Tunnen olevani umpikujassa. minulla on murkkuikäinen teini 17-v ja uusi miesystävä.(yli 50v) Olemme olleet yhd noin neljä vuotta. Emme asu yhdessä. Ongelmani on miten viettää aikaa molempien kanssa. Tunnen, että olen suurimman osan ajastani mieheni kanssa ja lapseni jää vähemmälle huomiolle. Miehelläni on mökki eikä lastani saa sinne eikä hän muutenkaan vietä aikaansa meidän kanssa. Hänellä on omat menonsa, aika paljon hän on yksinkin. Miehellä ei ole tunnu olevan muita ystäviä kuin minä. En tiedä olenko väärässä, mutta välillä tuntuu siltä, että hän on takertunut minuun. Tunnen siitäkin syyllisyyttä jos hän on päivän yksin, vaikka mielestäni aikuisen miehen on osattava olla välillä yksinkin. Kärsin hirveitä tunnontuskia. Tunnen laiminlyöväni lastani. Tuntuu, että tämä ongelma vain pahenee vaikka lapsi vanhenee?? Olen epätoivoinen... mitä pitäisi tehdä? Pelkään sairastuvani. Poden kiltin tytöt syndroomaa! Onko muilla samanlaisia ongelmia ja miten niistä on selvitty?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eli lapsesi saattaa olla ihan tyytyväinen että saa olla omissa oloissa. Älä kasaa itsellesi paineita miesystävästäsi, kuten itse totesit hän on aikuinen mies ja jos on yli 5-kymppiseksi selvinnyt niin kyllä nyt luulisi ett ähän yhden päivän yksikseen selviää :)
Oman mielenrauhasi vuoksi sinun kannattaisi jutella poikasi kanssa näistä asioista. Eli miten hän kokee sen että olet poissa, onletko hänen mielestään liikaa poissa vai liian vähän. Toivoisiko että sinusta olisi enemmän tukea hänelle. Muistuta poikaa, että haluat ensisijaisesti olle hänen tavoitettavissaan ja jos pojasta tuntuu ettet itse ymmärrä tai näe tilannetta, että poika voisi avoimesti pyytää sinulta huomiota. Voisittehan sopia jotkut tietyt ajat jolloin vietätte aikaa vain kaksin. On kuitenkin hyvä että poika sopeutuu myös siihen että teette miehen kanssa yhdessä jotain.
Toisaalta, 17-vuotias ei ole enää niin pieni että jatkuvasti huomiota kaipaisi, mutta uudenlaisia elämäntilanteita hänellekin tulee ja tarvitsee aikuisen olemassaoloa. Myöskin rajoja, valvontaa ja sitä kautta turvallisuuden tunnetta. Vaikka olis missä kavereidensa kanssa, hän kuitenkin varmasti pitää siitä tunteesta että kotona on joku.
Mitä mieheen tulee, sinun pitäisi jutella hänenkin kanssaan sitten pojan jälkeen. Ihan nätisti voit sanoa että haluat olla enemmän poikasi tavoitettavissa ja tukena ja korostaa ettet silti häntä ole hylkäämässä tai suhdettanne jäähdyttämässä. Jos koet olevasi liian kiltti, eli varmasti annat periksi jos mies ei pidä ajatuksesta, tai "kiristää" jollain pienellä keinolla, niin yritä ensin sulatella asia itsellesi selväksi niin hyvin, että voit varmalta pohjalta jutella miehelle. Jos hän yrittää saada mielesi muuttumaan, tai tuntemaan ajatuksesi lapsellisilta, niin muistuta että kyse on sinun lapsestasi josta olet vastuussa ja jota rakastat ja haluat huolehtia hänen hyvinvoinnistaan. Muistuta miestä myös siitä että lapsi ei ole teidän hyvinvointinne este, vaan osa sinun elämääsi.
Toivottavasti mies on ymmärtäväinen ja saatte uudenlaiset kompromissit aikaan.
Eli oma äitinä alkoi seurustelemaan jossain määrin läheisriippuvan miehen kanssa kun oli 17 v (ja ovat yhdessä yhäkin, 7 vuotta myöhemmin, tosin tilanne on nyt jo karannut täysi äidin käsistä. Hän ei saa enää tavata ystäviään yms.)Totta on, että tuon ikäinen lapsi on jo iso, mutta todellakin kaipaa vielä vanhempaa (itselläni isäni ei ollut ollenkaan kuvioissa). Meillä todellakin kaikki yhteinen aika äidin kanssa loppui tämän myötä. Ja itse koin juuri olevani siinä iässä (aikuistumisen kynnyksellä), jossa tarvitsisin äitiäni eniten.
Kurjasti sanottuna, mutta itse koen että äitini tuolloin hylkäsi minut. Vaikka asuinkin hänen kattonsa alla vielä vuoden verran se oli ihan tyhjän kanssa. Hänen kaikki energiansa kului tähän mieheen. Koskaan enää hän ei ollut kiinnostunut elämästäni, koulustani tms. Nykyään emme juurikaan ole enää tekemisissä vaikka välimatkaa on vain muutama kilometri. Kieltämättä saattaa kuulostaa äidistään kateellisen lapsen tilitykseltä, mutta tämä ei todellakaan ollut äitini ainoa seurustelusuhde, aiemmissa suhteissa minäkin mahduin äitini elämään.
Mutta itse tuossa tilanteessa olisin toivonut sitä, että äiti olisi aidosti kysyntyt välillä että miten menee. Tai olisimme voineet mennä vaikka kaupungille/ulos syömään edes kerran kahdessa kuukaudessa. Tai että muuten vaan olisimme olleet välillä kahdestaan. Sitä että hän olisi uhrannut minulle edes tunnin ajastaan... Ja vaikka tuntuu, että lapsi nauttii kun saa olla yksin, niin järjestä silti teille sitä kahdenkeskistä aikaa!
Nykyään olen jo naimisissa. Tuntuu tosi jännältä mennä käymään aina anoppilassa kun he kyselevät kuulumisia, soittelevat perään yms. Onneksi olen saanut anopistani itselleni eräänlaisen "sijaisäidin". Vaikkakin kieltämättä yhä rassa se, ettei minulla ole isää eikä äitiä :(
Jos ei aikuinen mies kykene itsestään huolehtimaan, eikä osaa olla yksin niin haistakoon ihan mitä haluaa! Mikä lapamato se on? Sinulla on velvollisuus lastasi kohtaan, vaikka on jo 17v. ja iso, mutta silti. Sinä olet äiti lapsellesi, et miehelle. yritä nyt jo vihdoin laittaa rajat sille verenimijä plösöäijälle. mitä sinä tuollaisen takiaisen kanssa könötät? Ajatteletko, että et parempaa saa/ansaitse? Tee rajat ja säännöt itsellesi selviksi ja sen jälkeen keskustele ne miehen kanssa selviksi ja jos ei käy, mieti miksi oikesati tuhlaat aikaasi moiseen.