Saameri vaatepuljut

Saakeli, että minua suorastaan vituttaa mennä aina vaateostoksille. Yksikertaisesti meiken tyyliselle kropalle ei tehdä vaatteita. En ole läski, sitä ei ole paljon, vaan olen enemmän lihaksikas, Toni Halme tyyppiä, en toki niin iso, mutta silti.

Tänään yritin käydä ostaa semmoisia housuja, joissa on lahkeet lyhennetty, polvihousut. Vaan eihän sitä saakeli vie, mikään ei passaa vaikka kuin ison koon ottaa. Menee kyllä hyvin päälle, mutta nappeja ei saa kiinni. Sama juttu paitojen kanssa, aina puristaa hartioista tai kaulus liian pieni, otti sitten vaikka XXXXXXLLLL. Mikäs sviddu teet, kun vaatteet on jo alusta lähtien suunniteltu tikkumiehille.

Onko Lahden seudulla mitään MIESTEN vaateliikettä? Enkä tarkoita nyt mitään 160Kg läskeille tehtyjä lakanoita. Tuttavani asuu pohjois-savossa ja siellä on yks Hannu niminen miestenvaateliike, hemmetti sieltä kun ostat farkut, ne menee kuin valettu heti päälle ja näyttävät hyvältä päällä. Pitänee varmaan pomolle ilmoittaa, että pitää saada lomaa, jotta pääsen muualle vaateostoksille, muutoin tässä kohta on ihan nakuasussa.

Ja suomalaiset akat valittaa, kun miehet kulkevat ryysyissä. Minkäs teet?? *levittää kädet eteesi* Saakeli jos minä mielisin tuommoisia tikkumiesten vaatteita ylle, pitäs käydä lääkärissä leikkaamassa liahsta ja luuta pois tai sitten virua kolme kuukautta keskitysleirillä.
111053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Osta sit niitä vaatteita läskeille. Ei se halmekaan kovin kiinteä tyyppi ole. teetätä vaatteita mittatilaustyönä tai käytä vaatteita jotka menee sulle!

Äänestä

Pituutta 193, painoa 113, rasva% n.10

farkkuja etenkin on hankala ostaa kun jää reisistä pieneksi. Siten kun saa reisistä menemään läpi niin vyötärölle jää 10 senttiä liikaa tilaa.

MUTTA ehdottomasti vaikein on ostaa sopiva puku. Perkele kaiki puvun takit jäävät hartioista kiinni. Mainitaan nyt että se haukkari on 52cm.

Äänestä
  • Vähennä sitä salilla pumppaamista niin ehkä vaatteet joskus mahtuu. Ei sun pullistelut tee susta yhtään äijempää.

    Äänestä

  • dqw.. kirjoitti:

    Vähennä sitä salilla pumppaamista niin ehkä vaatteet joskus mahtuu. Ei sun pullistelut tee susta yhtään äijempää.

    Pistin puolifeikilä ton viestin koska aloittaja...noh, jätetään sanomatta.

    Äänestä

  • Bloodbrother kirjoitti:

    Pistin puolifeikilä ton viestin koska aloittaja...noh, jätetään sanomatta.

    Aloittajalla ehkä pikkaisen "värikäs" kirjoitus tyyli, toisaalta puhui asiaakin. Epätoivoista on esim. kauluspaitojen hankkiminen, kun esim, ukollani on toi "haukkari" lähemmäs 60 senttinen. Farkuista en sano mitään, on meinaan vuosia kulunut että, olisin ukon sellaisissa nähnyt >>College asustetta koko mies!

    Äänestä

  • UPDATE_7849069 kirjoitti:

    Asiaa kyllä puhuikin, mutta hillitymminkin olisi voinut kirjoittaa. Joo itselläkin on kauluspaitojen ostaminen TODELLA hankalaa. Farkut melkein yhtä hankala löytää. tavallisista kaupoista ei puhettakan että löytyisi. Netistä pitää ne tilata. On muuten hirveä haukkari jo tuo melkein 60 senttinen.

    ... Tiedäthän Sinä nuo miesten kalajutut...!

    Naisilla se saattaa olla tuo miesten "koko" asia.

    Suuntaan tai toiseen, onkos sen nyt niin väliä!

    Ps. On se Iso...Mieheni hauis!

    Äänestä

se itsellä on kun olen tällainen kuivankesän skeletor, vaatteet ei sovi sitten millään päälle, jos hihojen pituus on hyvä niin muualta roikkuu ja toisinpäin... ja perkele ne myyjät kun aina alkaa valittaa et "ei sulle oikein löydy vaatteita kun olet tuollainen, sun pitäis syödä vähän enemmän".. perkele seuraava kun sanoo noin niin heitän takaisin jotain mikä tuntuu ja tappaa, jokaisesta naisesta kun löytyy se heikko kohta vaikka yhdellä silmällä katsoen. En minäkään ala työssäni arvostelemaan tulevaa lopputulosta asiakkaan ulkomittojen mukaan, perkele sillä ole väliä minkälaista mätisäkkiä palvellaan niin en todellakaan ala arvostelemaan!!

Äänestä

Siksihän me XXXXXL ompelijat olemmekkin olemassa.

Äänestä

Löytyy sellainen liike kuin Mr. Big ja kyllä varmasti on kokoja sinullekkin. Siis täältä Nääswillestä !
Nyky vaate koot ovat muuttuneen niin et yläkroppa alkaa ahistaan pahemman kerran :)
Itsekkin olen naureskellut ku aikaisemmin löysin vaatteet ihan normipuotista mut nyt paljon hoikempana ja reilusti liikuntaa harrasteaneena täytyy mennä vaatteet ostaan isojen miesten kaupasta ! No kirjoittaja kyllä ei mikään pikku mies olekkaan mut huvittavaa kun kropan mitat pienenee ja vaatteiden X:t lisääntyy.
Ennen piti paitakin olla ylhäältä XL:llä ja vattan kohdalta XXXXL:llä, sellaisia löyty mut nyt ku pitäs lukemat olla toistepäin ni ei mistään ? Perkule moottorisaha käteen ja pari siivua puis ni johan alkoi kledjut sopimaan :))

Äänestä

Meillä päin myydäänkin salilla sun kokosille miehille istuvia farkkuja ja muitakin housuja. Tere tulemast tänne pohjoiseen päin;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lihasmies. kirjoitti:

Saakeli, että minua suorastaan vituttaa mennä aina vaateostoksille. Yksikertaisesti meiken tyyliselle kropalle ei tehdä vaatteita. En ole läski, sitä ei ole paljon, vaan olen enemmän lihaksikas, Toni Halme tyyppiä, en toki niin iso, mutta silti.

Tänään yritin käydä ostaa semmoisia housuja, joissa on lahkeet lyhennetty, polvihousut. Vaan eihän sitä saakeli vie, mikään ei passaa vaikka kuin ison koon ottaa. Menee kyllä hyvin päälle, mutta nappeja ei saa kiinni. Sama juttu paitojen kanssa, aina puristaa hartioista tai kaulus liian pieni, otti sitten vaikka XXXXXXLLLL. Mikäs sviddu teet, kun vaatteet on jo alusta lähtien suunniteltu tikkumiehille.

Onko Lahden seudulla mitään MIESTEN vaateliikettä? Enkä tarkoita nyt mitään 160Kg läskeille tehtyjä lakanoita. Tuttavani asuu pohjois-savossa ja siellä on yks Hannu niminen miestenvaateliike, hemmetti sieltä kun ostat farkut, ne menee kuin valettu heti päälle ja näyttävät hyvältä päällä. Pitänee varmaan pomolle ilmoittaa, että pitää saada lomaa, jotta pääsen muualle vaateostoksille, muutoin tässä kohta on ihan nakuasussa.

Ja suomalaiset akat valittaa, kun miehet kulkevat ryysyissä. Minkäs teet?? *levittää kädet eteesi* Saakeli jos minä mielisin tuommoisia tikkumiesten vaatteita ylle, pitäs käydä lääkärissä leikkaamassa liahsta ja luuta pois tai sitten virua kolme kuukautta keskitysleirillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu