Olen keski-ikäinen nainen, ollut useamman vuoden avioliitossa ja lapset ovat jo omillaan. Nyt näyttää siltä, että liittoni on vaarassa kariutua, koska mieheni heitti ajatuksen siihen suuntaan ja siihen olisi ilmeisesti reagoitava ja tehtävä päätöksiä. Olen ottanut selvää miten tulisi edetä, mutta se, mikä minua askarruttaa, on, että voinko pienempituloisena vaatia itselleni elatusapua. Osaako kukaan sanoa? Elintasoni tulee romahtamaan jos ero tulee. Jokin arvo kai kuluneilla vuosilla yhteiseen pottiin tehdystä työstä on oltava.
kovat ajat tulossa
elatusta
545551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Ei miehen tarvi erikseen exälle elatusapua maksaa.
Riippuu kait kuit olette naimisiin menessä sopineet?
On ikävä huomata eron jälkeen ettei se mennyt
oikeasti paljon paina.
Vaikka olis yhdessä tehty mitä.
Minun exälle ois käynyt vaikka olisimme lastyen kanssa joutuneet veneen alle.
Hän maksoi pakolliset lasten elatukset mutta
olin silti tosi tiukilla.
Eikä se häntä haitannut vaikka takana oli 18 yhteistä vuotta.
sinä naimisiin menit? Jokainen tulkoon omillaan toimeen . Olen muuten nainen...
että avioeron jälkeen elintaso säilyy samana. Oletko sitä mieltä, että exän tehtävänä on elintasosi säilyttäminen. Ei todellakaan ole.
suomessa sellaista mahdollisuutta, että saisit mieheltä elatusapua itsellesi.
Tottakai sekin on mahdollista jos mies vapaaehtoisesti haluaa maksaa.
Omaisuutenne jaossa saat puolet jos ei ole ollut avioehtoa. Tsemppiä!
Eii se nyt niin käy sentään. Mikä peevelin elatusvelvollisuus miehellesi tulee hehheheh aikuinen ihminen.
Onko teillä yhteinen yritys ?
Avioliitto ei olel sellainen.
Oon varmaan tyhmä, kun en asiaa ymmärrä, mutta luin selvällä suomen kielellä, että avioeron yhteydessä voidaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi saattaa myös seuraavat asiat: elatusavun suorittaminen lapselle TAI PUOLISOLLE. Tämä teksti on kohdasta Muut avioeron yhteydessä käsiteltävät kysymykset.
ehkä siinä tapauksessa että olisit yhteisellä sopimuksellanne luopunut työpaikasta = säännöllisistä tuloista hoitaaksesi kotia ja perhettä, esim. miehen työn luonteen johdosta. pelkkä "ei huvittanut tehdä töitä kun miehen liksa oli riittävä" ei riitä perusteeksi. tarve työstä luopumiseen kodin eduksi on myös oltava selkeä (esim. paljon lapsia, maatila tms. joiden hoito työssä käyvälle olisi hankalaa. työstä luopumisesta johtuva tulonmenetys on myös oltava huomattava. ts ei riitä että luovut esim. parinsadan euron säännöllisestä palkasta kodin eduksi jos olet ollut osa-aikatöissä. eri asia onkin miten todistat jos mies kiistää työttömyytesi syyt.
suomessa ei voi vedättää avioitumalla rikkaan miehen kanssa ja sitten eroamalla. onneksi.
ja toi "elatusavun suorittaminen lapselle tai puolisolle" kyllä tarkoittaa, että elatusvelvollinen maksaa LAPSESTA, joko lapselle suoraan tai entiselle puolisolleen, mutta kyse on siis lapsen elatusavusta. yleensähän elatusapu maksetaan entiselle puolisolle eli lapsen äidille tai isälle joka vastaa lapsen elinkustannuksista muutenkin.
... vaan aivan oikeassa. Ymmärrän tilanteesi niin, että olet yhteisessä kodissa, yhteisessä arjessa tehnyt pitkiä päiviä ilman, että kukaan on siitä koskaan maksanut mitään.
Valitettavasti elatus ex-mieheltä on käittääkseni todellakin juuri niin harvinaista kuin vastaukset täällä antavat ymmärtää. Omaisuus menee kuitenkin puoliksi ellei teillä ole avioehtoa.
Mutta muistathan, että elintaso on vain materiaa. Jos saat itsellesi kohtuullisen katon pääsi päälle voit rakentaa siitäkin itsellesi kodin, jopa juuri sellaisen kuin olet aina halunnut. Kysy itseltäsi mistä sinun on elintasossasi luovuttava, ja voitko korvata ne jollakin muulla. Ihminen ei lopultakaan tarvitse juuri muuta kuin jokapäiväisen leivän ja muutaman hyvän ystävän... eikä sekään ole joka päivä tarpeellista.
Mitä vähemmän on, sitä vähemmän kaipaa. Vähän on paljon. Jätä ikävät, pahansuovat viestit omaan arvoonsa. Eroa jos sinun täytyy, mutta arvosta itseäsi ja mieti Mitä Sinä Haluaisit Elämältä. Nyt On Sen Aika.
Onko aloittaja jäänyt avioliiton takia pois töistä ja vuosien kuluessa syrjäytynyt työelämästä?
Pienituloisena, eronneena naisena tiedän miten 'tyhjän päälle' jääminen ottaa aivoon. En silti hyväksy miehen lypsämistä sen takia. Ei ole oikeutettua moraalisesti. Jokainen vastatkoon omasta tulotasosta eikä jättäydy toisten siivelle.
Elatustuki maksetaan alaikäisten lapsien elättämisestä.
Sinulle kuuluu avioeron osituksessa pääsääntöisesti 50% yhteen lasketusta omaisuudestanne, mikäli teillä ei ole avioehtoa. Ositusta voidaan tietyissä, aika harvinaisissa, tapauksissa kohtuullistaa ottamalla huomioon varojen kartuttaminen ja säilyttäminen.
Tarkoitatko että olet elänyt siippasi siivellä ?
Tämä ei kuuluisi asiaan, mutta en ihmettele jos ero tulee.
ole elänyt siippani siivellä. Päinvastoin! Itse asiassa murehdin suotta etukäteen, tiedän, että tulen pärjäämään. Eipähän tarvitse huolehtia enää kenenkään täysihoidosta.
Hyvä niin.
Kuinka voit edes kysyä siivellä elämisestä?
Kotona tehty työ on paljon arvokkaampaa kuin mikään jos hoidat sitä lasten, itsesi ja miehes takia.
Mikään raha ei sitä korvaa,eikä kukaan tohdi laittaa taksaa sille kotona tehdylle työlle,siellä olet ja teet 24h päivää, hoitajana, kokkina, siivoojana,opettajana,puutarhurina,remonttimiehenä,sähkömiehenä, korjaajana, parurina,ompelijana ym.pitäs viel keretä olla äitinäkin..vaimona..joten siivellä elämisestä ei voi puhuakaan. (ainoastaan jos ei tee mitään on vain)
Unohditko miehen? Nainen ei huomaa miehen tekemää työtä, vain omansa.
Avioliitto on 50-50. Jos toinen huhkii työpaikalla, tekee remontit, huoltaa auton ja toinen siivoaa, kokkaa, pesee pyykit. Siitä moni nainen saa päähänsä että on kodinhoitaja.
Saa heittäytyä marttyyriksi. Mutta saa myös koittaa vaihtaa rooleja. Laittaa miehen kodinhoitajaksi, nainen huhkii työpaikalla iltamyöhään, hoitaa kokoukset, neuvottelut, työmatkat (jotka tiedoksenne: eivät ole lomamatkoja, niistä 'matkakohteista' ei juuri näe kuin hotellin ja kokoussalin ja läheisen lounasravintolan), tuo työt kotiin joista puoliso valittaa. Voishan työt jäädä töihinkin hoitamaan, mutta sitten valitetaan taas kun on jatkuvasti poissa. Tilipussin sisältö kelpaa kyllä. Mies ei saisi sen eteen kuitenkaan tehdä mitään. Sitähän voi ehdottaa miehen työnantajalle. Miehen työnantaja kyllä tietää että nainen käyttää rahat "kotiin": käy kampaajalla, matkoilla, ostelee vaatteita kun on pitkästynyt ja haluaa piristää itseään että jaksaa taas pakertaa kodinhoitajana. Rahaa tarvitaan myös asuntolainan maksuun, piti saada kaunis väljä asunto kun miehen liksalla kerran on varaa. Autoja pitää olla kaksi, tai edes yksi tila-auto kun on iso perhe ja koira.
Niin sitten rooliin kuuluvat ne remontit ja auton huollot. Nainen kun haluaa hyllyn johonkin paikkaan, kukas sen asentaa? Mies. Ja roolivaihdossa sen asentaakin nainen. Poraa reiät oikeaan paikkaan (joskus miehen pitää lukea naisen ajatukset ymmärtääkseen missä on oikea paikka), nostaa väkivahvana painavan hyllyn, pitelee sitä samalla kun kiinnittää ruuvit. Missä on kiitos: "se meni vähän liian oikealle, etkö sä kuunnellu".
Jos olet hyväksynyt roolisi "kaiken tekijänä", älä valita. Miksi menit naimisiin miehen kanssa joka ei tee yhtään mitään? Kuinka sinun elintasosi sitten laskee, jos mies ei edes ansiotyötä tee. Jos et ole pitänyt itseäsi naisena ja vaimona se on sinun valintasi. Turha syyttää miestä.
Etkö huomannut vastaustani nimimerkille elatusta, ?
Mikä mättää. Miehen puute ?
Kyllä sen huomasin,...
Kaikkien tilanteet erilaisia.
Tämän kodin 24h työn lisäx viel töis, niin ku minäkin... miehestä nyt entinen/miehistä ei ole ollut koskaan puutetta,en vain ole sellainen rasia johka kaikki töpselit hyviä, entäs "itelläs"??
Valitettavasti silloisen mieheni olisi kuulunut maksaa elatusta minulle kun olin opiskelemassa uuteen ammattiin,kuulemma hän ei ollut minua siihen pakottanut joten ei tipu. Nyt oikeus sit päättää hänen puolesta näistä kolmest vuodesta ja paljosta muusta mihin en kuulemma ole hänen mielestä oikeutettu.Meidän yhdessä keräämistä säästöistä jotka ovat hänen ansaitsemiaan.*Palaillaan*
En ole miestä vailla. Olen hetero.
Mistä ihmeestä saat naisen osuudeksi taloudenhoidosta niinkin paljon kuin 50%?
Olen pessyt pyykkiä, siivonnut, laittanut ruokaa, hoitanut lapsia ja vaikka mitä ns.naisten töitä, ja kaloreja niissä ei ainakaan kulu. Aikaakin johonkin pyykinpesuun menee pari miuuttia. Minuutti koneeseen pudottamiseen, toinen narulle nostamiseen.
Ruonalaittoon saman verran. Lohi uuniin, perunat kiehumaan. Minuutti.
Imurointi, nopea minuutti, perusteellinen kolme.
Mutta rakennappa huvimaja. Tai vaihda kytkinlevy. Palaa aikaa ja kaloreita.
Sanoisin, että meidän taloudessa suhde on 85/15 minun hyväkseni. Vähintään.
Minun työni kyllä huomataan, ja sille osataan antaa arvoa.
Toisin oli kauan sitten edellisessä avioliitossani.
Nämä "kaikentekijät" joutavatkin mennä. Saavatpa sitten kerjätä rahat töiden muilla teettämiseen.
että minuutissa ripustat pyykit ja toisessa imuroit? Oot tosi supermies. Pointti on kuitenkin se, ettei kerostalo/rivitalokämpissä juurikaan ole niitä "miesten töitä" ei niitä hyllyjä ja huvimajoja laitella kovinkaan usein. Sen sijaan pyykkiä ja pölypalleroita riittää...
unohdin sanoa ettei nykyisiin autoihin paljoo remonttia itse voi tehdä (paitsi jos oot autonasentaja).
Mutta niin harvinaista, etten ryhdy "moittimaan" virheellisesti vastanneita :-))
Ohessa nimimerkin "toinen oikkari" perusteellinenvastaus useiden kuukausien takaa.
Ja tämähän sitten aivan eri asia kuin omaisuutenne osittaminen, ja mahdolliseten tasinkojen maksaminen ... se "rutiinia" ... exälle maksettavat elarit äärettömän harvinaiset (mutta mahdolliset)
*****************'
Puolisolle todellakin voidaan määrätä suoritettavaksi elatusapua myös avioeron jälkeiseltä ajalta. On syytä korostaa, että on hyvin poikkeuksellista, että elatusapu määrätäään maksettavaksi tällä tavalla. Ja silloinkin sen määrä on usein varsin vähäinen.
Kerrataampa siis avioliiton aikainen puolisoiden elatusvelvollisuus:
AL 46 §:
"Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Lapsen oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75)"
ja 47§:
"Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti."
Kuten on arvattavissa, näitä kanteita elatusavun maksamiseksi puolisolle ei avioliiton "rauhallisen vaiheen" aikana juuri esiinny. Usein elatusapua vaaditaan juuri erilleen muuttamisen tullessa ajankohtaiseksi, ja elatusapu päättyy siis avioliiton päättyessä.
Puolisoiden eron jälkeistä elatusvelvollisuutta koskee AL 48§:
"Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.
Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.
Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon."
Hiukan tulkintaa. Elatusavun määrääminen on siis tuomioistumen harkintavallassa. Oikeuskäytännössä on vakiintneesti katsottu että elatusavun määräämisen perusedellytyksenä on, että puolison kyvyttömyys elättää itseään avioeron jälkeen johtuu edeltävästä avioliitosta. Esim. Erittäin kovatuloisen liikenaisen aviomies on koko pitkän avioliiton aikana hoitanut kotia ja lapsia, ja täten syrjäytynyt työelämästä (menettänyt ammattitaitonsa). Tällaisessa tilanteessa on kohtuullista tuomita nainen maksamaan ex-miehelleen elatusapua. Miehen kyvyttömyys elättää itseäänhän on johtunut perheen yhteisestä päätöksestä, sisäisestä työnjaosta, jossa miehelle on langennut kotiorjan paikka (josta ei mm. kerry ansioeläkkeitä, joita ei myöskään ositeta).
Elatusmaksun on oltava maksajan näkökulmasta kohtuullinen. Tavoitteena ei missään nimessä voi olla miehen entisen elintason ylläpitäminen. Pikemminkin kysymys on elämiseen tarvittavasta vähimmäisavustuksesta, joka ei määräydy naisen tulojen, vaan miehen todellisten vähimmäistarpeiden perusteella. Oikeastaan koko elatusavun merkitys on nyky-yhteiskunnassa kutistunut liki olemattomiin: yhteiskunnan laaja talodellinen turvaverkko on pitkälti syönyt säännökseltä soveltamisedellytykset. Avioliittolakia säädettäessä ja ko. lainkohtaa viimeksi muutettaessakin olosuhteet olivat varsin erilaiset.
Yleensä on perusteltua lähteä elatusavun määräaikaisuudesta. Elatusavun määrä lienee yleensä suurimmillaankin muutamia satoja euroja (alioikeuskäytännöstä on luonnollisti liki mahdotonta saada selko ilman kohtuuttomia vaivoja, ja HO:n/KKO:n tuoretta käytäntöäkin on hyvin vähän, edellisen kappaleen lopussa mainitusta syystä).
Myös avioliiton kestolle on annettava merkitystä, sillä lyhyessä avioliitossa tapahtuva kotirouvana/herrana eläminen ei itsessään voine juuri nakertaa puolison toimeentulomahdollisuuksia. 20 vuotta kotona onkin jo aivan eri asia.
Olet käyttänyt vuosi kausia miestäsi hyväksi. TALOUDELLINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ ON SAATAVA RIKOSLAKIIN niin että hyväksikäyttäjiä voidaan rangaista. Taloudellinen hyväksikäyttö on RIKOLLISTA! Usein hyväksikäyttäjät ovat naisia jotka saavat vastikkeetonta taloudellista tukea, eli eivät itse käy töissä vaan siipeilevät, saavat autoja, lomamatkoja, ison asunnon yms MIEHENSÄ VAROILLA ELETÄÄN!
voi olla yhteinen päätös. Näin ainakin meillä. Jäin miehen pyynnöstä ja halusta kotiin, vaikka olin/olen myös työhaluinen. No, kotona teen sitten kaikki työt ja vapaaehtoistyössä toimin myös.
Eroat näistä muista naisista siinä, että et valita osastasi. Olet ymmärtänyt teidän parisuhteen merkityksen, ja ehkäpä kotiin jäännillesi oli hyvät syyt. Sekä olit halukas siihen.
Täysin vastahakoisesti ei kenenkään pidä suostua. Silloin kannattaa miettiä mikä sen suhteen merkitys alun perinkään on. Tarvitseeko mies vain jonkun naisen kodinhoitajaksi? Haluaako nainen olla vain kodinhoitaja jollekin miehelle? Vai rakastaako ja arvostaako kumpikin toista siten, että nainen ymmärtää miehen työn merkityksen ja omalta osaltaan on valmis jäämään kotiin, katsoo sen työssäkäyntiä mielekkäämmäksi. Ja mies rakastaa ja arvostaa kotiin jäänyttä vaimoaan ja ymmärtää huomioida hänet jotenkin. Eikä mies vaadi naista kotiin jos tämä on vastahakoinen ja haluaisi mielummin käydä töissä.
Naimisiin mennään yleensä tarkoituksena elää loppuelämä yhdessä. Päätöksiä ja ratkaisuja tehdään sen pohjalta. Olisi hullua ajatella, että jäisin muuten kotiäidiksi, mutta kun sitten eroamme niin minulla ei olekaan työpaikkaa eikä ammattitaitoa. Vai kuinka?
Monimutkaisia asioita. Itse en olisi suostunut kotiäidiksi. Pidän työstäni, siitä saa tietynlaista tyydytystä sekä myös palkkaa. Lasten on hyvä oppia nämä elämänkuviot. Ex mies oli paljon poissa kotoa töiden takia mikä sitoi minut oman työni lisäksi lapsiin ja kotiin. Kyllä mies kuitenkin hoiti paljon sellaisia asioita joihin en olisi pystynyt tai joita en enää jaksanut. Hän teki myös paljon sellaista minkä joku olisi kokenut turhaksi ja ylimääräiseksi. Hänellä oli oma näkemyksensä ja arvostin sitä. Kyllä hän lapsetkin ja kodin hoiti silloin kun se oli mahdollista. Pidimme lomat osittain eri aikaa, ja silloin hän oli kotona jopa tehokkaampi kuin minä olisin ollut. Erostamme onkin jo yli kolme vuotta ja siksi osaan näin jälkeen päin arvostaa hänen hyviä puoliaan ;)
kanssasi samaa mieltä!
kuten myös kunnioitusta toisiamme kohtaan. Olemme vapaat yhdessä ja erikseen, ja olemme luovia yhdessä ja erikseen. Luottamus toiseen on myös tärkeää. En tunne olevani miehelleni mikään "piika", koska minua ei kohdella sellaisena. Nautin osastani ja olen onnellinen. Minulla on hyvä ammatti, kuitenkaan sillä ei ole sinällään merkitystä. Tärkeintä on, mitä ihminen on sisältä, ei ulkoinen status. Ehdin toimia työelämässä pitkän aikaa, ja taloudellisestikin minun oli mahdollista jäädä kotiin, koska miehelläni on hyvät tulot ( terv.huoltoala ). Elämänlaatu koheni myös sen myötä, kun kiire helpotti.
Ikävä kyllä miehesi ei ole elatusvelvollinen sinuun nähden, vaan ainoastaan siinä tapauksessa, mikäli teillä on alaikäisiä lapsia, jotka jäävät sinun kattosi alle asumaan. Oletko katsellut liikaa saippuasarjoja? Kuten edellä todettu, yhteisestä omaisuudesta sinulle kuuluu puolet, mutta ei sitäkään, jos teillä on avioehto.
lasten takia mies ei ole elatusvelvollinen vaimosta vaan lapsista. maksaa elatusavun LAPSISTA (ex)vaimolle yleensä kuukausittain tai mahd kertakorvauksena, voi myös maksaa rahat lapsille, riippu lasten iästä ja muusta. yleensä kuitenkin rahat menee (ex)vaimon tilille. lue m36 kirjoittama / kopioima teksti näistä asioista.
... lain mukaan on mahdollista, mutta :
a) edellyttää merkittävää varallisuus ja tuloeroa puolisoiden välillä
b) usein määräaikainen, ja joitain satasia (siis EI summaa jolla entinen elintaso säilytettäisiin)
c) takana pitkä avioliitto, jossa voidaan osoittaa että puolison kotiinjääminen on osaltaan edesauttanut toista rakentamaan uraa tai yritystä
d) ja yleiskommentti ... erittäin harvinaisia tapauksia Suomessa nykyään ... mutta eivät mahdottomia.
Elarit sitten tietenkin aivan oma asiansa, eikä liity tähän millään tavalla ... olkoonkin että etävanhempi maksaa osuutensa yleensä lähivanhemman tilille, joka sitten käyttää ne oman osuutensa lisänä siihen yhteisen lapsen elatukseen.
Samoin nämä kumpainenkaan asia eivät liity sitten mitenkään ositukseen, missä puolisoiden omaisuus ositetaan, jaetaan ja mahdollinen tasinko suoritetaan (ellei avioehtoa ole).
*********************'
Mutta niin harvinaista, etten ryhdy "moittimaan" virheellisesti vastanneita :-))
Ohessa nimimerkin "toinen oikkari" perusteellinenvastaus useiden kuukausien takaa.
Ja tämähän sitten aivan eri asia kuin omaisuutenne osittaminen, ja mahdolliseten tasinkojen maksaminen ... se "rutiinia" ... exälle maksettavat elarit äärettömän harvinaiset (mutta mahdolliset)
*****************'
Puolisolle todellakin voidaan määrätä suoritettavaksi elatusapua myös avioeron jälkeiseltä ajalta. On syytä korostaa, että on hyvin poikkeuksellista, että elatusapu määrätäään maksettavaksi tällä tavalla. Ja silloinkin sen määrä on usein varsin vähäinen.
Kerrataampa siis avioliiton aikainen puolisoiden elatusvelvollisuus:
AL 46 §:
"Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Lapsen oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75)"
ja 47§:
"Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti."
Kuten on arvattavissa, näitä kanteita elatusavun maksamiseksi puolisolle ei avioliiton "rauhallisen vaiheen" aikana juuri esiinny. Usein elatusapua vaaditaan juuri erilleen muuttamisen tullessa ajankohtaiseksi, ja elatusapu päättyy siis avioliiton päättyessä.
Puolisoiden eron jälkeistä elatusvelvollisuutta koskee AL 48§:
"Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.
Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.
Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon."
Hiukan tulkintaa. Elatusavun määrääminen on siis tuomioistumen harkintavallassa. Oikeuskäytännössä on vakiintneesti katsottu että elatusavun määräämisen perusedellytyksenä on, että puolison kyvyttömyys elättää itseään avioeron jälkeen johtuu edeltävästä avioliitosta. Esim. Erittäin kovatuloisen liikenaisen aviomies on koko pitkän avioliiton aikana hoitanut kotia ja lapsia, ja täten syrjäytynyt työelämästä (menettänyt ammattitaitonsa). Tällaisessa tilanteessa on kohtuullista tuomita nainen maksamaan ex-miehelleen elatusapua. Miehen kyvyttömyys elättää itseäänhän on johtunut perheen yhteisestä päätöksestä, sisäisestä työnjaosta, jossa miehelle on langennut kotiorjan paikka (josta ei mm. kerry ansioeläkkeitä, joita ei myöskään ositeta).
Elatusmaksun on oltava maksajan näkökulmasta kohtuullinen. Tavoitteena ei missään nimessä voi olla miehen entisen elintason ylläpitäminen. Pikemminkin kysymys on elämiseen tarvittavasta vähimmäisavustuksesta, joka ei määräydy naisen tulojen, vaan miehen todellisten vähimmäistarpeiden perusteella. Oikeastaan koko elatusavun merkitys on nyky-yhteiskunnassa kutistunut liki olemattomiin: yhteiskunnan laaja talodellinen turvaverkko on pitkälti syönyt säännökseltä soveltamisedellytykset. Avioliittolakia säädettäessä ja ko. lainkohtaa viimeksi muutettaessakin olosuhteet olivat varsin erilaiset.
Yleensä on perusteltua lähteä elatusavun määräaikaisuudesta. Elatusavun määrä lienee yleensä suurimmillaankin muutamia satoja euroja (alioikeuskäytännöstä on luonnollisti liki mahdotonta saada selko ilman kohtuuttomia vaivoja, ja HO:n/KKO:n tuoretta käytäntöäkin on hyvin vähän, edellisen kappaleen lopussa mainitusta syystä).
Myös avioliiton kestolle on annettava merkitystä, sillä lyhyessä avioliitossa tapahtuva kotirouvana/herrana eläminen ei itsessään voine juuri nakertaa puolison toimeentulomahdollisuuksia. 20 vuotta kotona onkin jo aivan eri asia.
********************
Yleensä jokaisella elintaso romahtaa eron myötä, ellei toinen ole täysin hurvittelija rahankäytössä. Jotta saat oman elämän, hankit myös omat tulot. Elät tulojesi mukaan vaikka yhteiskunnan tuella. Mutta jos eroat niin eroa kunnolla puolisostasi, älä jää taloudellisesti roikkumaan hänestä.
että puolisolle maksetaan elatusapua.
Minulla on ystävätär jonka mies maksaa ex-vaimolleen juuri elatusavun.
Mikäli oli, teki aikoinaan elämänsä mokan. Kun mies kuolee, lakkaa myös elatusapu ja eläkekin tulee jäämään pieneksi. Entistä miestään ei entinen vaimo voi periä.
varakas.Kirjallinen sopimus että maksaa elatusmaksun kunnes vaimo kuolee, mikäli ei ole itse kuollut ennen sitä.Ja, testamentilla ovat sopineet sitten muutakin.
Mutta kaipa nämä on harvinaisia eroja tälläiset että sovussa kaikki sovitaan.Ovat ystäviä edelleen.
puolisolle. Yhteinen omaisuutenne ositetaan, mikäli miehesi ei ole avioliittonne alkutaipaleella ole tehnyt avioehtoa kanssasi. Jos näin on, et saa miehesi omaisuudesta senttiäkään. Jatkossa sinun on vain sopeuduttava alhaisempaan elintasoon.
Avioliittolain 48 § kuuluu:
"Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi."
Älä viitsi tulla tänne lässyttämään omia mielipiteitäsi totuutena, kun et Suomen lakia nähtävästi tunne.
Tuo ositusta koskeva tekstisikin meni hiukan pieleen...
..että kun eroan ja olen sitä mieltä että miestäni huomattavasti pienempituloisena elintasoni laskee, voin vaatia mieheltäni elatusapua?
Asumme omakotitalossa, josta 2/3 kuluista maksaa mies ja 1/3 minä koska miehellä on paremmin varaa. Voinko j äädä taloon asumaan ja vaatia että mies maksaa minulle elatusapua kulujen kattamiseksi? Itselläni ei todellakaan ole varaa tällaiseen höskään, vaan joudun johonkin 3h keittiö lapsen kanssa., ellei mies maksa elatusapua myös minulle.
Mutta tapauksessa, jossa sinulla on itsekin tuloja, et elatusapua mieheltäsi varmasti saa.
Eron jälkeen vastaat itse asumis- ja muistakin kustannuksistasi. Ei miehesi ole velvollinen paikkaamaan elintasosi laskua.
että hakemalla koeluontoisesti voi tehdä itsestään tosinaurettavan.
KYLLÄ Suomen laki tuntee elatusavun exälle ... edelleen. Mutta se...
a) edellyttää merkittävää varallisuus ja tuloeroa puolisoiden välillä
b) usein määräaikainen, ja joitain satasia (siis EI summaa jolla entinen elintaso säilytettäisiin)
c) takana pitkä avioliitto, jossa voidaan osoittaa että puolison kotiinjääminen on osaltaan edesauttanut toista rakentamaan uraa tai yritystä
d) ja yleiskommentti ... erittäin harvinaisia tapauksia Suomessa nykyään ... mutta eivät mahdottomia.
Elarit sitten tietenkin aivan oma asiansa, eikä liity tähän millään tavalla ... olkoonkin että etävanhempi maksaa osuutensa yleensä lähivanhemman tilille, joka sitten käyttää ne oman osuutensa lisänä siihen yhteisen lapsen elatukseen.
Samoin nämä kumpainenkaan asia eivät liity sitten mitenkään ositukseen, missä puolisoiden omaisuus ositetaan, jaetaan ja mahdollinen tasinko suoritetaan (ellei avioehtoa ole).
*********************'
Mutta niin harvinaista, etten ryhdy "moittimaan" virheellisesti vastanneita :-))
Ohessa nimimerkin "toinen oikkari" perusteellinenvastaus useiden kuukausien takaa.
Ja tämähän sitten aivan eri asia kuin omaisuutenne osittaminen, ja mahdolliseten tasinkojen maksaminen ... se "rutiinia" ... exälle maksettavat elarit äärettömän harvinaiset (mutta mahdolliset)
*****************'
Puolisolle todellakin voidaan määrätä suoritettavaksi elatusapua myös avioeron jälkeiseltä ajalta. On syytä korostaa, että on hyvin poikkeuksellista, että elatusapu määrätäään maksettavaksi tällä tavalla. Ja silloinkin sen määrä on usein varsin vähäinen.
Kerrataampa siis avioliiton aikainen puolisoiden elatusvelvollisuus:
AL 46 §:
"Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Lapsen oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75)"
ja 47§:
"Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti."
Kuten on arvattavissa, näitä kanteita elatusavun maksamiseksi puolisolle ei avioliiton "rauhallisen vaiheen" aikana juuri esiinny. Usein elatusapua vaaditaan juuri erilleen muuttamisen tullessa ajankohtaiseksi, ja elatusapu päättyy siis avioliiton päättyessä.
Puolisoiden eron jälkeistä elatusvelvollisuutta koskee AL 48§:
"Kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.
Elatusapu voidaan vahvistaa suoritettavaksi joko toistaiseksi tai siten, että elatusavun suorittaminen lakkaa päätöksessä asetetun määräajan kuluttua. Elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa suoritettavaksi kertakaikkisena, jos elatusvelvollisen varallisuusolot ja muut seikat antavat siihen aihetta.
Määräajoin maksettavaksi vahvistetun elatusavun suorittamisvelvollisuus raukeaa, jos elatusapuun oikeutettu menee uuteen avioliittoon."
Hiukan tulkintaa. Elatusavun määrääminen on siis tuomioistumen harkintavallassa. Oikeuskäytännössä on vakiintneesti katsottu että elatusavun määräämisen perusedellytyksenä on, että puolison kyvyttömyys elättää itseään avioeron jälkeen johtuu edeltävästä avioliitosta. Esim. Erittäin kovatuloisen liikenaisen aviomies on koko pitkän avioliiton aikana hoitanut kotia ja lapsia, ja täten syrjäytynyt työelämästä (menettänyt ammattitaitonsa). Tällaisessa tilanteessa on kohtuullista tuomita nainen maksamaan ex-miehelleen elatusapua. Miehen kyvyttömyys elättää itseäänhän on johtunut perheen yhteisestä päätöksestä, sisäisestä työnjaosta, jossa miehelle on langennut kotiorjan paikka (josta ei mm. kerry ansioeläkkeitä, joita ei myöskään ositeta).
Elatusmaksun on oltava maksajan näkökulmasta kohtuullinen. Tavoitteena ei missään nimessä voi olla miehen entisen elintason ylläpitäminen. Pikemminkin kysymys on elämiseen tarvittavasta vähimmäisavustuksesta, joka ei määräydy naisen tulojen, vaan miehen todellisten vähimmäistarpeiden perusteella. Oikeastaan koko elatusavun merkitys on nyky-yhteiskunnassa kutistunut liki olemattomiin: yhteiskunnan laaja talodellinen turvaverkko on pitkälti syönyt säännökseltä soveltamisedellytykset. Avioliittolakia säädettäessä ja ko. lainkohtaa viimeksi muutettaessakin olosuhteet olivat varsin erilaiset.
Yleensä on perusteltua lähteä elatusavun määräaikaisuudesta. Elatusavun määrä lienee yleensä suurimmillaankin muutamia satoja euroja (alioikeuskäytännöstä on luonnollisti liki mahdotonta saada selko ilman kohtuuttomia vaivoja, ja HO:n/KKO:n tuoretta käytäntöäkin on hyvin vähän, edellisen kappaleen lopussa mainitusta syystä).
Myös avioliiton kestolle on annettava merkitystä, sillä lyhyessä avioliitossa tapahtuva kotirouvana/herrana eläminen ei itsessään voine juuri nakertaa puolison toimeentulomahdollisuuksia. 20 vuotta kotona onkin jo aivan eri asia.
********************
Siis ellei avioehtoa ole. Tosiasia on niin, että heikompituloisella elintaso laskee eron jälkeen. Miksi miehen pitäisi vielä ylläpitää entistään? Jos näin olisi, olisi miehenkin vaikeaa aloittaa uutta suhdetta jos entinen perhe olisi taloudellisena kiviriippana. Lasten elatuksen maksaminen sentään loppuu heidän tullessaan täysi-ikäisiksi. Entistä akkaa voisi sitten joutua elättämään hautaan saakka. Onhan niin, että pienestä palkasta tulee aikanaan pieni eläke. Keskustelun aloittajan tapauksessa on raskauttavana tekijänä vielä sekin, että mies on pääosin maksanut talon kulut.
Piti siis sanoa että Maarimaarin tapauksessa mies on maksanut pääosin talon kustannukset. Meniköhän nyt oikein?
Kerrataanpa kirjoitetaan n-kirjaimella ei m. Samaa sarjaa ovat myös niin - niinpä, kerron - kerronpa, laulan - laulanpa. Mikä villitys on kirjoittaa n-kirjaimeen päättyvät sanat taivutettaessa m-kirjaimella.
Jos oltais hankittu sellanen asunto josta kummallakin on varaa maksaa puolet menoista, asuttais varmaan kaksiossa koska mun osuudella ei ole varaa omakotitaloon, eikä 3h tai 4h keittiö kerrostalossa. Mutta laskettiin että tällä kustannussysteemillä saadaan ok-talo jollaisessa mies on tottunut aina asumaankin. Eikä mulla tietenkään mitään sitä vastaan ollut. On tää parempi lapsellekin. En tarkoita että kerrostalo olisi huono. Sinnehän tästä pitäisi muuttaa kaiketi ellei mies suostu osallistumaan talon kustannuksiin vaikka itse muuttaisi pois.
Jos me siis sovitaan että minä jään lapsen kanssa tähän niin kai sen sopimuksen täytteeksi pitäisi avustustakin saada? Vai onko minun siis vain hyväksyttävä, että asun sellaisessa asunnossa johon minulla on varaa?
M36 kirjoitti:
a) edellyttää merkittävää varallisuus ja tuloeroa puolisoiden välillä
Tuohan nimenomaan tarkoittaa, että köyhän naisen KANNATTAA mennä naimisiin hyvätuloisen ja varakkaan miehen kanssa, koska erossa sitten saa elatusapua??
Henkilöiden on hyväksyttävä se, että joutuvat asumaan sellaisessa asunnossa johon on varaa.
Ei exien tehtävä ole maksaa entisten puolisoidensa asumiskuluja. Toisaalta saatat olla oikeutettu asumistukeen, mutta sitähän ei exäsi maksa.
Olen luullut ettei omistusasuntoon saa asumistukea. Vaikka tähän saisikin, en usko että se kattaa lainkaan talon menoja. Ken on asunut kerrotalossa ja omakotitalossa ymmärtää millaisista summista ok-talossa on kyse.
No ehkä suostun muuttamaan ja saan osituksessa oman osuuteni talosta (joka on mahtavat 25%, meillä on avioehtosopimus ja talo ostettu ennen avioliittoa). Lainarahaa se melkein on, mutta jotain jää varmasti itsellenikin. Uutta asuntolainaa en taida saada tuloillani joten vuokralle vaan.
Ellei teillä ole avioehtoa menee talokin jakoon eli mahdollisesti myyntiin. Vai luuletko todellakin, että miehesi jättäisi sinulle talon ja vielä maksaisi sinulle elatusapua, jotta pystyisit pitämään talon. Ei kuule onnistu. Valmistaudu vain elin- ja asumistasosi laskuun.
torppaa sellaiset aikomukset. Jos varakkaammalla osapuolella on jo ennen avioliiton solmimista hankittua omaisuutta ja vielä perintöäkin tulossa, on usein omaisuus suojattu avioehdolla. Usein testamenteissakin on vielä suojamääräys siitä, ettei pojan/tyttären puolisolla ole oikeutta perintöön.
Vain täysi idiootti heittäytyy kotirouaksi uskoen, että kyllä se sitten elättää, jos jotain sattuu ja saanhan puolet omaisuudesta jos erokin tulee.
Tunsin mieheni jo silloin kun hänen avioeroprosessinsa oli pahimmillaan. Hänen entisensä purki katkeruuttaan erosta jos vaikka millä konsteilla. Mies joutui elatusmaksuina maksamaan todella isot rahat ja nainen muuten kavalsi osan rahoista, osti itselleen uuden auton. Naiselle ei mieheni olisi halunnut antaa senttiäkään. Vasta liian myöhään saimme selville, että miehen entiselleen jättämä asunto-osake olisi pitänyt huomioida elatusmaksuissa siten, että mieheni ei olisi joutunut maksamaan enää mitään. Eli elatusmaksut olisi kuitattu sillä, että mies luopui omasta osuudestaan asuntoa. Myös auton mies jätti. Otti vain vaatteet ja muut henkilökohtaiset tavaransa. Näinkin voi käydä, että naiset imevät entiseltä mieheltään kaiken mahdollisen, eikä mikään riitä.
Ellet itse pidä puoliasi ei kukaan muukaan pidä.
lain tulkinnasta. Onko niin että kohta a) yksin ei riitä, vaan edellytetään muitakin kohtia täyttyväksi? Vai riittääkö a) yksin. Siihen ei auta "avioehto ratkaisee" -> monilla ei ole avioehtoa. Ei auta "harva heittäytyy kotirouvaksi" -> se mahdollisuus on, ettei avioehtoa tehdä ja toinen heittäytyy kotirouvaksi oli aihetta tai ei. Jolloin kohdan a) tulkinnalla on merkitystä. Minä tulkitsen sen niin, että köyhä pienituloinen nainen voi mennä varakkaan, hyvätuloisen miehen kanssa naimisiin (tai sukupuoliroolit toisin päin), ja erossa köyhä "voittaa" elatusavun itselleen. Elleli sitten nuo muut kohdat pelasta. Miten on, lakia tuntevat? (minä en tunne, vaikka osaa lukea)
Sellaista vaihtoehtoakin ollaan mietitty miehen esityksestä että taloa ei vielä myydä ja minä jään lapsen kanssa siihen mutta maksan kaikki asumiskustannukset, sähkö, vakuutukset ym.
Ystäväni huomautti että jos mies muuttaa pois ja eroamme, hänellä olisi kuitenkin oikeus periä vuokraa!!! minulta omasta osuudestaan... vaikka osallistuisi normaaleihin omistajalle kuuluviin kustannuksiin, vesi, kiinteistövero ja kiinteistön vakuutus. Ystäväni myös muistutti että mieshän voi ottaa nuo velvollisuutensa huomioon vuokran määrässä korottavasti. Onhan se normaalia kaupallista toimintaa. Ei kai kukaan ketään ilmaiseksi anna talossaan asua.
Mutta siis mulla ei olisi varaa noihin tuloillani, joten voisinko vaatia mieheltä elatusapua? Se on jo selvinnyt että tuskimpa menisi oikeudessa läpi.