Sanokaa millä ihmeellä voi erosta selvitä..
Oli useamman vuoden ja avioliiton suhde mutta mies lähti erään pahan riidan jälkeen. Mitään sovittelua, parisuhdeterapeuttia ei halunnut vaan sanoi ett tämä on kertakaikkiaan nyt loppu. Minä jäin yksin laskujen ja 3 lapsen kanssa.
Olisin halunnut hakea ulkopuolista apua sillä tunteita on rutkasti jäljellä, miehellä ei ehkä enää tunteita ole koska oli niin järkkymätön.
Tuntuu että ilma loppuu, ei jaksa arjenpyöritystäkään koska mieheni lähtö oli mielestäni hätäinen. Mutta nyt on sanonut että on ajatellut sitä jo vuoden päivät. Eli hän on eropäätöstä työstänyt, minulle tuli kuitenkin hieman yllättäin.
Olen ihan lamaantunut että pitkä suhde ja lapsi on vain näin helposti kuitattu. Mutta pakkohan on elämän jaksaa. Ottaisin mielelläni vinkkejä paikkoihin joissa voi tavata vastaavia onnettomia joilla tuntuu että elämä on päättnyt ja pettymys avioliitosta on valtava.
Oli useamman vuoden ja avioliiton suhde mutta mies lähti erään pahan riidan jälkeen. Mitään sovittelua, parisuhdeterapeuttia ei halunnut vaan sanoi ett tämä on kertakaikkiaan nyt loppu. Minä jäin yksin laskujen ja 3 lapsen kanssa.
Olisin halunnut hakea ulkopuolista apua sillä tunteita on rutkasti jäljellä, miehellä ei ehkä enää tunteita ole koska oli niin järkkymätön.
Tuntuu että ilma loppuu, ei jaksa arjenpyöritystäkään koska mieheni lähtö oli mielestäni hätäinen. Mutta nyt on sanonut että on ajatellut sitä jo vuoden päivät. Eli hän on eropäätöstä työstänyt, minulle tuli kuitenkin hieman yllättäin.
Olen ihan lamaantunut että pitkä suhde ja lapsi on vain näin helposti kuitattu. Mutta pakkohan on elämän jaksaa. Ottaisin mielelläni vinkkejä paikkoihin joissa voi tavata vastaavia onnettomia joilla tuntuu että elämä on päättnyt ja pettymys avioliitosta on valtava.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Halusin vain kertoa, ettet ole tunteinesi yksin. Minunkin mieheni tuntuu paattaneen, etta ero on ainoa ratkaisu - eika minun mielipiteellani, tunteillani, sovitteluyrityksilla tunnu olevan mitaan merkitysta. Sydameni on miljoonina palasina; tai itse asiassa tuntuu, ettei sita ole enaa ollenkaan... Miten joku voi yhta akkia osoittautua noin kylmaksi?! Masentaa ja pelottaa, mutta ei auta muu kuin alkaa opetella elamaan elamaa uudelleen, yksin. Voimia myos sinulle tassa taistossa!
Vaimoni (14 v. aviossa) ilmoitti minulle kuukausi sitten että se on loppu. Oli kuulemma miettinyt pitkän aikaa eroa. Minulle tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä se, kuinka kylmästi hän suhtautuu.
Mitkään sovitteluyritykset eivät ole kelvanneet, itse olen käynyt ammatti-ihmisten luona puhumassa pahasta olostani. Edelleen elän pienen toivon kanssa. Vaimon halu löytämänsä miesystävän pariin on kuitenkin niin kova, että olen lasten kanssa lähtenyt "mummulakierrokselle" pariksi viikoksi. Eipä tartte kattoa ja kitua vieressä kun vaimo touhuaa onnellisena.
Sitä vain toivon, että jonain päivänä hän pysähtyy ja tuntee piston sydämessään siitä että hän ei edes yrittänyt. Liitto on tahdon asia ja sitä edelleen itseltäni löytyy, tosin päivä päivältä usko yhteen palaamisesta näyttää yhä epätodennäköisemmalta.
Ei tästä tilanteesta selviä kuin puhumalla ystäville pahan olon iskiessä. Puhuminen helpottaa ainakin minua, sillä olen koko ajan huomannut että itsesyytökset ja itsesääli pienenee. Eheytyminen on alkanut jo nyt.
että ketään ei voi pyytää rakastamaan.Rakkautta voi vain antaa.Yhteiselo on täysin vapaaehtoista..jos tunteet kuolee toista kohtaan niin ne kuolee.Ei se auta että itse tekee parhaansa, jos on toiselle ilmaa.Sitä on ilmaa senkin jälkeen.On vaatinut kovasti rohkeutta tulla kertomaan ajatuksensa sulle, kun tietää että pahoittaa toisen mielen sillä.Kuitenkin hän on rakastanut sua niin paljon ihmisenä ettei ole vain häipynyt ja jättänyt tietämättömyyteen missä mennään.Se olisi vielä tuskallisempaa.Tärkeintä on että lapset saavat pitää molemmat vanhemmat elämässään.toivon sulle voimia.olet varmasti hyvä puoliso ja olet ansainnut rinnallesi rakastavan ihmisen.Lapsillesi olet ainutkertainen hyvä isä.Anna ajan kulua.Kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa!
Yritä ajatella eroa enemmän uutena mahdollisuutena kuin tappiona. Tiedän, että tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta, mutta usko tai älä, kipu helpottaa. Tapahtuipa teille lopullisesti mitä tahansa, olisi tietysti hyvä, että puhuisitte asiat selviksi - onhan teillä lapsiakin. Muista kuitenkin se, ettet jää mieheesi kiinni roikkumaan. Se ei ainakaan tilannettasi paranna. Ota rauhallisesti, mieti asioita, mieti sitä, mikä on elämässäsi hyvää. Ja luota siihen, että elämä hymyilee sinullekin vielä.
Seurakunnilla on monesti perhetyöntekijöitä tai ryhmiä, joista voit saada tukea. Älä jää yksin suremaan.
En haluaisi olla pahanilmanlintu, mutta melkeinpä laittaisin pääni pantiksi, että miehelläsi on toinen nainen. Yleensä se on miesten äkkilähdön syynä. Keskity vaan itseesi ja lapsiisi. Älä nolaa itseäsi miehesi ja mahdollisen uuden naisen silmissä. Voit toki kertoa, että sinuun sattuu, mutta älä kerjää - saatat katua sitä myöhemmin.
Jaksamista ja voimia. Älä jää yksin, vaan hae apua ja vertaishenkilöitä.
"Muista kuitenkin se, ettet jää mieheesi kiinni roikkumaan."
Tätä ohjetta minullekin on tyrkytetty.
Vertaistuen hienouksiin kuuluu se, että ei tyrkytetä omia neuvoja. Kerrotaan vain oma tarina ja puidaan asioita ehkä mahdollisen ohjelman avulla.
Avioeroon ehkä ei ole olemassa selviytymisohjelmaa.
On vain elettävä tätä päivää menneistä oppien.
Tein ihan harkiten kaikki mahdolliset virheet.
Roikuin miehen lahkeessa viimeiseen oljenkorteen asti. Ovi on hänelle edelleen auki milloin vain tulla kotiin.
Ihan hyvää elämää minä elän. Sain lapset kasvatettua aikuisiksi ja koulut menivät hyvin.
Luin äsken tyttären sähköpostin maailmalta ja hyvää hänelle kuuluu. Kirjoitin pitkän vastauksen takaisin.
En enää pohdi jättäjän kylmyyttä. Sitä minäkin aikoinaan ihmettelin. Ihminen, joka ennen vakuutti että minä ja lapset ovat hänelle tärkein asia maailmassa. Miten sitten yhtäkkiä joku ventovieras nainen ottaa paikkani. Ei mene minun kaaliin.
Yksikään mies ei ota exän paikkaa.
Naureskelin eilen lehtiuutiselle, joka uutisoi Charlesin ja Camillan avioriitoja. Camilla ei millään jaksaisi edustaa ja mies oli jo potkinut raivoissaan tuolin kappaleiksi.
Ehkä vakka löysi kantensa. Moni ei vain toisella kierroksella kehtaa kertoa, että tuli taas tyrittyä. Onneksi sentään moni on kertonut asian oikean laidan näillä nimettömillä nettipalstoilla.
Eilen työkaverini kertoi, että kollega oli sanonut jostakin naisesta. Selvästi huomaa, että hän on yksinhuoltaja. Heitin tsoukkina, että yksinhuoltajuus paistaa kilometrien päähän.
Olen tavannut yh-urani aikana monenlaista yh-äitiä.
Meitä on moneen junaan ja jotkut jäävät asemallekin.
Avioerosta selviää varmasti jokainen. Mitä enemmän raivoaa, on vihainen ja näyttää mieltään, sitä paremmin selviää.
Miehelle voi ihan surutta sanoa suorat sanat ja uudelle onnelle sitä suoremmat. Niin minä tein enkä tarvinnut yhtään terapiaa ja masennuslääkkeitä.
Ammattiauttajat ovat hukassa. Katsoin sunnuntaina Inhimillinen tekijä ohjelman uusinnan telkkarista.
Kirkko on vihonviimeinen työnantaja. Puolet papeista voi erittäin pahoin ja suunnittelee alan vaihtoa.
En enää usko kirkon perheterapiaan. Yritin saada sinne aikoinaan aikaa, mutta puhelinkeskustelun perusteella minulla ei siihen ollut tarvetta.
Ainut mitä suosittelen on kirkon raamattupiirit.
Niissä ramppasin aikoinaan. Pitäisi taas jaksaa käydä luennoilla syksyllä. Ehkä myöhemmin alan opiskella avoimessa korkeakoulussa.
Kannattaa myös uskoa horoskooppeihin ja selvännäkijoihin. Pääasia että sinä selviät.
Minä sitä, minä tätä, minä, minä, minä, minä, minä.... Et halua lainkaan paneutua alkuperäisen ongelmiin, vaan jaarittelet vain omista asioistasi. Häivy näiltä palstoilta, senkin rasittava jaarittelija! Perusta oma blogi, tänne eivät juttusi kuulu.
Jos et jaksa lukea toisille osoitettuja kirjoituksia älä lue. Ei kannata tuolla tavalla menettää hermojaan.
Joku, monet, kirjoittavat mielellään omista kokemuksistaan. Sillä tavoin auttaa ensin itseään ja ehkä se hereättää jossain lukijassa ajatuksia. Mikä ei tarkoita sitä että samaistaa itsensä kirjoittajaan. Ennemminkin alkaa ajatella että asioilla on monenlaisia puolia. Niitä kertojia on useita, ei aina yksi ja sama vaikka niin luulet.
MINÄ MINÄ minä olen nimenomaan kiitollinen minä-keskeisille tarinoille. Mielummin luen ihmisten omia kokemuksia, kuin muka-terapeuttisia neuvoja ja ohjeita jotka useinkaan eivät perustu muuhun kuin kirjoittajan pätemistarpeeseen. Tuskin täällä kukaan ammattilainen on ilmaisia neuvoja ja tukea jakamassa.
Omat kokemukset ovat oikeaa elämää. Niissä näkee ettei asiat mene kuten kuvittelisi, eikä ainakaan kuten MINÄ olen kuvitellut. Tämä on MINUN näkemykseni. SINULLA on oma näkemys. Pitääkö silti väheksyä ja ylenkatsoa muita ihmisiä.
Takerruin tuohon että sinulla on vielä tunteita jäljellä. Oletko ajatellut että selvittäisit millaisista tunteista on kyse. Ajattelet että se on rakkautta. Mutta onko se. Jos haluat päästä eteenpäin on varmasti hyvä tavata samojen ongelmien kanssa pyöriviä ihmisiä. Saat apua ja tukea ja näkemyksiä siihen miten ihan käytännön asioista selviää.
Voisitko myös harkita itsesi opiskelua omin päin. Siihen saatat tarvita kuitenkin toista ihmistä. Kenties ihmismielen ammattilaista. Yksi asia on varmaa. Luulit tuntevasti miehen jota rakastat. Tai rakastat miestä koska hän on sellainen kuin on. Kuitenkin hän yllätti sinut sillä, ettei ollutkaan sellainen kuin on. Mitä ja ketä olet rakastanut, vai oletko rakastanut lainkaan? Jokainen on oikeutettu hyvään suhteeseen. Joskus se on työn takana. Yleensä se kuitenkin edellyttää hyvää itsetuntemusta, että on oikeista syistä liikenteessä. En tarkoita ettet voisi rakastaa miestäsi. Mutta koska olet hämmentynyt hänen teostaan, jossainhan on varmasti aukko jota et löydä. Onko se sinussa vai hänessä, ja onko se rakkauttta ensinkään. Oliko kyseessä vuorovaikutteinen parisuhde, vai suhde jossa kumpikin toteutti vain omia toiveitaan ja haaveitaan, eläen omassa haavekuvassa. Kunnes se särkyi. Ilmeisesti miehelläsi ensin.
Vaikka olet vielä ilmeisen "hukassa", kyllä sinä selviät. Vähitellen, uusiin kuvioihin sopeutuen.
Kävin mannerheimin lastesuojeluliiton järjestämässä eroryhmässä.
Suosittelen mikäli sellaisia vielä järjestävät.
Et ole yksin.
Olen kolmen lapsen äiti ja hengissä edelleen.
Viisi on kulunut vuotta erosta.
Välillä tuntui etten selviä pääni kanssa
enkä jaksa päivääkään mutta toisin kävi.
Sinulla pitää olla mahdollisuus tunteittesi purkamiseen.
Lasten kanssa se on vaikeata mutta jos ei muuta
mahdollisuutta kirjoita tunteitasi pihalle.
Hae apua niin paljon kuin pystyt.
Anna itsellesi anteeksi jos alat syyllistämään itseäsi tai kuohahdat lapsille.
Tuhannet ja taas tuhannet miehet kokevat joka vuosi saman. Minäkin. Lähtijähän on tilastollisesti useimmiten nainen.
Täällä tietysti selitetään syyksi sitä iänikuista juopottelua ja väkivaltaa vaikka naimisissa olisi oltu alle vuosi. Niin me miehet muututaan lyhyessä ajassa? Jotkut eivät taida pitää siitä vaimosta, joka on mielessään päättänyt lähteä?
Lopulta minäkin luitenkin tunsin suunnatonta helpotusta kun tajusin minkälaisesta ikeestä olinkaan päässyt. Ikuinen depressio oli ohi. Ei tarvinnut selittää ja pelätä mitään. Ei tekemisiä eikä sanomisia. Siihen asti piti olla kuin p***a housuissa,ettei vain suututa toista.
Ala vain elämään. Tekemistä kyllä löytyy.
Noin se pitääkin ottaa. Ellei avioliiton aikana saada asioita sujumaan molempia mielyttävällä tavalla tai edes sovussa, siten että mielellään illalla menee polison viereen ja aamulla mielellään siitä herää... eikä kummastakaan ole puhujaksi... on parempi hyväksyä että parempi taivasalla kuin tossun alla.
Mikään ei ole hirveämpää kuin se että töiden jälkeen mitä lähemmäs kotiovi tulee sitä enemmän tuskanhikeä pukkaa. On suuri helpotus jos huuto alkaa kun ovea raottaa, mutta jos vastassa on jäätävä äänettömyys, siitä tietää että jotain todella hirveää on tulossa. Ainainen paine päässä, vatsa kipeä, palleaa ahdistaa.
Ei ahdista enää. Ihana koti. Se on pieni niukasti kalustettu vanhoilla huonekaluilla. Uusi sänky jossa saa makoilla yksin täydellä leveydellä. Aamukahvi maistuu ihanalle. Ennen ei voinut sitäkään kotona juoda kun oli parempi lähteä töihin suoraan sängystä.
Toivottavasti eukko on onnellinen siellä jossain. Ei ole ketään kenellä näkyttää. Voi sitä reppanaa joka seuraavaksi sinne menee.
Puhutaan että asiat pitäis selvittää mutta ei me mitään selvitetty. Samanlainen pihtari se eukko on edelleen eikä itse tiedä tiedä sitä. En puhu seksistä puhun rakkaudesta ja lämmöstä, toisen ihmisen huomioimisesta.
Entisenä jäkättäjänä ja pirttihirmuna voin kertoa näin eron jälkeen suoraan olleeni kamala vaimo ex miehelleni. Juuri sellainen kuin kuvailit.
Eron jälkeen podin hirveätä syyllisyyttä.
Nyt uudessa suhteessa olen kuitenkin alkanut ymmärtää sitä entistä itseänikin paremmin.
Minähän katsoin ja elin sitä elämää ihan erilaisessa suhteessa kuin nyt tänään.
Erilaisen ihmisen kanssa.
Miehen joka oli aina pois kodistaan ja miehen joka lähestyi minua lähinnä silloin kun halusi seksiä.
Ymmärrettävästi koska olin se hirveä..ja koti ei kutsunut.
Olin väsynyt lastenhoidosta, olin turhautunut ja yksinäinen.
Siitä tuli kierre joka purkautui jäkätyksenä.
En osannut sanoa kuinka kaipasin huomiota ja läheisyyttä.
Mies ei puhunut mitään.
Kärsi itsekseen ja piti sen omana tietonaan kunnes lähti lopulta kokonaan pois.
Olin tavallaan sitä jo odottanutkin.
Ainaista lähtemistähän se oli.
Ei se enään tuntunut kivalta kun hän tuli kotiin kun tiesi jo valmiiksi että kohta taas lähtee.
Mies väsyi nakutukseeni ja pahaan olotilaani.
Kaipasin seksiä mutta tämän miehen kanssa se tuntui vieraalta.
Hän oli vieras minulle jo.
Voitko uskoa että se pihtaava jäkättävä vaimo on
tänä päivänä viisi vuotta eronsa jälkeen niin onnellinen ihminen "siellä jossain" ettei hänen
nykyisen miehen olotila ole ollenkaan niin huono.
Minä pystyn myöntämään olleeni kamala mutta ymmärrän sen. Ex miehenikin on varmasti uudessa suhteessaan eri mies kuin se entinen.
Lopetti reissuhommat. Ei pieniä lapsia ei enään asuntovelkaa...
Omistautuu täysin uudelle naiselleen.
Minäkin olen rakastettu ja minulla on läheinen
ihminen joka haluaa jutella kanssani kaikesta ja tehdä kanssani kaikkea.
Siitä syntyy läheisyys ja turva.
Sitä tarvitaan seksiin eikä ole tarvetta enään pihtailuun.
Ei tarvetta jäkätyksiin.
Sellaista se on.
Ex eukkosi saattaa todella olla muuttunut ihminen.
Usko pois.
Suhteessa on aina kaksi ei yksi ihminen.
Nähtävästi tiedän entisen vaimoni nykyisestä elämästä enemmän kuin sinä. En ole kiinnostunut tuleeko hänestä vielä onnellinen. Riittää kun olemme eronneet, hänen ei tarvitse sietää minua eikä minun häntä. Uskon kyllä että jonain päivänä saatan olla valmis päästämään jonkun naisen elämääni mutta ei vielä. Sen tulee olla avoin ja rehellinen suhde. Muita vaatimuksia ei ole. Arvoitusten ratkaisut saavat jo riittää, koska olen osoittautunut siinnä huonoksi.
sen syihin ja seurauksiin olet selvillä vesillä ja valmis rehellisyyteen perustuvaan suhteeseen.
Myönnät oman erehtyväisyytesi ja vajavaisuutesi
ihmisenä.
Etkä vain myönnä vaan myös ymmärrät ja hyväksyt sen.
P.s Hienoa että tiedät olevasi huono arvoituksissa =9
Iso askel jo.
Älä katkeroita itseäsi vihaamalla exääsi.
Vihaamalla exää...? Oletkohan lukenut edes mihin vastaat.....
Kiitos kaikille teille jotka tsemppasitte ja jaksoitte vastata. Pakko uskoa että elämäni jatkuisi tästä vielä parempana eteenpäin vaikka nyt sattuu niin etten tiedä miten päin olla :(
Voimia vaan sinulle.
Olen mies ja minun erostani on nyt aikaa kokolailla tasan vuoden verran. Siis siitä kun tiemme erosivat noin kahdentoista yhteisen vuoden jälkeen, virallinen tuomio erosta tuli reilu puolivuotta sitten.
Muistan hyvin sen epätodellisen ja kauhean pahanolon tunteen joka oli päällä viime kesänä. Se vaan oli, vaikka eromme oli ns. "yhteinen päätös".
Nyt sinun pitää vaan työstää tätä akuuttia tilannettasi puhumalla, puhumalla, käyttämällä näitä keskustelufoorumeja ja sitten voisit vielä kerran taas puhua. Puhu vaikka puhelimessa ihmisten, vaikka vähän kaukaisempiekin ja mahdollisesti saman läpikäyneiden henkilöiden kanssa. Unohda kovat puhelinlaskut, se on yks paskan maku vaikka ne moninkertaistuisivat, tärkeintä on nyt saada puhua myös AIKUISTEN ihmisten kanssa.
Laihana lohtuna voin kertoa sinulle että ex-miehesikin, jos nyt ei kärsikkään, tulee kuitenkin päivänä eräänä kokemaan samankaltaisia tunnekuohuja kuin sinä. Ei se ero helppoa ole hänellekkään, vaikka sitä olisi mielessään työstänyt oman aikansa.
En tarkoita että hän haluaisi jälleen palata yhteen. Vaan että se teidän yhteinen aikanne oli kuitenkin sitä omaa elettyä elämää, ja se tulee taatusti teillä molemmilla aina tietyin ajoin jonkinlaisina takaumina ajatuksiin, ja luultavasti loppuelämänajan, niin se vaan on. Juuri nyt sinulla kokoajan, mutta kyllä se siitä helpottaa, usko pois. Ja kuten kirjoitin miehelläsi jossain vaiheessa myös.
Minun tapauksestani voin kertoa sen verran lohduttavaa tietoa että vaikka elin siinä epätodellisuudessa koko syksyn ja loppuvuoden. Tapasin kuitenkin erään eronneen naisen, joka suhteessa minuun oli ja on täysin selväpäinen koska hän oli kokenut saman jo muutama vuosi aiemmin.
Koko meidän tapaamisemme oli kuin suoraan jostain elokuvasta, hän on lapsuudenystäväni ja "eka kimmakaverini", tavatessamme ensimmäistä kertaa hän oli yksi ja minä kuusi vuotta. Tästä ei sen enempää.
Joka tapauksessa olin todella vaikea tapaus, lue: panoja, baareja, ja taas panoja.
Hän kuitenkin otti minut "haltuun" ymmärtämällä minua ja katsomalla välistä epätoivoisena minun kouhkaamistani, mutta koko ajan ikäänkuin tajuten sen että "kyllä toi jätkäkin jossain vaiheessa herää".
No minä olen nyttemmin herännyt ja oivaltanut mikä oikeasti on tärkeää ja mikä "kuplaa".
Olen äärimmäisen rakastunut tähän naiseen.
Hän on silmissäni maailman kaunein nainen, hän on pehmeä ja lämmin ja maistuu paremmalle kuin mikään.
Olen myös tosi kiitollinen "jollekkin" siitä että hän jaksoi katsoa minun hölmöilyäni ja kuunnella sitä kun kaadoin hänen niskaansa kaikki maailman murheeni. Ja siitä että itse heräsin (viime hetkillä) oivaltamaan missä mennään ja tunnustamaan sen itselleni että jos omistaa jotain arvokasta, ei siitä pidä päästää irti muka sillä oikeutuksella että "munhan kuuluu nyt etiketin mukaisesti olla kuutamolla".
Tämä kaikki on siis tapahtunut VUODESSA!
Haluan vain kertoa sinulle sen että se elämä jatkuu kaikesta huolimatta, ja sinäkin olet myös ONNELLINEN eräänä päivänä.
Lienee syytä mainita se seikka myös että minun "selviytymistäni" auttoi vähintään yhtä paljon se että jäin kahden lapsemme lähi-huoltajaksi, joten en hukkunut niihin karvalakki-baareihin seitsemäksi päiväksi viikossa, vaan pysyin tätä kautta kiinni arjessa, kunnes koitti taas se jokatoinen viikonloppuinen "vapaus".
Lopuksi sinulle vielä muistutukseksi se seikka mistä alussa mainitsin, puhu, puhu, puhu...
Esikatselin tämän tekstini ennenkuin painoin "lähetä viesti" namiskuukkelia.
Tänne samalle palstallehan voisi joku tämän hengentuotteen lukenut "selviytyjä" aloittaa uuden ketjun siitä kuinka se elämä voittaa eronkin jälkeen, voisi olla helpottavaa lukea näiden ihmisten jotka ovat juuri siinä pahimmassa eron myllerryksessä niitäkin tarinoita, vaikkei niistä hirveästi lohtua juuri nyt saisikaan, ehkä kuitenkin pienenpientä uskoa siihen että eronkin jälkeistä elämää on.