Avioliittomme tila on ahdistava. Kaipaan kosketusta, rakkautta. Miehen kanssa ollaan kämppäkaverit ja lasten huoltajia, nähdään nykyiselläänkin työvuorojen takia noin puoli tuntia päivässä. Silti tuokin puolituntinen ahdistaa, tuntuu vaikealta olla edes samassa huoneessa. Hän haluaa minua, mutta minä en häntä. Kommunikaatio yhteyskin on katkennut, kun joskus silloin nuorena tiesimme jo mitä toinen ajatteleekin. Pelkään tulevaa kesälomaa joka on täynnään riitoja ja seksin välttelyä. Silti lasten takia olisi hienoa, jos saisimme "vanhan ja hyvän" takaisin, mutta miten se voisi onnistua? Olen yrittänyt jo pari vuotta asennoitua tähän ja pakottanut itseni miellyttämään häntä seksissäkin. Tuntuu vaan että en enää jaksa kun koko keho aivan kuin "hylkii" hänen kosketustaan. Samoin henkisellä puolella tuntuu ettei ole mitään yhteistä. Mikä voisi auttaa ja miten tunteet voisi saada ennalleen?
Rakkauden...
...nälkäinen vaimo
272673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mä oolen ihan samassa tilanteessa. Mikään ei ole oikeesti pielessä, mut silti mikään ei ole hyvinkään.Mies tuntuu enemmänkin ns. yhtiökumppanilta, jonka kanssa hoidetaan yritystä yhdessä, hänellä omat hommansa ja mulla omat. Kumpikaan ei puutu toisten tekemisiin eikä edes kiinnosta mitä se toinen tekee kunhan vastuut hoituu. Mies ei osoita muhun mitään muuta kiinnostusta kuin seksin saralla ja mua ei vois yhtään vähempää kiinnostaa, etoo, vaikka hänessä ei fyysisesti ole yhtään mitään vikaa,päinvastoin.Rakkautta ja kosketusta kaipaan hirveästi ja tunnen itseni jotenkin hemmetin yksinäiseksi.
Halusin vaan kait et tiedät ettet todellakaan ole ainoa, mut mä en osaa sanoa miten tästä pääsis ulos...
Kiitos vastauksesta .. Erilleen kasvaminen sattuu eikä sitä näköjään voi estää vaikka tahtoa olisi. Mutta lasten takia pysytään yhdessä todennäköisesti ainakin siihen saakka kunhan ovat isompia. Ehkä käänne parempaan tulee vaikkapa parin vuoden päästä. Vaikken usko siihen..Ajatus että vietän loppuelämän ilman hellyyttä ja rakkautta on musertava. Voimia sinulle..
Kiitos!Sinulle myös voimia.Olen pähkinyt ihan samalla lailla ton jutun ...sitten kun lapset on isompia, sitten on mun vuoro. Vaikea sanoa vaan että tekeekö tässä siltikään oikein.Pakko vaan yrittää päivä kerrallaan. Onhan tämä toisaalta omien tarpeiden ja tunteiden kieltämistä kaiken aikaa,pistää miettimään osaakohan sitä sitten enää joskus tuntea, vai muuttuuko kyyniseksi, kylmäksi ja katkeraksi.Se on viimeisintä maailmassa mitä haluan. Nyt ois vielä ainakin tahto tuntea ja ikävä läheisyyttä...musertava tunne, olet oikeassa.
Niinpä niin, tuttu tunne! Itsekin samassa tilanteessa olleena, mietin vain eroa luullakseni nyt liian kauan! En myöskään halunnut katkeroitua enkä tulla kyyniseksi, mutta JUURI NIIN ON SITTEN KÄYNYT!!! Siis mietin eroa n. 12 vuotta, juuri siksi muka että lapset olisivat isompia. Lopputulos on nyt se (erottu joku vuosi sitten) että kuopus on nyt minulle tosi katkera (18v.), sanoi että olisit saanut erota jo 10 v.sitten, hänen lapsuutensa on mennyt sanojensa mukaan pilalle riitojemme tähden. En omalta pahalta ololtani nähnyt lapseni pahaa oloa! Nyt sitten luulen kadottaneeni kaikki tunteeni, mikään ei enää tunnu miltään, pidin niitä kai liian kauan ....en edes tiedä missä, jossain syvällä piilossa kuitenkin. Yritän nyt kaikkeni, että pääsisin katkeruudestani ja kyynisyydestäni eroon, sillä se myrkyttää todellakin vain ensisijaisesti minun ja toiseksi myös läheisteni elämän... Joten ei kannata liian kauan pantata tai yrittää säilöä tunteitaan! Jos on toivoa vielä löytää yhteys, kannattais varmaan koettaa muistella mihin alunperin toisessa ihastui? Onko siitä mitään vielä löydettävissä? Toivotan onnea etsintään!!!
Toivottavasti tunnetilasi selkenee, ja voit kokea vielä onnea elämässäsi. Kyynisyys ja katkeruus ovat niitä asioita, joita koitan edes olla ajattelematta..heti kun jompikumpi tulee mieleen, koitan löytää positiivista ajateltavaa. Lähinnä olen surullinen ja pettynyt itseeni, kun koen epäonnistuneeni suhteessani, syytän itseäni ja varmasti mieheni ansaitsisi paremman vaimon, joka voisi tehdä hänet onnelliseksi. Silti en ihan vielä ole luopunut toivosta, sillä lapsille kuitenkin olisi rankka elämänmuutos jos tulisi ero sittenkin. Pyrin siihen että lasten kuullen riitoja olisi mahdollisimman vähän, vaikka toisinaan silti tiuskimme heidänkin läsnäollessaan.
On vaan nyt sen ylämäen vuoro.Väkisin ei kannata mitään romantisoida ja esittää.Onneks sun miehen tunteet on näköjään kuitenkin tallella edelleen.Siis on sullakin tunteet en sitä väitä,mutta nyt vähän pienemmällä liekillä vaan.Tuommosta se kaikkien perhe-elämä välillä on.Niin ja tuo vuorotyökin vielä,oisko mahdollista saada muutosta...jomman eli kumman?Sitä alkaa kasvamaan erilleen,mutta siinä vaiheessa pitää alkaa kysellä itseltään mitä oikeasti haluaa.Uusi suhdekkin vaatisi paljon ja lapset kyllä mielestäni tarvitsee teitä molempia.Älä välttele seksiä,leiki.
Kiitos vastauksesta..Vastamäki on jatkunut jo niin kauan että melkoinen vuori tuntuu olevan..En odottanutkaan että avioelämä olisi helppoa, arkiset huolet kyllä hoituu yleensä mutta tunnepuolta ei voi järjestää millään nikseillä näköjään..: S..Jotenkin kumpikin meistä huomannut että viihdymme parhaiten ilman toisiamme, mikä on surullista. Kaikki olisi hyvin, kun voisi lakata kaipaamasta sitä hyvänä pitoa ja halaamista, suudelmia..Työvuorotkin piti järjestellä noin lasten takia, ei tarvinnut palkata hoitajaa. Eli kaikki koitetaan järjestää parhain päin heidän kannaltaan. Tuosta seksistä, että juuri "leikeillä" olen koittanut sitä puolta piristää oma-aloitteisesti, mutta kun siitäkin puuttuu tunne..On olo kuin olisi hyväksikäytettävänä..vain objektina..
minusta on aika luonnollista että vieraannutte toisistanne jos yhteinen aika on tosiaan se puoli tuntia. ehkä olisi järkevää jos suinkin mahdollista hommata se hoitaja lapsille ja järjestää elämää siten että teille jäisi yhteistä aikaa. ei teidän suhteenne voi toimia jos uhraatte sen täysin lasten hoito sopimukseksi. eikä teidän ottama yhteinen aika ole lopulta lapsilta pois vaan heidän hyväkseen. jos vanhempien suhde voi hyvin, niin tod. näk. koko perhe voi hyvin. sama mies se on kuin ennenkin, kun vaan otatte aikaa tutustua uudestaan ja innostua toisistanne
Kiitos neuvoista.
Niin hoitaja silloin tällöin ollut lapsilla ja otettu omaa aikaakin. Yleensä se oma aika on sitä että joko riitelemme tai olemme hiljaa, vapautunutta tunnelmaa ei oikein löydy : ( ..Ehkä siksi mieluummin nykyään emme edes ehdota kahdenkeskistä aikaa, vaan olotila helpompi kun lapset hälisevät ympärillä..vanhempien hiljaisuus jää niiden metakan alle.
Kyllä siinä väkisinkin vieraantuu. Tuttua.
Lopulta vaarana on katkeroituminen jos tilanne pitkään jatkuu tuollaisena.
Teidän pitäisi ottaa jonkinmoinen pesäero puoleksi
vuodeksi ja miettiä tahoillanne haluatteko jatkaa ja millaiset ovat tunteenne toisianne kohtaan.
Pesäeron aikana ei saa olla ulkopuolisia suhteita
vaan sopiminen pelisäännöistä on pakollista.
Toinen vaihtoehto on varata aikaparisuhdeterapiaan.
Mieluimmin sinnekkin aluksi yksin.
Kaipaat hellyyttä ja läheisyyttä se on selvä.
Läheisyys syntyy vain yhdessä olemisesta, yhdessä tekemisestä ja siitä että puhutaan kaikista asioista.
Mitään oikotietä läheisyyteen ei ole.
Sama tilanne täällä. Vaimon hylkii minua. Ei halua seksiä ja läheisyyskin on kateissa. Puheenaiheet ovat vähissä. Tunnen edelleen vetoa vaimooni. Hän sanoo olevansa tyytyväinen muuten. En tosin usko sitä. Miten te jotka olette tällaisesta tilanteessa olleet olette siitä selvinneet? Mitä neuvoja terapiassa annetaan?
Nainen haluaa miehen lähestyvän muutenkin kuin
seksin tarpeessa.
Oma mieheni ei huomioinut minua koskaan kuukautisten aikana.
Se aiheutti sen että sitten
kun hän lähestyi pidin sitä aina
vonkaamisena ja otin takapakkia.
En halunnut olla käyttöesine vaikka kaipasinkin läheisyyttä.
Erottiin.
Helposti erositte jos tuo vain oli se syy. Se että mies haluaa seksiä ei tarkoita että hän pitää naistaan käyttöesineenä. Päinvastoin, sehän tarkoittaa että hän ihailee ja tuntee vetoa naiseensa. Huonosti kävisi jos ne halut katoaisivat. Mitä enemmän nainen ottaa takapakkia sitä enemmän mies haluaa ja turhautuu. Samlla muu huomioiminen vähenee.
Näin me olemme erilaisia, minä halusin olla yksin kuukautisten aikana, kunpa mieskin olisi sen ymmärtänyt. Joten...ei muuta kuin asioista keskustelemaan sen kumppanin kanssa, mikä on hyvä yhdelle, ei ole sitä välttämättä toiselle.
Jos aina nyhjää yhdessä, kyllästyy, välillä pitää vaan lähteä jonnekin myös yksin mutta ei heti vieraisiin kun toisen silmä välttää !
Seksin vaatiminen, mistä syystä sitä sitten vaatiikin, on toisen pakottamista. Jos siitä suuttuu tai alkaa väittää vastaan jotenkin, ettei toinen suostu, tekee tilanteen vain entistä itsekkäämmäksi ja inhottavammaksi. Toisen ruumiista ja sen pienimpiäkin osia pitää kunnioittaa. Se, että on naimisissa ei tarkoita että silloin saa tehdä toisen ruumiin osille mitä haluaa. Vaikka kuinka tekee palveluksia ja auttaa ei sekään tarkoita että saa tehdä toisen ruumiille mitä haluaa. Et kai itsekään halua seksiä vastapalveluksena. Parempi sekin kuin ei mitään on epätoivoista. Et kai niin riippuvainen seksistä ole, et pysty kontrolloimaan itseäsi. Ilman kunnioitusta ei ole rakkautta. Turha väittää rakkauden oikeuttavan mihinkään.
Kysyisin että miksi sitten hyljit miestäsi jos haluat rakautta. Miehelle seksi on osa rakkautta. Jos hän tuntee itsensä hyljityksi miten hän voi sitten antaa rakkautta ja hellyyttä? Oravanpyörältä vaikuttaa sinun niinkiun minunkin ongelmani. Istumme vaan veneen eri päissä.
Kiitos kommenteistasi ja voimia sinne veneen toiseen päähän..Haluaisin haluta, mutta halu ei tule pakottamalla. Mieheni ei ole sitä tyyppiä joka halailee ja suukottelee, paitsi kun ilmaisee haluavansa seksiä. Ja kyllä naisenakin voisin sanoa että seksi on tärkeä osa suhdetta, kuuluu myös avioliittoon mielestäni. On vain vaikea jotenkin lähestyä toista kun välit ovat kireät riitelystä. Ehkä välttelen kosketusta siksi etten halua seksiä, joka taas tekee minulle surullisen olon, koska tunnen ilman tunteita sitä tehdessäni itseni hyväksikäytetyksi. Oravanpyörää...Naiselle kun seksi ei oikein avaudu ennen kuin on tunteet, mutta miehelle se on toinen juttu varmaan...
Kiitos samoin.. Tätä juuri tarkoitan oravan pyörällä. Mies tuntee itsensä hyljityksi kun ei saa seksiä (riittävästi ja tunteella) kun taas nainen kokee itsensä kohteeksi jos ei saa muuta hellyyttä. Miehen on vaikea antaa sitä muuta hellyyttä kun tuntee itsensä hyljityksi ja nainen ei taase ei jne. Kumpi oi ensin muna vai kana? Ja mistä riitely kumpuaa, tn. siitä että välit ovat kireät oaravanpyörän takia vai oisko kuitenkin toistepäin?
Saako ottaa osaa sen verran keskusteluun...että olen samoilla linjoilla...tuo muna/kana homma on ihan just noin. Tuon yhtälön ratkaiseminen vaan on niin vaikeata.Mä olen paljon analysoinut itseäni ja miettinyt miksen halua enää seksiä.Mä olen tullut siihe lopputulokseen et ehkä siksi et mä ns. olen jotenkin aina suhteen alusta lähtien kaivannut enemmän mun miehen huomiota kuin hän minun.Muutin paikkakunnalle josta hän on kotoisin. Minulla ei ollut täällä tuttuja eikä ystäviä, hänellä taas laaja tuttavapiiri ja paljon harrastuksia. Olin alusta asti paljon yksin. Tulin pieneksi osaksi hänen elämäänsä, mutta hän oli hetken koko elämäni. Tämä asetelma itseasiassa jatkui vuosia, vaikka sainkin omia ystäviä ja harrastuksia. Minä en koskaan ole kokenut henkisesti olevani hänelle ykkönen.Puhuin usein siitä että tunsin olevani yksin.Hän vietti ja on aina viettänyt kanssani todella vähän aikaa. Lapsien jälkeen olen suorastaan joutunut kerjäämään sitä että tehtäisiin jotain yhdessä.usein minulla oli tunne että hän teki kanssani jotain siksi että olisin taas hetken vaatimatta hänen aikaansa jotta hän voisi keskittyä itselleen tärkeämpiin asioihin.Olen kai joutunut nielemään sen asian että en ole hänen tärkein ihmissuhteensa, olen jotakin joka on hankittu siksi kun muillakin on vaimot ja siksi että saa vakituista seksiä. Fyysiesti olen aina ollut haluttu. Henkisesti en ole ollut.Ja tunnen itseni vain käyttö-esineeksi joka otetaan esiin silloin kun hänen tarpeensa yllättää.Tämän tunteen pohjalta on hieman vaikea yrittää itse nauttia seksistä. Minkäs teet?...eihän tällaista voi ratkaista...
Osuit kommentillasi kipukynnykseen..Kiitos sinulle, koitan ottaa asian esille tai viimeistään terapeutille asti jos pääsemme, tuon näkökohdan esiin. Toivon kuitenkin että tilanteen yli pääsemme jollain tavoin, jotta voimme jatkaa..
nyt on helpottanut kovasti,koen paljon hyviä / helliä tunteita miestäni kohtaan nykyään
ammattiauttajalla kävin suruani purkamassa ja ilmeisesti oli niin,että olin niin syvästi vihainen miehelleni etten kyennyt mihinkään läheisyyteen - on ollut uskaltanut näyttää hänelle pahaa oloani sillä tavalla jolla olisi pitänyt, sen lisäksi suhteeni seksuaalisuuteen on vieläkin aika ongelmallinen lapsuuden kokemusteni tähden..nyt kun sen tiedän voin jotain asian hyväksi tehdä... vaikka paraneminen sittenkin tapahtuu kovin kovin hitaasti
nykyisin suurin ongelmamme on se ettemme vieläkään osaa puhua - mieheni varsinkaan, usein koen kiukkua häntä kohtaan kun kuulen asioista joita hän ei ole minulle kertonut esim. anopilta tai omilta vanhemmiltani - sinänsä mitaan merkillistä,mutta joskus se ettei ole kertonut loukkaa.
Avioliittoleiri oli myös ihan hyvä, mutta ei auttanut kuin vähäksi aikaa ja sitten asiat oli melkeimpä pahemmin kuin alussa.
Ammattiauttajaa suosittelen ennemmin.
Kiitos neuvoista ja mukava että teillä tilanne parempi. Pienehköllä paikkakunnalla asuvana on jokseenkin iso kynnys lähteä ammattiauttajalle, varsinkin miehelläni, vaikka heillä vaitiolovelvollisuus onkin. Tuo leiri ei oikein houkuttele, siellä kun voisi joutua selostamaan ehkä asioitaan muittenkin kuullen?
Vaikeaahan se on tuntea läheisyyttä, jos tuntee että välissä on useita ihmisiä kuten appivanhemmat tai joku muu kuten kaverit..Tuttua tuokin..
Voimia sinulle ja miehellesi!
Et olisi mennyt pettämään miestäsi niin ehkä kaikki olisi paremmin tunteidenkin osalta.
Suosittelen sitä ammattiapua ja vähän äkkiä. Ja jos ei tunnu auttavan, niin erilleen muutto. Miksi ihmeessä aina ajatellaan että lapset ovat älykääpiöitä ja tyhmiä, eivät muka tajua, mitä perheessä meneillään. Käsittämätöntä käytöstä vanhemmilta. Lapsen etu ei missään nimessä ole kulissiliitto!
Lapset vaistoavat kyllä herkästi ja onhan helpompaa "paeta" touhuamaan lasten kanssa, ettei vaan tarvitsisi olla kahden tai alkaa yrittämään juttelua puolison kanssa. Kiitos neuvosta, täytyy varmaan rohkaista mielensä ja yrittää lähteä juttelemaan jollekulle. Se tosin onnistunee vasta syksymmällä, nyt kun on kesälomat. Pitkä ja surullinen kesäloma edessä tässä perheessä...
luin kaikki kirjoitukseesi tulleet vastaukset, laidasta laitaan tulee mielipiteitä ja eletyn elämän tuomia kokemuksia. Kamppailen itse samojen asioiden kanssa. Ei ole helppoa elää parisuhteessa, jossa tunteet ja intohimo ovat kadonneet, ainakin itseltäni. Elämme kulissiliittoa, ilman lapsia eroaisin heti. Joku kirjoittikin, että lapset aistivat kulissit, mutta siltikin..rakkautta lapset saavat molemmilta, mies ja nainen asetelma vaan ei toimi, sängyssä toimitaan totutun tavan mukaan. En tiedä kauanko tälläistä elämää voi viettää, vuosi tässä on mennyt, ennekin on ollut samankaltaisia tilanteita ja tahdonvoimalla olen jatkanut, kai taas vaan yritän, lasten vuoksi. Haluaisin kyllä tuntea rakkautta ja kumppanuutta mieheni kanssa, mutta siihen ei tunnu pelkkä halu riittävän. Puhuminen on todella vaikeaa, etenkin mieheni ei ole halukas puhumaan tälläisistä asioista. Katsotaan ja toivotaan.
Sinulla on paha ongelma
Miehillä tämän ongelman nimi on Impotenssi.
Sanotaan että vika on korvien välissä. Miehet usein koettavat peitellä ongelmaansa, koska naiset eivät kauan katsele "kyvytöntä miestä", vaan jos heillä on sexin tarpeita, he hakevat partnerin, jolla vehkeet pelaa.
Onneksi sinulla on kiltti ja ymmärtäväinen mies, joka ei vielä ole lähtenyt hakemaan uutta sexikumppania kodin ulkopuolelta.
Ehdotan että lähdet hakemaan apua ammattiauttajalta.
Tämä naisten "alahärmä" on paljon miesten impotenssia yleisempi.
Positiivista on se että pystytte siitä näinkin avoimesti puhumaan.
Me suomalaiset miehet kestämme paljon, vaikka olemmekin hiljaisempia kuin etelän ihanat "adonikset".