Mitä pitäisi tehdä.Avioliitomme loppui vajaa vuosi 15 vuoden jälkeen.Pieni lapsemme jäi äidilleen.Talven aikana lapsi aina minulta lähtiessään oli aivan tolaltaan koska ei olisi halunnut äidilleen takasin palata.Lapsen vaihtotilanteet olivat todella raastavia.Lopulta järjestin ajan sosiaali työn tekijöille ex.n kanssa että olisimme keskustelleet kaikkeen lapseen liittyvää asiaa hänen äidilleen paluu haluttomuudestaan.
Lapsen äiti yritti toista kuukautta saada minut perumaan ajan viranomaisille,josta hän oli saanut virallisen kutsun saapua.
Lopulta kävi niin että en aikaa perunut ja samana päivänä kun tilaisuus olisi ollut niin lapsi olikin "sairastunut"jolloin hän ei olevinaan tilaisuuteen pääsyt.
Kävin kuitenkin paikan päällä keskustelemassa ja viranomaiset jälkeen päin olivat puhelimessa häntä asiasta jututtaneet.
Teimme sopimuksia tilaisuuden asioista.Esim soittasin lapsen puhelimeen ennalta sovittuun aikaan.Mutta jo on käynyt lukemattomia kertoja niin että lapsen puhelinpa on ollut sovittuun aikaan edelleen kiinni(pieni lapsi ei osaa puhelinta käyttää)ja olen joutunut tekstiviestein ex:ää muistuttamaan että aukaise puhelin.Viimeksai kun puhelimen piti olla auki eikä ollutkaan hän vetosi"minulla on niin kiire ja paljon tekemistä"hah hah..se siitä sopimuksesta.Viimeksi tänään oli lapsen vaihtotilanne minulta äidilleen ja olimme aiemmin sopineet moneltako lapsen hänelle palautan.Mutta puolta tuntia ennen sovittua aikaa häneltä tuli vain teksiviesti jossa sanoi ettei kerkeä lasta vastaan ottaa kuin tunnin,puolentoista päästä.Minulta ei sanallakaan kysytty käykökö asia minulle.Tällä tavoin narssistin kanssa meillä hoidetaan sopimuksia....muutenkin aistin että lapsella ei ole hyvä äidillään olla.Avioeron alussa jouduin myös lakimiestä käyttämään apuna,koska ositukset ynnä lapsen näkemis asiat meinasivat mennä aivan poskelleen tämän hurjan kanssa.
Täytyy edelleen varautua lakimies apuun jos hän rupeaa ottamaan taas oikeuksia omiin käsiinsä ja pitää myös sosiaali ihmiset mielessä.olisikohan kellään hyviä neuvoja tilanteeseen kuitenkin vielä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kova kovaa vastaan vaan.Selvität tilanteet ja kunnolla rattaat pyörimään.Minkä ikänen on lapsesi?
Syksyllä täyttää 5 vuotta.poikalapsi vielä.Ja kovasti on siis minun perääni. Niin täytyy taas minunkin otteita virkamies/lakimies kautta ruveta koventamaan.Olen liikaa taas "ymmärtänyt" ex:sää.
Monasti olen jo varoitellut että turha kaivaa vaikeuksia,mutta ken on niitä vailla niin niitä hälle suotakoon...ellei vähempi riitä.
... voi helkutti, et harmittaa noi lapsista riitelyt...
Ite oon eronnu jo v. -94 ja nyt vasta alkaa iskä tajuun, ettei se mukuloilla kiristäminen auta... Niihin on hyvä vedota, mutta kun ei oo aihetta syyllistää ketään; erossa aina kaksi osapuolta!
Oikein paljon sulle voimia, äläkä anna periksi; näitä vuosia et saa koskaan takaisin!
Hienoa, että joku jaksaa taistella oikeista asioista!
Mukavaa kesän jatkoa sulle ja lapselle!!
Leijona-äiti
Lapsi taistelee tilannetta vastaan. Tottakai lapsi toivoo mielessään että voisitte olla kokonainen perhe. Mutta kun se ei käy, on toimittava lapsen parhaaksi. Kun näet että jotain on pielessä, toimi nyt. Tuskin haluat kymmenen vuoden päästä harmitella nykyisiä valintojasi ja katsella onnetonta lastasi. Kun ajattelet, että sinä olet parempi arkihuoltaja pojallesi, koeta saada poika itsellesi. En ollenkaan tiedä, kuinka vaikeita nämä asiat voivat olla, mutta meille jokaiselle rakastava lähimmäinen on normaalin kehittymisen kannalta välttämättömyys. Kun pidät tärkeimpänä asiana poikasi parasta, jaksat ja selviät.
... lapsesi hyvinvoinin parhaaksi ja oman ja lapsesi suhteen säilyttämiseksi siten kuin sinusta parhaalta tuntuu. Mutta pääsätksesi eteenpäin ja pysyäksesi uskottavana myös viranomaisten silmissä, koita esiintyä asiallisesti ja rauhallisesti.Näin saat vietyä asioita eteenpäin.
Pakota ex-vaimos käyttäytymään niinkuin aikuisten kuuluis,koska hän yrittää hallita tätä teidän eroa. Jos et itse onnistu niin raportoi sossuun niin kauan,että asia hoidetaan sitä kautta.Lapsen avulla kostaminen on typerää, valitettavasti sitä tapahtuu melkein joka erossa.Eihän se lasten vika ole, että me aikuiset ollaan idiootteja..
Taistelin itse narsisti x:ni kanssa tyttäreni huoltajuudesta. ENKÄ ANTANUT PERIKSI. Oikeus lopulta voitti. HOMMAA TODISTAJIA JA TODISTEITA, FAKTOJA OIKEUDELLE JA SOSSUUN. Sana sanaa vastaa, ei tuota tuloksia. Kiistelyä ja ajanhukkaa. T: Eräs äiti, nyt jo mummo