Täällä on morkattu paljon akateemisia naisia, mutta itse olen kyllä vuosien kokemuksella tullut siihen tulokseen, että akateemiset miehet ovat monesti huonon itsetunnon omaavia, jota peittelevät kaikkitietäväisellä turhantärkeydellään. Eritoten tiettyjen alojen, jotka jääkööt nyt mainitsematta.
Olin monta vuotta avoliitossa erään alan tutkijan kanssa ja hän otti sen asenteen että koko liittomme ja suhteemme oli jatkuvaa kilpailua, olin tietämättäni ikäänkuin hänen pahin vastustajansa. Suhteemme alussa hän jaksoi ensin jankuttaa että minkä vuoksi olisin hänen kanssaan, koska hän on miehenä keskimäärin paljon rumempi kuin minä naisena. Että minä saisin kenet vain. Kun sain jossain vaiheessa hänet vakuutettua että haluan olla juuri hänen kanssaan, niin sitten alkoi kilpailu henkisestä kapasiteetista. Itse olen nauravainen, hyvin avoin ja fiksukin ihminen, tulin hyvin toimeen hänen sukulaisten ja ystävien kanssaan, ja ilmeisesti tämäkin kävi hänen itsetunnolleen, koska jossain vaiheessa hän alkoi nälvimään minua vieraiden läsnäollessa ja yritti joka kerta polkea minut maahan ja saada minut näyttämään tyhmältä vieraiden silmissä. Siihen suhde loppuviimeksi kaatuikin, kun en jaksanut sitä jatkuvaa valtataistelua. Koska sitähän se oli. Hän koki jotain huonommuudentunnetta ja yritti paikata sitä polkemalla "kilpakumppaninsa" maanrakoon. Samaa olen huomannut akateemisissa tuttavapariskunnissa, mutta hienovaraisempana.
Senkin jälkeen olen tapaillut muutamia akateemisia miehiä, mutta joka krt suhde on ollut niin vaikeaa vääntöä ja ainakin minua näin herkästi tuntevana ihmisenä on pelottanut se, kun akat miehet tuntuvat usein olevan tunnevammaisia ja kylmiä yksilöitä.
Vajaa vuosi sitten tapasinkin sen niin sanotun "pahamaineisen" ja varsinaisen kirosanan, eli duunarimiehen. Hän on kuitenkin mieleltään erittäin fiksu ja sivistynyt, eikä mikään "rasvaniska". Keskustelemaan pystymme mitä moninaisimmista asioista. Hän kunnioittaa minua juuri tällaisena kuin olen, ei väheksy, ottaa huomioon mitä parhaiten, ja mikä tärkeintä - ei koe ihmissuhdetta kilpailuksi oman elämänkumppaninsa kanssa. Tuntuu, että tapaamistani miehistä hänellä itsetunto ja tasapainoisuus on kaikkein eniten kohdillaan. Palkinnoksi hän saa minulta valtaisan annoksen pyyteetöntä vastarakkautta.
Joten, itse ehdotan avarakatseisuutta puolin ja toisin. Ns. duunareissa on sivistymättömiä törppöjä, mutta ehdottomasti myös elämänkumppaniksi kelpaavia mitä fiksuimpia ja huomaavaisimpia ihmisiä. Toisaalta akateemisissa riittää niitä kaikkitietäväisiä ja tunnevammaisia k*sipäitä, mutta myös inhimillisyyden säilyttäneitä ja mukavan tavallisia tapauksia.
Olin monta vuotta avoliitossa erään alan tutkijan kanssa ja hän otti sen asenteen että koko liittomme ja suhteemme oli jatkuvaa kilpailua, olin tietämättäni ikäänkuin hänen pahin vastustajansa. Suhteemme alussa hän jaksoi ensin jankuttaa että minkä vuoksi olisin hänen kanssaan, koska hän on miehenä keskimäärin paljon rumempi kuin minä naisena. Että minä saisin kenet vain. Kun sain jossain vaiheessa hänet vakuutettua että haluan olla juuri hänen kanssaan, niin sitten alkoi kilpailu henkisestä kapasiteetista. Itse olen nauravainen, hyvin avoin ja fiksukin ihminen, tulin hyvin toimeen hänen sukulaisten ja ystävien kanssaan, ja ilmeisesti tämäkin kävi hänen itsetunnolleen, koska jossain vaiheessa hän alkoi nälvimään minua vieraiden läsnäollessa ja yritti joka kerta polkea minut maahan ja saada minut näyttämään tyhmältä vieraiden silmissä. Siihen suhde loppuviimeksi kaatuikin, kun en jaksanut sitä jatkuvaa valtataistelua. Koska sitähän se oli. Hän koki jotain huonommuudentunnetta ja yritti paikata sitä polkemalla "kilpakumppaninsa" maanrakoon. Samaa olen huomannut akateemisissa tuttavapariskunnissa, mutta hienovaraisempana.
Senkin jälkeen olen tapaillut muutamia akateemisia miehiä, mutta joka krt suhde on ollut niin vaikeaa vääntöä ja ainakin minua näin herkästi tuntevana ihmisenä on pelottanut se, kun akat miehet tuntuvat usein olevan tunnevammaisia ja kylmiä yksilöitä.
Vajaa vuosi sitten tapasinkin sen niin sanotun "pahamaineisen" ja varsinaisen kirosanan, eli duunarimiehen. Hän on kuitenkin mieleltään erittäin fiksu ja sivistynyt, eikä mikään "rasvaniska". Keskustelemaan pystymme mitä moninaisimmista asioista. Hän kunnioittaa minua juuri tällaisena kuin olen, ei väheksy, ottaa huomioon mitä parhaiten, ja mikä tärkeintä - ei koe ihmissuhdetta kilpailuksi oman elämänkumppaninsa kanssa. Tuntuu, että tapaamistani miehistä hänellä itsetunto ja tasapainoisuus on kaikkein eniten kohdillaan. Palkinnoksi hän saa minulta valtaisan annoksen pyyteetöntä vastarakkautta.
Joten, itse ehdotan avarakatseisuutta puolin ja toisin. Ns. duunareissa on sivistymättömiä törppöjä, mutta ehdottomasti myös elämänkumppaniksi kelpaavia mitä fiksuimpia ja huomaavaisimpia ihmisiä. Toisaalta akateemisissa riittää niitä kaikkitietäväisiä ja tunnevammaisia k*sipäitä, mutta myös inhimillisyyden säilyttäneitä ja mukavan tavallisia tapauksia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla kokemusta parista ekonomi miehestä ja kummallekin raha oli aailman tärkein asia. Ymmärrän kyllä että kauppatieteitä mennään usein lukemaan, jos numerot sekä hyvä liksa kiinnostaa. Mutta liiallinen materialistisuus on vastenmmielistä.
Ja täällä vielä haukutaan että miksi kaikki naiset on niin rahan perään. Joopa, omien kokemuksien mukaan asia on täysin päinvastoin.
Niin. Ja akateeminen nainen olen mäkin :)
Anteeksi naiviutesi, mutta olet väärässä. Raha on aina hyvästä ja sitä kannattaa tavoitella. Aiheesta lisää allaolevassa linkissä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001507&posting=22000000017637790
Erityisesti akateemiset naiset, mutta myös alemman koulutuksen saaneet, sellaisetkin, joilla ei olisi siihen rahkeita, syyllistyvät kokoaikaiseen miehen kanssa kilpailemiseen. Mitä muuta voi tulla kuin parisuhteen muuttuminen kilpailuksi, jos naisen täytyy aina osoittaa olevansa miestä parempi?
Olet !! Mua on hivenen alkanut jo sylettään tuo molemmin puolinen leimaaminen ja kilpailu kumpi on parempi. Molempia tämäkin maailma tarvitsee, ilman toista lajia mikään ei pyörisi vaan kaikki pysähtyy. Loppujen lopuksi jokainen on ihan täsmälleen samalla viivalla kun aika jättää ! Lopputulos molemmilla on tismalleen sama.
Saman verran duunareissakin on ongelmatapauksia siinä paremmin koulutetuissakin joten tilanne on tasan vaikka kuinka asioita vertailisi.
Itse olen kokenut, ettei akateemisia naisia kannata valita. He ovat yleensä ylimielisiä. He ovat olevinaan viisaita, mutta usein on niin etteivät he oikeastaan tiedä paljon mitään. Naiselle juuri raha merkitsee paljon.
Itse olen akateeminen ja olen vieläpä ekonomi. En ole kuitenkaan löytänyt fiksua naista. Minä en käyttäytyisi noin kuten kirjoittaja mainitsee miehensä käyttäytyneen, mutta silti minua ei ole kukaan valinnut. Itse arvostaisin naista sellaisena kuin hän on riippumatta hänen koulutuksestaan.
kaikkea. Tärkeintä on, mitä ihminen ajattelee omilla aivoillaan ja mitä tuntee sydämellään. Sydämensivistyksellä ja tunneälyllä pärjää hyvin tässä elämässä. Ja jokainen voi halutessaan sivistää itseään, ilman korkeakouluja ja yliopistoja.
Olemme omia yksilöitä jokainen, omine tarpeinemme ja haluinemme. Jokaisella meistä on omat tavoitteemme ja päämäärämme. Jokaisella oma ajatus-, ja arvomaailmamme.
Älykkyys ei aina kulje käsi kädessä oman ammatinvalintamme kanssa. Kuitenkaan kaikista meistä ei ole opiskelijaksi korkeakouluihin tai yliopistoihin. Se ei silti tee kenestäkään huonompaa verrattuna toisiin.
Laitan tähän lopuksi yhden elämän paradokseista:"Jotta järki voisi kumartaa syvään, sen täytyy nöyrtyä" ...
Siinä mietittävää jokaiselle.
joka on älykäs, rahanahne ja erittäin kunnianhimoinen sen lisäksi että on pirun hyvännäköinen. :) häviäisin mielelläni kaikki kilpailut, vaikka en todellakaan mikään luuseri olekaan.
Oli mukavaa lukea tekstiäsi, se oli tosi viisaasti kirjoitettu. Että joku viitsiikin ;-)
Mielestäni tämä on aika pitkälle itsetuntokysymys, jos ihminen on sinut itsensä kanssa niin hän pystyy hyväksymään muut ihan sellaisina kuin he ovat. Kyllä sen huomaa aika pian keskustelussa kun toisen kanssa voi olla oma itsensä ja toinen ei tuomitse tai yritä kilpailla. Hienoa että sellaisia ihmisiä on.
Koulutus on mielestäni toisarvoinen asia tässä, ainakin mun kokemusten mukaan. Huono itsetuntoisia ihmisiä on kaikkialle soluttautuneena. Tuntuu aika kliseeltä kirjoittaa huonosta itsetunnosta kun siitä puhutaan niin paljon, mutta en ole parempaakaan syytä keksinyt.
Löytäispä noin hienosti ajattelevan naisen niin pitäisin sitä kuin kukkaa kämmenellä ;-)