Onko sellaista olemassa?
Toimiva
kaukosuhde
71662
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kyllä kaukosuhteenkin saa toimivaksi jos molemmat sitä tosissaan haluavat. minun ja homerin suhde alkoi kaukosuhteena, minä suomessa ja homer töissä kaukana toisessa maassa.
paljon se vaati, mutta nyt voin sanoa, että kyllä se myös kannatti. luottamus pitää olla luja ja myös se, että on toisen luottamuksen arvoinen.
olihan se vaikeaa, kun joka kerta tavatessa piti ikäänkuin "tutustua" toiseen uudelleen, mutta meillä molemmilla oli kova halu saada suhde toimimaan ja olla toistemme kanssa. ja tietysti asiaa myös helpotti, kun horisontissa häämötti päivämäärä milloin kaukosuhde loppuu ja saan homerin kokonaan vierelle.
nyt vielä vuosia jälkeenkin päin osaa arvostaa sitä mitä on mennä yhdessä nukkumaan joka ilta ja herärä aamulla oikeasti rakkaan vierestä. se oli karua, kun heräsi ja tajusi, että onkin sängyssä yksin, että olikin nähnyt vain unta homerista.
Uskon, että kaukosuhde voi toimia. Itse olen ollut kaukosuhteessa kohta kaksi vuotta ja hyvin on mennyt ainakin tähän asti.
Tapaamme noin 1-2 kertaa kuukaudessa, lomilla enemmän. Välimatkaa no 450 km. Päivittäin olemme yhteydessä toisiimme, joko puhelimella tai muilla viestikonsteilla. Niitähän on.
Meillä ei ole tietoa, milloin kaukosuhteemme muuttuisi lähisuhteeksi. Kummallakin on työ ja lapset, joten ei ole helppo tehdä suuria muutoksia. Olemme kuitenkin tyytyväisiä näinkin ja tunnemme olevamme pari, vaikka emme yhdessä asukaan ja päivittäin tapaa. Yhteisiä suunnitelmia on koko ajan, joten se antaa jatkuvuuden ja pysyvyyden tunnetta.
Rakastan tätä kaukomiestäni valtavasti ja tunnen että hänkin rakastaa minua. Olen luottavaisella mielellä. Ja luottamus on tietysti tärkeä kulmakivi tällaisessa suhteessa.
Toimivan kaukosuhteen resepti:
Paljon luottamusta
Paljon sitoutumista
Paljon rakkautta
Paljon tahtoa
Mitä enemmän kutakin ainesta laitetaan, sitä parempi kaukosuhteesta tulee. Todettu ja koettu.
Mun mielestä kaukosuhde voi toimia.. itselläni on ns. kaukosuhde ollut noin vuoden erään nuoren britti herran kanssa. Minä rakastan häntä ja hän rakastaa minua ja minä tunnen että se on totta. Olemme yhteydessä toisiimme päivittäin mutta emme ole vielä päässeet tapaamaan toisiamme muutamista syistä... :/ Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut tällaista suhdetta kenenkään muun ihmisen kanssa ja vain hänelle tunnen pystyväni puhumaan mistä vain. Toivon että pääsen tapaamaan omaa kultaani pian
riippuu tietysti välimatkasta mutta yleisesti ottaen en usko kauukosuhteisiin enkä sellaiseen ryhtyisi. ei se edes mielestäni ole suhde jos ei näe joka viikko..mutta tää on tietenkin mun oma näkökanta..
Tunnen itse ainakin olevani suhteessa ja vahvasti! Vaikka tapaammekin fyysisesti vain ehkä pari kertaa kuukaudessa, olemme päivittäin yhteydessä toisiimme. Siinä tulee ihan mukavasti läheisyyden tuntua kun saa kuulla toisen tekemisistä jne.
Lomilla tietenkin olemme enemmän yhdessä.
Tällä hetkellä tämä riittää minulle ja olemme kuitenkin puhuneet tulevaisuudestakin ja tulleet siihen tulokseen, että kumpikin haaveilee yhteiselosta tuonnempana. Ja tästä tiedosta saa jo voimaa jatkaa.
Myönnän, että joskus on aivan hirveä ikävä toisen luo ja mielessä käy ajatus, onko tässä järkeä. Mutta sitten jos kuvittelen, että en olisi enää tässä suhteessa, olisin onneton. Rakastan tätä miestä ja tunnen itse olevani rakastettu.
meillä on ollut alusta alkaen 250 km:n kaukosuhde, jota on nyt kestänyt reilusti yli vuoden.
Alku oli toki hankalaa, mutta kärsivällisyys kannatti. Olemme ajatustasolla hyvin samoilla viivoilla, mikä minusta on tämän suhteen toimivuuden kannalta oleellisin osa.
Molemmin puolinen ymmärtäminen ja luottamus on tärkeätä.