Näin...

Naisen iskeminen on kohtuullisen helppoa, kunhan hoitaa asian huolella ja käyttää oikeanlaista lähestymistapaa.

Ensimmäiseksi on kuitenkin syytä luoda perusta onnistumiselle. Tämä tapahtuu huolehtimalla itsestään ja ulkonäöstään. Terveys ja hyvä kunto on vankka kivijalka, jonka päälle on hyvä lähteä rakentamaan.

Sitten itse asiaan. Periaatteet, joita noudattamalla ei voi epäonnistua:

1. Ole aina kohtelias! Ota nainen huomioon, avaa ovet, tarjoa juomat ym. Sanovat naiset mitä tahansa tässä tasa-arvon täyttämässä maailmassa, he kuitenkin pitävät siitä, että mies osaa arvostaa heitä ja näyttää tämän pienillä teoilla.

2. Kehu naista! Älä kuitenkaan sorru kliseisiin ja latteuksiin. Äläkä missään nimessä ala toistamaan itseäsi. Kehu muutakin kuin hänen jumalaista kauneuttaan. Keskustelun edettyä kehu asioita, joita nainen on elämässään saavuttanut/tehnyt tms.

3. Ole kiinnostunut naisesta! Kysele harrastukset, työpaikat ja kaikki mahdollinen sekä ole innostunut saamistasi vastauksista. Näytä naiselle, että todella kuuntelet häntä ja olet kiinnostunut muustakin kuin mitä hänen vaatteidensa alla on. Muista puhua naiselle, ei hänen rinnoilleen. Katse niihin uskomattoman kauniisiin silmiin...

4. Älä ole tyrkky! Tämä on ehkä kaikkein vaiken osa naisen iskemisessä. On tärkeää pitää tasapaino kiinnostuksen osoittamisen ja "välinpitämättömyyden" välillä. Jos olet liian päällekäyvä, olet säälittävä läähättäjä, jollaista kukaan ei halua. Jos taas et tarpeeksi selvästi osoita kiinnostustasi muuhunkin kuin juttelemiseen, nainen luulee todennäköisesti, että olet homo tai muuten vain et ole kiinnostunut hänestä.
Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mitä kauniimpi nainen sitä "välinpitämättömämpi" voit olla. Kun noudatat kolmen ensimmäisen kohdan ohjeita baarin(tai muun paikan) kauneimman naisen kohdalla ja sen jälkeen otat hieman etäisyyttä häneen, hän tulee perääsi aivan varmasti. Jos näin ei käy, voit käydä myöhemmin "poimimassa" hänet mukaasi. Kauniille naiselle, joka omasta mielestään "saa kenet vain", on kova paikka jos hurmaavasti käyttäytyvä mies vaikuttakin siltä, ettei tämä olekaan niin kovin kiinnostunut. Ei niin kauniiden(jokainen on kyllä omalla tavallaan kaunis) naisten kohdalla tällainen "hylkääminen" ei toimi, koska nämä voivat helposti lannistua tilanteen sattuessa kohdalle.

5. Ole itsevarma! Kaikki toimintasi on näytettävä siltä kuin kaikki menisi juuri niin kuin olet sen suunnitellutkin. Itsevarmuutesi tulee paistaa läpi kaikessa, mitä teet. Muista kuitenkin, että itsevarma on eri asia kuin itseriittoinen! Itsestä puhuminen ja varsinkin itsensä kehuminen ei ole hyvä asia.

Kun mainittuihin ohjeisiin lisätään vielä ripaus huumoria ja hyppysellinen omaa itseä, niin toivottu lopputulos on taattu...

Tai sitten voit vain kysyä "Meille vai teille?"...
61508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ainakin minuun!:)

Äänestä
  • Sinun mukaasi se onkin laadittu ja perustuu laajoihin empiirisiin sokkotutkimuksiin.

    Äänestä

Tossa oli oikeasti toimivat lääkkeet iskemiseen.
Tuo ripaus huumoria on ehdottomasti tärkeä ja muistakaa se, että vitsit tulee heittää kohtuu vakavalla naamalla = uppoaa paremmin.

Jos taas teiltä saisi pyytää hieman apua.

Olen tapaillut yhtä naista useita kertoja. Olen todella kyllästynyt pelimiehen rooliin.
Nyt olenkin vakavissani erään naisen kanssa, mutta en osaa kuin pelata.

Miten saan hänet pysymään vierelläni. Olen jo ottanut "riskin" ja katkaissut siteet kaikkiin muihin naisiin, kuitenkin varmistamatta miten meille käy.

Eniten olen huolissani tuosta älä ole tyrkky asiasta. Jos kerron tälle naiselle suoraan, että olen hänestä kiinnostunut, juokseeko se karkuun. Voiko ollakkin niin, että minun kannattaa olla suora ja kertoa asioista viipymättä?

Vai tuleeko minun myös suhteeseen pyrkiessäni toimia samalla tavalla kuin pelatessa, eli toimia pelaamalla/aikailemalla?

Annoin itselleni luvan ihastua ja se on nyt sitten memoa. Toivottavasti saan viimein jättää hyvästit irtosuhteille ja naisten iskemiselle.

Äänestä
  • Niin se menee. Kerro pikkuhijaa, että olet kiinnostunut, snoin, teoin, elein. Vähän riippuu, kuinka pitkään olet ollut tämän naisen kanssa, mutta mikäli vasta vähän aikaa, niin kannattaa ehkä vielä pelata hetki, kunnes saat naisen tietylle ihastumisen ja jopa rakastumisen tasolle.

    Itse sanoisin vasta kiinnostukseni ääneen, kun nainen sanoo sen ensin. Silloin tiedät, että tietty taso on saavutettu.

    Äänestä

  • pikkuhiljaa kirjoitti:

    Niin se menee. Kerro pikkuhijaa, että olet kiinnostunut, snoin, teoin, elein. Vähän riippuu, kuinka pitkään olet ollut tämän naisen kanssa, mutta mikäli vasta vähän aikaa, niin kannattaa ehkä vielä pelata hetki, kunnes saat naisen tietylle ihastumisen ja jopa rakastumisen tasolle.

    Itse sanoisin vasta kiinnostukseni ääneen, kun nainen sanoo sen ensin. Silloin tiedät, että tietty taso on saavutettu.

    Näin teen, vaikka vaikeaa pitää tuo sisällä :)

    Äänestä

Jep, kannattaa uskoa, aika pitkälle noilla eväillä sitä täälläkin asiat hoidetaan :-)

Lisäisin vielä sen, että kaikenlaiset väsyneet iskureplat on syytä unohtaa. Juttu lähtee parhaiten liikkeelle ihan reilulla "moi"-tervehdyksellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...nainen isketään kirjoitti:

Naisen iskeminen on kohtuullisen helppoa, kunhan hoitaa asian huolella ja käyttää oikeanlaista lähestymistapaa.

Ensimmäiseksi on kuitenkin syytä luoda perusta onnistumiselle. Tämä tapahtuu huolehtimalla itsestään ja ulkonäöstään. Terveys ja hyvä kunto on vankka kivijalka, jonka päälle on hyvä lähteä rakentamaan.

Sitten itse asiaan. Periaatteet, joita noudattamalla ei voi epäonnistua:

1. Ole aina kohtelias! Ota nainen huomioon, avaa ovet, tarjoa juomat ym. Sanovat naiset mitä tahansa tässä tasa-arvon täyttämässä maailmassa, he kuitenkin pitävät siitä, että mies osaa arvostaa heitä ja näyttää tämän pienillä teoilla.

2. Kehu naista! Älä kuitenkaan sorru kliseisiin ja latteuksiin. Äläkä missään nimessä ala toistamaan itseäsi. Kehu muutakin kuin hänen jumalaista kauneuttaan. Keskustelun edettyä kehu asioita, joita nainen on elämässään saavuttanut/tehnyt tms.

3. Ole kiinnostunut naisesta! Kysele harrastukset, työpaikat ja kaikki mahdollinen sekä ole innostunut saamistasi vastauksista. Näytä naiselle, että todella kuuntelet häntä ja olet kiinnostunut muustakin kuin mitä hänen vaatteidensa alla on. Muista puhua naiselle, ei hänen rinnoilleen. Katse niihin uskomattoman kauniisiin silmiin...

4. Älä ole tyrkky! Tämä on ehkä kaikkein vaiken osa naisen iskemisessä. On tärkeää pitää tasapaino kiinnostuksen osoittamisen ja "välinpitämättömyyden" välillä. Jos olet liian päällekäyvä, olet säälittävä läähättäjä, jollaista kukaan ei halua. Jos taas et tarpeeksi selvästi osoita kiinnostustasi muuhunkin kuin juttelemiseen, nainen luulee todennäköisesti, että olet homo tai muuten vain et ole kiinnostunut hänestä.
Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mitä kauniimpi nainen sitä "välinpitämättömämpi" voit olla. Kun noudatat kolmen ensimmäisen kohdan ohjeita baarin(tai muun paikan) kauneimman naisen kohdalla ja sen jälkeen otat hieman etäisyyttä häneen, hän tulee perääsi aivan varmasti. Jos näin ei käy, voit käydä myöhemmin "poimimassa" hänet mukaasi. Kauniille naiselle, joka omasta mielestään "saa kenet vain", on kova paikka jos hurmaavasti käyttäytyvä mies vaikuttakin siltä, ettei tämä olekaan niin kovin kiinnostunut. Ei niin kauniiden(jokainen on kyllä omalla tavallaan kaunis) naisten kohdalla tällainen "hylkääminen" ei toimi, koska nämä voivat helposti lannistua tilanteen sattuessa kohdalle.

5. Ole itsevarma! Kaikki toimintasi on näytettävä siltä kuin kaikki menisi juuri niin kuin olet sen suunnitellutkin. Itsevarmuutesi tulee paistaa läpi kaikessa, mitä teet. Muista kuitenkin, että itsevarma on eri asia kuin itseriittoinen! Itsestä puhuminen ja varsinkin itsensä kehuminen ei ole hyvä asia.

Kun mainittuihin ohjeisiin lisätään vielä ripaus huumoria ja hyppysellinen omaa itseä, niin toivottu lopputulos on taattu...

Tai sitten voit vain kysyä "Meille vai teille?"...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu