Työvoimapalveluihin muutoksia elokuun alusta

Työministeriön sivuilla on uutinen, jonka mukaan työvoimapalveluihin tulee muutoksia elokuun alusta. On se vaan mukavaa, että työttömille on jälleen keksitty jotain uutta ja kivaa. Ei käy aika pitkäksi, kun viisaat herrat alati muuttelevat pelin sääntöjä ja työttömät joutuvat jälleen opettelemaan ne, jotta ei käy köpelösti. Tosin usein ei ole selvää, miten peli muuttuu, koska säännöt laaditaan niin epäselvästi. Itseäni jäi askarruttamaan seuraava kohta:

"Työttömän työnhakijan kanssa tehtävästä työnhakusuunnitelmasta tulee entistä velvoittavampi. Velvollisuus toteuttaa työvoimatoimiston kanssa laadittua työnhakusuunnitelmaa alkaa jatkossa heti suunnitelman tekemisestä lähtien. Aiemmin yhteistyövelvollisuus on alkanut vasta viiden kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen. Työnhakusuunnitelman lisäksi aktivointi- ja kotoutumissuunnitelma sekä työllistymisohjelma tulevat velvoittaviksi jatkossa heti kun ne on laadittu."

Minä kyllä pidän tuosta sanaparista "entistä velvoittavampi". Tähän asti velvoittava on tarkoittanut, että työtön on velvollinen noudattamaan pilkuntarkasti kaikkia työvoimatoimiston määräyksiä tai muuten joutuu karenssiin. Yhteistyövelvollisuus on ennenkin alkanut tasan sillä hetkellä, kun työvoimatoimistoon ilmottaudutaan. Tämä "entistä velvoittavampi" kuulostaa siltä, että työministeriö on jälleen keksinyt uuden tavan, jolla karenssi saadaan yhä useammalle.
8930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

>työministeriö on jälleen keksinyt uuden tavan, jolla karenssi saadaan yhä useammalle.

Mutta mitä sitten kun kaikilla on jo karenssi, kelles niitä sitten jaetaan?

Äänestä
  • Kaikkia ei ole vielä onnistuttu potkaisemaan työttömyysturvan ulkopuolelle. Mahdollisimman monen potkaisuun taidetaan pyrkiä uusilla määräyksillä.

    Eli kun ensin saat karenssin, sitten työssäoloehdon tai katsotaan, ettet ole enää työmarkkinoiden käytettävissä. Pian sitten onkin työttömien määrä tilastoissa liki 0. Siihenhän pyritään kiihtyvällä tahdilla. On tulossa vaalit näes, ja täytyy osoittaa, että hallituksen harjoittama työllisyyspolitiikka on ollut tehokasta. Keinoista ei niin väliä, työttömät kyykkyyn vain...

    Äänestä

  • >"Mutta mitä sitten kun kaikilla on jo karenssi, kelles niitä sitten jaetaan?"

    Sen jälkeen iloitaan, että viimeinkin Suomesta on työttömyys saatu kitkettyä pois. Toki karenssin saaneet joutuvat hakea sossun luukulta rahaa, mutta sieltä rahaa saa vähemmän, jolloin valtio säästää runsaasti. Entistä helpompi karenssin saaminen auttaa elitistiherroja siis kahdella tavalla:

    1) Työttömyys saadaan tilastoissa alenemaan. Hallitus näyttää toimissaan onnistuneelta ja kansa äänestää samat pölkkypäät valtaan jälleen ensi vaaleissa.

    2) Valtio säästää rahaa, kun työttömyyskorvauksen sijaan maksetaan toimeentulotukea.

    Äänestä

kun se vähäinenkin raha viedään, moni menettää samalla kaiken ja kun menettää kaiken ei millään enää ole mitään väliä, varsinkaan sillä jonka päätösten takia kaikki meni...

Äänestä

Säpinää syksystä työvoiman palvelukeskukuksissa, kun aktivointi passitukset vauhdittuvat. Seuraavaksi ehkä ruuhkaantuu toimeentulotuki luukut kun tuosta karenssit paukkuu..

Äänestä

Näyttäisi siltä, että valtiovalta on koko ajan kiristämässä työttömyysturvan saannin ehtoja. Koko ajan siivotaan tilastoja työttömistä jotka eivät sinne kuulu, kuten sairaat, muuten työkyvyttömät, työhaluttomat, juopot jne. Näillä kiristystoimilla kai yritetään selvittää ketkä oikeasti ovat työmarkkinoiden käytettävissä. Mitä noille "pudokkaille" sitten tapahtuu?

Äänestä
  • > Mitä noille "pudokkaille" sitten tapahtuu?

    Sossun asiakkaaksi,
    osa pompotettavaksi lääkärirulettiin kuntoutus -> työkykykartoitus -> eläkehaku -> hylky -> työkkäri takaisin -> sieltä karenssi työhön kelpaamaton -> taas sossu..
    Tämä ruletti kestää vuosia ja lopulta myönnetään armosta psyykkisistä syistä työkyvyttömyys eläke joka on tosi pieni. Vuosien ruletissa kun tuo työeläkekertymä aleni tai poistui kokonaan vaikka olisi aiemmin painanut töitä esim. 25 vuotta.

    Nuoremmille järjestetään erilaisia kuntoutus "aktivointi juttuja" palkkatuki suojatöitä kiturahalla ei normaali palkalla. Osa menee/pääsee ihan kypsyneenä vihdoin palkkatöihin ja toinen osa ei ikinä jää tuohon suojatyö kierteeseen.

    Äänestä

  • kesähanu kirjoitti:

    > Mitä noille "pudokkaille" sitten tapahtuu?

    Työttömät mahdollisimman heikoille eläkkeille, jotta rikkaille jää riittävästi eläkevaroja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarkkana työttömät kirjoitti:

Työministeriön sivuilla on uutinen, jonka mukaan työvoimapalveluihin tulee muutoksia elokuun alusta. On se vaan mukavaa, että työttömille on jälleen keksitty jotain uutta ja kivaa. Ei käy aika pitkäksi, kun viisaat herrat alati muuttelevat pelin sääntöjä ja työttömät joutuvat jälleen opettelemaan ne, jotta ei käy köpelösti. Tosin usein ei ole selvää, miten peli muuttuu, koska säännöt laaditaan niin epäselvästi. Itseäni jäi askarruttamaan seuraava kohta:

"Työttömän työnhakijan kanssa tehtävästä työnhakusuunnitelmasta tulee entistä velvoittavampi. Velvollisuus toteuttaa työvoimatoimiston kanssa laadittua työnhakusuunnitelmaa alkaa jatkossa heti suunnitelman tekemisestä lähtien. Aiemmin yhteistyövelvollisuus on alkanut vasta viiden kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen. Työnhakusuunnitelman lisäksi aktivointi- ja kotoutumissuunnitelma sekä työllistymisohjelma tulevat velvoittaviksi jatkossa heti kun ne on laadittu."

Minä kyllä pidän tuosta sanaparista "entistä velvoittavampi". Tähän asti velvoittava on tarkoittanut, että työtön on velvollinen noudattamaan pilkuntarkasti kaikkia työvoimatoimiston määräyksiä tai muuten joutuu karenssiin. Yhteistyövelvollisuus on ennenkin alkanut tasan sillä hetkellä, kun työvoimatoimistoon ilmottaudutaan. Tämä "entistä velvoittavampi" kuulostaa siltä, että työministeriö on jälleen keksinyt uuden tavan, jolla karenssi saadaan yhä useammalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu