Mieheni on käyttäytynyt oudosti viime aikoina. Kaikki alkoi siitä kun hänen työpaikalleen tuli uusi työntekijä, nuori nainen. Sen jälkeen mieheni on ollut normaalia hyväntuulisempi, aloittanut kuntoilun ja alkanut todella kriittiseksi omasta ulkonäöstään. On hän jopa käynyt yhdessä kuntoilemassa uuden työkaverinsa kanssa. Lisäksi he tekevät yhdessä töitä, ovat työpari. Mieheni lainailee naiselta tavaroita, musiikkia ja elokuvia. Hänen musiikkimakunsa on muuttunut aivan täysin. Hän ei kiinnitä minuun juurikaan huomiota. Ennen hän tykkäsi silitellä minua, mutta tässä yhtenä iltana kun pyysin silittelyä, hän häkeltyi ja ihmetteli pyyntöä, mutta alkoi silitellä, mutta siinä ei ollut mitään tunnetta mukana.
Minua pelottaa! Olen kysynyt mieheltäni, onko minulla syytä huoleen tämän naisen suhteen, sillä minusta vaikuttaa että hän on ainakin ihastunut tähän, mutta mieheni vastasi, ettei mitään ole. En tiedä silti voinko luottaa siihen. Eihän tuollaiseen kysymykseen voi vastata myöntävästi! Pitäisikö minun tivata asiaa enemmän?
Olen myös huomannut että hän on seurassani kärtyisämpi ja huomauttelee vioistani todella usein, aivan kuin en olisi enää hänelle mieleen ja kuin hän vertaisi minua tähän toiseen.
Auttakaa! Olen aivan tuskissani ja minulla on paha olla. En kykene kohta keskittymään töihinikään, nytkin itkettää ja olen työpaikalla! :o( Mitä voin tehdä? Miten kysyä asiaa mieheltäni? Miten saan hänet kertomaan totuuden, oli se sitten mikä tahansa?
Minua pelottaa! Olen kysynyt mieheltäni, onko minulla syytä huoleen tämän naisen suhteen, sillä minusta vaikuttaa että hän on ainakin ihastunut tähän, mutta mieheni vastasi, ettei mitään ole. En tiedä silti voinko luottaa siihen. Eihän tuollaiseen kysymykseen voi vastata myöntävästi! Pitäisikö minun tivata asiaa enemmän?
Olen myös huomannut että hän on seurassani kärtyisämpi ja huomauttelee vioistani todella usein, aivan kuin en olisi enää hänelle mieleen ja kuin hän vertaisi minua tähän toiseen.
Auttakaa! Olen aivan tuskissani ja minulla on paha olla. En kykene kohta keskittymään töihinikään, nytkin itkettää ja olen työpaikalla! :o( Mitä voin tehdä? Miten kysyä asiaa mieheltäni? Miten saan hänet kertomaan totuuden, oli se sitten mikä tahansa?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kehoitan, että kysyt suoraan, että onko aihetta epäilyihin vai ajatteletko nyt vain kuin "vainoharhainen nainen". Olen itse avioitunut vasta viime vuonna ja avioliiton alkutaival on ollut yllättävän vaikea. Tiedän omastakin miehestäni, että on komeana uroona työpaikkansa varmasti himoittu adonis ja hän siitä varmasti nauttiikin. Mietityttää itseänikin vaimona, että kuinka paljon työkavereiden kanssa vapaa-ajalla hengailua voi pitää "terveenä". Terassilla istuminen pelkässä naisseurassa, pitkiä arki-iltoja viinan lotrailun kanssa jne. eli joskus kyllä pistää miettimään! Kerran on mieheni haksahtanut aikoinaan vieraisiin, joten ikinä ei voi luottaa täysin, vaikka papin amen onkin annettu ja asiat hyvin selväksi tehty. Ymmärrän siis tuskasi erittäin hyvin!
Parempi, että kysyt suoraan ja sanot, että vaadit rehellistä vastausta. Näet kyllä miehesi katseesta puhuuko totta, jos oikein vakavasti keskustelet. Tai jos on ammattivalehtelija, niin sitten en tiedä..Mutta älä jää jankuttamaan, se vetää teitä vain enemmän erilleen. Osoita, että uskot miehesi vastaukseen ja kerro, että olet itsekin rehellinen.
Kauanko olette olleet avioliitossa ja onko suhteenne muuten kunnossa?
kyllä sinun miehelläsi on jotain meneillään tuon naisen kanssa. jos ei vielä suhde niin se on ainakin toiveissa.
kuntoilu, erilainen itsestä huolehtiminen ja sen kaltainen ovat ihan selviä merkkejä tapauksessasi. samoin se miten hän hakee sinusta vikoja eikä huomioi sinua enää niinkuin aiemmin.
eikä tietenkään hän myönnä mitään, varsinkaan jos suhde on vasta aluillaan tai kehitteillä, eihän hän halua sinua kumminkaan vielä menettää.
sinuna tivaisin asiaa vielä tiukemmin ja kertoisin siitä miten tuollainen kätös loukkaa ja satuttaa. jos miehelläsi on puhtaat jauhot pussissa eli ovat "vain" kavereita niin kyllä hänen pitäisi ottaa etäisyyttä tähän naiseen tai sitten esitellä hänet myös sinulle, että myös teillä on mahdollisuus tutustua ja kenties vaikka ystävystyä.
vaikka aina paasataan sitä, että ystävät pitää hyväksyä, mutta tällaisessa tilanteessa olen sitä mieltä, että jos se loukkaa toista niin sitten pitää asettaa vaimo tai mies ystävyyden edelle. tarkoitan siis tilannetta jossa takana jo vakiintunut suhde tai liitto ja siihen jostain tupsahtaa uusi ystävä toista sukupuolta. erikseen ne asiat missä ollaan ystäviä jo sinkkuaikoina ja sitten jommankumman tuleva kumppani ei ystävyyttä hyväksy syystä tai toisesta.
toivon, että miehesi tulee järkiin ja "palaa" luoksesi tunteiden tasolla.
ja sitten kaikki olikin totta.
Kysy vain suoraan, niin minäkin ja vastaus oli ei ole ketään, totuus oli , että kolme vuotta oli suhde . Kuitenkin, jatkuva kysely ei ole hyväksi mielestäni, mutta kerro kuinka paha olo sinulla on ja miksi.Jos oikein pahalle tuntuu, mene lääkärille ja kerro sekin miehellesi miksi.
eikä mies siltikään välttämättä kerro. mutta jos sanot asian tähän tyyliin, että tässä alkaa olla jo ihan todisteita: musiikki maku vaihtu, ja mitä se kuntoilu tarkoittaa mitä he yhdessä harrastavat?, entä mitä he tekevät sillä aikaa kun mies käy "lainaamassa häneltä musiikkia yms", miksi hän nyt yht'äkkiä on huomannut kaikki viat kun ennenkin olet tuollaisena kelvannut. Ja miksi et nyt enää yhtäkkiä kelpaakaan.
Mun mielestä näyttää siltä että miehes on ainaki ihastunu tähän työkaveriinsa. miksi hän muka yht äkkiä alkaa urheilla ja muuta, samalla sun "silittelyt" ja muut hellittelyt jää, miksiköhän. entä miksi sinä juuri nyt alat olla muka huonommassa kondiksessa?
sä näytät huonolle, koska hän päivät katselee pirteää ja simpsakkaa nais työ- ja jotain muutakin-, kaveriaan! hän ihan selvästi vertailee. eihän sitä muuten ois huomannu. sanot ja tiukasti mitä ajattelet, ja mitä sun mielessäs liikkuu. kahden kesken, kasvot vastatusten, sellainen tepsii ainakin meillä. istumme niin kauan että tilanteeseen löytyy vastaus. kannattaa kokeilla. on selvitty aika monesta pahasta. jopa toisesta naisesta....
näyttää siltä että miehelläsi on jotain peliä menossa tämän naisen kanssa.
Itselläni oli suhde työpaikan kautta yhteen mieheen ja se tapa miten rupesin käyttäytymään omaa miestäni kohtaa ovat aika samanlaisia mitä miehesi nyt tekee.
En halunnut että oma mieheni koskee minuun, koska se tuntui jotenkin oksettavalta.Tein pitkiä työpäiviä,en sen takia että olisin olut tämän miehen kanssa viettämässä aikaa vaan yksinkertaisesti siksi että en halunnut olla kotona katsomassa oman ukkoni naamataulua.Kotiin menteässä minussa heräsi pahin mahdollisnen pirttihirmu henkiin ja valitin ja mökötin mitä oudoimmista asioista.Mukaan tuli tietysti useammat illanvietot tyttökavereitteni kanssa koska en vain jaksanut enää olla kotona, koska ajatukseni oli vain siinä maanataiaamussa jotta kuulisin ja ehkä näkisin tämän miehen.
Seksinharrastaminen pitemmän ajan kuluessa oman mieheni kanssa vain harveni ja harveni.
Niin vastoin kun se lakiakin on mutta parhaan vastauksen voit saada jos tsekkaat miehesi kännykän.Katso tekstiviestit ja ehkäpä kuvaviestit..
Olen mies ja kirjoituksesi oli kuin vaimoni kirjoittama. Juuri noin hän tällä hetkellä käyttäytyy minua kohtaan. Olen katsonut kännykän tekstiviestin ja löytänyt sieltä viestejä miespuoliselta henkilöltä, jota en tunne, myös kuvaviesteistä löytyi tämän miehen kasvokuva. Kysyin vaimoltani ja edelleen kiisti kaiken ja raivostui siitä, että kaivoin hänen kännykkäänsä. Minun on todella vaikea luottaa häneen ja kaikki työreissut joilla hän on käännän mielessäni siihen, että kuvittelen hänen olevan tämän miehen kainalossa (sairasta, mutta totta). No edelleen olemme naimisissa riidat ovat arkea, hän syyllistää minua kaikesta ja väittää kyttääjäksi. Odotanko vai eroanko. Kysyin häneltä haluaako erota, vastaus oli aivan sama, mutta hän ei eroa hae. Tässäkin varmaan haluaisi saada kaiken näyttämään siltä, että minä jätin hänet ja lapset.
omalla kohdallani jäin niin pahasti kiinni etten voinut enää mitenkään kiistää asiaa.Tekstiviesti tältä toiselta mieheltä oli sen verran suora että kieltäessä tyhmäksi olisin itseni tehnyt.
Vaikea on toista syyttää jos viesti on ollut kaverillinen ja kuvaviesti vain pelkkä kasvokuva.
Itsellä tuli kuviohin tekaistut työmatkat toiselle paikkakunnalle.Viikonloppuna ylimääräisiä shoppailureissuja kaupungille jne..
Aikasemmin minä olin se joka oli vähän mustasukkainen miehestänsä niin nyt olinkin se joka sanoi että mene vain kavereittesi kanssa ulos siis suurin piirtein tee mitä lystäät.
Nautin suunnattomasti siitä jos kumppanini lähti ulos perjantai-iltana ja sain olla yksikseni kotona.Kuunnella musiikkia, juoda viiniä ja odottaa viestiä tältä mieheltä.
Loppujen lopuksi yhteiset kaverimmekin huomasivat minun muuttuneen ja olivat kysyneet mieheltäni onko minulla joku toinen!
Erosimme (olimme kihloissa) ja nyt tällä hetkellä yritämme rakentaa jonkinlaista ystävyys-suhdetta ehkäpä joku päivä olemme naimisissa,kuka tietää..
nainen muuttuu sen verran omassa arkielämässään kun toinen mies tulee kuviohin, että kyllä oma kumppani sen tunnistaa.Luota vaistoihisi.
No, näin se menee meilläkin. Vaimo innoissaan työntämässä minua ulos. Työmatkat ja yöreissut toiselle paikkakunnalle lisääntyneet saattavat viedä viikonlopunkin edustusta asiakkaiden kanssa. Tokihan tämäkin voi olla totta, hänen työnsä on sen tyyppistä. Jotenkin vain silti vaistot sanovat muuta. Riuduttavaa itselle elää epätietoisuudessa. Vaimo ei halua keskustella asiasta vaan loukkaantuu ja mököttää entisestään. Kännykkänsä on kyllä niin hyvin piilottanut, että sitä en ole talossamme sen jälkeen nähnyt. Myös ystävämme ovat huomanneet muutokset vaimossani. No toivotaan, että tekee ratkaisun johonkin suuntaan, ei tätäkään pitkään kestä henkisesti.
itse piillottelin myös puhelinta.Jopa suihkuun mentäessä laitoin sen kylpytakin taskuun tai sitten lataukseen ja puhelin kiinni.Illalla nukkuessa puhelin oli erittäin lähellä itseäni.Jopa patjan väliin saatoin sen laittaa kunhan vain toinen ei sitä löytäisi.
Illalla menin aikasemmin sänkyyn kun mieheni saattoi jäädä katsomaan toiseen huoneeseen telkkaria.Vetosin väsymykseen,olihan pitkä päivä töissä.Tällä verukkeella saatoin laittaa viestiä tälle toiselle.
Mielestäni sinun ei kannata odottaa että vaimosi tekee päätöksen.Jos hänellä on suhde, niin hän tulee jatkamaan niin kauan sitä, kun huomaa että et enää kysele asiasta.Ja siinä vaiheessa voit olla henkisesti niin loppu että millään ei ole enää väliä.
Toivottavasti saat mahdollisimman pian selville totuuden asioiden oikeasta laidasta.
Tuntuu siltä, että mies on ainakin ihastunut naiseen..Toivottavasti juttu ei kehity suhteeksi. Keskustelu kannattaa aina.
Mutta, katsopa mitä tapahtuu jos alat itse tekemään samaa; uusi kampaus, vaatteita..Lähde kavereitten kanssa viikonloppuisin pitämään hemaisevana hauskaa. Hakeudu uuteen harrastukseen, jossa on paljon mukavannäköisiä miehiä (kamppailulajit mukavia). Älä väkisin tuputa seuraasi miehelle, puuhaile hymyillen muuta. Ole hieman mysteerinen menoistasi. Jos ei muuta, niin nuo auttavat ainakin omaan henkiseen hyvinvointiisi ja itsetuntoon positiivisesti.
Tällä sinkkutyttösellä on töissä ja työn ulkopuolella sutinaa naimisissa olevan miehen kanssa ;)
Hyvää seksiä, ihanaa läheisyyttä, hyvää jutustelua, sitä me teemme...
Onko se sinun miehesi?
Kuulostaa aivan liian tutulta.
Ettei vain satu miehesi olemaan vaimoni työkaveri.
Täysin samoja asioita olen vaimossani huomannut.
Eli kirjoittamasi :
" Sen jälkeen mieheni on ollut normaalia hyväntuulisempi, aloittanut kuntoilun ja alkanut todella kriittiseksi omasta ulkonäöstään. On hän jopa käynyt yhdessä kuntoilemassa uuden työkaverinsa kanssa. Lisäksi he tekevät yhdessä töitä, ovat työpari. Mieheni lainailee naiselta tavaroita, musiikkia ja elokuvia."
Nämä pätee myös vaimoni käytökseen..
Mutta vaimoni on nyt sentään tunnustanut suhteensa työkaveriin... Ja parhaillaan selvitellään asioita ja ehkä ero edessä...
Vaadi totuus julki !!!!!
Että miehesi ole tänä yönä (työ)kavereiden kanssa iltaa viettämässä....
ja seuraa miehesi reaktiota? Jos sekoilu loppuu hällä on vielä tunteita sinua kohtaa...
Kyllä miehelläsin on jonku kanssa jotain peliä,ai mistä tiedän?,koska hän toimii aivan samallalailla kun minulla on seksisuhde ja petän avovaimoani.Kyllä se asia kuiteskin vielä johomkin suuntaan järjestyy,voimia sulle.
ja nuuski se, jos toisella on oikeus pettää ja valehdella on toisella myös oikeus tonkia puhelin.
Sieltä varmaan selviää yksi jos toinenkin asia
..rikollista toimintaa, puhelimen "tonkiminen"! Taas toisaalta, se on aika yleistä kuitenki. Tuskin siitä mitään "kuritushuonetta" tuomitaan? Omapahan on asias.
Ja sillä pettäjällä EI oo mitää oikeutta asiasta valittaa, jos on puhtaat jauhot pussissa (siis ei kännys mitää salattavaa), miks ei lupaa antas sitä tutkii?