H&M ei vaihda alusvaatteita hygieniasyistä. Mietitään seuraavaksi kuinka likaiset ihmiset mahdollisesti käyvät niitä sovittavamassa ja kuinka moni ilkeyttään ei jätä omia alushousujaan alle kun sovittaa alaosia.
tekopyhä h&m
janna......,
101527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
H&M:n uudeksi sloganiksi lastenvaate-osastolle voisi laittaa:
"Lapsilta lapsille"
H&M ja lapsityövoima oli aikoinaan otsikoissa, ja sai paljon näkyvyyttä, mutta harva on vaivautunut ottamaan selvää, mitä todellisuudessa on tapahtunut.
H&M itse ei ole koskaan käyttänyt lapsityövoimaa, mutta myöntää avoimesti, että sillä on ollut vaikeuksia joidenkin alihankkijoiden kanssa muutamia vuosia sitten. Näissä firmoissa työolosuhteet eivät täyttäneet kansainvälisiä suosituksia. Sittemmin H&M on vaihtanut joitain alihankkijoitaan ja tehostanut näiden valvontaa - osittain varmasti kansainvälisen kohun myötävaikutuksesta. Tällä hetkellä voi kuitenkin olla suhteellisen varma, ettei H&M:n tuotteita teetetä aivan surkeissa oloissa, koska yritys on monien tahojen tarkkailun kohteena. Samaa ei voi todeta kaikista kotimaisista toimijoista...
Kerrohan joku vaateliike, joka suostuu vaihtamaan alusvaatteita? Ovat varmasti aika harvassa. Suurin osa liikkeistä ilmoittaa, ettei vaihda alus- ja uima-asuja juuri hygieniasyistä! Eli tämä on ihan yleinen käytäntö alalla.
Kyllähän kaikissa alusvaatteita myyvissä kaupoissa on mahdollisuus sovittaa alushousuja! Ei vain H&M:ssä. Eikä missään vaihdeta alusvaatteita, paitsi postimyynneissä. Tilaa postimyynnistä jos et muuten uskalla alkkareita ostaa kaupasta. Tai pese alusvaatteet kertaalleen ennen ekaa käyttöä. Mikä tässä oli se varsinainen ongelma?
Tiedän kyllä kokoni, eikä minun siitä syystä tarvitsekaan sovittaa alushousuja. Henkarissa luki koko jonka halusin, mutta vasta kotona huomasin lapusta housuissa, että koko oli väärä, ilman että olin niitä missään vaiheessa laittanutkaan päälleni.
Housuja ei vaihdettu. Hygieniasyistä.
Ymmärrän periaatteen, että alusvaatteita ei vaihdeta, kun löytyy niitä jotka sovittelevat vaatteita vielä kotonaan, mutta kirjoitukseni pointti on se, että on tekopyhää olla ottamatta housuja vastaan hygieniasyistä, sillä olisin ihan hyvin voinut sovittaa niitä "likaiselle vartalolleni" kaupassa.
ja sovelias käytäntö on että alushousuja ei soviteta paljaalle iholle vaan omien päälle.
Tiedän kyllä. Lue tekstit uudestaan.
sitten valitat?Haluatko jotain etuoikeuksia vai?
No ei ne nyt alusvaatteita vaihda! haloo!?
mää en kyllä tiiä yhtäkään liikettä joka vaihtas alusvaatteita, ettei oo yksinomaan h&m. ja mietippä sitte sitä, että kuinka moni enää ilkeis ostaa alusvaatteita kaupoista, jos ne sais palauttaa, nehä ois sitte satakertaa likasemmat! kokeile sää ainaki omien alushousujen päälle niitä alaosia, ni ei muitten ilkeydetkää sua haittaa.