Louis Vuitton

Hei! Olen 16-vuotias nuori ja aion ostaa uuden merkkilaukun. Ennestään omistan Mulberryn Congo -nahkaisen käsilaukun ja Longchampilta sellaisen ison, mustan olkalaukun (koulukäytössä). Ajattelin kuitenkin ostaa vielä yhden laukun, joka olisi kooltaan jotain noiden väliltä. Olen ihastunut LV:n Monogram Canvas Batignollesiin (470 e). Miten nuo LV:n laukut sitten kuluvat käytössä, kun olen kuullut että ne ikään kuin paranisivat vanhetessaan? Oletteko muuten nähneet tuota laukkua usein LV:n liikkeissä?
Kiitos!
Kesäisiä päiviä!
P.S. Tietääkö kukaan, koska LV avaa sen kauan huhutun liikkeensä Helsinkiin ja minne?
62312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vuittonin laukut kestävät hyvin hoidettuna ja huollettuna vuosikymmeniä ja tosiaan paranevat vuosi vuodelta. Laatu on ihailtavaa ja sitä käsityöurakkaa, jonka jokainen laukku kokee, on syytä arvostaa korkealle.

Helsingin liikkeestä ei mitään tietoa, tuskin tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Ei ole tarpeeksi asiakkaita.

Suosittelen ottamaan yhteyttä suoraan liikkeeseen ja pyytämään heitä varaamaan kyseista laukkua sinulle. Itse toimin niin aina, jos lähden tietyn laukun perään esimerkiksi Tukholmaan, jossa valikoima on rajattu pienen liikkeen takia.

Äänestä
  • Kiitos tiedoista! Mutta osaatko sanoa, miltä sellainen jo käytössä jonkin aikaa ollut laukku rupeaa näyttämään? Muuttuuko esim. väritys?

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    Kiitos tiedoista! Mutta osaatko sanoa, miltä sellainen jo käytössä jonkin aikaa ollut laukku rupeaa näyttämään? Muuttuuko esim. väritys?

    LV-laukkujen nahkaosathat ovat paljasta nahkaa eli niitä ei ole värjätty tms.
    Käsittelemätön nahka tummuu (eli patinoituu) ajan kuluessa, ja tämä onkin yksi LV-laukkujen erityispiirteistä. Tasainen ja vahva patina ovat erittäin tavoiteltuja ominaisuuksia näissä laukuissa, joten hyvin patinoituneesta harvinaisuudesta voi joutua maksamaan käytettynä kovemman hinnan, kuin mitä laukku on maksanut uutena!

    Hyvin hoidettuna nahka tummuu hunajanruskeaksi muutamassa vuodessa tuoden laukulle arvokkuutta. Tasainen tummuminen onnistuu välttämällä naarmuja, likaa sekä pitkäaikaista kosketusta metallin kanssa. Jotkut jopa yrittävät keinotekoisesti nopeuttaa patinoitumista kastelemalla nahkaa.

    Täältä löytyy kuvia käytetyistä laukuista, joissa osassa patinoituminen on jo pitkällä:
    http://www.poupetteluxe.com/

    Noita kuvia voi sitten verrata Vuittonin sivuilla oleviin uusiin laukkuihin, joissa nahkaosat ovat hyvin vaaleita.

    Äänestä

  • LV-fani kirjoitti:

    Ovatko nuo LV:n laukut sitten aitoa nahkaa?

    Äänestä

  • louis vuitton kirjoitti:

    Ovatko nuo LV:n laukut sitten aitoa nahkaa?

    Louis Vuitton ei käytä tekonahkaa.

    Äänestä

  • louis vuitton kirjoitti:

    Ovatko nuo LV:n laukut sitten aitoa nahkaa?

    LV ei käytä tekonahkaa, vaan ainoastaan ihan oikeaa ja huippulaatuista nahkaa.
    Mutta monogram laukut eivät ole nahkaa, vaan KANGASTA. Monogram kangas on kuitenkin erikoiskäsiteltyä, hyvin paksua ja kestävää. Monet kyllä erehtyvät luulemaan sitä nahaksi/tekonahaksi, vaikka se ei ole edes tarkoitus. Noissa laukuissa on sitten käsittelemätöntä ja patinoituvaa nahkaa kahvat ja mahdolliset koristelut.

    Löytyy LV:lta kyllä ihan värjättyjä kokonahkaisiakin tuotteita - ja paljon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusi laukku kiikarissa kirjoitti:

Hei! Olen 16-vuotias nuori ja aion ostaa uuden merkkilaukun. Ennestään omistan Mulberryn Congo -nahkaisen käsilaukun ja Longchampilta sellaisen ison, mustan olkalaukun (koulukäytössä). Ajattelin kuitenkin ostaa vielä yhden laukun, joka olisi kooltaan jotain noiden väliltä. Olen ihastunut LV:n Monogram Canvas Batignollesiin (470 e). Miten nuo LV:n laukut sitten kuluvat käytössä, kun olen kuullut että ne ikään kuin paranisivat vanhetessaan? Oletteko muuten nähneet tuota laukkua usein LV:n liikkeissä?
Kiitos!
Kesäisiä päiviä!
P.S. Tietääkö kukaan, koska LV avaa sen kauan huhutun liikkeensä Helsinkiin ja minne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu