LONTOO

Hei kaikki lontoolaiset!

Vielä yritän teitä herätellä ja nostaa keskusteluamme jaloilleen. Tässä Tuulikki onnistui jo kesäkuun puolella, joten miksi en minäkin nyt.
Itse katoan kesälaitumille perjantaina, joten voi olla etten paljoa lomaillessa malta koneen ääreen istahtaa. Riippuu paljon lomailmoista. Siispä palaan takaisin paikalle viimeistään elokuun alkupuolella. Silloin haluaisin jatkaa taivallusta kanssanne, mikäli vielä karistettavia kiloja ja intoa itse kullakin riittää.

Elämä suuren kysymyksen jälkeen on palannut taas uomiinsa. Tosin nakit on nyt niin turvoksissa helteiden ja muun turvotuksen myötä, että tuore sormus lähinnä vain ahdistaa (onneksi vain fyysisesti eikä psyykkisesti ;)). Sunnuntaina kävin vaa´alla ja näkymä meinasi tiputtaa minut takapuolelleni. Kahdeksasta tippuneesta kilosta on takaisin tullut lähes viisi. Toivottavasti edes osa nestettä... Ilkeää tämä takapakki, mutta itseänipä saan siitä syyttää.

Nyt olen kuitenkin palannut syömisten suhteen takaisin ruotuun. Perjantaina astun seuraavan kerran vaakaan ja katson, onko nesteet saatu liikkeelle... Ehkä voisi taas harkita sen painonvartijoiden cd-rompun kaivamista kaapin kätköistäkin. Epäilen suuresti, että motivaatio lomalla ei pisteiden laskun aloittamiseen riitä, mutta katsotaan sitten elokuussa uudelleen.

Toivotan kaikille oikein aurinkoista heinäkuuta ja myötätuulta laihdutukseen!

Kesäisin terveisin
Maitotyttönen
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä ainakin täällä linjoilla roikun sillon tällön.
Juuri tulin parin kilsan juoksu lenkiltä ja sen jälkeen menin saunaan, aijai kun tekee hyvää.

Syömis putki on taas lähtenyt pois ja tilalle olen taas ottanut liikuntaa enimmissä määrin. Tullut ns urheiluhulluksi ettäitseäänkin alkaa hirvittää;)

No kuitenkin 5 alkaa painoni eli hyvin menee.

Tsemii muillekkin. Lasketteko muut tarkkaan kaloreita niin kuin minä teen?

Äänestä

Ja onnea paljon kihloihin menosta. Sormus on kyl hyvä turvotus mittari. Siitä näkee hyvin onko nestettä kehossa vai ei;) Ja useimmiten mulla on kun kihlasormus ei liikaha ei sit millään;)

Äänestä

Kylläpä turvottaa taas viikonlopun jäljiltä. Olutta meni taas aikamoinen määrä... syömiset on taas ollut miten sattuu. Ja tietenkin aloitin taas maanantaina..sen tavallisen joka maanantaisen yrityksen! No, tämmöstä tämä on ollut kohta vuoden. Ilman pysyviä tuloksia täällä taistellaan itseään vastaan.

Olin pari viikkoa tosi kipeänä. En ole pystynyt edes kävelyllä käymään, kun ei ole henki oikein kulkenut. Lääkekuureja söin kaksi, eikä nämä helteet oikein helpottaneet tilannetta. Nyt alkaa jo tehdä mieli liikkuakin ja jos saisi taas sen liikunta-kärpäsen pureman, niin hyvä olisi!

Sorry kaikille, kun en ole teitä ollut tsemppaamassa, mutta kuulolla olen kuitenkin ollut. Toivon meille kaikille oikein hyvää kesää ja vaikka aina ei oikein (meillä joillakin) paino alene, niin nautitaan tästä kesästä, eikä masennuta! Mielettömästi onnea Maitotyttöselle!

Temppiä kaikille! :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maitotyttönen kirjoitti:

Hei kaikki lontoolaiset!

Vielä yritän teitä herätellä ja nostaa keskusteluamme jaloilleen. Tässä Tuulikki onnistui jo kesäkuun puolella, joten miksi en minäkin nyt.
Itse katoan kesälaitumille perjantaina, joten voi olla etten paljoa lomaillessa malta koneen ääreen istahtaa. Riippuu paljon lomailmoista. Siispä palaan takaisin paikalle viimeistään elokuun alkupuolella. Silloin haluaisin jatkaa taivallusta kanssanne, mikäli vielä karistettavia kiloja ja intoa itse kullakin riittää.

Elämä suuren kysymyksen jälkeen on palannut taas uomiinsa. Tosin nakit on nyt niin turvoksissa helteiden ja muun turvotuksen myötä, että tuore sormus lähinnä vain ahdistaa (onneksi vain fyysisesti eikä psyykkisesti ;)). Sunnuntaina kävin vaa´alla ja näkymä meinasi tiputtaa minut takapuolelleni. Kahdeksasta tippuneesta kilosta on takaisin tullut lähes viisi. Toivottavasti edes osa nestettä... Ilkeää tämä takapakki, mutta itseänipä saan siitä syyttää.

Nyt olen kuitenkin palannut syömisten suhteen takaisin ruotuun. Perjantaina astun seuraavan kerran vaakaan ja katson, onko nesteet saatu liikkeelle... Ehkä voisi taas harkita sen painonvartijoiden cd-rompun kaivamista kaapin kätköistäkin. Epäilen suuresti, että motivaatio lomalla ei pisteiden laskun aloittamiseen riitä, mutta katsotaan sitten elokuussa uudelleen.

Toivotan kaikille oikein aurinkoista heinäkuuta ja myötätuulta laihdutukseen!

Kesäisin terveisin
Maitotyttönen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu