Aika monissa viesteissä on valitettu puolison haluttomuutta ja passiivisuutta. Kärsin aivan samasta asiasta ja olen jonkun viestin asiasta laittanutkin. Tuskin kukaan kirjoittajista on pystynyt kertomaan että tilanne olisi olennaisesti parantunut puhumisten tai terapioitten avulla. Olen itse asiassa päätynyt sellaiseen lopputulokseen, ettei mitään ratkaisevaa parannusta voikaan tapahtua. Tietysti jokainen vähänkin järkevä (varsinkin perheellinen) nainen tai mies voi muuttaa käyttäytymistään jos asiasta puhutaan perusteellisesti ja varsinkin jos vaihtoehtona on avioero ja siihen liittyvät vaikeudet. Useinkin haluton ja passiivinen nainen tai mies on periaatteessa turvallisuushakuinen ja stabiiliin olotilaan tyytyväinen ihminen. No, jos nyt terapioiden ja keskustelujen jälkeen tilanne muuttuukin niin, että tämä haluton henkilö ymmärtää että vaihtoehtona erolle tai vieraissa käymiselle on se että ryhdytään harrastamaan seksiä ym. muuta aikaisempaa enemmän, niin tottakai niin tapahtuu.
Omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että vuosikausia jatkuneen kylmyyden jälkeen tilanne olisi lähinnä kiusallinen. Jos puolisoni ei syystä tai toisesta ole oikeasti halunnut minua miehenä moniin vuosiin, niin ei kai hän puhumisten jälkeenkään minua varsinaisesti sen enempää aidosti haluasi, vaan tekisi sen lähinnä velvollisuudesta. Ei jumalauta, luulen kyllä, etten enää koskaan voisi olla varma, haluaako tuo ihminen minua ihan oikeasti, vai onko nyt vain opeteltu tietty käyttäytymismalli.
Mieluummin vaikka rehellistä teeskentelyä maksetulta naiselta kuin teeskentelyä rakastetulta
Omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että vuosikausia jatkuneen kylmyyden jälkeen tilanne olisi lähinnä kiusallinen. Jos puolisoni ei syystä tai toisesta ole oikeasti halunnut minua miehenä moniin vuosiin, niin ei kai hän puhumisten jälkeenkään minua varsinaisesti sen enempää aidosti haluasi, vaan tekisi sen lähinnä velvollisuudesta. Ei jumalauta, luulen kyllä, etten enää koskaan voisi olla varma, haluaako tuo ihminen minua ihan oikeasti, vai onko nyt vain opeteltu tietty käyttäytymismalli.
Mieluummin vaikka rehellistä teeskentelyä maksetulta naiselta kuin teeskentelyä rakastetulta
Vastaukset 11
Vanhimmat
olen kanssasi täysin samaa mieltä
hyvin puhuttu
En ymmärrä miten voit sanoa, että maksetun naisen teeskentely on rehellisempää kuin oman naisen?
Maksettu nainen teeskentelee rahasta, oma naisesi voisi teeskennellä rakkaudesta, mutta et anna hänelle siihen mahdollisuutta?
Hyvä havainto, kiitos siitä. Mielessäni on kuitenkin tämmöinen lapsellinen ja romanttinen ajatus yhteiselämästä, johon kuuluisi ihan oikesti intohimoa ja haluamista. Varsinkin kun sitä on mielestäni joskus jopa ollutkin. Ja minun puoleltani on vieläkin. Olemme varmasti vain niin erilaisia.
Ei tuo heitto maksullisista naisista tietenkään ole vastaus siihen mitä elämältäni vielä oikeasti odotan. Mutta ajatteleppa itse, että olisit intohimoisen kiihkeästi halukkaan kiimaisesti ihastuneen rakastunut ja halukas. Viidennenetoista viettely-yrityksen jälkeen saisit, säälistä......
Näyttää olevan meillä hyvinkin samanlainen tilanne. Kaksi kertaa olen tämän vuoden aikana päässyt vaimon kanssa saman peiton alle. Vieraissa ei kuitenkaan saa käydä. Pitäisi kuulema osata vanheta arvokkaasti. Huoh.
Niin.
Jos teillä ennen on ollut intohimoa ja haluamista ja sinulla vieläkin niin kyllä ne halut vaimollasikin on tallella, tosin piilossa...
Oletteko henkisesti lähellä toisianne? Mitä muuta lapsellista ja romanttista :D mielestäsi kuuluu yhteiselämään kuin intohimo ja haluaminen? Osoitatteko hellyyttä mitenkään muutoin? Yhteisiä harrastuksia? Lapsia? Huveja? Onko vaimollasi omia virikkeitä, huveja tai harrastuksia? Liikaa töitä? Onko hän iloinen, tasainen vai surumielinen eli NAURATTEKO yhdessä tai nauraako vaimosi kenenkään kanssa, ystäviensä???
Luin juuri jokin seksihaluttomuustutkimuksen, jossa sanottiin hyvin suuren osan haluttomuudesta johtuvan masennuksesta. Moni taas ei itse edes tiedä olevansa masentunut.
Miten kokisit minun tilanteeni? Tyttöystäväni haluaa aidosti ja usein seksiä kanssani silloin kun olemme yhdessä. Ja jos en minä tee aloitetta,niin hän aloittaa. Hyvä, mutta siinä onkin melkein kaikki. Koskaan hän ei soita tai tule oma-aloitteisesti luokseni käymään. Ei hän ehdota yhteistä tekemistä tms. Jos minä en ota häneen yhteyttä, niin hän on kotonaan tai kaupassa. Elää itsekseen ja katselee telkkua. Minusta tuntuu usein että hän on itseriittoinen sinkku, eikä tarvitse minua muuhun kuin seksiin. Mutta voihan se olla toisinkin. Onko tällaisella seurustelulla tulevaisuutta?
No voi, ihan tunsin piston sydämessäni koska itsellä sama tilanne toisinpäin. Oletko miettinyt minkä kuvan itse annat itsestäsi sille tyttöystävälle?
Oma miesystäväni soittelee muutaman kerran viikossa, käy 2-3 kertaa ja muutenpa ei juuri yhteyttä pidetäkään, koska: minulla on sellainen kuva hänestä ettei hänelle oikein voi soittaa joten on parasta että hän soittaa silloin kun hänelle sattuu se sopimaan. Hän kun on niin kiireinen ystäviensä ja harrastustensa kanssa. Alkuun koetin silloin tällöin soitella, mutta kylläpä se sitten tukahtui kun hän "ei ehtinyt vastata puhelimeen", "akku oli loppu" jne.
Niinpä sitten yhteydenpidon hoitaa käytännössä hän, joskus saatan lähettää lyhyen sähköpostin/tekstarin ihan oma-aloitteisesti. Olen hänelle vähän kiukutellutkin siitä ettei hän halua tavata useammin (meni reilu viikko sillä kertaa), mutta nyt olen ajatellut että kun kerran olen usean vuoden osannut sinkkuna elää, jatkan samaan malliin omissa oloissani. Pidän hänestä todella, siinä määrin että olisin valmis sitoutumaan vakavamminkin - mutta en uhraa elämääni odottelemalla onko hänellä aikaa minulle.
Niin, meidän suhteessa MINULLA on sellainen olo että olemme yhdessä vain seksin vuoksi. Ja kysyn ihan samaa kuin sinäkin, onko tällaisella seurustelulla tulevaisuutta?
Jos heitit kysymyksen takaisin, niin vastaan, että en näe suhtessasi suurtakaan tulevaisuutta. Olen nähnyt näitä kavereiden kanssa meneviä miehiä ja huomannut, että heitä on vaikea saada henkseleistä vetämällä pysähtymään.
Itse en ole liikkuvaa sorttia, vaan olen enimmäkseen kotona ilman kavereita ja menoja. Ajattelen tyttöystävääni silloin usein. Puhelimet, ovikello ja omat korvat ovat höröllään, jos hän vain soittasi. Mutta kun ei! Kotonaan kuitenkin itsekseen on.
Vastauksestaisi selviää sinkkutaustasi mahdollistavan sinulle sen, että voit olla itseksesi ottamatta yhteyksiä. Lisäksi jos saat toiselta puristetuksi soiton, niin silloin koet mielihyvää, ettei sinua ole hylätty. Tätä jälkimmäistäkö se minun tyttöystäväni tekee?
Hyvä Manchild,
tilanteesi on rankka mutta ei kovin harvinainen.
Kuinka harvat (naiset ja miehet) lopulta arvostavat erotiikkaa ja seksuaalisuutta pitkässä liitossa. Ollaan vain tyytyväisiä kun kaikki sujuu ja ollaan toisiinsa kiintyneitäkin. Mutta se intiimi leikki, ja huumori, yhdessä nauraminen se tietty kevyt romanssinpilke silmässä... sehän tekee elämästä oikeaa elämää.
Alberto Moravia kirjoitti romaanin Keskipäivän aave, jossa hän kuvasi miten rakkaus loppui. Niinkin voi käydä. Ei ole rakkautta. Mutta teillä tuntuu edelleen olevan kiintymystä ja rakkautta.
Joillakin seksi ja eroottinen virike säilyy, tiedän. On naisia jotka osaavat vaalia sitä: luovat tunnelmaa eroottisilla hepeneillä, kauniilla sanoilla puolisolle, ja on miehiä jotka tuovat kukkasen tai lahjan yllättäen, käyttävät kekseliäisyyttään sanoessaan vaimolleen miten kaunis ja kiehtova ihminen tämä on, miten haluttava ja seksikäs, saattavat jopa ystävienkin seurassa sanoa julkisesti jotain myönteistä ja henkilökohtaista omasta puolisostaan. Myönteisyys synnyttää lisää myönteisyyttä ja rakentaa myös erotiikalle tilaa siinä yhteisessä ilmapiirissä.
Monella naisella on alhainen käsitys omasta itsestään ja tämä saattaa estää avoimen luottavaisen heittäytymisen erotiikan leikkiin. Sekin vaatii sen itseluottamuksen että tietää olevansa hyvä, ihanan nainen ja rakastamisen arvoinen.
Allekirjoitan kirjoituksesi täysin. On paljon pareja, joissa jopa molemmat haluavat enemmän, mutta puolisot eivät enää näe toisiaan tai itseään seksuaalisena miehenä/naisena. Erotiikan vaaliminen vaatii vastavuoroisuutta ja puolisosta huolehtimista muutenkin. Itseluottamuksen merkitys etenkin parisuhteen seksielämässä on suuri.