... niin kertokaa miksi parisuhteista vapaat ihmiset varsinkin naiset ovat niin kovasti varattujen siis parisuhteessa elävien perään? Antavatko varatut flirttiä ja ruokkivatko vapaiden ihmisten tarvetta vai ovatko vapaat ihmiset kateellisia ja näin yrittävät pilata sen arvokkaan mitä joillakin on tai he kuvittelevat olevan?
Moro!
Kertokaa
121830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ainakin itselläni:
1) En ole vielä avioeron jälkeen valmis sitoutumaan, varattu mies ei sitä suurella todennäköisyydellä vaadikaan
2) Varatut vonkaa innokkaammin, just tuosta em. syystä, kiva saada vapaa kakkonen vähän piristämään joko seksielämää tai keskustelukaveriksi (varatun naisen kanssa ei uskalla niin helposti alkaa, kiinnijäämisessä on aina riski kahden perheen rikkoutumisesta)
3) Vapaat miehet pelkäävät, että nainen alkaa haluamaan sitoutumista, eivätkä he em. syistä ole siihen valmiita
4) Varatut miehet on aina valmiita pieneen seikkailuun (usein naisetkin)
5) Flirttailu on kivaa sekä varattujen että vapaiden mielestä, ja "kun antaa pirulle pikkusormen jne." se voikin johtaa pitemmälle kun alunperin oli tarkoitus
6) Varattu mies on oletettavasti tautivapaa (tosin varma ei nykyään voi olla mistään)ja tuskin mikään sarjamurhaajakaan, vapaista ei koskaan tiedä
Siinäpä sulle muutama syy näin ensialkuun..
eli enempi vapaita "katseltiin".
eka kertaa kun kohdattiin tää mies antoi mun uskoa olevansa eronnut.....
no sitten....kun sain tietää , en enää "välittänyt"
tai välitän - mutten voi sille mitään!!!!
luuletko etten mieluummin löytäisi vapaata.
Taitaa olla aika heikko itsetunto sulla jos jahtaat varattua miestä etkä saa häntä koskaan omaksesi.
Koitan kiertää varatut kaukaa. Mikäli niin käy, se on vahinko, etten tiedä tai mies tuleekin yllättäen varatuksi tietämättäni. Jos tiedän, niin mies ulos, tai sitten ei ole elämässä mitään muuta eikä muuta vaihtoehtoa kuin pitää osa jostakin. Jotkut ei vaan löydä miestä, kun moni mies ei edes käy missään missä naiset voisi kohdata heitä. Työ, koti, auto jne. Urheilut he harrastaa kaverin kanssa ym menot.
Oletko koskaan ajatellut kolikon toista puolta? Sitä, että varatut (miehet) usein viimeiseen asti salaavat ja peittävät sen että ovat varattuja. Sormus työnnetään taskuun ja kaverit hymyilee viattomina vieressä kun varattu iskee vierasta. Ja siinä vaiheessa kun sen saa tietää, on sydän usein jo niin syrjällään toista kohtaan että koeta siinä sitten itsellesi selittää että 'joo, en mä sua rakastakaan'. Järki ja tunteet kun harvoin käyvät käsikädessä...
"Ja siinä vaiheessa kun sen saa tietää, on sydän usein jo niin syrjällään toista kohtaan, että koeta siinä sitten itsellesi selittää että 'joo, en mä sua rakastakaan'."
Eli sitten vaan rakastaa niin hirveesti miestä, joka on valehdellut sulle koko ajan eikä ole ottanut sun tunteitasi tosissaan missään vaiheessa? Ihanko todella miestä rakastaa millä ehdoilla hyvänsä? Vaikka mies paljastuisi sarjaraiskaajaksi ja pahoinpitelijäksi, jolla on kilometrin mittainen rikosrekisteri, niin silti vaan täytyy rakastaa, koska järki ei kulje tunteen kanssa käsikädessä? Kai nyt jossain kulkee raja sillekin, miten paljon kannattaa järjettömästi käyttäytyä? Missä vaiheessa se järki sitten oikein tulee kuvaan? Vai tuleeko ollenkaan?
No ehkäpä sarjamurhaaja ja varattu "tavallinen" mies/nainen on kaksi hieman eri asiaa. Eipä tehdä itikasta ilmatorjuntaohjusta.
Et ilmeisesti ole itse ollut rakastunut siten että "järki jättää". Kyllä niin käy joskus järkevällekin. Itse elin 44 vuotiaaksi kun varattu mies (tosin eroamassa oli silloin muka)iski kantaan enkä ole irti päässyt vaikka olisin kuinka järkevä. Siinä hajosi pitkä avoliittoni ja meinäsi lähteä henkikultakin, mutta jatkaa pitää. Eikä ole kyseessä myöskään huono itsetunto, tiedän että tässä on kyseessä jonkinlainen riippuvuus ja tunne siitä että jos nyt luovutan en enää koskaan saavuta mitään samankaltaista. Irtipäästämistä voisi verrata pieneen kuolemaan. Olen kokeillut tämän tyypin kanssa myös yhteiselämää (kun vaimo heitti hetkeksi ulos) ja todennut että se olisi aika karua, mutta sekään tieto ei anna tarpeeksi voimaa olla tapaamatta häntä. Olen kyllä viikko viikolta vahvempi ja pystyn jo kuvittelemaan elämää ilman häntä ja uskon että pääsen tästä vielä eroon, mutta työtä se vaatii.
"...tunne siitä että jos nyt luovutan en enää koskaan saavuta mitään samankaltaista."
Tässä lauseessa kiteytyy se fakta, että kun naisen menopaussi lähestyy, eli alkaa se "final countdown" niin tulee pakonomainen tarve saada vielä joku mies joka vielä noteeraa naisen naisellisuuden. Siis haluaa seksiä tämän kanssa.
Se pakonomainen halu näyttää naiselle olevan niin hurja, ettei millään muulla ole mitään väliä. Pakko vielä ennen kuin ei kelpaa...
Tämä tuli todetuksi oman naisen kanssa, joka sen salarakkaan kanssa alkoi pelailla. Ihmettelin sitä syytä, mutta jälkeenpäin olen selvittänyt että se on se hormonihärdelli joka naisen siihen ajaa. Vaimolla ei todellakaan ollut mitään syytä tehdä tekoaan, ei ainakaan jälkeenpäin ajateltuna sillä siinä meni yksi pitkä avioliitto tärvelle ja elämä sököksi. Koko perheeltä. En usko että oli sen arvoista, tai mistäpä minä sen tietäisin?!?
Myönnän kyllä että tässä iässä tulee sellainenkin tunne että kohta ei enää kelpaa ja nyt pitää pinnistää viimeiset valloituskeinot esille, mutta en nyt laittaisi kaikkea ihan vaan hormonien syyksi. En nimittäin kannata sellaista ihmiskäsitystä että elämää hallitsee vain hormonit ja että tahdottomina menemme niiden ohjaamina mihin vaan. Tämä selitys kuuluu samaan kategoriaan kuin nykyään niin suosittu narsisti-psykopaatti selitys.
Itsellä ei ollut silloisessa suhteessa seksinpuute, vaan tunteiden puutostila. Koin että minua ei haluta "minuna" vaan jonain kohteena, joka on siinä olosuhteiden pakosta. Tämä uusi ihminen sai minussa tunteet eloon.
Kun olen seurannut näitä kakkos-keskusteluja niin kaikissa on sama sävy, että seksi on ihanaa ja ei ole sitoutumispelkoja ym....
Niin meilläkin, mutta tunnistan tässä sellaista itsepetosta että jossain vaiheessa tilanne käy ylipääsemättömäksi ja suhde menee karille.
Tällaisessa suhteessa on aluksi kiihoittavaa se jännitys ja toive siitä että jotain ihanaa on luvassa, mutta vain luvassa ja useimmiten naisen mielessä.
Vaikka tämä oma suhteeni on ollut niin täynnä tunteita on itkua ja naurua ja intohimoa ja en olisi vielä vuosi sitten voinut uskoa että pystyn jo analysoimaan tilannetta. Nyt olen iloinen tästä tilaisuudesta päästä selville taas yhdestä puolesta itseäni. Sillä siitähän elämässä lopulta on kyse, opi tuntemaan itsesi, myös ne pimeät puolesi.
Meillä on yleensäkin ominaisuus luoda toisista ihmisistä mielikuvia omien toiveiden mukaan. Itselläni tämä ominaisuus on hyvin voimakas. Tästä esimerkkinä voisi olla se että 18 vuotisen avoliittoni aikana olisin voinut vannoa että avopuolisooni voi luotta kuin vuoreen. Eron tullessa paljastui kuitenkin että hän oli pettänyt minua säännöllisesti alusta alkaen, hyvä etten HIV:ä saanut palkaksi, kondylooman kuitenkin.
hieno ihminen!
Niin, "meri"selityksiä on monenlaisia, jokainen kokee asiat omalta kantiltaan.
Fakta on kuitenkin se, että siinä omien "pimeiden" puolien ja muidenkin ominaisuuksiensa etsimisessä parisuhteessa elävältä yksilöltä pääsee sujuvasti unohtumaan, ettei se liitto ole vain yhden ihmisen elämää, siinä on mukana se toinenkin... ja väistämättä tehdyt valinnat vaikuttavat sen toisenkin elämään mitä suuremmassa määrin.
Kysynkin, onko omat nautinnot/seikkailut/sekoilut oikeutettuja minkään "meri"selityksen varjolla? Mielestäni eivät ole. Jos niitä kuitenkin haluaa saada liiton ulkopuolelta, on se liitto ensin ajettava alas, oltava rehellinen sille omalle puolisolle missä mennään. Tottakait se kirpaisee, kumpaakin ehkä. Mutta jälkiseuraamukset siitä ovat kuitenkin lievempiä, kuin se että petät ja vielä ehkä valehtelet, ettet pettänytkään. Mihin arvoon ja asemaan sen kokeminen ajaa petetyn puolison? Vastaan: on koko elämä ja tulevaisuus aivan karrella, ei ymmärrä miksi se pettänyt vielä kuitenkin jää siihen pyörimään, olisi nyt herran tähden mennyt sitten kokonaan sen salarakkaansa tykö, eikä vain lainaksi.
Mutta ihmisen itsekkyys on pohjatonta, silloin kun eletään vain sen oman navan ympärillä vähääkään välittämättä siitä, että avioliitto on monelle vakava paikka, eikä mikään leikkikenttä jossa voi temmeltää kuten haluaa.
Kesää sullekin, kuitenkin.