaan - molempien onneksi tosin.
Minä en jaksa kauppakasseja kantaa, en yllä vaihtaa lamppua, enkä osaa autoa huoltaa. (Tosin sinkkuna ollessa kaikki kyllä luonnistu...) Samoin kysyn usein asioita muodossa "Mitä mieltä olisit..." "Olisko sinusta hyvä..." ja "Olenkohan ihan väärässä...", vaikka tiedän kyllä miten asia on hoidettava, mutta paremmin se menee läpi kun mies sen itse keksii.
Ja eipä ole ollut kenelläkään valittamista, eikä miehen kavereiden tarvitse päivitellä, että toinen olisi tossun alla=)
Minusta ainakin ajatus siitä, että mies olisi se, joka ottaisi ohjat tuntuu ihan AJATUKSENA mukavalta. Minusta se edellyttäisi kumminkin sellaisen tilanteen miehen ja naisen välillä, että mies todellakin olisi älykäs ja kyvykäs, eikä vain olisi olevinaan sitä.
Se kun vain on niin, että älyä ei ole jaettu sukupuolen mukaan.
minusta mies, jolla on liian vahva tarve olla perheessä pomo, on huonoitsetuntoinen. No, sama juttu naisessa: päällepäsmärit ovat minusta sellaisia, joilla on ongelmia itsensä kanssa.
En usko, että alistettu voi olla onnellinen.
Vaikka oudolta ja karulta kuulostaakin, niin näin se aika lailla menee :) Jos tosiaan mies on vahva (tarkoitan lähinnä henkisesti) ja fiksu, eikä mitään viinamäen miehiä, niin kyllä hän saa näyttää missä kaappi seisoo :) Naisellekin tämä luo vain turvallisuuden tunnetta, toisin kuin tasapainottoman ja heikon juoppoilevan rentun ohjailu.