Suomi

Kun Suomea pantiin EU- ja EMU-kuntoon, räjähtivät työttömyysluvut pilviin, eivätkä ole sieltä juuri laskeutuneet.

EU masinoi Suomeen kovan markkinatalouden, joka varmistaa sen, että köyhä pysyy kyykyssä.

Kovan markkinatalouden myötä yritykset siirtyvät pois Suomesta yhä enenevässä määrin.

Kova markkinatalous huolehtii siitä, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät ja köyhien lukumäärä lisääntyy.

Kun rikkaan rahalla ei ole isänmaata, rahan kerääntyminen heille varmistaa sen, että raha siirtyy yhä enenevässä määrin Suomesta pois. Ja seuraukset: köyhien tulojen laskeminen entisestään ja köyhien lukumäärän kasvu.

EU lypsää Suomea enevässä määrin: Suomen nettomaksut EU:lle olivat v. 2001 271 miljoonaa euroa, v. 2002 30 miljoonaa euroa, v. 2004 153 miljoonaa euroa, v, 2005 valtiovarainministeriön ennakkotiedon mukaan 628 miljoonaa euroa. Siis nettomaksuosuus moninkertaistuu.

Ja mitkähän mahtavatkaan olla EU-puheenjohtajuuskauden kustannukset Suomelle???

Lisääkin luetteloon olisi, vaan ehkä joku muu jatkaa???

Tietääkö kukaan, onko EU tuonut muuta hyvää Suomelle kuin sen, ettei hyväosaisten tarvitse tietyissä maissa matkustaessaan vaihtaa rahaa maan rahaksi tai esittää passia tiettyjä rajoja ylittäessään?

Mitä ihmettä me teemme moisella hirviöllä, mitä EU on?
8504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Muistan hyvin, kun oli äänestys EU:hun liittymisestä, niin Etelärannan herrat kertoivat, kuinka liittyminen tuo heti uusia työpaikkoja 100 000. Unohtivat kai kertoa, että mihin maahan.

Etelärannan herrat kertoivat myös, että yritykset alkavat heti investoida heti liittymisen jälkeen. Unohtivat jälleen kertoa, että mihin maahan.

Itse äänestin liittymistä vastaan.

Äänestä

ja herkkutattiviljelmillä on kaksi yhteistä piirrettä: molempia pidetään pimeässä ja syötetään paskaa.

Äänestä

siis työttömillä, ei ole tuota ONGELMAA että rahaa olisi voinut joutua vaihtamaan, koska meillä ei ole varaa mihinkään muuhun kuin halvassa asunnossa OLESKELUUN, jos kohta siihenkään. Mikäli vuokrat nousee tätä tahtia ja ruoka, kohta maataankin teltoissa taikka pusikoissa(teltatkin maksaa) ja kun tulee talvi niin sitten kuollaan pois jos ei keksitä jotain paikkaa missä maata ilmaiseksi. Ilman asuntoa kun ei saa korvauksiakaan joten pummailuksi kohta menee tämä työttömän elämä. Kädet ojossa istutaan kadun reunoilla kuten monessa "köyhässä" maassa tehdään. Ja hyväosaiset sylkee päälle.........

Äänestä

EU:n ansiosta meillä on inhimilliset lainakorot. (vrt. 90-luvun alkupuolen 15%)ja taloudellinen vakaus joka estää 90-luvun alun kaltaiset tapahtumat Suomessa.

Verotus on keventynyt EU aikana/ansiosta esim. alkoholi- ja autoverotus. Palkkaveroakin on kevennetty pikkuhiljaa mutta siitä on päättänyt oma eduskuntamme.

Työhön tai opiskelemaan lähtö toiseen eu-maahan on helpompaa kuin eu:n ulkopuolelle. Esim. aiemmin joitain suomalaisia hoitoalan tutkintoja ei hyväksytty Iso-Britanniassa mutta nyt eu-säännösten myötä ne on hyväksyttävä.

Osaatko sinä sanoa miten asiat Suomessa olisivat jos ei EU:hun olisi liitytty? Luuletko, että hinnat eivät olisi nousseet, yritykset eivät siirtäisi tuotantoaan halvemman kustannustason maihin ja kaikille olisi työtä?

Vastausta helpottamaan voin kertoa, ettei eu-jäsenyys vaikuta hevon v***uakaan siihen siirtääkö tehdas tuotantonsa Kiinaan vai ei.
Päinvastoin, jos olisimme jääneet eu:n ulkopuolelle niin luulen, että vähäisemmän kilpailun vuoksi Suomen kustannustaso olisi vielä nykyistä korkeampi ja yritykset olisivat lähteneen litomaan vieläkin liukkaammin.

Markkinatalouden kovuudesta sanoisin, että se on kovaa vain niille jotka tappelevat sitä vastaan sen sijaan että pelaisivat mukana (vrt. Don Quijote ja tuulimyllyt).

Hyväksy realiteetit, pelaa mukana ja nauti elämästä. Eivät nykyisin työllistyvät mitään ihmemiehiä/naisia ole vaan he vain toimivat nykyisten pelisääntöjen mukaan työllistyäkseen.

Itsekkin olen kaikin puolin niin keskinkertainen kun vain voi olla ja silti mukavissa hommissa. Omasta mielestäni en osaa edes tehdä mitään erityisen hyvin mutta eihän sitä tarvitse pomolle kertoa:)
En voi ymmärtää kuinka työnsaanti voi olla niin vaikeaa kuin mitä tällä palstalla kirjoitetaan.

Äänestä
  • "Itsekkin olen kaikin puolin niin keskinkertainen kun vain voi olla..."

    "Omasta mielestäni en osaa edes tehdä mitään erityisen hyvin mutta eihän sitä tarvitse pomolle kertoa."

    Mitäpä jos olisit kerrankin rehellinen itsellesi ja varsinkin työnantajallesi ja irtisanoutuisit työstäsi välittömästi!

    Äänestä

  • joopa kirjoitti:

    "Itsekkin olen kaikin puolin niin keskinkertainen kun vain voi olla..."

    "Omasta mielestäni en osaa edes tehdä mitään erityisen hyvin mutta eihän sitä tarvitse pomolle kertoa."

    Mitäpä jos olisit kerrankin rehellinen itsellesi ja varsinkin työnantajallesi ja irtisanoutuisit työstäsi välittömästi!

    Meinaatko, ettei keskinkertaisille kuulu työpaikat?
    Pitäisikö noin miljoonan keskinkertaisen suomalaisen sitten irtisanoutua?

    Äänestä

  • työmarkkinakelpoinen kirjoitti:

    Meinaatko, ettei keskinkertaisille kuulu työpaikat?
    Pitäisikö noin miljoonan keskinkertaisen suomalaisen sitten irtisanoutua?

    "Pitäisikö noin miljoonan keskinkertaisen suomalaisen sitten irtisanoutua?"

    Kyllä, jos he ovat sitä mieltä, että he eivät omasta mielestään osaa edes tehdä mitään erityisen hyvin mutta eihän sitä tarvitse pomolle kertoa.

    Työpaikat kuuluvat osaajille ja "hyville tyypeille", jollaista sinusta ei saa tekemälläkään.

    Irtisanoutumisilmoituksessasi työnantajallesi voit viitata tähän viestiketjuun.

    Äänestä

  • ...Itsekkin olen kaikin puolin niin keskinkertainen kun vain voi olla...

    Sinä sen korjoitit, en minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konkurssiin... kirjoitti:

Kun Suomea pantiin EU- ja EMU-kuntoon, räjähtivät työttömyysluvut pilviin, eivätkä ole sieltä juuri laskeutuneet.

EU masinoi Suomeen kovan markkinatalouden, joka varmistaa sen, että köyhä pysyy kyykyssä.

Kovan markkinatalouden myötä yritykset siirtyvät pois Suomesta yhä enenevässä määrin.

Kova markkinatalous huolehtii siitä, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät ja köyhien lukumäärä lisääntyy.

Kun rikkaan rahalla ei ole isänmaata, rahan kerääntyminen heille varmistaa sen, että raha siirtyy yhä enenevässä määrin Suomesta pois. Ja seuraukset: köyhien tulojen laskeminen entisestään ja köyhien lukumäärän kasvu.

EU lypsää Suomea enevässä määrin: Suomen nettomaksut EU:lle olivat v. 2001 271 miljoonaa euroa, v. 2002 30 miljoonaa euroa, v. 2004 153 miljoonaa euroa, v, 2005 valtiovarainministeriön ennakkotiedon mukaan 628 miljoonaa euroa. Siis nettomaksuosuus moninkertaistuu.

Ja mitkähän mahtavatkaan olla EU-puheenjohtajuuskauden kustannukset Suomelle???

Lisääkin luetteloon olisi, vaan ehkä joku muu jatkaa???

Tietääkö kukaan, onko EU tuonut muuta hyvää Suomelle kuin sen, ettei hyväosaisten tarvitse tietyissä maissa matkustaessaan vaihtaa rahaa maan rahaksi tai esittää passia tiettyjä rajoja ylittäessään?

Mitä ihmettä me teemme moisella hirviöllä, mitä EU on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu