Minulla on nyt takana on neljä vuotta seurustelua itseäni yli 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Itse olen kolmikymppinen nainen. Yhdessä olemme asuneet tämän vuoden alusta lähtien. Mies hankki omistusasunnon johon muutin hänen kanssaan. Minun osuuteni on maksaa yhtiövastike. Olin ajatellut että silloin minulla on tasavertainen oikeus asua asunnossa ja pitää sitä kotinani.
Nyt tuntuu että ahdistaa liikaa että voisin jatkaa yhteiselämää hänen kanssaan. Tuntuu että mies dominoi joka asiassa. Kun hän omistaa asunnon, hän myös määrää kaiken siellä. Tuntuu kun olisin jatkuvasti tossun alla ja joudun kuuntelemaan jatkuvaa arvostelua tavaroiden paikoista ja siisteydestä. Mies on todella pikkutarkka ja kaiken pitää olla juuri niin kuin hän haluaa. En saa esim. heittää mitään hänen lehtiään paperinkeräykseen vaikka pöydät ja lattiat ovat täynnä lehtipinoja. Hänen pyykkikonettaan minulla ei ole lupa käyttää kun kuitenkin rikkoisin sen. Minun on siis pyykättävä käsin omat pyykkini jos miestä ei huvita pyykätä tai hänellä itsellään ei ole pyykättävää. Hän arvostelee helposti ja sanoo negatiiviset asiat mutta ei koskaan positiivisia.
Hänellä on myös sellainen asenne, että jos häntä ei huvita vastata johonkin kysymykseeni tai ylipäätään ei huvita puhua niin hän pitää mykkäkoulua useita päiviä. Välillä olen niin väsynyt mykkäkoulujaksoihin että lopulta saan raivokohtauksen ja karjun niin että naapuritkin varmasti kuulevat. Yleensä olen rauhallinen ja liiankin kilttiluonteinen ihminen mutta jossasin vaiheessa palaa pinna minultakin.
En kykene siihen että toista pitää koko ajan myötäillä ja varoa etten suututa häntä.
Fyysinen läheisyys meillä toimii useimmiten hyvin silloin kun emme riitele. Toinen osaa huomioida minua seksuaalisesti mutta muuten hän ei minua halua huomioida. Toisaalta fyysisestäkään puolesta ei jaksa olla kiinnostunut kun henkisesti on riitaisaa ja olen loukkaantunut miehelle hänen loputtomasta arvostelustaan.
Onko muilla samantapaisia kokemuksia yhteisaumisesta ja onko asioista pystytty sopimaan ja tekemään yhteisiä sääntöjä?
Taitaa olla aika mahdoton tämä tilanne. Olenkin katsellut vuokrayksiöitä kun tuntuu ettei tätä tilannetta enää jaksa. Ainakin tarvittaisiin jonkinlaista pariterapiaa. Vaikea uskoa että toinen voisi muuttua. Suhteesta lähteminen tuntuu silti vaikealta vaikka siinä onkin joutunut kärsimään. Tuntuu että jää tosi yksin kun tulee ero. Asunnon hankkiminen ja muuttokin ahdistavat etukäteen kun viime muutostakin on vain puoli vuotta aikaa. Ei kai tässä elämässä toisaalta pääse eteenpäin jos ei uskalla tehdä ratkaisua ja aloittaa kaikkea alusta. Parempi olla yksin kun huonossa suhteessa. Kai jostain voisi löytyä tasa-arvoisempikin kumppani.
Nyt tuntuu että ahdistaa liikaa että voisin jatkaa yhteiselämää hänen kanssaan. Tuntuu että mies dominoi joka asiassa. Kun hän omistaa asunnon, hän myös määrää kaiken siellä. Tuntuu kun olisin jatkuvasti tossun alla ja joudun kuuntelemaan jatkuvaa arvostelua tavaroiden paikoista ja siisteydestä. Mies on todella pikkutarkka ja kaiken pitää olla juuri niin kuin hän haluaa. En saa esim. heittää mitään hänen lehtiään paperinkeräykseen vaikka pöydät ja lattiat ovat täynnä lehtipinoja. Hänen pyykkikonettaan minulla ei ole lupa käyttää kun kuitenkin rikkoisin sen. Minun on siis pyykättävä käsin omat pyykkini jos miestä ei huvita pyykätä tai hänellä itsellään ei ole pyykättävää. Hän arvostelee helposti ja sanoo negatiiviset asiat mutta ei koskaan positiivisia.
Hänellä on myös sellainen asenne, että jos häntä ei huvita vastata johonkin kysymykseeni tai ylipäätään ei huvita puhua niin hän pitää mykkäkoulua useita päiviä. Välillä olen niin väsynyt mykkäkoulujaksoihin että lopulta saan raivokohtauksen ja karjun niin että naapuritkin varmasti kuulevat. Yleensä olen rauhallinen ja liiankin kilttiluonteinen ihminen mutta jossasin vaiheessa palaa pinna minultakin.
En kykene siihen että toista pitää koko ajan myötäillä ja varoa etten suututa häntä.
Fyysinen läheisyys meillä toimii useimmiten hyvin silloin kun emme riitele. Toinen osaa huomioida minua seksuaalisesti mutta muuten hän ei minua halua huomioida. Toisaalta fyysisestäkään puolesta ei jaksa olla kiinnostunut kun henkisesti on riitaisaa ja olen loukkaantunut miehelle hänen loputtomasta arvostelustaan.
Onko muilla samantapaisia kokemuksia yhteisaumisesta ja onko asioista pystytty sopimaan ja tekemään yhteisiä sääntöjä?
Taitaa olla aika mahdoton tämä tilanne. Olenkin katsellut vuokrayksiöitä kun tuntuu ettei tätä tilannetta enää jaksa. Ainakin tarvittaisiin jonkinlaista pariterapiaa. Vaikea uskoa että toinen voisi muuttua. Suhteesta lähteminen tuntuu silti vaikealta vaikka siinä onkin joutunut kärsimään. Tuntuu että jää tosi yksin kun tulee ero. Asunnon hankkiminen ja muuttokin ahdistavat etukäteen kun viime muutostakin on vain puoli vuotta aikaa. Ei kai tässä elämässä toisaalta pääse eteenpäin jos ei uskalla tehdä ratkaisua ja aloittaa kaikkea alusta. Parempi olla yksin kun huonossa suhteessa. Kai jostain voisi löytyä tasa-arvoisempikin kumppani.
Vastaukset 10
Vanhimmat
olen ollut asunnon kanssa lähes vastaavassa tilanteessa..muutin miesystäväni kanssa hänen vuokra-asuntoonsa, maksan saman määrän kuin hän asunnoista plus laskuista...
jos riitelemme minä olen se joka nukkuu sohvalla,
pakkaa tavaransa ja on velvollinen lähtemään..
mikään ei ole minun..
olen itse myös hyvin väsynyt tilanteeseen, mutta en osaa lähteä, vaikka tiedän ja luulen jotain olevan minulle, jotain mitä kohtelee niinkuin vertaistaan... mutta tässä suhteessa minä olen se joka usein pakkaa tavaroitaan ja kestää kaiken..olevinaan rakkauden tähden, vaikken enää tiedäkkään mitä se edes on...
Siinä omanarvon tunne vähenee kun kumppani kohtelee alistavasti eikä kunnioita tasavertaisena.
Ei ole sinunkaan tilanne hyvä. Joillain miehillä näkyy olevan tarve hallita, käyttää valtaa ja nousta toisen yläpuolelle. Eivät he taida muuttaa käytöstään.
Nyt mulla on vahvasti sellainen tunne että täytyy muuttaa pois vaikka taloudellisesti tekeekin tiukkaa. Uskon että sullekin löytyy kumppani joka osaa arvostaa sinua. Parempi että nämä itsekkäät miehet asuvat yksin.
Luulen että ko miehet (itsellänikin kokemusta) ovat itsetuntonsa kanssa hieman heikoilla - kohottavat sitä muita arvostelemalla jne...
Ei auta vaikka millainen olisit
Melkein kannattaa, jos vaan pystyt, erota ja etsiä ihminen joka kunnioittaa :-)
Ymmärrän, että tämä saattaa kuulostaa yksioikoiselta, mutta minun mielestäni sinun tulisi rohkeasti hakea oma asunto ja lähteä. Haluatko elää lopun ikääsi tuollaisen miehen kanssa? On epätodennäköistä, että hän muuttuisi. Se, että hän kohtelee sinua huonosti ei johdu sinusta, vaan hänen omista ongelmistaan, mutta se ei muuta arkielämäänne. Hakekaa apua kukin suunnistanne.
Kiitos palautteistanne.
Siltä tosiaan tuntuu että pitää nyt päästä pois tuosta alentavasta suhteesta. Tänään menen asuntonäyttöön. Olen katsellut ja hakenut jo aiemminkin vuokrayksiöitä mutta en sitten ole saanut hakemiani asuntoja kun hakijoita on aina ollut paljon. Kun kämppää en ole toistaiseksi saanut, olen sitten aina ajatellut että jos kuitenkin pystyisin asumaan tämän kumppanin kanssa ja asiat vielä muuttuisivat paremmiksi, mutta aina tulee takaisin sama ahdistus etten jaksa kun toinen loukkaa jatkuvasti eikä osaa arvostaa.
Itsekin ajattelen niin ettei vika ole minussa. Hän todennäköisesti kohtelee mahdollista seuraavaa kumppaniaan ihan samalla tavalla.
Harmi vaan kun harva kestää sellaista kohtelua. En oikein usko että hänen suhteensa tulevat kestämään tulevaisuudessakaan. Meidän suhde on kestänyt ihmeen kauan, neljä vuotta. Olis pitänyt lähteä jo aiemmin. Varmaan olisinkin lähtenyt jos olisin aikaisemmassa vaiheessa muuttanut hänen kanssaan yhteen. Vasta kun asutaan yhdesssä, alkaa todella näkemään miten suhde kestää arkea.
Nyt se on sitten tehty. Menen huomenna kirjoittamaan vuorasopimuksen ja muutan ensi kuussa vuokrayksiööni. Yllättävää miten helposti sen oman kämpän lopulta sainkin vaikka sitä vähän epäilin. Nyt on vähän omituinen olo mutta uskon että tämä oli oikea ratkaisu :)
Onnea sinulle.
Uskon että todella teit oikein.
Miehesi kohtelu ei ole rakkautta.Rakkaus ei tahdo toiselle mitään pahaa...
Minulla hieman vaikeampi päätös, kun joudun lähteä vauvan kanssa miestä pakoon...
Joutuu miettiä, että lapsi menettää isänsä, mutta tämä tilanne on sietämätön.
Mies rikkoi kannettavan tietokoneeni tänään eikä aio sitä korjata, haukkui läskiksi(vaikka olen normaalipainoinen) ja muutenkin arvostelee, jos syön vaikka leivän ruoan kanssa, että syön liikaa.
Itse hän juo suht paljon, vaikka käy töissä.
Huomenna minullakin edessä mahdollisesti uuden elämän ensimmäinen päivä...tein tänään lopullisen päätöksen erilleen muutosta.
Olen kestänyt lapsen synnyttyä kaksi kertaa mustan silmän ja haukkumista,huutoa...
vaikea varmaan saada pian asuntoa, kun tulot pienet vauvanhoitotuen vuoksi, kun en ole palkkatyössä tällä hetkellä.
Kyllä meillä on paremmat ajat edessä,ilman nykyisiä miehiämme.Usko pois.
Olen puhunut eron kokeneiden kanssa ja se uusi AITO vapaus parempaa,kuin vanha ahdistus ja hetkittäiset ilot.
Miehemme ovat kohdelleet meitä kuin koiria.
Jos sinulla tulee ikävä miestäsi ja kaipaus niihin "hyviin hetkiin",mieti paperilla hyvät ja huonot puolet.huonoja varmasti enemmän...
Onnea sinulle...UUTEEN ALKUUN...tulen perässä ei lapseni ansaitse tuollaista isää ja kasvuympäristöä...
Mulla on vahva tunne että tein oikein. Ei meistä olisi tullut onnellisia yhdessä. Nyt olo on helpottunut.
Sinulta vaaditaankin enemmän rohkeutta lähtemiseen kun teillä on vauvakin. Hirveältä kuulostaa saamasi kohtelu. Eipä tuollaista monikaan jaksaisi. Varmasti löytäisit jonkun rakastavamman jonka kanssa voisit olla lapsellesi parempi äiti. Lapsi varmaankin kärsii jos isä ja äiti eivät rakasta ja kunnioita toisiaan. Väkivaltaa ei pitäisi kenenkään joutua kokemaan parisuhteessaan.
Paljon voimia sinulle.
minullakin mieliala vaihtelee ja se kuuluu asiaan tässä vaiheessa.
Välillä vahva olo välillä suuri kaipaus.
Tuossa linkki sinulle,josta varmasti apua!!
sain sen avuksi tilanteeseeni...auttaa varmasti sinuakin !!!
http://www.kirkkonummenseurakunnat.net/attachment/778b62107fef885feab78f19b785da5e/6cc07729958065797b532c266a775b03/J%C4LLEENRAKENNUS+Fisher.pdf
jos et saa linkkiä auki, niin se käsittelee
Bruce Fisherin kirjaa: JÄLLEENRAKANNUS, kun suhteesi päättyy.
Etsi noilla hakusanoilla netistä, jos tuo linkki ei aukea...
Voimia ja usko pois tulevaisuus on kauniimpi, kuin miltä se nyt tuntuu....
Kiitos linkistä. Se aukesi ja vaikuttaisi lukemisen arvoiselta kirjalta.
Kävin eilen ostamassa Iyana Vanzantin kirjoittaman kirjan: Rakkautta odottaessa. Siinä käsitellään sitä, mikä estää meitä kokemasta täydellistä rakkautta ja onnea. Tuo kirja opettaa itsetuntemusta ja auttaa tiedostamaan omaa käyttäytymistä ihmissuhteissa. Suosittelen tätä kirjaa.
Siinä kylläkin puhutaan paljon Jumalan rakkaudesta ja itse en ole kovinkaan uskonnollinen, mutta silti kirjan lukemisesta oli minulle apua.